onnellisuushömpötys ärsyttää!!

[onnekas?]

Onko muita joita ahdistaa jatkuva onnellisuus hömpötys ja hokema että parisuhdetta pitää hoitaa ja järjestää kahdenkeskistä aikaa?

Itse olen viimeaikoina törmännyt useaan otteeseen siihen, kuinka ihmiset tuntuvat ajattelevan että kaiken pitäisi olla valtaisan ihanaa kokoajan ja kaikkien pitäisi olla todella onnellisia kokoajan. Monelle se tuntuu tarkoittavan paljon omaa aikaa ja aikaa kahdestaan puolison kanssa, usein matkustellen. Siitä on tullut jonkinlainen onnellisuuden mittari.

Moni jaksaa taivastella ja ihmetellä sitä ettemme juuri koskaan käy kahdestaan missään. Noh, meille se oli ihan tiedossa oleva juttu ettei lastenhoitajia ole jonoksi asti eikä taas vastentahtoiselle hoitajalle ole mukava jättää lapsia hoitoon.

Niinpä olemme etsineet sellaista tekemistä josta koko perhe voi nauttia yhdessä. Ja kahdenkeskistä aikaa on sitten yleensä iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Jos lähdetään reissuun, niin lähdetään sitten kaikki yhdessä.

Välillä arki painaa päälle ja elämä tuntuu puurtamiselta. Minun mielestäni se on normaalia ja kuuluu asiaan. Muutama ystäväni taas on päättänyt kyseenalaistaa oman onnellisuutensa etenkin parisuhteensa suhteen. Siis mitään isompia ongelmia ei ole, mutta arki vaan pyörii samoissa kuvioissa ja toiseen on jotenkin kyllästynyt. He sitten vakavissaan miettivät kannattaisikohan erota kun joku vanha ihastuskin on taas osoittanut kiinnostumisen merkkejä. Niin,... Mutta eikö sekin ole ihan normaalia, että toisen naama välillä kyllästyttää? Eikö se uudenkin kumppanin naama alkaisi ennemmin tai myöhemmin kyllästyttää? Ei kai kukaan ole jatkuvasti onnellinen?

Tai mitä se onni ja onnellisuus sitten oikein on? Eräässä kirjassa jonka taannoin luin onnellisuutta kuvattiin jotenkin näin: Onni on sitä kun saa tuvan lattian kuurattua ja siihen päälle pääsee järveen uimaan ja kunnolla saunomaan. Silloin olen onnellinen.

Se oli ennen se. Nykyisin tuntuu ettei oikein mikään riitä. Jatkuvasti pitäisi saada kaikenlaista uutta, päästä matkustelemaan ja kokemaan uusia juttuja. Puolisostakin pitäisi löytyä uusia puolia vielä vuosienkin jälkeen ja saman ihmisen pitäisi olla yhtäaikaa turvallinen ja jännittävä. Lapset pitäisi hoidattaa mahdollisimman paljon muualla kuin kotona, että jää sitten sitä omaakin aikaa harrastuksille ja ystäville ja kaikelle muulle paitsi lapsille

Mitäh?

 

[TriplaIsä]

Tätä on kyllä hyvä peesailla.

 

[Phoebsi]

Ei ärsytä. Ei ole ärsyttänyt onnelisuushömpät edes viime aikoina, kun olen ihan pimahtamisvalmis ollut kaikkien vastoinkäymisten takia. Silti jossain sisimmissä hömpöttelen ja haaveilen kahdenkeskisestä kylpyläviikonlopusta.

Minulle onni on pieniä hetkiä. Arjessa, joka päivä jotain.

 

[Keittiönoita]

Ei ahdista. Ahdistaisi, jos uskoisin jonkun muun tietävän, mistä minä tulen onnelliseksi. Mutta ei kukaan muu tiedä, joten voin onnellisuushömpötyksestä huolimatta olla onnellinen omalla tavallani.

 

["Liila"]

Olet ap aivan oikeassa.

Me rakastuttiin mieheni kanssa uudelleen toisiimme viime kesänä (jälleen kerran). Toki ollaan rakastettu jo 24 vuotta, mutta saatiin taas se alkuhuuma puhkeamaan kukkaan hetkeksi.

Arki on tasaista puurtamista, mutta sehän sitä parasta elämää juuri on. Minusta olisi hirvittävää, jos joka aamu joutuisi heräämään pelko kurkussa siitä, mitä kamalaa taas tänään voikaan sattua. Turvallisuus ja seesteisyys tekee elämästä mukavaa, vaikka jollekin se tarkoittaa tylsyyttä.

 

["pippurinen"]

Mä oon kyllä kans kiinnittanyt huomiota viimeaikoina tähän samaan asiaan. Ympärillä on ollut muutamia eroon päätyneitä pariskuntia ja monella tuntuu olevan samat motiivit - kyllästyminen :/ Samat ihmiset sitten sanovat että eivät halua olla yhdessä VAIN lasten takia...

Noh, mä voin suoraan sanoa että on mullakin kausia ollut jolloin eroa on tullut mietittyä, mutta yhdessä on pysytty lähinnä juuri lasten takia. Ei VAIN lasten takia, kyllä me edelleen toisiamme rakastamme. Mutta jos meillä ei olisi yhteisiä lapsia, niin todennäköisesti en viitsisi nähdä niin paljon vaivaa parisuhteen eteen kuin nyt.

Meillä se vaivannäkö on ihan pieniä arkisia juttuja kuten tein sullekkin leivät valmiiksi, imuroin pikaisesti kun oli aikaa että saadaan sitten olla yhdessä ja tehdä jotain muuta, mä laitan lapset tänään nukkumaan niin saat mennä vaikka sohvalle ja korkata yhden olusen jne... Ja myös sitä, että just nyt mun ei tee mieli seksiä, mutta jos olet valmis näkemään vähän vaivaa asian eteen niin tod.näk. minäkin innostuisin (=entinen minäni olisi vaan sanonut että ei tänäänkään). Pointti on siinä, että molemmat vedetään samaa köyttä ja osataan arvostaa niitä toisen tekemiä pieniä kivoja juttuja.

Tottakai sitä joskus kaipaa sitä alkuhuumaa mitä ei oikein sellaisenaan takaisin saa vanhan kumppanin kanssa. Mutta arvostan sitä, että mieheni on nähnyt minun kaikkein huonoimmatkin puoleni ja edelleen on siinä vierellä.

 

[Mummeliisa]

Ei ahdista.

Mutta taidan kuulua niihin jotka ap:tä ahdistavat eli minä kyllä uskon että parisuhdetta(kin) tulee hoitaa vähintään siinä missä muitakin ihmissuhteita - toki myös suhdettaa lapsiinsa.
Olen myös sitä mieltä että kumppanista on hienoa löytää uusia puolia ja uutta syvyyttä vielä vuosienkin yhdessäolon jälkeen.
Arvostan myös onnea ja onnellisuutta.

 

["simpura"]

[QUOTE="Liila";24751850]Olet ap aivan oikeassa.

Me rakastuttiin mieheni kanssa uudelleen toisiimme viime kesänä (jälleen kerran). Toki ollaan rakastettu jo 24 vuotta, mutta saatiin taas se alkuhuuma puhkeamaan kukkaan hetkeksi.

Arki on tasaista puurtamista, mutta sehän sitä parasta elämää juuri on. Minusta olisi hirvittävää, jos joka aamu joutuisi heräämään pelko kurkussa siitä, mitä kamalaa taas tänään voikaan sattua. Turvallisuus ja seesteisyys tekee elämästä mukavaa, vaikka jollekin se tarkoittaa tylsyyttä.[/QUOTE]

Kuulostaapa ihanalta!

 

[mmie]

Tykkään

 

[Totta maar]

Tuntuu typerältä että pitäisi otta stressiä jostain viinilasi-illallisista ja muusta hömpöyksestä, ihan kuin ei elämä muka arjen iloineen ja suruineen olisi itsessään tarpeeksi hienoa. Ei se onnellisuus ole mistään sellaisesta nk. "laatuajasta" tai ns. "omasta ajasta" kiinni, vaan elämänasenteesta. Minusta normaali arki ja elämä itsessään on ihmisen parasta aikaa, erästä kuuluisaa lausetta mukaellakseni.

Jos aina haluaa olla tekemässä jotain muuta kun mitä normaali peheenkin arki-elämä on yleensä, silloin olisi varmaan kannattanut valita ihan toisenlainen elämä kokonaan, jossa keskitytään juuri noihin erilaisiin"nautinoihin". Itselleni parasta onnea on se, että saan perheeni ja puolisoni kanssa elää ja sitoutua ja yhdessä yrittää parhain päin järjestää ihan perusasioita mitä hyvään arkeen liittyy perheessämme.

Ja kun näin on ja arki menee mukavasti ja asiat lähimmäisillä ovat hyvin, voi kokea olevansa hyvin onnellinen ja rikas ihminen, ei sitä millään erityisjärjestelyillä tai extratekemisillä onnea voi tavoitella.

Lapsiperheen elämä ihan sellaisenaan on juuri tuota parasta "omaa aikaa"!!!!

 

["a p"]

Ei ahdista.

Mutta taidan kuulua niihin jotka ap:tä ahdistavat eli minä kyllä uskon että parisuhdetta(kin) tulee hoitaa vähintään siinä missä muitakin ihmissuhteita - toki myös suhdettaa lapsiinsa.
Olen myös sitä mieltä että kumppanista on hienoa löytää uusia puolia ja uutta syvyyttä vielä vuosienkin yhdessäolon jälkeen.
Arvostan myös onnea ja onnellisuutta.

No jaa, myönnän kyllä että parisuhteen hoito on tärkeää. Kyseenalaistan ehkä ne keinot siinä. Eli en ymmärrä miksi sen niin monesti pitäisi olla jotakin suurellista ja mahtavaa (kuten ulkomaanreissuja kahdestaan). Voihan siinä olla jonkinlaista kateuttakin mukana, että kun ei ole itselle mahdollista järjestää niin on pitänyt kehitellä kaikkea paljon vaatimattomampaa ja arkisempaa joka näiden kahdestaan paljon aikaa viettävien pariskuntien näkökannasta "ei ole mitään".

Me ollaan oltu varsin onnellisia ihan pikkulapsiaikanakin, noin pääosin. Ja olen kokenut kyselyt tuttavilta ja neuvolasta joskus ahdistavina, siis että järjestättehän te aikaa toisillennekin ja pääsettehän te ihan kahdestaankin menemään yms.? No ei oikeastaan, tai no hääpäivää on käyty ihan kahdestaan viettämässä. Mutta silti meillä menee ihan kivasti. Tähän sitten saa osakseen epäuskoisia katseita ja joskus jopa tulee tunne että meitä pidetään jokseenkin jopa epänormaaleina.

Siis koska vietämme paljon aikaa perheenä ja suhteellisen vähän pariskuntana, paitsi iltaisin lasten mentyä nukkumaan Ja jotenkin olen törmännyt tähän asenteeseen viimeaikoina. Samoin kuin siihen, että ihmiset kyselevät itseltään että olenko minä todella onnellinen vai kuvittelenko vain? Voisiko asiat olla sittenkin paremmin, siis vieläkin paremmin vaikka jonkun toisen kanssa? Liika miettiminen voi joskus olla pahasta

 

[hmph]

Ei ahdista.
Mutta sen verran se kuitenkin haittaa useinpien parisuhteitten elämää, että sitä kuvittelee ja tavoittelee onnellisuutta.
Siksi kai sitä pettämistäkin on nykyään niin paljon, kun toisella on vaikka vääränväriset sukat aamulla jalassa (kärjistetysti)

 

[Onnellinen näin]

Minua ei ärsytä. Minusta on mukavaa olla onnellinen ja minä nautin mieheni seurasta ja yhteisistä lomista. Eivät onnelliset ihmiset muiden onnesta tai lomista ärsyynny muutenkaan.

Ei minua sekään ärsytä, että sinä et onnellisuusjutuista, yhteisestä ajasta miehen kanssa, tai lomista välitä. Itsepä valitset. mutta en vaihtaisi kanssasi osia. Jokin ärsyyntymisessäsi kertoo, että tähän onnellisuuskysymykseen liittyy sinulla epävarmuutta.

 

["Vieras"]

Ei ahdista, eikä ärsytä, mutta säälittää ihmisten tyhmyys

Onni on arjessa.

Nykyihminen on vain sen unohtanut ja kuvittelee, että siihen tarvitaan jotain suuria elämyksiä koko ajan. Etsitään sitä huippua - ja ne arjen pienet onnenhetket unohtuu, eikä tunnu miltään. Huipulla ei kuitenkaan voi olla koko aikaa - ja sitten kuvitellaan, että tarvitaan joku radikaali muutos elämään, jotta voi olla "onnellinen". Kuinkahan moni perhe on hajonnut tämän vuoksi?

 

[Madicken04]

Ei ahdista.

Mielestäni se onnellisuus on kuitenkin ihmisen sisäinen juttu, ei mitään minkä joku ulkopuolinen taho määrittelisi. Se on vaan asioita jotka tuntuvat hyvältä, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi onnelliseksi, pikkuasioita arjessa ja ehkä välillä jotain isompaa. Tunne siitä että ympärilläsi on ihmisiä joita rakastat ja jotka rakastavat sinua. Että saat tehdä jotain minkä koet mielekkääksi jne. Yhdelle yhtä ja toisella toista.

Ei onnellisuus tarkoita että elämä olisi yhtä päivänpaistetta ja jatkuvasti pitäisi juosta huippuhetkestä ja -kokemuksesta toiseen. Se olisi ahdistavaa, varsinkin ihmiselle joka viihtyy kotona ja rauhallisemmassa arjessa. Ahdistavaa on myös se jos pitää miettiä muiden silmin mitkä asiat tekevät elämästäni onnellisen ja yrittää muuttaa kaikkea sen yleisen onnellisuus-käsityksen mukaiseksi ja samalla menettää niitä asioita joista oikeasti nauttisi.

Mitä parisuhteeseen tulee, toki sitä on hyvä vaalia. Mutta siinäkin tulee esiin pariskuntien erilaisuus, jotkut kaipaavat sitä kahdenkeskeistä aikaa ja hienompia kokemuksia" enemmän kuin toiset. Itse en näe mielekäänä esim järkätä jotain pidempiä parisuhde-lapsivapaita sellaisena ajankohtana kun vauva on vielä niin pieni että tästä erossaolo tekee kipeää ja lannistaa koko tunnelman. Kannattaa mielummin kuunnella itseään - ja toki myös sitä puolisoaan.

 

[Mummeliisa]

[QUOTE="Vieras";24752154]Ei ahdista, eikä ärsytä, mutta säälittää ihmisten tyhmyys

Onni on arjessa.

Nykyihminen on vain sen unohtanut ja kuvittelee, että siihen tarvitaan jotain suuria elämyksiä koko ajan. Etsitään sitä huippua - ja ne arjen pienet onnenhetket unohtuu, eikä tunnu miltään. Huipulla ei kuitenkaan voi olla koko aikaa - ja sitten kuvitellaan, että tarvitaan joku radikaali muutos elämään, jotta voi olla "onnellinen". Kuinkahan moni perhe on hajonnut tämän vuoksi?[/QUOTE]

Tähän voisi nyt kyllä kysyä senkin, että monikohan perhe on hajonnut sen vuoksi että parisuhdetta ja omaa jaksamista ja onnen sekä innostuksen hetkiä ei ole katsottu hoitamisen ja vaalimisen arvoisiksi asioiksi?