oon jo ihmetellyt, että miksi ei tästä ole elokuvaa tehty

viisikymppinen isoäiti

Tunnettu jäsen
27.04.2012
33 333
2 849
113
VIIHDETV JA LEFFAT
Autolautta Estoniasta tehdään Suomen historian kallein draamasarja
C More -alkuperäissarja Estonia julkaistaan loppuvuodesta.
Sarjaa kuvataan toukokuusta alkusyksyyn. C MORE
Karoliina Simoinen
karoliina.simoinen@iltalehti.fi
Tänään klo 11:47
C More ja Fisher King aloittavat uuden C More -alkuperäissarja Estonian kuvaamisen toukokuussa. Jättiluokan draamasarjaksi kuvailtu Estonia pohjautuu vuonna 1994 uponneen matkustaja-autolautta Estonian tarinaan. Sarjan on tarkoitus tulla ulos C More -suoratoistopalvelussa loppuvuodesta.

Sarja tulee olemaan Suomen historian suurin ja kallein draamasarja. Sarjan tekemiseen on saatu kansainvälistä rahoitusta. Jättihankkeessa ovat mukana C More, MTV ja Ruotsin TV4, jotka kaikki ovat osa Pohjoismaiden suurimpiin kuuluvaa teleoperaattoria ja mediataloa Teliaa. Kansainvälisestä jakelusta vastaa Beta Film.
– C More -alkuperäissarja Estonia on kunnianhimoisin ja suurin Suomessa koskaan tehty draamasarja, jonka budjetti lähentelee 15 miljoonaa euroa. On upeaa, että sarja on saanut taakseen vankan joukon kansainvälisiä kumppaneita, kertoo C Moren draama- ja kehityspäällikkö Jani Hartikainen MTV:ltä.
Kehystarina seuraa useiden henkilöiden kautta onnettomuustutkinnan vaiheita, jotka käynnistyvät Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Mukaan tarinaan kietoutuvat myös autolautan tapahtumat. Visuaalisesti näyttävässä sarjassa tullaan näkemään esimerkiksi Estonian uppoaminen ja pelastustoimia. Sarjan pohjana on käytetty muun muassa tutkimusraportteja.
Kuvassa Estonian pelastusrengas, joka nousi pintaan vasta vuonna 2017. TVÄRMINNEN ELÄINTIETEELLINEN ASEMA
Estonia -sarjan pääkäsikirjoittaja on Sorjosen ja Helsinki-syndrooman käsikirjoittajanakin tunnettu Miikko Oikonen. Sarjan ohjaa samoista sarjoista tunnetut Måns Månsson ja Juuso Syrjä.
Estonia upposi Itämerellä 28. syyskuuta vuonna 1994. Onnettomuudessa menehtyi 852 ihmistä. Vain 137 matkustaja-autolautalla ollutta jäi henkiin.
 

Yhteistyössä