Oon niin yksin... Mulla ei oo yhtään kaveria.

[vierailija]

Ei yhtään sama asia. Kauppakeskuksissa monet viettää aikaa oli ne sitten yksin tai lastensa kanssa. Ei sen parempaa paikkaa viettää aikaa olekaan. Niin ja vaikuttaa ne muut ihmiset siihen että on sosiaalinen ja ei kukaan estä vaikka puhumasta jonkun kanssa.

On kuule ihan sama asia ja jos et tätä tajua niin et ole koskaan todella ollut yksin. Ja tsitsätit jonkun tuntemattoman kanssa ei päivää pelasta. Parempi ois vaan vetää kännit päivästä toisee lähibubissa ja saada sieltä hyvänpäivän tuttuja.

 

[vierailija]

Tuo vapaaehtoishomma oli oikeasti hyvä ehdotus. Usein toiminta on sellaista, että pääsee juttelemaan samalla kun tehdään hommia. Siinä tulee luonnollisesti tutustuttua muihin. Vähän kuin työpaikalla. Harrastuksiin monet menevät kaverin kanssa, jolloin yksinäiset jää yksin sielläkin.

 

[vierailija]

On kuule ihan sama asia ja jos et tätä tajua niin et ole koskaan todella ollut yksin. Ja tsitsätit jonkun tuntemattoman kanssa ei päivää pelasta. Parempi ois vaan vetää kännit päivästä toisee lähibubissa ja saada sieltä hyvänpäivän tuttuja.

Sä taas et ymmärrä shoppailusta yhtään mitään joten pidä suus kiinni. Shoppailussa näkee paljon ihmisiä ja jos haluaa niin voi jutellakin.

 

[vierailija]

Sä taas et ymmärrä shoppailusta yhtään mitään joten pidä suus kiinni. Shoppailussa näkee paljon ihmisiä ja jos haluaa niin voi jutellakin.

Sen verran tiiän et jos shoppailee niin pitäs ostaakki jotain. vittu mikä spede *huuto naurua*
Mitä se ihmisten näkeminen auttaa yksinäisyyteen? Etsä vaatekaupassa ystäviä saa, haloo vitun pahvi.

 

[Nuri hamraana]

Ei minullakaan ole ainuttakaan kaveria/ystävää. Muttei se kyllä yhtään haittaa

 

[vierailija]

Ei shoppailussa yksin ja ilman rahaa ole mitään järkeä, siinähän tulisi vain paha mieli kun ei ole varaa ostaa vaikka jotain kivaa löytyisi..typerin idea ikinä?!

 

[Jotuska]

Mul on kaks hyvää ystävää täällä. Mut mun synnyin ja entisellä kotipaikkakunnalla onkin sit ystäviä ja tuttuja vähän enemmänkin. Mun vanhemmat ja sisarukset asuu siellä myös, mutta sinne on sen verran matkaa, että ei pysty jatkuvasti sinne menee. Pitää jaksaa kuitenkin töissä käydä.

Nään noita kahta ystävääni melko harvoin, koska oon hieman erakko ja ihan omasta tahdosta. Ystävät pyytävät useesti mua juomaan/shoppailemaan/kahville/syömään mutta oon tosi huono lähtee mihinkään ja aika useesti perun menoni just päivää tai kahta ennen tuota menoa. Mulla on mies ja lapsi, perheenä aika paljon vietetään kotona aikaa, mitä nyt mies sillon, tällön käy kaverillaan pelaamassa/kahvilla/kattomassa jotain uutta peli jne.

 

[perse.....]

Ystävät on paskoja. Parempi olis ilman niitä valehtelevia selän takana haukkujia ja juoruajia. Ilman niitä mun asiat olis vaan perheen tiedossa ja en olis saanu potkuja töistä! Vihaan niitä forever!

 

[Ap...]

Vau, ihmiset! Mulle tuli tosi hyvä mieli, että tämä ketju on elänyt täällä ihan itsekseen vaikken ollut täällä tuntikausiin

Vapaaehtoistyötä oon myös ajatellut ja pari ajatusta paikoista/järjestöistä on pyörinyt mielessä.

Käyn läpi kamalan vaikeaa avioeroa. Kaikki tulevaisuudensuunnitelmat ihan auki. En tiedä, saanko esimerkiksi koskaan lapsia. Ero tulee voimaan vasta keväällä, enkä ala miehiä katselemaan ennen sitä. Täytyy päästä ensin yli tästä miehestä ja avioliitosta.

Viime yönä en saanut nukuttua kuin pari tuntia, koska teki ihan älyttömästi mieli seksiä! Siis niin että oikeen fyysisesti sattui. Kiemurtelin sitten yksin sängyssä tunti tolkulla. Uhh! Mies tänne ja heti!

Ammattiinikin olen tyytymätön. Pitkin hampain haen töitä.

Oon ottanut tavoitteeksi, että ensi vuoden syksyllä mulla olisi jonkunlainen elämä. Jotain hyviä sosiaalisia suhteita ja mielekästä tekemistä.

Tuntuu, että oon jotenkin jälkeenjäänyt. Muut on niin vahvoja ja itsevarmoja lukioiässä ja mä alan nyt vasta melkein 15 vuotta myöhemmin kasvattaa itsevarmuutta.

Samaistuin niin siihen, kun joku teistä kirjoitti, että kaipa kaikilla on sitten niin paljon elämää ympärillä...

 

[vierailija]

Harrastuksia minäkin suosittelisin. Esim. juuri vapaaehtoistyö, kuorot, joukkueurheilu, tms. Ihan välittömästi ei kavereita tule, mutta kuoroilla ja urheiluseuroilla on pikkujouluja ja leirejä ja muita tapahtumia, jossa ne harrastustutut tulevat usein muuttuvat kavereiksi. Minulla tuo on ainakin toiminut. Sama järjestöissä, jos ryhdyt järjestöaktiiviksi, tulevat ne muutkin aktiivit äkkiä tutuiksi.
Ja jos täytät iltasi harrastuksilla siihen asti kunnes uusia kavereita löytyy, ei niitä ehdi kaivata, koska tulee noissa harrastuksissa kanssakäymistä muiden kanssa ihan riittävästi, vaikka ei niin kovin läheistä olisikaan.

 

[vierailija1102]

Sen verran tiiän et jos shoppailee niin pitäs ostaakki jotain. vittu mikä spede *huuto naurua*
Mitä se ihmisten näkeminen auttaa yksinäisyyteen? Etsä vaatekaupassa ystäviä saa, haloo vitun pahvi.

Shoppailu =ostaminen.

 

[vierailija]

Ei shoppailussa yksin ja ilman rahaa ole mitään järkeä, siinähän tulisi vain paha mieli kun ei ole varaa ostaa vaikka jotain kivaa löytyisi..typerin idea ikinä?!

Huomaa että ootte tosi yksinäisiä. Ootte ihan vieraantuneita maailmasta ja siitä mitä ihmiset yleensä tekee. Shoppaaminen tarkottaa shoppaamista eikä ostamista. Siinä sovitetaan vaatteita ja kokeillaan että mikä vois sopia ja shopata voi kaikkea muutakin kun vaatteita. Jos sä käyt päivässä vaikka 10 liikettä niin se päivä menee kivasti. Jotkut istuu kahvilassa monta tuntia mut en mä yksin jaksaisi. Yleensä mä en shoppaa yksin mutta ihan samanlaista se on shoppaatko yksin vai muiden kanssa. Vaikka kerran pari kertaa viikossa on ihan sopiva. Jotkut viettää ikeassa koko päivän ja siellä voi katella kaikkea kivaa. Jos päivällä on kerran aikaa niin sillon ei oikein missään oo ruuhkaa ja se on aika kivaa kun saa rauhassa shopata. Pitää vaan vaihtaa paikkoja missä käy.

 

[vierailija]

Ainakin pikkukaupungeissa (kirkonkylistä puhumattakaan) on aika rajalliset shoppailumahdollisuudet. Kaikki kaupat eivät kiinnosta, niissä ei jaksa käydä alvariinsa ja pikkukaupoissa myös "naama kuluu" ("taas tuo yksi, joka myös viime viikolla kävi eikä ostanut mitään").

 

[vierailija]

Huomaa että ootte tosi yksinäisiä. Ootte ihan vieraantuneita maailmasta ja siitä mitä ihmiset yleensä tekee. Shoppaaminen tarkottaa shoppaamista eikä ostamista. Siinä sovitetaan vaatteita ja kokeillaan että mikä vois sopia ja shopata voi kaikkea muutakin kun vaatteita. Jos sä käyt päivässä vaikka 10 liikettä niin se päivä menee kivasti. Jotkut istuu kahvilassa monta tuntia mut en mä yksin jaksaisi. Yleensä mä en shoppaa yksin mutta ihan samanlaista se on shoppaatko yksin vai muiden kanssa. Vaikka kerran pari kertaa viikossa on ihan sopiva. Jotkut viettää ikeassa koko päivän ja siellä voi katella kaikkea kivaa. Jos päivällä on kerran aikaa niin sillon ei oikein missään oo ruuhkaa ja se on aika kivaa kun saa rauhassa shopata. Pitää vaan vaihtaa paikkoja missä käy.

Höpsistä. Olen elänyt tällä planeetalla jo lähes 40 vuotta, enkä kyllä ole harrastanut kuvailemaasi "shoppaamista" ikinä, ainakaan vapaaehtoisesti. Kuulostaa kidutukselta. Vaatteiden osto kauppakeskuksesta on onnistunutta silloin, kun kaikki kaupat ja sovitusrumba on tehty alle kahdessa tunnissa, ja kerralla on saatu vaatteet ainakin seuraavan puolen vuoden ajaksi, ettei tuota helvettiä tarvitse kestää uudestaan pitkään, pitkään aikaan. Mitä nopeammin kaupasta pääsee ulos, sitä parempi. Usein homma pitää lopettaa kesken, koska shoppaaminen on niin superärsyttävää, ettei sitä yksinkertaisesti kykene kestämään ja on pakko päästä kotiin rentoutumaan. Olen elämäni aikana tuntenut vain yhden ihmisen, joka tykkää shoppaamisesta, suurin osa tutuistani inhoaa sitä melkein yhtä paljon kuin minäkin, joten en sanoisi shoppaamisen olevan mitenkään normaali ajanviettotapa. Ja ei, en ole yksinäinen, tuollaisen shoppauskidutuksen sijaan teen paljon kivaa ystävieni kanssa.

 

[vierailija]

Täällä toinen yksinäinen.
Muutin muutama vuosi sitten toiselle paikkakunnalle töiden perässä. Sosiaaliseksi elämäksi riitti silloin kahvipöytäkeskustelut työkavereiden kanssa, eikä tullut tutustuttua edes naapureihin. Nyt kun työt loppui, tuntuu ettei näe ketään.
Joskus käyn "näyttäytymässä" kaupoissa tai baarissa, mutta kun itse olen ujo enkä osaa aloittaa keskustelua, eikä kukaan ole tullut juttelemaan minulle... Kun ei ole keskustelukumppania, ne vähätkin keskutelutaidot unohtuu.
Mies,40v.

 

[noh...]

Huomaa että ootte tosi yksinäisiä. Ootte ihan vieraantuneita maailmasta ja siitä mitä ihmiset yleensä tekee. Shoppaaminen tarkottaa shoppaamista eikä ostamista. Siinä sovitetaan vaatteita ja kokeillaan että mikä vois sopia ja shopata voi kaikkea muutakin kun vaatteita. Jos sä käyt päivässä vaikka 10 liikettä niin se päivä menee kivasti. Jotkut istuu kahvilassa monta tuntia mut en mä yksin jaksaisi. Yleensä mä en shoppaa yksin mutta ihan samanlaista se on shoppaatko yksin vai muiden kanssa. Vaikka kerran pari kertaa viikossa on ihan sopiva. Jotkut viettää ikeassa koko päivän ja siellä voi katella kaikkea kivaa. Jos päivällä on kerran aikaa niin sillon ei oikein missään oo ruuhkaa ja se on aika kivaa kun saa rauhassa shopata. Pitää vaan vaihtaa paikkoja missä käy.

Huomaa että sä olet nuori. Tuollaista se oli teininä. Mutta aikuisella ihmiselä ei ole aikaa eikä mielenkiintoa tuollaiseen "shoppaamiseen". Ostaminen on pakollinen rutiini jonka hoitaa mahdollisimman nopeasti ja mieluiten yksin.

 

[vierailija]

Huomaa että sä olet nuori. Tuollaista se oli teininä. Mutta aikuisella ihmiselä ei ole aikaa eikä mielenkiintoa tuollaiseen "shoppaamiseen". Ostaminen on pakollinen rutiini jonka hoitaa mahdollisimman nopeasti ja mieluiten yksin.

Mulla on 3 lasta joista 2 täysikäisiä eli en mä ihan teini sentään enää ole. Mä en vaan ole kalkkeutunut niinkun kaveritkaan ei ole. Se että te luovutatte on teiän oma ongelma.

 

[vierailija]

Höpsistä. Olen elänyt tällä planeetalla jo lähes 40 vuotta, enkä kyllä ole harrastanut kuvailemaasi "shoppaamista" ikinä, ainakaan vapaaehtoisesti. Kuulostaa kidutukselta. Vaatteiden osto kauppakeskuksesta on onnistunutta silloin, kun kaikki kaupat ja sovitusrumba on tehty alle kahdessa tunnissa, ja kerralla on saatu vaatteet ainakin seuraavan puolen vuoden ajaksi, ettei tuota helvettiä tarvitse kestää uudestaan pitkään, pitkään aikaan. Mitä nopeammin kaupasta pääsee ulos, sitä parempi. Usein homma pitää lopettaa kesken, koska shoppaaminen on niin superärsyttävää, ettei sitä yksinkertaisesti kykene kestämään ja on pakko päästä kotiin rentoutumaan. Olen elämäni aikana tuntenut vain yhden ihmisen, joka tykkää shoppaamisesta, suurin osa tutuistani inhoaa sitä melkein yhtä paljon kuin minäkin, joten en sanoisi shoppaamisen olevan mitenkään normaali ajanviettotapa. Ja ei, en ole yksinäinen, tuollaisen shoppauskidutuksen sijaan teen paljon kivaa ystävieni kanssa.

Mitä sä siitä mulle avaudut??? En mäkään avaudu etten tykkää siitä mistä sä tykkäät. Vastasin vaan mitä yksinäinen voi mun mielestä tehdä ja mitä mä tekisin jos olisin yksinäinen.

 

[vierailija]

Älä kissaa hanki, kissa kaipaa ihmistä vain silloin kun on aika saada ruokaa.
Koira tarvitsee taas kokoajan huomiota ja lenkkeilyä yms

No huh mitä kakkaa. Kissoja on erilaisia toki, mutta ainakin mun kissa totisesti pyrki seuraani usein, ei tosiaankaan vain syödessään. Ihan outoja käsityksiä.
"Hanki mies". Mistä niitä niin vain hankitaan? Suurin osa varattuja.

 

[vierailija]

Shoppaaminen tarkottaa shoppaamista eikä ostamista. Siinä sovitetaan vaatteita ja kokeillaan että mikä vois sopia ./QUOTE]

Kuulostaa todella rasittavalta. Vaatteiden sovittelu jo ostotarkoituksessakin vie hermot äkkiä...

 

[vierailija]

Täällä kans yks jolla ei oo yhtäkään kaveria. En ymmärrä miks, kaikilla samanikäsillä tutuilla niitä tuntuu olevan joka sormelle. Oon omasta mielestä mukava, hauska, älykäs, mun kans on erittäin helppo tulla toimeen, kuuntelen ja neuvon jos vaan pystyn. Komeekskin on kehuttu useita kertoja ja sen lisäks treenattu kroppa, vaikka sillä mitään merkitystä ookaan. Oon 28 vuotias tamperelainen ja käyn töissä päivittäin. Edellinen kaverisuhde oli amiksessa kun olin 16, oltiin sen tyypin kans kun paita ja peppu, sit se rupes seurusteleen ja muutti toiselle paikkakunnalle joten meijän välit kylmeni siinä kohtaa. Sen jälkeen en oo löytäny uutta kaveria. Toki on tuttuja joiden kans lähtee kaljalle mut ei se oo sama asia kun todellinen ystävyys. Ei siitä saa mitään irti et vedetään perseet olalle ja sit ei nähdä taas pariin kuukauteen. Oon tosi yksinäinen vaikka muuten elämä sujuu kivasti. Oon kuitenkin perusluonteeltani semmonen haaveilija, et tykkään toki olla yksinäänkin. Mut joskus sitä kaipaus ihmiskontaktia ystävyyden merkeissä. Mut mistään niitä kavereita ei vaan tunnu löytyvän. Työkaveritkin on vaan työkavereita ja se jää siihen. Seurustelusuhdekin olis tervetullu mut en osaa tehä kunnon alotetta ellen oo juonu muutamaa bissee alle. Taikka sitten netissä, pelkään että en oo tarpeeks kiinnostava koska mun elämässä ei juuri tapahdu mitään koska niitä kavereita ei oo. Käyn vaan töissä ja salilla ja nukun, siinäpä se. Tää on oikeesti kova paikka, aina kun keskustelen asiasta esim. äitini kanssa niin yleensä se päättyy itkuun. Kyllä on perseestä olla tämmönen erakko suoraa sanottuna.