Oon sitä mieltä, että muutama sanomalehti tässä maassa tekee ainakin puolet poliitikon/puolueen/asian kannatuksesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Echo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Echo

Tunnettu jäsen
01.09.2008
56 882
19 182
113
Tää on mutua. Mutta mulla on jo pitkään ollut ajatus, että mitäpä Iltikset päivittelevät jonkun asian/henkilön saamaa suosiota/epäsuosiota, itsehän he ovat sen tilanteen leiponeet?

Kumpi on ensin, media vai poliitikon puheet ja teot?

Yleensähän median pitäisi tulla neutraalin toteavana osapuolena sen jälkeen, kun jotain on tapahtunut/poliitikko on sanonut tai tehnyt jotain.

Mutta olen katsonut gallupeja, ja ne menevät sen mukaan, mihin sävyyn on Iltalehdessä ja Ilta-sanomissa jostakin kirjoitettu n. viikkoa ennen.

Esimerkkejä....
-Sanna Marin. Jos tulee kritiikkiä häntä kohtaan, vetäistään otsikko "Sanna kuuluisa maailmalla, "Sanna ajattelee tytärtään"
-Haavisto rypee nyt ja jos mitattaisiin pressagallupit, olisi pohjamudissa. Mutta eiköhän puolen vuoden-vuoden päästä Pekka-pojasta anneta taas vakaan rauhallinen kuva
-CNN ja Biden
-korona. Ihmisten mielipiteet menevät lööppien mukaan. Itse korona ansaitsisi vain puolet palstatilasta, mutta sitten ei eri valtakunnallisia toimenpiteitäkään voisi tehdä, koska ihmiset eivät välittäisi senkään vertaa.

-tämä oli tarpeellinen lööppikohu: hoitajamitoitus toissakeväänä. Tasan tarkkaan vanhustenhuollossa on vuosia tiedetty että ollut kurja tilanne, mutta koko kohu alkoi yhdestä lööpistä, jossa joku nainen valitti jonkun hoivakodin toiminnasta.

Mutta, sen sanon että kyllä tämä kertoo myös pelottavalla tavalla siitä, että ihmiset ovat vietävissä.

Pidä_oma_järki_aina_, vaikka sun vasemmalta ja oikealta puolelta huudettaisiin mitä.

Uskovia usein kehotetaan rukoilemaan maan päättäjien puolesta. Mulla on tunne, että nykyään saa rukoilla myös median puolesta.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä tapauksessa voisin sanoa, että olen melkein samaa mieltä kanssasi.

Voi olla totta, että ihmiset ovat alkaneet uskoa enemmän iltapäivälehtiin.

Mutta pitääkö Iltalehteä ja Ilta-Sanomia pitää puolueettomana mediana? Nehän ovat nimenomaan juuri noita mainitsemiasi lööppilehtiä. Seuraavaksi kait pitäisi alkaa vaatia puolueetonta tekstiä myös joltain Seuralta tai muulta juorulehdeltä.

Mutta vielä ainakin on ihmisen omaa tyhmyyttä uskoa, mitä klikkiotsikot kertovat.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Ja itse en voi sanoa Hesarista niin paljoa, kun en lue sitä. Mutta sen tulisi ravistella puna-vihreää kuplaa paljon rajummin.
 
Mä en tiedä Iltisten klikkausmääriä ja lukijamääriä. Mutta tuntuu että kun monilla on kännykästään helppoa katsoa aamulla niiden sivut, niin se on tullut rutiiniksi -väittäisin että lähes suurimmalla osalla työikäisistä.

Vs.ennen joutui kävelemään kauppaan ostamaan sen lehden, ja jos kauppareissua ei tullut, jäi Iltiksen uutisointi lukematta.
 
puna-vihreää kuplaa, jonka persut ovat keksineet olevan olemassa?
Hesari kuuluu Sanoma-konserniin. On pelkästään ihmisten oma vika, jos he eivät tue pieniä, puolueetomia lehtiä. Suuri osa kustantamoistahan joutui vaikeuksiin, kun nettijulkaisut yleistyivät ja ainoastaan suuret konsernit pystyivät jäämään. Nyt kannamme sitä hedelmää ja ainoat nk. kriittiset tekstit tulee joltain valemedioilta.
 
Mitä ovat pienet, puolueettomat lehdet joita ennen ostettiin?
 
Mä en tiedä Iltisten klikkausmääriä ja lukijamääriä. Mutta tuntuu että kun monilla on kännykästään helppoa katsoa aamulla niiden sivut, niin se on tullut rutiiniksi -väittäisin että lähes suurimmalla osalla työikäisistä.

Vs.ennen joutui kävelemään kauppaan ostamaan sen lehden, ja jos kauppareissua ei tullut, jäi Iltiksen uutisointi lukematta.
Voi hyvin olla. Jotenkin ihmisillä tuntuu olevan vaikea käsittää, että mediatalot tarvitsevat rahaa uutisoinnista. Silloin käytetään sellaisia otsikoita, joista rahaa tulee. Periaatteessa voisi sanoa, että media on vain yhtä älykäs, kuin mitä kansa on.
 
Ja itse en voi sanoa Hesarista niin paljoa, kun en lue sitä. Mutta sen tulisi ravistella puna-vihreää kuplaa paljon rajummin.
Miksi, sillä heillä on yhteinen tavoite.
Joskin eri syystä.
Oikeistolainen media haluaisi maahan mahdollisimman paljon halpatyövoimaa, jonka avulla saataisiin alennettua palkkoja ja tuhottua suomalainen sosiaaliturva, sekä lisättyä EU:n vaikutusvaltaa maassamme, eli lisättyä globaliasaatiota ja tehdä nyt itsenäisistä maista vain vasalleja eurostoliitolle.
Vihervasemmisto haluaa samoja asioita, joskaan ei ymmärrä että haitallisen massamaahanmuuton seurauksena useat heidän kannattajistaan joutuvat huonompaan asemaan kuin nyt kun asiat ovat vielä jossain määrin hallittavissa.
Oikeistolaisella, muutamiin harvoihin käsiin ajautuneella medialla (suomessa kolme suurta mediataloa jotka omistavat lähestulkoon kaikki lehdet ja radiokanavat) ja vihervasemmistolla pyrkimykset ovat yhteneväiset, joten miksi media kritisoisi vihervasemmiston toimia enemmän kuin tarpeellista saadakseen lukijakunnan pysymään lukemassa ja pysymään propaganda piirissä?
 
Tuntuu, että nykyisin kun vauhdilla lanseerataan uusia virtauksia, niin tarvitaan semmoista kykyä sanoa STOP, irrottautua nykyajasta, ja miettiä, mitkä on semmoisia kestäviä arvoja.

Pitää ajatella - ei 10 vuoden säteellä, vaan viimeisen 100 vuoden vinkkelistä: mikä on ollut hyvää, mikä pitää laittaa pois?

Vaikka media rummuttaa vaikka EU:n tarpeellisuuden puolesta, voi joku omilla aivoillaan ajatteleva tuumata "emme tarvitse EU:ta edelleenkään. Maat ovat ennenkin pärjänneet tavallisilla kauppa-ja rauhansopimuksilla oikein hyvin."
 
Ja itse en voi sanoa Hesarista niin paljoa, kun en lue sitä. Mutta sen tulisi ravistella puna-vihreää kuplaa paljon rajummin.
Olisi mielenkiintoista nähdä Hesarin lukijamäärän kehitys. Uskoisin, että viimeisen kymmenen vuoden aikana laskua on ollut ja se on ollut monilta osin poliittista. Kaltaiseni konservatiivit ovat lopettaneet lehden tilaamisen.Tämä vahvistaa entisestään Hesarin kuplaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
puna-vihreää kuplaa, jonka persut ovat keksineet olevan olemassa?
Hesari kuuluu Sanoma-konserniin. On pelkästään ihmisten oma vika, jos he eivät tue pieniä, puolueetomia lehtiä. Suuri osa kustantamoistahan joutui vaikeuksiin, kun nettijulkaisut yleistyivät ja ainoastaan suuret konsernit pystyivät jäämään. Nyt kannamme sitä hedelmää ja ainoat nk. kriittiset tekstit tulee joltain valemedioilta.
Ei kaikki kuplanvastainen ole vaihtoehtomediaa. Esim. Keskisuomalaisen omistama Helsingin uutiset on tyyliltään ihan erilainen kuin hesari.
 
Miksi, sillä heillä on yhteinen tavoite.
Joskin eri syystä.
Oikeistolainen media haluaisi maahan mahdollisimman paljon halpatyövoimaa, jonka avulla saataisiin alennettua palkkoja ja tuhottua suomalainen sosiaaliturva, sekä lisättyä EU:n vaikutusvaltaa maassamme, eli lisättyä globaliasaatiota ja tehdä nyt itsenäisistä maista vain vasalleja eurostoliitolle.
Vihervasemmisto haluaa samoja asioita, joskaan ei ymmärrä että haitallisen massamaahanmuuton seurauksena useat heidän kannattajistaan joutuvat huonompaan asemaan kuin nyt kun asiat ovat vielä jossain määrin hallittavissa.
Oikeistolaisella, muutamiin harvoihin käsiin ajautuneella medialla (suomessa kolme suurta mediataloa jotka omistavat lähestulkoon kaikki lehdet ja radiokanavat) ja vihervasemmistolla pyrkimykset ovat yhteneväiset, joten miksi media kritisoisi vihervasemmiston toimia enemmän kuin tarpeellista saadakseen lukijakunnan pysymään lukemassa ja pysymään propaganda piirissä?
Olet oikeassa tuosta vihervasureiden ja oikeiston liitosta: esim.Haaviston asiaan ei kokoomus halua kajota, eikä tietysti vihervasurit.
Ainoastaan persut nostavat äläkän, kristillisten peesaamana.
 
Tuskin olet sinäkään, Echo puolueeton keskusteluissasi Varmaankin aprikoit mielessäsi mikä on mainitsemisen arvoista ja mikä ei ole.
Samoin ajattelen median miettivän mitä kannattaa uutisoida.
 
Ei kaikki kuplanvastainen ole vaihtoehtomediaa. Esim. Keskisuomalaisen omistama Helsingin uutiset on tyyliltään ihan erilainen kuin hesari.
Mitäpä luulet, ne mediatalot, 3 suomessa, käyttävätkö he parasta asiantuntijatietoa pitääkseen olemassaolevat lukijat lehtien palstoilla?
Tottakai pitävät ja propagandaa lisätään vuosien mittaan pikkuhiljaa, kunnes päästään tasoon jossa haittamaahanmuutto myönteinen lukijakunta on enemmistönä ja voidaan tehdä viikottain "uutisia" pienestä etnisestä joka jätettiin autopysäkille rasististen suomalaisten toimesta tai antaa etniselle nuorisoväkivallalle syyksi näköalattomuus ta koronavirus (vrt. Hs).
Jos pääsisi aikakoneella katselemaan tulevaisuuden "uutisia" Keskisuomalaisesta, jossa olisi 10 vuotta päivittäin harjoitettu maahanmuuttomyönteistä propagandaa, sitä hiljaa hivuttaen lukijoiden "tietoisuuteen", lehti olisi täynnä aivan erilaisia kirjoituksia.
Yksiin käsiin ajautuva media on pahinta mitä länsimaiselle demokratialle voi tapahtua, sillä kun niin on käynyt, uutiset ja niiden tarkoitusperät ovat aina median omistajien sensuurin läpikäyneitä, eikä vaihtoehtoa enää ole.

Jos ongelma koskisi vain suomea, ongelma olisi vieä ratkaistavissa, mutta uutistoimistojen harvoihin käsiin kansainvälisesti aiheuttaa saman tilanteen globaalissa mittakaavassa ja paikalliset mediat ovat pakotettuja hakemaan uutisensa paikoista joilla on oma agendansa ja kun paikallisilla on sama ideologia, olemme kaulaamme myöten kusessa.
 
Tuskin olet sinäkään, Echo puolueeton keskusteluissasi Varmaankin aprikoit mielessäsi mikä on mainitsemisen arvoista ja mikä ei ole.
Samoin ajattelen median miettivän mitä kannattaa uutisoida.
Juu kyllä mä tiedän uutiskynnys.

Mutta tänne palstalle linkataan lähes päivittäin Suomen Uutisia, joissa on uutisointia rikoksista, aiheista ja poliitikkojen puheista, jotka ylittäisi uutuskynnyksen, mutta joita ei uutisoida valtamediassa.
 
Hesari on selvästi vihervasemmistolainen. Maahanmuuttajamyönteinen, jos kyseessä miehet ja muslimit. Aasialaisnaisista sensijaan muistavat säännöllisin väliajoin kirjoittaa negatiivisia uutisia. Niitä joutuu tosin keksimällä keksimään, kun kyseinen ryhmä ei ainakaan paljon rikoksia tee.
Ympäristöasioissa tietenkin vihreiden linjalla.
Ja valkoinen sekasyöjä heteromies on itse pahuuden symboli!
 
Ja Hesarissa ei ole?
Tietysti on. Mut kyse on siitä että Hesari valikoi uutiskynnyksen ylittäviä uutisia pois. Sen sijaan siellä on Tuomas Enbusken aspergeriudesta ja kun akat lähti -no tärkeitä tietty nuokin uutisoida....
 
Suomen Uutisissa ei ole yhtään turhaa uutista?
En ole lukenut ko. verkkojulkaisua kuin sen osalta, mitä tänne linkataan. Mutta lähes kaikki tänne linkatut jutut ylittäisivät uutuskynnyksen, mutta valtamedia on hiljaa, tai reagoi vasta monen päivän jälkeen.

Kuitenkaan kukaan ei liene syyttänyt Suomen Uutisia valheellisesta uutisoinnista, eli käy kuten 7päivää-lehden kohdalla että ne on totta.
 
Yhteistyössä