Oon tosi yksinäinen, vaikkakin perheellinen

[Keittiönoita]

Niin, ei se kyllä aikuisena ole niin helppoa ystävystyä. Mä oon ainakin tosi nirso ja oletan että muutkin Mä olen sosiaalinen ja puhelias ihminen ja oletan että jos minun henkinen ihminen tulee vastaan, ystävystyn varmaan jonkun tasoisesti ajan kanssa.

Mun mielestä tämä on suurin ystävättömyyden syy. Onneksi itse olen jo wanha kalkkis enkä enää nirsoile ihmissuhteissani. No okei, jos miehen vielä otan, niin sillä pitää olla muuli ja vähintään sunnuntaisin sen pitää käyttää sombreroa. Mutta noin muutoin olen avoin kaikenlaisille ihmisille.

 

[Mieki]

Mä meen nyt, mutta tsemiä yksinäisille!!

 

[A-Ro harmaana]

Minusta tuntuu kans samalta ettei niitä kavereita niin ole... Tosin osittain olen itsekin syypää koska töitten ja kodin / lasten jälkeen oon usein niin väsyny että kaipaankin vain rauhaa ja hiljasuutta, mutta joskus kun ois kiva saaha seuraa niin ei.
Samanhenkisiä kavereita ei kyllä oo, suurin osa kavereista kulkee ihan eri piireissä joten läheskään kaikkia en edes viitsi pyytää mukaan johonkin mihin ite oon menossa.

Mutta se, että kun koittaa edes joskus pitää yhteyttä, toiset ei edes yritä (esim. yhen ainutta tekstiviestiä ei tule) ja sitten ne syyllistää että kun te ette koskaan edes käy meillä...

 

[Nanna90]

Minullaki on sama tunne kavereitten ja ystävien osalta.
Mieheni on kyllä paljon kotona ja vietettään paljon perheen keskistä aikaa.
Mutta kaipaisin päiviä jossa saa irtaantua arjesta. Lähteä ystävien kanssa kahville, leffaan, lenkille tai jonneki muualla vaikka baariin (baarissa käyn toosi harvoin).
Mutta ku mulla ei oo oikein sellaisia kavereita/ystäviä. Yksi todellinen ystävä löytyy, mutta hän asuu 100km päässä minusta.
Minä oon se joka pitää kavereihin/ystäviin yhteyttä ja kysyn mitä heille kuuluu. Minultakaan ei ole kukaan pitkään aikaan kysyny että mitä MINULLE kuuluu.
Kyllä sitten soitellaan ku jostain pikkulintu laulaa että perheessämme on surua. Silloin kyllä soitetaan ihan vaan mielenkiinnosta kuulla että mitä oikeesti oli tapahtunut ja voivotellaan sitten.

Toivon ystäviltä ja kavereilta että sitä oltais muutenki yhteyksissä entäku silloin ku jotain sattuu.
Ite oon lopettanut soittelut heille, koska en jaksa olemaan se osapuoli joka sitä yhteyttä vaan pitää..

 

[Mieki]

Sen verran vielä, että mä en voi muuta kun nirsoilla. En vaan halua viettää aikaani ihmisen/ihmisten kanssa, josta en oikeasti ole hirveän kiinnostunut, saati jos en suuremmin arvosta (toki joka ihmisellä on arvonsa mutta ymmärtänette pointtini).

 

[äitix4]

No en mä oikein tiedä. Kun ollaan samaa ikäluokkaa. Lapset ollu pieniä kutakuinkin samaan aikaan. Kerhoissa käyty samoina vuosina. Mut silti, mua ei esim. koskaan pyydetty matkaan, kun äipät lähti viihteelle, kahvittelemaan lapsinee jne. En tiiä. Muuta ku sen, että yksinäinen olen.

Kuinka usein pyysit itse näitä äitejä mukaasi, kun lähdit viihteelle tai lapsinesi kahvittelemaan? En kysy pahalla vaan siksi, että useimmiten se ystävyys edellyttää vuorvaikutusta. Ei sitä, että yksi odottaa aina, että muut pyytävät vaan seitä, että se yski järjestää jotain ja pyytää muut mukaan. Mitä pidempi aika menee siihen, että et ketään mukaasi pyydä, sitä pidempi aika ystävilläsi on aikaa löytää niitä, jotka pyytävät.

en todellakaan odottanut vaan kotona.
olen viime viikolla soittanut ihan järjestään suvun läpi.
viikottain kyselen kuulumisia tutuilta.
soitan,laitan tekstaria ja sähköpostia.

ny en vaan viitsi enään.vastaukset jää saamatta usein.tai kuulen ettäJoO ihan vierestä ajattiin autolla mutta ei nyt viititty käydä kylässä vaikka ihan ekstempore ajettiinki liisan tykö ja ei se ollut koton....

järjestin kutsut oriflame,jalkahoito,kasvohoito ja meikkipainotteiset. siis kolmet erit ja kyselin etukäteen pääsemisiä ja kolmen kk päähän laitoin että on varmasti aikaa järjestää asiat että pääsee jos vaan onnistuu.

mutta 1 saapui kaikille kutsuille,mun äiti kun muut peru ja osa ei edes ilmoittanut.
laitan viestiä ja sanonki että pannu on aina kuumana ja pullaaki pakasteessa jos tulee käyjmään.
usein pyydän kylään mutta helvetti ei sieltä tule kettään tai sitte perutaan hetkeä ennen.

olen normaali äiti kolmelle lapselle.mieheni jaksaa minua katsoa uskoisin olevani hyvä ystäväki kun vaan joku kiinnostuisi.
en polta ja juon iisisti jos joskus juon mutta omaan hurtin huumorin ja tykkään auttaa toisia.juoruilla en tykkää vaan mitä mulle kerrotaan joskus suruja on vaan minulle kerrottuja.