OrpoPurran hallitukselta paljon hyviä päätöksiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kohta 17 on hallituksen ainut hyvä päätös. HS:n uutisen otsikossa kerrotaan, että mustasukkaisuus riivaa suomalaisia miehiä enemmän kuin päihteet. Tieto ei yllättänyt.
 
Mistäs sinä sen tiedät?
"Maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden osuus Suomen turvakodeissa on merkittävä ja kasvanut viime vuosina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keräämien tilastojen mukaan noin 25–30 prosenttia turvakotien aikuisista asiakkaista puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea."

"Esimerkiksi tietyissä kaupunkien turvakodeissa jopa puolet asiakkaista voi olla taustaltaan maahanmuuttajia."

"Järjestöjen ja tutkijoiden mukaan maahanmuuttajanaiset kohtaavat lähisuhdeväkivaltaa arviolta 2–3 kertaa enemmän kuin kantaväestön naiset."
 
Sitten leikataan järjestöiltä..
 
Yhteistyössä