OrpoPurran outo nousukausi jossa työttömyys ja konkurssit kasvaa sekä mennään kulutuksen jarru pohjassa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Suomen velkaantumisen juurisyy on oikeiston veropopulismi. Vuoden 2016 kokonaisveroasteella valtio olisi saanut 8-10 miljardia euroa vuosittain lisää tuloja, eli 32-40 miljardia euroa hallituskausittain, nyt tämä vaje katetaan velanotolla ja/tai hyvinvoinnin leikkauksilla. Kärsikö joku muka vuonna 2016 kamalasta verotuksesta 😱

Ja verotus ei juuri ole laskenut palkansaajilta ja nykyinen hallitus hilasi myös ALV-tasaverot ylös, yleisen ALV:n EU:n toisiksi korkeimmaksi 25,5 prosenttiin toisen laitaoikeistopersustanien Orbanin Unkarin jälkeen. Ja EK ym. oikeisto puhuu myös alemman ALV-kannan mm. ruuan nostamisesta 25,5 prosenttiin.

Verotus on laskenut nimenomaan Herraluokalta lukuisin yrittämiseen ja omistamiseen liittyvillä alemmilla verokannoilla, jossa veroja ei väkisin makseta lainkaan, tai niitä maksetaan 7,5 prosenttia kuten listaamattomien yritysten osinkoveroalennus tai metsänomistajien puunmyyntitulot. Ja tällä kaudella suurituloisten ja pääomapiirien veronalennuksia on tullut ja ensi vuonna tulossa lisää, jotka leikkaavat entisestään valtion verotuloja ja rahoituspohjaa lisäten velanottoa ja hyvinvointileikkauksia.

Suomen yrittämisen ja omistamisen verotus oli jo vuonna 2012 noin 5,5 miljardia euroa vuosittain EU-tasoa alempaa ja tämän jälkeen Sipilän ja Orpon oikeistohallitukset ovat laskeneet sitä reippaasti lisää, lusäten eroa EU-tasoon jonnekin 7-10 miljardiin euroon. Sen sijaan Suomessa työn ja kulutuksen verotus oli 2012 noin 5,5 miljardia euroa yli EU-tason. Sekin on ALV-verotuksella jne. oikeiston toimesta hilattu selvästi korkeammaksi, eikä siinä suurituloisten veronalennukset paljon auta.

Kun oikeisto huutaa veronalennuksia, ne koskevat yrittäjiä ja omistajia, palkansaajille hyöty on keskimäärin olematon jos sitä on ja sekin laitetaan pahasti miinukselle ALV-kulutusverojen ja erilaisten omavastuden sekä julkisten peruspalveluiden asiakasmaksukorotuksilla.

Äänestäkää oikeistoa, äänestätte kurjuutta, ellette kuulu armoitettuun suurituloisten ja varakkaiden Herraluokkaan.
 
Miksi kirjoitat herraluokka isolla kun halveksit heitä.
Mitäs jos muuttaisit vähän lähestymiskulmaa ja kehuisit sitä mitä sinä itse edustat sen sijaan että kivität muita.
 
Suomen työttömyys on korkeinta 2000-luvulla vuodesta 1998 lähtien tämän tuhohallituksen leikkaus-, pelottelu- ja ankeuttamispolitiikan takia.

Suomen edelleen kasvava työttömyys on muuten ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa EU ja OECD -maiden korkein, ja jo marraskuusta 2025 lähtien.

Siinä missä EU-OECD-taso oli kesäkuussa 4,9 prosenttia, Suomessa työttömyysaste oli yli tuplat 10,8 prosenttia. Lähes 400 000 työtöntä työnhakijaa, joista lama-ajan määrä lähes 150 000 jo pitkäaikaistyöttömiä.

Lisäksi yhä useampi nuori on työtön

Hasunen ei ole yksin. Kesäkuun loppuun mennessä 25 – 34-vuotiaista suomalaisista 72 000 henkilöä oli työttömänä. Heistä 43 000 oli miehiä. Työttömyys on kasvanut ikäryhmässä voimakkaasti viimeisen kahden vuoden aikana.

 
Kokoomus ja persut tai RKP eivät ole hyvinvointipuolueita. Suunnitelmissa rahat eläkkeisiin otetaan nuorilta, jotka pakotetaan velkaantumaan. Esim. koulutus muuttuu maksulliseksi, opintotuki poistuu ennen sitä. Sanomattakin on selvää, että tämä tulee vähentämään lasten saamista, kun elämiseen on varaa yhä vain myöhemmin. Vain rikkaiden lapsilla tulee olemaan mahdollisuuksia menestyä elämässä.

Viimeinen sammuttaa valot.

Suosittelen äänestämään SDP:tä tai vasemmistoliittoa, mikäli ihmisten hyvinvointi kiinnostaa. Ei ole enää muita vaihtoehtoja.
 
Kun tuleva hallitus saa asiat taas rullaamaan, niin voidaan kertoa, että tyttöviisikon aiheuttamasta kuopasta (kertoja keksii tähän jotakin) päästäksemme meidän oli pakko ajaa Suomi ennätysvelkoihin, -työttömyyteen ja -maahanmuuttoon, jotta seuraavan hallituksen aikana tapahtuva traumasta eheytyminen olisi perskeon ansiota. Ei käy järkeen, mutta ainakin älyllisesti rajoittuneiden puolue tätä jo toitottaa.
 

Yhteistyössä