J
"jojo"
Vieras
Leivoin kauhealla vaivalla isänpäiväkakun. Maistamaan ei olla vielä päästy, toivottavasti maku korvaa edes vähän kakun näköä...
Tarkoitus oli tehdä kolmikerroksinen kakku, jossa on suklaata taikinassa ja välissä vanilja-appelsiinitäyte. Päälle sitten suklaakuorrutus. Ohjeen mukaan tehty täyte oli pahaa ja kipaisin illalla vielä kaupassa hakemassa appelsiineja saadakseni siihen enemmän appelsiinin makua. Päivän ainoa fiksu veto oli, että toin muitakin aineksia ja tein täytteen itse oman pääni mukaan, ainakin maistettaessa se oli ihan hyvää, tiedä sitten, miten yön aikana on käynyt...
Kotona odotti kuitenkin uusi ongelma. Koira oli kauppareissuni aikana hotkaissut yhden kakkulevyistä. Eli ei siis kolmea kerrosta meidän kakkuun... Ajattelin turvautua juustokakkutaktiikkaan, sillä täyte oli niin löysää, ettei se mitenkään olisi pysynyt kakun välissä yhtenä ainoana kerroksena.
Laitoin siis yhden kakkulevyn irtoreunavuokaan, siihen, jossa pohjan leivoinkin. Päälle kumosin täytteen, johon olin laittanut liivatetta sekaan. Saadakseni kakkuun edes sen suklaakuorrutuksen (tarvitsin sitä koristelun pohjaksi) laitoin päälle vielä sen toisen pohjalevyn.
Koska kakku oli vetäytynyt kokoon jäähtyessään, taytettä meni alimman kakkulevyn ja vuoan väliin monesta kohtaa ja tulos on karsean ruma :| Jostakin syystä täytekin on innostunut jähmettymään oikein kunnolla, taitaa olla aladoobia koko kakku
Täyte on niin liukasta, että se hylkii suklaakuorrutetta, eli sitä on vain kakkulevyn pinnalla. Tulos on oikeasti karsean näköinen. Ensi vuonna ostan meille kaupasta leivokset, jääköön koko kakkuhössäkkä minun osaltani...