Trumpin vastustajat tekevät homman jo aivan liian helpoksi Trumpille. Keskittyisivät välillä töihinsä, sen sijaan että kilpailevat siitä, kuka mitäkin vittuilua keksii uudesta pressasta.
Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”
Donald Trump piti Oscar-gaalan lopussa nähtyä sekaannusta surullisena. (KUVA: REUTERS, ZUMAwire/MVphotos)
Julkaistu: 28.2. 1:37
Presidentin mielestä Hollywoodin eliitti keskittyi niin kovasti politiikkaan, että he eivät saaneet pakettia kasaan.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vihdoin kommentoinut elokuva-alan ykköstapahtuman Oscar-gaalan tapahtumia.
Maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa Hollywoodissa järjestetty vuoden odotetuin palkintogaala päättyi järjestäjien sekoiluun, kun La La Land -musikaali ehdittiin julistaa virheellisesti parhaaksi elokuvaksi. Hetkeä myöhemmin kävi ilmi, että oikea voittaja olikin draama Moonlight.
Muun muassa gaalan juontaja Jimmy Kimmel piruili Trumpille useamman kerran illan aikana ja lähetti tälle esimerkiksi twiittejä kesken suoran lähetyksen. Presidentti vihjasi, että järjestäjien olisi pitänyt keskittyä tapahtuman yksityiskohtiin poliittisten kannanottojen sijaan.
– Mielestäni he keskittyivät niin kovasti politiikkaan, että he eivät saaneet lopulta pakettia kasaan, Trump totesi laitaoikeiston äänitorvena tunnetun Breitbart-verkkojulkaisun haastattelussa.
– Se oli hieman surullista. Se vei Oscar-gaalan glamourin pois, se ei tuntunut kovinkaan hohdokkaalta illalta. Olen ollut Oscar-gaalassa. Jotakin hyvin erityistä puuttui, ja sitten tapa, jolla se päättyi, oli surullinen, hän jatkoi.
Oscar-juhlien ääntenlaskennasta vastaava firma vahvisti maanantaina, että sekaannus parhaan elokuvan voittajasta johtui väärästä kirjekuoresta. Amerikkalaismedia ja vimmastuneet tv-katsojat ovat kutsuneet kömmähdystä kaikkien aikojen Oscar-skandaaliksi.