K
"kääk"
Vieras
Eli poikani luokalla on poika joka kiusaa mun poikaani sekä myös joitakin muita lapsia. On ollu muksimista, tönimistä jne. Tänään poikani kertoi että tää toinen poika oli kuristanut häntä ennen tunnin alkua. Poikani oli kyllä kertonu asiasta opettajalle ja oli laittanu kuristajan puhutteluun ja vaatinut pyytämään anteeksi. Tälläistä on jatkunut koko syksyn, poika on saanu jälki-istuntoa ja vanhemmille on lähetetty tietoa asiasta jne. Mitään ei kuitenkaan tapahdu. Mielestäni toisen kuristaminen on niin vakava asia, että tekisi mieli viedä se eteenpäin, varsinkin kun tuntuu ettei meno muutu miksikään vaikka sille pojalle annettais mitä puhutteluita ja jälki-istuntoja. Ja kyse ei ole vain mun omasta pojastani, kuten kerroin, on ollut myös muiden kimpussa. Mutta oman poikani kimpussa eniten. Ärsyttää niin vietävästi että kohta halkean.
Mitä te tekisitte?
Mitä te tekisitte?