Ä
"äiti"
Vieras
Ja miten oisitte toiminu?
Meille palkattiin muutamaksi päiväksi kesäapulainen kotiin, kyseessä 16-vuotias nuorukainen. Oikeastaan emme tarvi tänne ketään mutta koska kyseessä on nuorukainen jolla on vähän ongelmia ja tarkotus ois pitää pois kaduilta lorvimasta niin suostuimme siihen, että tää tulis meille vähäks aikaa. Useat sukulaiset on luvannu palkata tää ihminen aina vähäks aikaa (yleensä viikoksi kerrallaan), että tälle ois tekemistä.
Eka päivä meni ihan ok. Jouduin kyllä ihan koko ajan sanomaan mitä pitää tehdä mutta sen nyt ymmärtää kun on nuori ihminen eikä välttämättä hoksaa ite mitä vois tehä. Toinen päivä taas meni ihan perseelleen. Kerroin mitä pitäs päivän aikana tehdä mut tää vaan istu sohvalla. Käskin sit keittää itellensä aamukahvit, et jos vaikka vähän piristyis. Ei auttanu, sohvalla istuminen jatku. Siinä vaiheessa toistin, et mitä pitäs tehä koska aattelin, ettei se kuullu mutta sit tää tuumas, että on huono olo ja pyörryttää. Kysyin onko nukkunu huonosti niin tää totes, ettei ole ja aina vaan "joskus tulee tämmönen olo enkä tiedä miksi".
No, tää kysy voiko lähteä kotiin ja annoin luvan tietenki. Tänään soitin tän äidille ja kysyin onko nuorukainen kunnossa ja tämä tuumas, että on joo, tyttö oli ollu viihteellä edellisenä iltana eikä nukkunu ollenkaan. Oli ollu poikakaverin luona yötä ja tää äiti oli siis hakenu sen sieltä. Autossa oli haistanu, että haisee vanhalle viinalle ja todennuki, että "sä haiset niin vanhalle viinalle, etten tiedä kehtaanko sua edes viedä sinne" :O :O :O
Siis mit vit??!???? Mä oon suoraan sanottua niin sanaton kun vaan voi olla. Mä sanoinki, että oisin aivan hyvin saattanu jättää kaikki lapset tälle ihmiselle ja lähteä kauppaan tietämättä ollenkaan, että toinen on krapulainen :/ Ihmettelin kyllä, et miks se pysy musta vähän kaukana mutta aattelin vaan, että haluaa pitää tietyn reviirin. Suututtaa kyllä. Suututtaa, että nuorukainen ei edes sen verran ota vastuuta, ettei tulis tuossa kunnossa. Suututtaa, että se vielä kaiken lisäks valehteli mulla ihan kirkkain silmin. Suututtaa ehkä eniten, että äiti edes toi lapsensa meille ton kuntosena kun kerta autossa haisto, että tää on juonu. Huh. Ja kyseessä 16-vuotias.