V
väsynytkö vain?
Vieras
15v avioliittoa ja 3 lasta. Periaatteessa kaikki hyvin - normaalia ylä- ja alamäkeä parisuhteessa, lapsiperheen kiirettä, valintoja rahan ymv. suhteen.
Asuntolaina on, eikä kauheasti ylimääräistä rahaa, mutta toisaalta puskuria on säästötilillä. Ei siis hätää, vaikka ylimääräistä ei käyttötilillä olekaan.
Olemme lähdössä jouluksi ja uuden vuodeksi lomalle, lentoliput saatiin hankittua viime viikolla. Odotan lomaa innolla, mutta samalla pelottaa, kun matka maksaa niin paljon. Lentojen väijyminen (hyvään hintaan) oli stressaavaa, ja monen palikan piti loksahtaa kohdalleen.
Kaikki kuitenkin järjestyi, mutta jotenkin viikonloppu meni tosi vaisusti. Huomasin miettiväni millaista olisi elää yksin lasten kanssa. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Ajatus erosta samalla kauhistuttaa, ja tiedän, että kun menee hyvin, olen liitossa onnellinen.
Onko taustalla vain väsymystä, vai pitäisikö huolestua? Mies on yrittäjä, ja varmasti omalta osaltaan myös väsynyt ja stressaantunut. Olisin mielelläni kotiäiti ja hoitaisin kaikki lapsiin liittyvät asiat, mutta rahan vuoksi käyn töissä. Mies on hyvä isä, hoitaa lapsia, osallistuu kuljetuksiin jne.