K
Kevättintti
Vieras
Jeps, olen kaasona loppukesän häissä ja täytyy sanoa että polttariporukka on pihein ja laiskin ikinä. Mitään ei ole sovittu ja ohjelma on jo jo nyt lähes riisuttu versio ettei vain maksaisi arvon ystäville liikaa. Mutta silti joka ainoa sähköpostiviesti, jonka tämän aiheen tiimoilta olen saanut on ollut sisällöltään samanlainen. Ollaan kovin huolissaan siitä ettei vain maksa liikaa, (mikä voi maksaa liikaa kun viedään morsian kohtuuhintaiseen paikkaan syömään ja sitten on puhuttu PIENIMUOTOISESTA hemmotteluhoidosta, kaikki muu on ilmaista) ja toinen jokaisen huolenaihe tuntuu olevan etteivät jaksa olla sitten mukana kauaa. Tulevat ehkä sinne syömään ja sitten pitää mennä kotiin lepäämään kun joutuvat käymään kokopäiväisesti kuitenkin töissä (eivätkö useimmat käy?). Toinen kaaso oikein teki selkoa mitä häät kaikkineen tulevat HÄNELLE maksamaan, vaatteita myöten. Ilmaisetko ne hänen häänsä vieraille olivat? Olen ehdottanut että tavattaisiin porukalla jotta saataisiin sovittua asiat, kukaan ei ole vastannut viestiin. Maksaisi varmaan tulla paikalle. Kuinka jollain ihmisellä voi olla näin ankea ystäväporukka. Mitä te kaasona tekisitte? Tekisi mieli jättää koko polttarit järjestämättä.