Lampaanpaisti
n. 3 kg lampaanpaistia
5 valkosipulin kynttä
1 rkl sinappia
3 - 4 tl suolaa
1 tl valkopippuria
1 tl kuivattua rosmariinia
1 tl kuivattua timjamia
1. Pyyhi paisti.
2. Tee paistin pintaan veitsenkärjellä reikiä ja työnnä niihin suikaloidut valkosipulin kynnet.
3. Sivele paisti sinapilla ja ripota pinnalle suola, valkopippuri ja yrtit.
4. Nosta paisti ritilälle uunipannun päälle.
5. Kaada uunipannulle tilkka vettä ja pane paisti 175 asteiseen uuniin.
6. Jos käytössäsi on lihalämpömittari.
7. Työnnä se paistin paksuimpaan kohtaan niin ettei se ota luuhun kiinni.
8. Kypsän paistin sisälämpötila on 80 astetta.
9. Valele paistia kypsymisen loppuvaiheessa kermakahvilla (1 dl kahvia, 1 dl kermaa).
10. Kermakahvin sijasta voit käyttää valeluun mainiosti myös punaviiniä.
11. Siivilöi uunipannulle valunut liemi kattilaan.
12. Lisää siihen tarvittaessa vettä niin, että saat 5 dl lientä.
13. Vatkaa joukkoon 3 rkl vehnäjauhoja.
14. Keitä muutama minuutti.
15. Lampaanpaistin seuraksi sopivat gratinoitu perunalaatikko, uunipannussa kypsennetyt porkkanasuikaleet ja pikkusipulit, minttuhyytelö sekä keitetyt ruusukaalit.
Kulitsa
Kulitsa eli pääsiäisleipä on pyörän limpun muotoinen, rusinainen ja mausteinen pääsiäisvehnänen ja tarjottaan pashan kera.
3 dl maitoa
50 g hiivaa
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g rusinoita50 g sukaatteja
50 g mantelirouhetta
1 tl suolaa
200 g voita
3 munaa
n. 1 kg vehnäjauhoja
1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota maitoon hiiva.
2. Lisää maidon joukkoon sokeri, vaniljasokeri, rusinat, sukaatit, mantelirouhe ja suola.
3. Sekoita tasaiseksi ja lisää joukkoon puolet jauhoista.
4. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi ja lisää taikinaan pehmeä voi, munat ja loput jauhot.
5. Alusta taikina hyvin ja leivo taikinasta pyöreä, koristeltu kulitsa.
6. Nostata kulitsa hyvin ja paista + 175 asteessa n. 1 tunti.
7. Rahkaleivonnaiset kuuluvat erottamattomasti pääsiäiseemme.
8. Perinteinen pullataikinapohjainen rahkapiirakka on helppo valmistaa ja maistuu lähes kaikille
Baba
2 dl maitoa
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
2 tl kardemummaa
2 dl sokeria
150 g voita
4 munaa
50 g korintteja
n. 7 dl vehnäjauhoja
Kostutusliemi:
2 dl vettä
1 dl sokeria
1 dl rommia tai likööriä tai
1 tl rommiesanssia
1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi.
2. Liuota siihen hiiva ja mausteet.
3. Vatkaa joukkoon puolet jauhoista ja peittele taikina hetkeksi kohoamaan.
4. Voitele ja korppujauhota kaksi lieriömäistä vuokaa.
5. Lisää taikinaan osittain sulatettu rasva, korintit ja keltuaiset.
6. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
7. Lisää vaahto ja loput jauhot taikinaan.
8. Kaada taikina vuokiin ja kohota.
9. Paista 180 asteessa 40-50 min.
10. Anna babojen jäähtyä vuoissa.
11. Koristele ne sokerivesikuorrutuksella.
Nautitaan:
Syötäessä babasta leikataan kansiosa, joka pidetään leivonnaisen koristeena kunnes koko baba on syöty.
Aurinkoinen hyytelökakku
(12 annosta)
Pohja:
100 g Flora Leivontamargariinia
1 dl kaurahiutaleita
0,75 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 kpl kananmunaa
3 kpl liivatelehteä
0,5 dl sitruunamehua
Täyte:
2,5 dl Flora Vispiä
2,5 dl Flora Fraichea
1,75 dl sokeria
4 tl vanilliinisokeria
Päälle:
2 dl appelsiinimehua tms.
2 kpl liivatelehteä
1. Sulata rasva juoksevaksi ja jäähdytä hieman.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää kananmuna ja sulatettu rasva.
3. Vispaa seos tasaiseksi käsivatkaimella.
4. Laita irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle pyöreä leivinpaperipala ja kaada seos vuokaan.
5. Paista 200 °C:n lämpötilassa 15 minuuttia.
6. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia.
7. Purista vesi pois ja sulata liivatelehdet kiehuvaan sitruunamehuun.
8. Jäähdytä seos.
9. Mittaa molemmat Florat ja sokerit kulhoon ja vaahdota.
10. Lisää liivateseos.
11. Kaada täyte vuokaan jäähtyneen kakkupohjan päälle.
12. Peitä kakku tuorekelmulla ja hyydytä kylmässä 4 tuntia.
Valmista lopuksi pintakiille.
1. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia.
2. Kuumenna osa appelsiinimehusta.
3. Liuota kuivaksi puristetut liivatelehdet pieneen määrään kuumaa mehua.
4. Lisää loput mehusta.
5. Jäähdytä.
6. Kaada liemi hyytyneen kakun pintaan, vaimenna mehuvirtaa ruokalusikalla, ettei hyytelökerros vaurioidu.
7. Hyydytä kakkua vielä runsas tunti kylmässä, irrota vuoasta ja koristele hedelmillä.
Pääsiäisleipä
3 dl maitoa
60 g hiivaa
4 dl vehnäjauhoja
4-5 keltuaista
2 dl sulatettua voita
6 dl vehnäjauhoja
2 dl kylmää maitoa
suolaa
kardemummaa
1. Taikinajuuri tehdään lämpimästä maidosta, hiivasta ja vehnäjauhoista.
2. Annetaan kohota pari tuntia.
3. Lisätään sokerin kanssa vatkatut keltuaiset, sulatettu voi, kylmä maito, mausteet ja alustetaan hienoilla vehnäjauhoilla.
4. Pääsiäisleipä paistetaan suorareunaisessa korkeassa vuoassa tai kattilassa, joka vuorataan leivinpaperilla.
5. Taikinaa pannaan astiaan korkeintaan puolet sen korkeudesta sillä se kohoaa kaksinkertaiseksi.
6. Leivän päälle muotoillaan taikinasta kirjaimet XB ja se voidellaan munalla ennen paistamista.
7. Paistumisaikaa varataan tunnin verran koosta riippuen.
8. Leivän pinnalle voi panna manteleita koristeeksi tai sitten kuorruttaa pölysokerilla tai sokerikuorrutuksella.
Pääsiäisleipä 2
3 dl maitoa
25 g hiiva (1/2 pkt)
1 tl suolaa
11/2 dl sokeria
3 munaa
1 tl kardemummaa
1 sitruunan raastettu kuori
1 dl rusinoita
1 dl mantelirouhetta
100 g sukaattia
50 g voita
noin 800 g vehnäjauhoja (12-13 dl)
Voiteluun:
munaa
Pinnalle:
kuorittuja manteleita
1. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.
2. Lisää suola, sokeri, keskenään kevyesti vatkatut munat ja mausteet.
3. Alusta vehnäjauhoilla ja lisää pehmeä voi alustamisen loppuvaiheessa.
4. Nostata taikina hyvin peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi, kumoa leivinpöydälle ja jaa kahteen osaan.
5. Pyöritä taikina kahdeksi limpuksi ja kohota leivinpaperilla peitetyllä pellillä.
6. Tee kokonaisista manteleista pintaan kirjaimet XB ja voitele kulitsat hyvin.
7. Paista uunissa 175 asteessa 35-45 minuuttia.
8. Leikkaa pääsiäisleipä ennen tarjoamista täytekakun tavoin vaakasuorassa suunnassa levyiksi.
9. Nosta kansi pois ja leikkaa alalevyt ristikkäin neljään osaan.
10. Nosta kokonainen kansi paikoilleen ja tarjoa pääsiäisleipä pashan kera.
Pääsiäistorttu
pohja:
200 g voita
1 1/4 dl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl maitojauhetta
1 rkl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
täyte:
1 prk (250) maitorahkaa
2 munaa
2 tl vanilliinisokeria
1/2 dl sokeria
1 tlk (850) säilykepersikoita
muruseos:
35 g voita
3 rkl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl vanilliinisokeria
1/3 tl leivinjauhetta
1. Sekoita voi ja sokeri notkeaksi.
2. Lisää muna ja yhdistetyt kuivat aineet.
3. Sekoita taikina tasaiseksi.
4. Levitä taikina leivinperille vuoratulle uunipellille.
5. Paista pohjaa 200 asteessa 10 min.
6. Sekoita täytteen ainekset ja leikkaa persikat viipaleiksi.
7. Levitä rahkaseos murupohjalle ja sille viipaloidut hedelmät.
Valmista muruseos.
8. Sekoita sen ainekset murumaiseksi seokseksi ja ripottele leivonnaisen pinnalle.
9. Paista vielä 200 asteessa 20 min.
Rahkapiiraat
2 1/2 dl maitoa
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
3/4 dl sokeria
2 tl kardemummaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
75 g voita tai margariinia
Täyte:
250 g maitorahkaa
3/4 dl sokeria
1 muna
1 tl vanilliinisokeria
1/2 dl maitoa tai kermaa
1/2 dl rusinoita / hedelmäpaloja
(2 rkl sitruunamehua)
1. Liota haaleaan maitoon hiiva.
2. Sekoita joukkoon suola, sokeri ja kardemumma sekä vehnäjauhot ja viimeiseksi pehmeä rasva.
3. Alusta taikinaa kunnes se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista.
4. Anna taikinan kohota noin kaksinkertaiseksi.
5. Leivo taikina pikkupulliksi ja anna kohota.
6. Sekoita täytteen aineet keskenään.
7. Paina kohonneisiin pikkupulliin lasilla syvennys.
8. Voitele reunat munalla.
9. Täytä syvennys rahkaseoksella.
10. Kypsennä 225 asteessa noin 10 minuuttia.
Pääsiäispasha
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 tlk (250 g) maitorahkaa
1 kananmuna
1 dl kermaa
1/2 sitruunan mehu
1-2 tl vanilliinisokeria
1-2 rkl rusinoita
1-2 rkl rouhittuja manteleita
1-2 rkl sukaattia
tai saksittuja cocktailkirsikoita
1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää maitorahka, muna, vatkattu ja muut aineet.
3. Sekoita kevyesti.
4. Pane rahkaseos sideharsolla vuorattuun pashamuottiin tai suoratinpaperille vuorattuun suureen kahvisuodattimeen.
5. Jätä lautaselle jääkaappiin vähintään vuorokaudeksi
6. Kumoa kiinteä pasha matalaan tarjoiluastiaan ja tarjoa jälkiruokana tai kahvin kanssa.
Kevytpasha
1 tlk (250 g) maitorahkaa
1 tlk (2 dl) kermaviiliä
1 muna
1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 dl rusinoita tai korintteja
1/2 dl mantelirouhetta
1 dl sukaattia
1. Hienonna rusinat, ja sekoita kaikki ainekset keskenään.
2. Kaada seos sideharsolla vuorattuun pasha-muottiin tai suodatinpaperilla vuorattuun kahvinsuodattimeen.
3. Pane pinnalle kevyt paino ja alle lautanen.
4. Laita muotti jääkaappiin ja kumoa pasha seuraavana päivänä tarjoiluvatiin.
5. Koristele hedelmillä.
Pääsiäisvanukas (hyvä)
Pohja:
4 munaa
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Kostutus:
sitruunamehua tai sitruslikööriä
Vaahto:
1 prk rahkaa
1 prk vaahdotettavaa vaniljakastiketta
1/2 dl mantelirouhetta
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
1 rkl sukaatteja
Kastike:
1 purkki persikoita, aprikooseja tai mangoa
Koristeeksi:
pääsiäisrakeita ja keltaisia marenkeja
1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Lisää jauhoseos siivilän läpi munavaahtoon varovasti vatkaten.
4. Kaada taikina pellille voidellun leivinpaperin päälle.
5. Paista uunissa 225 asteessa noin 7-10 minuuttia.
Valmista vaahto
1. Sekoita rahkaan muut aineet paitsi vaniljakastike.
2. Vaahdota vaniljakastike.
3. Sekoita se varovasti rahkaseokseen.
4. Soseuta persikat sauvasekoittimella.
5. Kaada lientä joukkoon niin, että kastikkeesta tulee sopivan paksua.
6. Leikkaa pohjalevystä pieniä neliöitä.
7. Kostuta niitä hiukan sitruunamehulla tai sitrusliköörillä.
8. Laita kostutetut neliöt lasikulhon pohjalle.
9. Lusikoi vaahtoa ja kastiketta kerroksittain kulhoon.
10. Laita kulho jääkaappiin useiksi tunniksi vetäytymään.
11. Koristele juuri ennen tarjoilua keltaisilla marengeilla ja värikkäillä pääsiäisrakeilla.
Pääsiäisrahka 2
2,5 dl kuohukermaa
170 g vaniljatuorejuustoa
0,5 dl sokeria
250 g rahkaa
1 rkl sitruunanmehua
1 dl rusinoita
1 dl mantelirouhetta
1 appelsiini kuutioituna
1. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja lisää tuorejuusto ja sokeri.
2. Sekoita.
3. Lisää muut aineet joukkoon ja anna vetäytyä 1-2 tuntia jääkaapissa
Lammasruukku
4 annosta
500 g pakastettua lampaan tai karitsan paistia
öljyä
1 1/2 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
1 1/2 dl hillosipuleita
1/2 rkl soijakastiketta
1/2 - 1 tl suolaa
1 tl timjamia
1/2 tl minttua
1/2 tl rosepippuria murskattuna
1 dl kevytkermaa
1. Ota paisti pakastimesta jääkaappiin edellisenä päivänä.
2. Puolita kohmeinen paisti ja leikkaa palat poikkisyin mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi.
3. Anna viipaleiden sulaa työlaudalla huoneenlämmössä.
4. Ruskista viipaleet öljyssä kuumalla pannulla kahdessa erässä.
5. Ripottele joukkoon vehnäjauhot ja lisää vesi, hillosipulit, mausteet ja kerma.
6. Kypsennä ruoka peitettynä uuninkestävässä ruukussa tai annosruukuissa uunin keskitasossa 200 asteessa noin 30 minuuttia.
7. Tarjoile riisin tai keitettyjen perunoiden kanssa.
Lammasruukku muussikuorrutteella
(4 annosta)
2 rkl Bertolli classico oliiviöljyä
600 g lampaan jauhelihaa
1 kpl sipulia
2 kpl porkkanaa
1 dl oliiveja
2 rkl tomaattisosetta
1 tl suolaa
1 rkl soijakastiketta
1 tl timjamia
150 g Crème Bonjour Valkosipulia
Kuorrutus:
4 dl perunasosetta
150 g Crème Bonjour Valkosipulia
1. Ruskista jauheliha öljyssä paistinpannulla.
2. Lisää hienonnettu sipuli ja karkeaksi raastettu porkkana.
3. Lisää viipaloidut oliivit, mausteet ja tuorejuusto.
4. Sekoita tasaiseksi.
5. Laita jauhelihaseos paistonkestäviin ruukkuihin.
6. Valmista perunasose pakkauksen ohjeen mukaan ja lisää siihen tuorejuusto.
7. Sekoita tasaiseksi.
8. Lisää sosetta kuorrutteeksi jauhelihan pintaan.
9. Kuorruta 220 °C:n lämpötilassa noin 10 minuuttia.
Muuta huomioitavaa:
voit myös arkisemmin laittaa jauhelihaseoksen vuokaan ja kuorruttaa sen muusilla. Lampaanjauhelihan voit korvata naudanjauhelihalla.
Lammasruukku
(5-6 annosta)
n. 1 kg luutonta lampaan- tai naudanpaistia
1-2 rkl öljyä
2 porkkanaa
½ juuriselleriä
10 pikkusipulia
1 tlk (400 g) Diva chilimaustettua tomaattimurskaa
1- 2 dl kuivaa valkoviiniä tai lihalientä
1 tl suolaa
2-3 valkosipulin kynttä
2 laakerinlehteä
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
Pinnalle:
hienonnettua tuoretta timjamia tai basilikaa
1. Leikkaa liha annospaloiksi (3 x 3 cm).
2. Ruskista lihapaloja kahdessa kolmessa erässä padassa öljyssä.
3. Kuori porkkanat, selleri ja sipulit.
4. Pane porkkanaviipaleet, sellerikuutiot ja sipulit kokonaisina pataan lihapalojen kanssa.
5. Lisää tomaattimurska sekä valkoviini.
6. Kuumenna pata liedellä kiehuvaksi ja lisää mausteet.
7. Hauduta kypsäksi kannen alla 175 asteen uuninlämmössä noin 1 ½ tuntia.
8. Hienonna padan pinnalle tuoretta yrttiä.
9. Tarjoa riisin, pastan tai couscousin kanssa.
Robertin kahvilammas
Mitat yms. ovat vain ohjeellisia.
noin 3 kg:n lammaspaisti/lampaanviulu
Marinointiin:
5 dl vahvaa kahvia (mielellään kenialaista)
Pintaan:
3 tl suolaa
1 rkl kuivattua minttua
valkosipulin kynsiä
Valeluun:
n. 4 dl kahvia
hunajaa (tai sokeria)
loraus kermaa (ei mitään kevyttä)
Kastike:
4 dl paistolientä
2 rkl vehnäjauhoja + tilkka vettä
sinappia
rouhittua mustapippuria
vajaa 1 dl kermaa
1. Panee lampaan paisti muovipussiin ja kaada päälle puoli litraa vahvaa, hyvää, kylmää kahvia. Sulje pussi ja kääntele paistia.
2. Anna lihan marinoitua vuorokauden verran, tai vähän pitempäänkin.
3. Ota paisti pussista ja hiero sen pintaan suola ja minttu.
4. Pistele lihaan viiltoja ja täytä ne kuorituilla ja lohkotuilla valkosipulin kynsillä.
5. Maun mukaan mausta.
6. Nosta liha uunipannulle ja pistä siihen paistomittari.
7. Ohjeessa on mainittu uunin lämpötilaksi 175 astetta.
Muuta:
Anna lihan paistua kunnes sen sisälämpötila on 80 astetta.
Valmista valelua varten kahvi.
1. Lisää siihen reilusti hunajaa ja loraus kunnon kermaa.
2. Valele lihaa paistumisen aikana vähintään viiteen kertaan.
3. Mitä useammin viitsii, sitä parempi tulee.
4. Kun lihan kypsyys on mieluinen.
5. Nosta se tarjoiluvadille.
6. Valmista kastike.
7. Valuta pannulta paistoliemi kattilaan.
8. Suurusta se kylmään veteen sekoitetuilla vehnäjauhoilla.
9. Mausta ja kiehauta.
10. Lisää lopuksi kerma äläkä sen jälkeen enää keittele sitä voimakkaasti.
Pääsiäisen kahvilammas
noin 2 kg:n lampaanviulu
6-8 valkosipulinkynttä
1 rkl kuivattua rosmariinia
1 rkl suolaa
6 dl vahvaa kahvia
2,5 dl kuohukermaa
1,5 tl sokeria
(vettä)
2 dl hillosipuleita
1. Aloita viulun virttäminen jo paistamista edeltävänä iltana.
2. Leikkaa valkosipulinkynnet pitkittäin pienemmiksi ja pistele ne paistin lihassyiden väliin.
3. Hiero suola lihan pintaan, samoin rosmariini, jonka olet ensin hieronut rikki kämmeniesi välissä.
4. Laita viulu lepäämään kylmään.
5. Lämmitä uuni 275 asteiseksi.
6. Aseta viulu uunipannulle, jossa on kunnolliset reunat, ja anna sen ruskistua joka puolelta.
7. Keitä hyvää kahvia ja sekoita siihen kerma ja sokeri.
8. (Voit valmistaa kermakahvia runsaamminkin, jolloin saat enemmän suussa sulavaa kastiketta!)
9. Kun viulu on kauniinruskea.
10. Kaada kermakahvista noin puolet uunipannulle ja vähennä lämpö 200 asteeseen.
11. Valele viulua ahkerasti paistoliemellä.
12. Lisää loput kahvikermasta pannulle viulua hyväillen, kun pannulla alkaa olla tilaa.
13. Kaada pannulle tässä vaiheessa myös hillosipulit.
14. Jos paistoliemi uhkaa haihtua, lisää vettä.
15. Paista kypsäksi eli noin 2 tuntia.
16. Kypsyyden saat helposti selville tikulla, kun tikku painuu kevyesti lihaan, viulu on valmis!
17. Nosta viulu hellästi pannulta alustalle, jossa sitä on helppo leikata.
18. Kaada paistoliemi kattilaan.
19. Tarjoa hillosipuleineen kastikkeeksi (jos maku tuntuu liian voimakkaalta, lisää kermaa tai vettä ja kuumenna).
20. Lisukkeeksi sopivat esimerkiksi uunissa rapeiksi paistetut lohkoperunat ja keitetyt vihreät pavut.
Täytetyt lammasmurekkeet
6 annosta
600 g lampaan ja/tai naudan jauhelihaa
1 sipuli hienonnettuna
2-3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl Valio voita
2 tl timjamia
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1/2 prk (1 dl) Valio fraîchea 5 %, maustamatonta
2 munaa
1/2 dl korppujauhoja
Täyte
3 keitettyä (8 min) munaa
Minttukastike
1 prk (200 g)Valio ruokajogurttia
2 rkl tuoretta minttua hienonnettuna tai
1/2 rkl kuivattua minttua
1/2 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa ja valkopippuria
1. Kypsennä sipulit voissa läpikuultaviksi pannulla.
2. Lisää mausteet.
3. Jäähdytä.
4. Yhdistä kulhossa jauheliha, fraîche, munat, korppujauhot ja sipuliseos.
5. Anna turvota hetki.
6. Kuori ja halkaise keitetyt munat pituussuuntaan.
7. Taputtele mureketaikina kostutetulle leivinpaperille.
8. Jaa kuuteen neliöön.
9. Laita jokaiselle neliölle puolikas muna.
10. Sulje reunat.
11. Käännä saumat alaspäin.
12. Kypsennä uunipellillä leivinpaperin päällä 200 asteessa n. 25 min.
13. Sekoita kastikkeen aineet keskenään.
14. Tarjoa murekkeita minttukastikkeen ja valkosipuliperunoiden kanssa.
Pääsiäisen keltainen sitruspiiras
Pohja:
200 g murotaikinaa (yksi taikinalvy)
Täyte:
3 dl vettä
3 keltuaista
n. 1 dl sokeria
1 rkl voita
4 rkl maissitärkkelysjauhoja (Maizenaa)
1/2 sitruunan kuori raastettuna
1 sitruunan mehu
Marenki:
3 valkuaista
1 dl sokeria
Valmista ensin täyte.
1. Sekoita kaikki täytteen ainekset pinnoitetussa kattilassa ja kuumenna seosta koko ajan sekoittaen.
2. Anna kiehua pari minuuttia.
3. Jäähdytä kiisseli.
4. Sulata murotaikina pakkauksen ohjeen mukaan ja vuoraa sillä piirasvuoka (halkaisija noin 22 cm).
5. Pistele taikinaan haarukalla reikiä.
6. Paista 225 asteessa 10-12 minuuttia eli kunnes pohja on saanut vähän väriä.
7. Levitä jäähtynyt kiisseli piiraspohjalle.
8. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri joukkoon muutamassa erässä.
9. Levitä marenki lusikalla muotoillen kiisselin pinnalle.
10. Paista vielä 5-8 minuuttia eli kunnes marenki on vähän ruskistunut.
11. Tarjoa jäähtynyt sitruunapiiras jälkiruokana, tai kahvi- tai teepöydässä.
Kukkapullat
18 annosta
2 1/2 dl maitoa
1/2 pkt (25 g) hiivaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
2 tl kardemummaa
2 tl vanilliinisokeria
1 muna
100 g margariinia
7-8 dl vehnäjauhoja
2 pkt (á 100 g) mantelimassaa
Voiteluun:
kananmunaa
Koristeluun:
valmista sokerikuorrutusta putkilossa
pääsiäiskaramelleja tai koristerakeita
1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.
2. Lisää sokeri, suola,
3. kardemumma, vanilliinisokeri, muna ja puolet vehnäjauhoista.
4. Sekoita joukkoon pehmeä rasva ja loput vehnäjauhot.
5. Sekoita taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista ja käsistä.
6. Taikina saa olla pehmeää.
7. Kohota taikina liinan alla.
8. Ripottele leivinpöydälle vehnäjauhoja.
9. Kaaviloi taikina 30 x 45 cm:n kokoiseksi levyksi.
10. Leikkaa levy kolmeksi yhtäleveäksi suikaleeksi pitkän sivun suuntaisesti.
11. Pyörittele mantelimassa pikkurillin paksuiseksi tangoksi, niin että tangot riittävät suikaleiden päästä päähän.
12. Rullaa mantelimassatangot taikinasuikaleiden sisään.
13. Jaa jokainen taikinarulla kuuteen osaan.
14. Taikinasta tulee yhteensä 18 pullaa.
15. Leikkaa saksilla jokaisen pullatangon pintaan kuusi pientä viiltoa ja käännä tangot ympyrän muotoon - kukkaa muistuttavaksi.
16. Kohota pullat hyvin.
17. Voitele munalla.
18. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 8 - 10 minuuttia.
19. Koristele jäähtyneet pullat sokerikuorrutuksella ja pääsiäiskaramelleilla.
Mämmijäädyke
700 g mämmiä
1 l vanilja-kermajäätelöä
1. Vatkaa mämmi oikein kuohkeaksi.
2. Sekoita hieman pehmennyt jäätelö pienissä erissä sen joukkoon.
3. Laita seos kauniin muotoiseen rengasvuokaan.
4. Peitä kelmulla ja anna jäätyä pakastimessa yön yli.
5. Ota jäädyke pakastimesta jääkaappiin noin puoli tuntia ennen tarjoilua.
6. Kasta vuoka kuumaan veteen ja kumoa jäädyke tarjoiluvadille.
7. Koristele jäädyke halutessasi hedelmillä ja kermavaahdolla.
Mämmi-kermahyytelöä ja konjakkiviikunoita
(10 annosta)
Hyytelö:
3 dl kermaa
2 dl maitoa
1 kananmuna
5 liivatelehteä
1/2 dl sokeria
1-11/2 dl mämmiä
Koristeeksi:
20 kpl kuivattuja viikunoita
8 dl vettä
2 dl sokeria
1/2 dl konjakkia
1 rkl maissitärkkelystä
1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ohjeen mukaan.
2. Sekoita keskenään kerma, maito, kanamuna ja liotetut liivatteet.
3. Aseta astia vesihauteeseen ja keitä seosta sekoittaen, kunnes se sakenee.
4. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon mämmi.
5. Tarkista maku.
6. Annostele seos annosvuokiin tai laita se rengasvuokaan.
7. Anna hyytyä jääkaapissa.
8. Kiehauta vesi, sokeri ja konjakki.
9. Laita viikunat liemeen ja anna mehustua noin 6 tuntia.
10. Nosta viikunat pois liemestä.
11. Keitä lientä hieman kokoon ja suurusta se vesitilkkaan liuotetulla maissitärkkelyksellä.
12. Lisää viikunat joukkoon.
13. Aseta tarjolle valmiit hyytelöannokset ja koristele ne hiukan lämpöisellä viikunakastikkeella.
Peruna-päärynä-oliivipaistos
4 makeaa päärynää
8-12 perunaa
2 punasipulia
1 dl mustia, kivellisiä oliiveja
½ dl oliivi-/rypsiöljyä
2 rkl voita
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa (valuvana)
suolaa ja pippuria
1. Sekoita marinadiainekset.
2. Laita lihat tukevaan muovipussiin ja kaada marinadi päälle.
3. Sulje pussin suu ja sekoittele marinadia ympäriinsä.
4. Anna vetäytyä pari tuntia tai yön yli.
5. Kypsennä broileri 175-200 asteisessa uunissa (n. 40 minuuttia).
6. Fileet voit paistaa myös pannussa liedellä.
7. Huuhtele perunat ja päärynät ja kuivaa.
8. Viipaloi ne kuorineen.
9. Kuori ja viipaloi punasipulit.
10. Käännä uunin lämmöksi 200-astetta.
11. Laita öljy ja voi uunivuokaan.
12. Laita vuoka uuniin, kunnes voi on sulanut.
13. Asettele päärynä-, peruna- ja punasipuliviipaleet sekä oliivit uunivuokaan.
14. Mausta suolalla ja pippurilla.
15. Valuta päälle balsamiviinietikka ja hunaja.
16. Paista uunissa n. 20-30 min.
Ananassalsa
pieni purkki ananasrenkaita
2 valkosipulinkynttä
2-3 rkl hienonnettua, tuoretta minttua tai 1 tl kuivattua minttua
2 rkl limetti- tai sitruunamehua
1 rkl hunajaa (valuvana)
1/4 tl suolaa
½ tl currya
chiliä maun mukaan
1. Mittaa ainekset monitoimikoneeseen tai tehosekoittimeen.
2. Anna koneen käydä hetki.
3. Pane salsa jääkaappiin maustumaan.
Broiskuherkku
4 broilerin maustamatonta rintaleikettä
1 rkl rypsiöljyä
½ purjosipuli
1 appelsiini
1-2 valkosipulinkynttä
½ dl hunajaa
3/4 dl appelsiinitäysmehua
2-3 rkl soijakastiketta
1. Halkaise, pese ja hienonna purjo.
2. Kuori appelsiini ja leikkaa lohkoiksi.
3. Kuumenna öljy kattilassa.
4. Lisää purjo ja murskatut valkosipulinkynnet.
5. Kuullota noin 2 minuuttia.
6. Lisää hunaja, mehu, appelsiinilohkot ja soija.
7. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes hunaja on sulanut.
8. Aseta rintaleikkeet uunivuokaan ja valele ne hunajakastikkeella.
9. Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia.
10. Valele rintaleikkeitä muutaman kerran paistamisen aikana vuokaan valuneella kastikkeella (laita munakello soimaan vaikka 15 minuutin pätkissä, niin valelu ei pääse unohtumaan).
11. Koristele valmis ruoka purjosipulista yli jääneellä vihreällä.
12. Tarjoa perunasoseen kanssa.
Hunaja-kurkkusalaatti
1 kurkku
1 rkl hunajaa
1 dl vettä
1 nippu tilliä
1 rkl sitruunamehua
1. Sekoita hunaja ja sitruunamehu veteen.
2. Viipaloi kurkku ja hienonna tilli ja lisää liemeen.
3. Anna maustua ½-1 tunti ennen tarjoilua
Sipulihilloke
1. Leikkaa punasipuli (tai tavallinen ruokasipuli) suikaleiksi.
2. Laita kattilaan, jossa on hieman voita tai öljyä.
3. Ruskista kevyesti.
4. Lisää hieman vettä (tai valko- tai punaviiniä).
5. Hunajaa runsaasti, mausteeksi etikkaa, suolaa ja valkopippuria.
6. Hauduta kypsäksi (halutessasi voit maustaa yrteillä).
7. Voidaan käyttää lisäkkeinä kylmälle liharuoalle tai lämpimille ruoille.
8. Sipulihilloketta voi maustaa valko- tai punaviinillä.
9. Hillokkeeseen voi lisätä happamia marjoja (viinimarjoja, karpaloita).
Raparperi-minttuhillo
1 l raparperinpaloja
2 dl sokeria
4 rkl juoksevaa hunajaa
1 dl minttusilppua
n. 1 dl sitruunamehua
1. Leikkaa raparperinvarret pieniksi paloiksi ja kaada kattilaan.
2. Lisää kattilaan sokeri, hunaja ja minttusilppu.
3. Sekoita ja anna ainesten vetäytyä puolisen tuntia.
4. Lisää sitruunamehu ja nosta kattilalevylle.
5. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen.
6. Keitä hilloa pari minuuttia ja käännä lämpö pois levyltä.
7. Hauduta hilloa vielä pari minuuttia koko ajan sekoittaen.
8. Hillo on kuumana melko löysää, mutta tanakoituu jäähtyessään.
9. Hillo säilyy jääkaapissa noin viikon.
10. Tarjoa lettujen, pannukakun tai köyhien ritarien lisäkkeenä kermavaahdon tai jäätelön kanssa tai broiskun kera
Aprikoosirahka eli kevennetty hedelmäpasha
5 - 6 annosta
2 dl Valio kuohukermaa
1 prk (250 g) Valio maitorahkaa
1/2 pss (100 g) pehmeitä kuivattuja aprikooseja
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
1 1/2 dl (50 g) mantelilastuja
1. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi.
2. Lisää maitorahka ja esim. saksilla hienonnetut aprikoosit.
3. Mausta sokerilla, vaniljasokerilla ja sitruunamehulla.
4. Lisää lopuksi mantelilastut.
5. Anna maustua jääkaapissa parisen tuntia ennen tarjoilua.
6. Voit myös halutessasi valuttaa seoksen pashan tapaan pashamuotissa tai kahvisuodattimessa (suurenna annosta tarvittaessa).
Aprikoosi-rahkaleivokset
15 - 20 annosta
1 pkt (5 kpl) ohuita voitaikinalevyjä
1 muna
Täyte
1 prk (420/240 g) aprikoosia
1 prk (250 g) Valio maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 prk (2 dl) Valio kuohukermaa
1. Laita voitaikinalevyt leivinpaperille pellille.
2. Leikkaa ne 3-4 osaan ja voitele munalla.
3. Paista 225 asteessa 12-14 min.
4. Halkaise jäähtyneenä ja täytä juuri ennen tarjoilua.
5. Valuta ja kuutioi aprikoosit.
6. Sekoita rahkaan sokerit ja vaahdotettu kerma sekä aprikoosikuutiot.
7. Täytä leivokset ja sihtaa tomusokeria päälle.
Muuta:
Voit valmistaa leivospohjiin myös suolaisen täytteen:
Lohitäyte
1 prk (250 g) Valio maitorahkaa
1 dl Valio ruokajogurttia
150 g kylmäsavulohta hienonnettuna
1 dl hienonnettua tilliä
1 tl sitruunamehua
2 tl sokeria
valkopippuria myllystä
8. Yhdistä ainekset.
9. Laita pohjalle salaattia ennen täytteen lisäämistä.
Pääsiäisen keikauskaakku
50 g margariinia
1 dl fariinisokeria
1 tlk ananasrenkaita
1 tlk cocktailkirsikoita
1. Valuta ja kuivaa säilykehedelmät.
2. Sulata rasva ja fariinisokeri vuoassa (halkaisija n. 22 cm) 175 asteessa noin 3 minuuttia.
3. Tasoittele vuoan pohjalla oleva seos ja asettele säilykehedelmät seoksen päälle.
4. Halkaistut ja puolitetut ananaspalat voi asetella vaikkapa viuhkan tai kukan muotoon ja kirsikat ananaskiekkojen keskelle ja väleihin.
Taikina:
150 g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
2 1/4 dl vehnäjauhoja
1. Vaahdota margariini ja sokeri.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Vatkaa joukkoon munat yksitellen ja lisää lopuksi kuiva-aineseos.
4. Levitä taikina hedelmien päälle vuokaan.
5. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.
6. Kumoa kakku lämpimänä.
Hyydytetty persikkarahka
200 g rahkaa
400 g säilykepersikoita omassa liemessään
2 dl kuohukermaa
3 rkl liivatejauhetta
1 dl persikkalientä
sokeria maun mukaan
Koristeeksi:
piparminttusuklaata, vihreitä sokeri-rakeita ja marsipaanimunia
1. Vaahdota kerma.
2. Valuta persikat.
3. Sekoita liivatejauhe persikkaliemeen ja kuumenna lientä kunnes liivate on sulanut.
4. Pilko persikat ja soseuta rahkan kanssa.
5. Lisää liivateliemi rahkan joukkoon ja sekoita kermavaahto seokseen.
6. Vuoraa irtopohjavuoka (halkaisijaltaan 17 cm) reunoja korkeammilla leivinpaperisuikaleilla (saat jatkoreunan).
7. Kaada seos vuokaan ja anna hyytyä kylmässä.
8. Avaa vuoka ja poista reunat.
9. Tarjoa sellaisenaan tai pääsiäisen aikaan esimerkiksi marsipaanista pyöritellyin pääsiäismunin koristettuna.
10. Sulata suklaa vesihauteessa ja valuta kylmän hyytelön päälle.
11. Ripota päälle värirakeita (Santa Maria).