Pääsin eroon narsistimiehestä!

[toipunut]

Olin nuori, enkä ymmärtänyt, että olin todella haitallisessa parisuhteessa. Siitä toipuminen kesti vuosia. Kaikki eivät ymmärrä, millainen toipumisprosessi tämä on ollut. Monet kai kuvittelivat, että kärsin erosta ja hylätyksi tulemisesta. Tosiasiassa kärsin kaikesta siitä, mitä hän minulle teki. Kaikesta, mitä en tapahtumahetkellä pystynyt käsittelemään, kun itkin silmät päästäni ja hän tuli heti vaatimaan anteeksiantoa. Erosta on nyt monta vuotta ja osaan ajatella näitä asioita eri näkökulmasta. Ymmärrän nyt, että vaikka hän sanoi rakastavansa, hän teki kaiken puhtaasti ajaakseen omia etujaan. Ymmärrän, että hän oli sosiaalisesti taitava, mutta tunnevammainen. Hän loukkasi kaikkia läheisiään, mutta onnistui silti halutessaan säilyttämään heidät. Eron jälkeen vihasin häntä sydämeni pohjasta monta vuotta. Olen tehnyt kovasti töitä, että luovuin vihastani ja siten olen toipunut. Lopultakin pääsin hänestä eroon.

Ja nyt kaikki on paremmin. Minulla on kaikkea mitä halusin. Hyvä mies, lapsi, talousasiat kunnossa, paljon ystäviä ja hyvät välit sukulaisiin. Elän tässä hetkessä, ensimmäistä kertaa elämässäni. Tieto siitä, että odotin lasta, muutti koko elämäni lopullisesti. Sen jälkeen olen osannut suhtautua moneen asiaan kevyemmin. Tiedän, nyt mikä on oikeasti tärkeää ja säilyttämisen arvoista Halusin kertoa tiivistetysti oman tarinani muille narsistien uhreille.

 

["Tuikku"]

Ihanaa, että asiat ovat menneet sinulla uuteen ja parempaan suuntaan. Seurustelin itse aikanaa tällaisen narsistisen ihmisen kanssa, ja kesti pitkään ennen kuin tajusin, että vika oli hänen päässään eikä omassani. Tuollaiset ihsethän ovat usein sosiaalisesti aika älykkäitä ja tietävät, mistä naruista vetää. Siksi eroon pääseminen ja toipuminen vie aikansa.

 

[Narsisti exänä]

Onneksi olkoon ap:lle pääsit eroon nakertavasta suhteesta ja sairaasta ihmisestä. Sama kävi minulle, kerrassaan viehättävä ja charmikas mies tuhosi minut henkisesti vuosien aikana. Ulkopuoliset ihmettelivät miten olin kyennyt saamaan noin ihanan ja komean miehen, antoivat ymmärtää etten ollut hänen tasoaan.

Sosiaalisesti älykäs ihminen osaa pelailla toisen itsetunnolla niin että uhri alkaa lopulta syyttämään itseään ja ajattelemaan että itsessä olisi pahasti vikaa. Asiaa ei huomaa ennenkuin on ottanut eron ja saanut asiaan etäisyyttä, yhtäkkiä silmät avautuvat ja näkee pahoinvointinsa vain oireena sairaaseen suhteeseen, ei vikana omassa psyykessä tms. Narsistimies sai minut uskomaan että olen psyykkisesti sairas ja kykenemätön ja kärsin masennuksesta, ja sai minut jopa hakeutumaan hoitoon. En kuitenkaan lopulta saanut diagnoosia, vaan keskusteluapua jolla psykologi yritti saada minua käsittelemään parisuhdettani. Silti uskoin yhä että päässäni on vikaa ja että minulla on joku psykologinen sairaus.

Eron jälkeen pidimme vielä yhteyttä, ja narsistimies säälitteli minua useasti, antoi ymmärtää että olen parka ja poloinen jonka elämässä ei ole mitään hyvää. Sitten kertoi miten täydellisesti oma elämänsä on, ja miten täydellisen kumppanin onkaan löytänyt. Jätti kertomatta kaiken sen jonka tiesi paljastavan vuosien valheet ja manipuloinnin. Piti yhteyttä "vihamiehieni" kanssa, ihmisten joiden tiesi olevan minulle kateellinen ja panettelevan minua ulkopuolisille. Piti myös yhteyttä sellaisten kaverieni kanssa jotka tiesivät miehen olevan huono minulle, ja koitti selittää heille miten hän on kuitenkin hyvä mies ja miten olen vain mustamaalannut häntä kaikille syyttä.
Sekin kertoo sairaudesta, että pitää pitää exän kaverien kanssa yhteyttä (joihin ei seurusteluaikana pitänyt mitään kontaktia) ja yrittää kiillottaa omaa kuvaansa. Kuka terve ihminen oikeasti haluaa yhteyksiä exänsä tuttuihin ja kavereihin eron jälkeen, kun ei heistä ole aiemmin välittänyt?

Minulle käänteentekevä asia oli kun kuulin että narsistiexäni on saanut uuden kanssa lapsen ihan seurustelun alkutaipaleella. Se osoitti hänen luonteensa häilyvyyden, ja sen ettei häneen voi luottaa ollenkaan.
Nyt on oma elämä kunnossa, olen saanut osaksi takaisin itsetuntoni hänen jälkeensä ja rakennan elämää uuden perheeni kanssa. Nykyinen mies on täydellinen narsistin vastakohta, ja opettanut minuakin elämään normaalimpaa elämää sekä parisuhdetta. Vaikka suhteemme ei aina ole helppo, on ihanaa nähdä että toinen ihminen ei halua satuttaa eikä alistaa, vaan haluaa rakentaa elämää kanssani sekä tukea minua pyrkimyksissäni.

Onnea siis meille molemmille ja mukavaa kesää

 

[ex]

Mulla on takana v. 2002 alkanut suhde narsistiin. Kärsin pitkään, koska en tiennyt ulospääsyä, uskottelin itselleni että kestän sitä, vaikka ex tosiaan kohteli mua kuin kynnysmattoa. Masennuin esikoisen syntymän jälkeen mutten saanut siihen mitään tukea, sinnittelin vain. Mies eli omaa elämäänsä tietokoneella. Hankimme yhteisen talon, ja aloin odottaa toista lasta (vahinkoraskaus) Pidin lapsen mutta jälleen masennukseni paheni ja sairastuin paniikkihäiriöön jatkuvien riitojen seurauksena. Meni monta vuotta, mutta loputa päätin että nyt erotaan, koska voin niin huonosti. Lopulta erosimme ja nyt kun siitä on jo 5 vuotta voin sanoa olevani kuivilla ainakin suurimmmaksi osaksi, en enää mieti kaiken aikaa että kaikki on mun syytä vaan osaan ajatella rationaalisesti. Exän kans ei edes nähdä kuin joka toinen viikko kun hakee ja tuo lapset. Onnea ap:lle, tiedän kunka koville se on ottanut!

 

[toipunut]

Täytyy sanoa, että tiesin aina, että hänessä on vikaa. Luulin kuitenkin voivani muuttaa häntä. Eron jälkeen heräsin jossain vaiheessa siihen, että minäkään en ollut täydellinen. Tuon tajuaminen on ollut yksi toipumista edistävä tekijä. Suhteen alussa olin juurikin tyypillinen kiltti uhri, mutta jossain vaiheessa muuntauduin hirviöksi. Puolustauduin voimakkaasti ja samalla kehitin itselleni todella vahvan itsetunnon. Se oli sen ajan selviytymiskeino.

"Hädässä ystävä tunnetaan" piti hyvin paikkansa eron jälkeen. Nimittäin suhteen aikana ja sen jälkeen menetin monta kaveria. Monta sellaista, joiden luulin olevan todella hyviä ystäviä. Ajattelin sitten, että he eivät varmaan osanneet nähdä pahan oloni taakse ja luulivat, että jään sellaiseksi. Olin nimittäin todella itsekäs ja hain paljon huomiota muilta, olin kiinnostuneempi omista jutuistani. Näen samaa käytöstä juuri eronneella sukulaisellani, joten en pahoita mieltäni siitä. Mutta yksi vanha ystäväni oli ainoa, joka jäi ja on ystäväni vielä tänäkin päivänä. Sittemmin olen saanut toisen hyvän ystävän ja paljon ihania tuttuja

 

[Toipunut myös]

Minä tapasin hänet 2001 ja vasta nyt olen päässyt eroon hänestä.
Uskoin hänellä olevan syytä tappaa minut, sillä viimein uskalsin jättää hänet.
Muuta syytä en hänen käytökselleen ja uhkailuilleen löytänyt.
Senkään jälkeen ei jättänyt rauhaan, vaan vainosi vuosia, sai lähestymiskiellon ja aiheutti lapsille traumat.
Nyt olen terapian loppusuoralla. Olen käsitellyt vihan yms vasta vuosia eron jälkeen.
Pystyin alkamaan parantumaan vasta sitten, kun sain hänestä rauhan.
Sen eteen piti tehdä paljon.
En ole koskaan toivunut kenenkään ihmisen kuolemaa kuin hänen, silloin varsinkin kun elin valtavassa kauhunsekaisessa pelossa.
Onneksi minulla on kaikki aivan ihanan lailla ja oikeastaan tuon kokemuksen kautta olen tässä tilanteessa.
Minulla oli väkivaltainen lapsuus, joten pidin sitä aluksi aika normaalina.

 

["Sirkkeli"]

Kiinni ollaan, kunnes kuolema meidät erottaa. Erossa toki ollaan fyysisesti, mutta meillä on yhteinen lapsi.

 

[toipunut]

Kiitän mielessäni sitä, että suhde päättyi ennen kuin ehdimme sitoutua toisiimme sen kummemmin. Vaikka minä pidin jo seksiä, yhteenmuuttoa ja kihlautumista sitovana. Jotenkin en itse pystynyt päättämään suhdetta, vaikka sitä aika ajoin mietin. Olen niin tyytyväinen, ettemme esimerkiksi ottaneet yhteistä talolainaa, menneet naimisiin ja hankkineet lapsia. Nyt kun minulla on oma lapsi kunnollisen miehen kanssa, niin luulempa että tämä vauva-arki olisi aivan eri luokkaa eksäni kanssa. Luultavasti olisin jatkuvasti pelännyt vauvan särkyvän hänen käsissään (oikeasti!). Onneksi olin sen verran järkevä, että vaikka itse tunsin olevani kypsä äidiksi, tiesin että hän ei ole. Jotenkin odotin sitä hetkeä, että hän kasvaisi, mutta sitä hetkeä ei koskaan tullut. Puhumattakaan siitä, miten vaikeaa hänestä oli päästä eroon, siitä huolimatta vaikka hän jätti minut. En olisi päässyt hänestä ikinä, jos meillä olisi lapsia. Tuntuu pahalta, että jotkut joutuvat elämään näin. Voin ehkä kuvitella, mutten voi koskaan todella tietää, miltä se tuntuu. Voimia teille!

Aika usein kiitän mielessäni myös miehestäni, miten hyvä hän on. Luulen, etten osaisi arvostaa häntä, ellen olisi kokenut tuota kamalaa parisuhdetta aiemmin. Minusta on helpottavaa, ettei elämämme ole yhtä vuoristorataa. Minä aina halusin tällaisen tasaisen, terveen parisuhteen, mutta en heti löytänyt sitä. Eron jälkeen tiesin täsmälleen minkälaisen miehen halusin. Pitkä sinkkuus on ehkä joidenkin mielestä säälittävää, mutta minä en halunnut tyytyä. Monen ehdokkaan jälkeen löysin etsimäni. Ja lapseni tuo minulle iloa enemmän kuin kukaan ikinä.