paha eroahdistus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsynytäiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

väsynytäiti

Vieras
Kuopus on nyt 1v ja viimeisen kuukauden ajan on vaivannut paha eroahdistus. Hereillä ollessa pitäis olla sylissä koko ajan. En pääse vessaan ilman huutoa, syömisestä ei tuu mitään, isi ei kelpaa mihinkään ym. Esikoisella ei tälläistä ollut ollenkaan...
Kaikista pahimpia on yöt. Nukahtaa kyllä omaan sänkyyn niinkuin ennenkin mutta herää 2-4 kertaa yössä huutamaan/karjumaan. Tätä huutoa kestää puoli tuntia kerrallaan kunnes sitten nukahtaa syliin. Välillä herää uudestaan jo siitä vaiheessa kun lasken sänkyyn takaisin.

Koska tämä menee ohi tai edes helpottaa? Lapsi on niin iloinen ja nauravainen kunhan olen näkyvillä mutta heti kun katoan näköpiiristä niin alkaa huuto. Tämä on todella rankkaa myös esikoiselle. Hän ihmettelee miksi sisko huutaa ja rupeaa usein itkemään itsekin.

Onko mitään keinoa helpottaa tätä tilannetta? Olen paljon yksin kotona koska mies tekee pitkää päivää ja myös viikonloput on usein reissussa. Mummin luona lapset käyvät usein mutta nyt sekin on hankalaa eroahdistuksen takia.

Kohta alkaa olee voimat vähissä...
 
Meillä myös paha eroahdistus, joka tosin joinain päivinä ei ole niin paha kuin joinain./hetkinä..
Meillä poika vasta vajaa 7 kuukauden ikäinen, mutta huuto on kyllä ihan kamala, ja öisin nuo kauhuhuudot tulevat samalla tavalla. Meille vain sanottiin, että pahin saattaa kestää jopa kuukauden, ja että tuona aikana täytyisi vain yrittää olla mahdollisimman paljon pojan kanssa.
Ei oikein muu auta, eikä varsinkaan saisi huudattaa lasta. Voi tulla traumoja ja lapsi voi sulkeutua tms. Kannattaa googlettaa aiheesta, löytyy aika lailla tietotekstejä ja vertaistukea :)

Tuudittaudun itse siihen ajatukseen, että tämä on hyvä, että tulee, se osoittaa vain kehityksessä kasvua. :)Mutta toivottomalta tuntuu hetkittäin meilläkin.

Ja meilläkään isi ei kelpaa mihinkään, eikä kukaan muukaan. Rakastaa meidän mummua yli kaiken, mutta tällaisena hetkenä ei kelpaa mitenkään päin. Huuto on karjuvinta koskaan mummun sylkyssä.

Tsemppiä sinnekin päin!
 
Joo, meilläkin lapsi on eroahdistusvaiheessa, tosin ei yhtä hankalassa kuin ap:n. Otin pinniksestä laidan pois ja pistin meidän sängyn viereen, ja se rauhoitti yöt. Lapsi ryömii itse mun kainaloon kun herää, eikä huuda, joten kaikki saadaan nukkua. Ja on aina yhtä liikuttavaa herätä siihen, että pikkuinen käsi haparoi yön pimeydessä kunnes löytää äitin ja tarttuu tiukasti kiinni.

Muuten kuljetan lasta kaikkialle matkassa, siis ihan kaikkialle. Lapsi istuu apupöydällä kun kuorin perunoita, tulee mukaan vessaan jne. Koska meillä on vaan yksi lapsi, ei tästä oikeastaan ole edes vaivaa. Nyt alkaa selvästi helpottaa, lapsi käy jo toisessa huoneessa kurkistelemassa eikä huutanut kun näki isovanhempansa. Joten parempaan päin! :)
 
Eroahdistuksen kesto on yksilöllistä. Se saattaa kestää puolen vuoden iästä kahden vuoden ikään, ja yleensä se ajoittuu 7-9 kk iästä puolitoistavuotiaaksi, kertoo vauvaperhetyöntekijä, perheterapeutti Miika Tervo.

Pienet vauvat on biologisesti koodattu niin, että yksin jääminen ei ole suotuisaa. Siksi vauvat reagoivat siihen itkulla kutsuakseen hoitajansa takaisin.

7-9 kk iässä lapsi alkaa oivaltaa, että hän on oma erillinen yksilö ja että hänellä on oma kokemusmaailmansa ja äidillä tai isällä omansa. Lapsi alkaa vaatia ymmärrystäomalle kokemukselleen, eli pelkkä hoiva ei enää riitä. Läheinen hoitaja ymmärtää lapsen sisäistä kokemusta paremmin kuin vieras, ja lapsi tietää tämän. Lapsi saattaa protestoida rajusti erotilanteissa, eikä hän enää suostu vieraaseen hoitajaan. Silloin puhutaan eroahdistuksesta.

Miten sen tunnistaa?

Ehkä selvin merkki eroahdistustilanteesta on lapsen protestointi vanhemman kadotessa näkyvistä. Ensin protestointi voi olla vihamielestä, kovaäänistä itkua. Jos se ei auta, suuttumusta seuraa suruvaihe. Silloin lapsi saattaa nyyhkyttää yksinään eikä suostu ottamaan lohdutusta vieraalta. Hän ei myöskään halua syödä eikä nuku hyvin. Oireet ovat yksilöllisiä, mutta yhteinen tekijä on, että lopulta lapsi alistuu ja vetäytyy itseensä.

Jos erokokemus pitkittyy, lapsi saattaa kytkeä kiintymyskytkennän pois päältä: hän ei reagoi vanhemman tuloon eikä ota katsekontaktia. Lapsi on silloin kehittänyt suojamekanismin, jonka avulla hänen on helpompi selvitä ahdistuksesta. Usein tällainen "kiltteys" ja rauhallisuus tulkitaan aikuisen taholta positiiviseksi, koska lapsi on hoitajalleen helpompi. Lapsen sisäinen kokemus saattaa kuitenkin vastata suurta stressitilaa, ja erokokemuksen toistuessa ja pitkittyessä, lapsi saattaa masentua.

Lapsi saattaa olla myös tavallista itkuisempi ja ärtyisämpi päivisin ja yöt voivat muuttua levottomiksi, kun lapsi käsittelee päivällä kokemiaan asioita unissaan. Koska hän ei vielä pysty sanallisesti purkamaan kokemuksiaan, hän saattaa kokea unet erityisen voimakkaasti.

Vierastaminen on yleensä olennainen osa eroahdistusta. Vierastaminen on tärkeä kehityksellinen vaihe. Se, miten lapsen vierastamiseen suhtaudutaan, vaikuttaa siihen, miten kehitys etenee. On tärkeää, että lapsi saa ilmaista tunteensa ja että siihen vastataan. Lapsen pitää saada tuntea, että häntä ymmärretään ja lohdutetaan.

Aina ei ole mahdollista hoitaa tilannetta lapsentahtisesti. Joskus vanhempien on palattava töihin ja jätettävä lapsi hoitoon kesken pahimman eroahdistusajan. - Silloin on tärkeää, että vanhempi suhtautuu luottavaisesti hoitajaan ja hoitopaikkaan. Jos vanhempi on epävarma, pelokas tai vihainen, lapsi aistii sen ja silloin hänen on vaikeampi luottaa vieraaseen hoitajaan. Lapset ovat erilaisia siinä, miten he suhtautuvat uusiin asioihin. Vanhemman kyky lukea lapsensa viestejä on erityisen tärkeää, jotta lapsi voi ”analysoida” kokemuksensa ja antaa sille riittävän merkityksen ja tulkinnan. Koska kiintymysjärjestelmä on kehittynyt lasta hoitavan ihmisen kanssa, vieraan syli ei lohduta niin hyvin kuin tutun.

Lasta ei voi eikä pidäkään loputtomasti suojella ahdistukselta ja pettymyksiltä, mutta eroahdistusta voi kuitenkin helpottaa. Esimerkiksi erohetkiä ei kannata tahallaan pitkittää. Yksittäinen eroahdistustilanne voi kestää 10 sekuntia tai koko päivän.

Nyrkkisääntönä voisi olla, että lapsen ikävuodet kertovat, kuinka monta vuorokautta hän voi olla erossa vanhemmistaan. Tilanteet kuitenkin vaihtelevat, ja mitä tutummat ja lapselle turvallisemmat hoitajat, sitä helpompi lapsen on sopeutua eroon.

Jääkö vauvalle traumoja? Vauvalle voi jäädä traumoja, mutta tähän on erittäin vaikea vastata mitään kovin yksiselitteistä. 10 kk vanha on aivan eri tilanteessa kehityksessään kuin puolitoistavuotias mennessään päivähoitoon. Jos päiväkodissa ei ole mahdolista saada yhtä pysyvää hoitajaa. jonka syliin voi hakeutua aina kun pelottaa, lapsen sisäinen järkytys voi olla suurikin.

Miten sitten me 1970-luvulla syntyneet olemme selvinneet – meidäthän vieroitettiin rinnasta parikuisina ja vietiin saman tien päiväkotiin? – Voin vain spekuloida, miten 1970-luvun sosiaalipoliittisten linjausten seuraukset vaikuttivat varhaiseen vuorovaikutukseen ja sitä kautta lasten kehitykseen. Periaatteessa voisi ajatella, että vauvat joutuivat itsenäistymään liian aikaisin ja sellainen voi aiheuttaa ongelmia tunteiden ilmaisussa. On myös spekulaatioita ahdistushäiriöiden, syömishäiriöiden, päihdeongelmien, väkivaltaisuuden ja erilaisten riippuvuuksien yhteydestä varhaisiin kokemuksiin, Tervo toteaa.
Onneksi Tervo näkee valoa tunnelin päässä: vaikka elämän ensimmäiset vuodet ovat hyvin merkittäviä perusturvallisuutemme ja itsetuntemuksemme kannalta, elämässä on kuitenkin monia korjaavien kokemusten paikkoja tai kriisitilanteita, jolloin kehityksen suunta saattaa muuttua. Esimerkiksi murrosikää kuvataan usein termillä ”toinen mahdollisuus”.

Turvallisessa kiintymyssuhteessa on normaalia, että lapsi reagoi erotilanteisiin näkyvästi, eli hän uskaltaa protestoida. Toisin sanoen, jos lapsesi uskaltaa meuhkata sinulle, teillä on mitä luultavimmin hyvä suhde.

Näin helpotat eroahdistusta:

Eroahdistusta tuskin voi poistaa, mutta on ratkaisevaa, miten vanhempi toimii ja suhtautuu siihen.

Ennakoi. Vauvojen ja pienten lasten mielenterveyden kannalta keskeinen tekijä on arkipäivän ennustettavuus. Jo vastasyntyneelle pitää kertoa, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Tee pehmeä lasku päiväkotiin. Jätä lapsi aluksi vain lyhyeksi aikaa hoitoon, jolloin lapsi oppii, että tulet takaisin.

Kerro lapsen kuullen hoitajalle lapsesta ja siitä kuinka lasta hoidetaan. On hyvä varata riittävästi aikaa lämmittelyyn uuden hoitajan kanssa, ennen kuin vanhempi lähtee pois.

Omat tavarat, lelut, tutulta tuoksuva rätti tai valokuva vanhemmasta auttavat lasta muistamaan vanhempansa ja tuovat helpotusta ahdistukseen.
Pyydä hoitajaa kertomaan lapselle vanhemmasta ja siitä missä vanhempi on

Lapsella on hyvä olla vain yksi omahoitaja, jolloin lapsi tietää, kuka on hänen turvansa

Sanoita lapsen tunnetta eli kerro lapselle, että hän tuli vihaiseksi tai surulliseksi. Lisää vielä, että enää ei ole mitään hätää. Lapsen reaktiota ei saa mitätöidä, eikä ole hyödyllistä yrittää sivuuttaa sitä esim. kiinnittämällä huomio johonkin toiseen asiaan.

Älä venytä eroa lapsesta, jos ei ole pakko.

(KaksPlus 01/2007)
 
Alkuperäinen kirjoittaja väsynytäiti:
Kuopus on nyt 1v ja viimeisen kuukauden ajan on vaivannut paha eroahdistus.

Kaikista pahimpia on yöt. Nukahtaa kyllä omaan sänkyyn niinkuin ennenkin mutta herää 2-4 kertaa yössä huutamaan/karjumaan. Tätä huutoa kestää puoli tuntia kerrallaan kunnes sitten nukahtaa syliin. Välillä herää uudestaan jo siitä vaiheessa kun lasken sänkyyn takaisin.

Koska tämä menee ohi tai edes helpottaa?

Onko mitään keinoa helpottaa tätä tilannetta?

Kohta alkaa olee voimat vähissä...

Eroahdistus voi kestää 2 vuotiaaksi, mutta helpottaa useimmilla 1 v 6 kk ikäisenä.

Tee pinnasängystä sivuvaunu. Kun lapsi herää yöllä ja, hänen eri tarvitse karjua ketään luokseen, koska olet jo hänen lähellään. Hän pian oppii yöllä siihen, ettei tarvitsekaan karjua ja huutaa naama punaisena, ennenkuin hänet huomataan ja nostetaan syliin. Vieressä nukkuminen on syli päiväversiosta. Eli ei tarvitse edes ottaa syliin välttämättä, voitte kaikki vain maata. Hän voi itse kömpiä viereesi jos hänestä siltä tuntuu - hiljaa herättämättä ketään. Vieressä nukkuminen on myös helpompaa - kenenkään teistä ei tarvitse nousta jalkeille öisin, mikä monta kuukautta jatkuneena saa vanhemmat uuvuksiin. Ja vieressä nukkuen saa taatusti nopeammin unen päästä kiinni, kun hänenkään ei tarvitse herätä täydellisesti, vain havahtua ja todeta, että lähellä ollaan. Jos tila käy ahtaaksi, voit kieräyttää / nostaa hänet nukahdettuaan omalle puolelleen sivuvaunuun. Yöheräilyt voivat kestää jopa 2 vuotiaaksi. Kaikkien jaksamisen kannalta, kannattaa nukkua lapsen lähellä, edes kokeilla, rauhoittaako se öitä. Tiedän kokemuksista, että suurimmalla osalla loppuu tarve yöhuutoihin ja juoksuihin, kun vauvan / taaperon pinnasänky tehdään sivuvaunuksi kiinni vanhempien sänkyyn. Ja sitämyöten vauvan perusturvallisuus kehittyy ja hän oppii luottamaan siihen, että yöllä ei tarvitse karjua eikä huutaa ja sitä myöten alkaa nukkua yöt putkeen. Tsemppiä!

 
Löysin tällaisen jutun, koskee alle 1 vuotiaita pääsääntöisesti, mutta ei kyllä kannata ainakaan siis huudattaa tuota sinunkaan lastasi.

Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.

Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.

Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"

PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.

"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.

"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.

"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.

"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.

Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.

Tieteen tuloksia

-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.

Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.

EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
 
Meillä on niin ahdas makuuhuone ettei sinne mahdu pinnasänkyä. Isompi lapsi nukkuu meidän välissä koska heräilee myös öisin ja näkee paljon painajaisia...

Täytyy varmaan virittää joku patjasysteemi lattialle ja nukkua vauvan kanssa siinä.
 
Ei se perhepeti/sivuvaunu ole välttämättä portti autuuteen. Meillä nukuttu alusta asti sivuvaunussa ja silti on erittäin paljon yöheräämisiä juurikin johtuen eroahdistuksesta ja varsinkin erilaisten liikunnallisten taitojen opettelusta johtuen. Nyt ollaan jo harkitsemassa lapsen siirtämistä omaan huoneeseen, sillä hänen nukkumisensa on niin levotonta, että vaikka hän ei hereillä olekaan, niin silti kumpikin vanhemmista on. Heittelehtiminen ja pyöriminen, ähinä ja puhina on sitä luokkaa ettei meistä nuku ei vanhemmat, eikä sitten lapsikaan kun herkästi herää myös meidän liikkeisiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei välttämättä auta:
Ei se perhepeti/sivuvaunu ole välttämättä portti autuuteen. Meillä nukuttu alusta asti sivuvaunussa ja silti on erittäin paljon yöheräämisiä juurikin johtuen eroahdistuksesta ja varsinkin erilaisten liikunnallisten taitojen opettelusta johtuen. Nyt ollaan jo harkitsemassa lapsen siirtämistä omaan huoneeseen, sillä hänen nukkumisensa on niin levotonta, että vaikka hän ei hereillä olekaan, niin silti kumpikin vanhemmista on. Heittelehtiminen ja pyöriminen, ähinä ja puhina on sitä luokkaa ettei meistä nuku ei vanhemmat, eikä sitten lapsikaan kun herkästi herää myös meidän liikkeisiin.

No se pointti onkin, että eroahdistusta poteva lapsi pidetään lähellä eikä hylätä toiseen huoneeseen sillä hylkäämisenä lapsi sen kokee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiinnostavaa:
Alkuperäinen kirjoittaja ei välttämättä auta:
Ei se perhepeti/sivuvaunu ole välttämättä portti autuuteen. Meillä nukuttu alusta asti sivuvaunussa ja silti on erittäin paljon yöheräämisiä juurikin johtuen eroahdistuksesta ja varsinkin erilaisten liikunnallisten taitojen opettelusta johtuen. Nyt ollaan jo harkitsemassa lapsen siirtämistä omaan huoneeseen, sillä hänen nukkumisensa on niin levotonta, että vaikka hän ei hereillä olekaan, niin silti kumpikin vanhemmista on. Heittelehtiminen ja pyöriminen, ähinä ja puhina on sitä luokkaa ettei meistä nuku ei vanhemmat, eikä sitten lapsikaan kun herkästi herää myös meidän liikkeisiin.

No se pointti onkin, että eroahdistusta poteva lapsi pidetään lähellä eikä hylätä toiseen huoneeseen sillä hylkäämisenä lapsi sen kokee.

Ja toinen pointti on se, että lapsi huutaa öisin vähemmän. Kolmas pointti on se, että kenenkään ei tarvitse kertaakaan nousta jalkeille vuoteesta yön aikana. Mikä auttaa jaksamista päivällä.

 
ja neljäs pointti: kun lapsen ei tarvitse huutaa täysillä eri huoneessa, hänen ei tarvitse edes herätä kunnolla ja näin hän voi nukahtaa nopeammin (minuuteissa). Eri huoneessa kun rääkyy, uudelleen nukahtamiseen voi mennä puolikin tuntia. Ja vanhemmat joutuu ravaa huoneiden väliä. Sekö on parempi vaihtoehto? Aamulla ollaan vielä väsyneempiä.
 
No mutta kun se lapsi heräilee huutamaan ja rääkymään siinä 20 sentin päässä ihan yhtälailla. Ei riitä käden laittaminen eikä muukaan. Kyllä minä ymmärrän sen lähelle ottamisen mutta kun se ei aina auta, ymmärrätkö? Sen lisäksi, että vanhemmat herää aina siihen rääkymiseen ja huutamiseen, milloin siis lapsi on hereillä, niin vanhemmat heräilee koko ajan myös levottomaan unessa pyörimiseen. Vanhemmat eivät saa siis nukuttua edes sitä väliä kun lapsi nukkuu. Ymmärrätkö? Haluamme siis kokeilla, että auttaako se edes saamaan vanhemmille jonkin verran enemmän lepoa, että heräämme vain huutoon lohduttamaan lasta. Muut ajat saisimme nukuttua. Se perhepeti kun ei aina ole portti autuuteen vaikka kuinka haluaisitte.
 
Niin ja olemme siis nukkuneet koko ajan tässä systeemissä ja huonosti. Jokainen meistä on huono nukkuja. Olisi pitänyt yrittää siirtoa jo aikaisemmin, sillä huomaamme, että meidän lapseen nykyään (9kk) vaikuttaa pikemminkin piristävästi se tietoisuus, että äiti ja isi on lähellä. Halutaan alkaa leikkimään keskellä yötä. Joskus kun itse on hereillä ja kuulee, että vauvalla on kevyen unen hetki, ei uskalla edes hengittää ettei lapsi herää vaatimaan leikitystä keskellä yötä. Siitä voi päätellä, että yhdessä nukkumisen aika alkaa olla jo sen vuoksikin ohi.

Ja eoahdistukseen sen verran, että kun olemme kesälomareissulla nukkuneet hieman etäämmällä toisistamme, eroahdistushuudot eivät ole yhtään lisääntyneet. Vähän enemmän vaivaa se tietenkin tuottaa nousta hyssyttämään mutta ne välit sentään olemme saaneet nukuttua paremmin kun lapsi ei ole potkimassa 10 sentin päässä kylkeen koko yötä.
 
Oma kokemukseni on sama, että tuo sivuvaunuttaminen tai vieressä nukkuminen ei ole välttämättä ainoa onni ja autuus. Minä olisin HALUNNUT, että pieni tuhiseva nyytti olisi nukkunut vieressäni. Kokeilu osoitti sen, että nukuimme kaikki huonosti ja se heijastui välittömästi omaan jaksamiseen päivisin (hermostuin lapselle ja korotin ääntäni turhan paljon) sekä myös parisuhteeseen (riitoja tuli pikkuasioistakin ja kumpikaan ei jaksanut tehdä kotitöitä). Ei kannata aliarvioida unen tarvetta aikuisella!!! Lapsihan nukkuu aina tarpeeksi, sillä hän nukkuu sen joko pätkissä, päiväunina tms.

AP:lle vinkkinä: Joskus auttaa se, että lapsi vain haluaa tankata läheisyyttä. Eli usein riittää se, että vain otat hänet syliin vähäksi ajaksi (alle minuutti), jonka jälkeen hän on tyytyväinen ja pystyy jatkamaan leikkiään. Kyseessä on ohimenevä jakso. Mitä enemmän jaksat tyydyttää lapsen läheisyydentarvetta, sitä nopeammin se vaihe menee ohi. Kuukausi voi tuntua pitkältä ajalta, mutta vielä pidemmältä tuntuisi pikkukitinää kahden kuukauden ajalta!!!

Lapsi yleensä innostuu tekemisestä, kun oma äiti on lähellä (esim. lapsi on sylissä). Kannattaa vain tehdä edelleen asioita, jotka lasta kiinnostavat eikä keskittyä liikaa siihen pelkkään sylittelyyn. Sen sylittämisen voi tehdä muiden hommien ohessa. Jos lapsi on vain sinusta riippuvainen, mutta ei vierasta kauheasti muita, niin yhtälailla sitä voi olla sylikkäin esim. uimahallissa lämpimässä terapia-altaassa tai vaikka kokeilla palikoiden kasaamista kotona jne.
 

Yhteistyössä