Pahoinpitelin lasta.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mä oon miettinyt jonkin verran että missä se raja kulkee mikä on pahoinpitelyä, siis esim. luunapin/näpäytyksen voi tehdä todella hellästi, niin ettei se edes satu, mutta lapsi ymmärtää sen rangaistuksena. Kerran lapseni repi minua hiuksista eikä suostunut päästämään irti, vaikka yritin mitä, silloin otin hänen hiuksia käteeni, mutta en tukistanut, vaan halusin että hän ymmärtäis miltä tuntuu ja hän päästikin irti.
Minun äiti antoi aikanaan minulle piiskaa, mutta en usko että se on sattunut, kun kädellä vähän läpsi hellästi (enemmänkin taputteli), mutta huusin kun hyeena ajatuksestakin ennenkuin oli edes kerennyt takamukseeni koskea.
 
Alkuperäinen kirjoittaja marja:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
On ihan väärä viesti lapselle jos käyttää väkivaltaa. metsään menee kasvatus silloin niin, että rytisee. Se on sitäpaitsi laila kiellettyä. MILLOIN TÄMÄ MENEE PERILLE!!!

peesi! Tuossa tilanteessa minä olisin ihan eka kerralla jo ottanut lapsen syliin ja kertonut lapselle että on toiminut väärin, en missään nimessä ollut vihainen ja sammuttanut valoja ja jättänyt yksin nukkumaan. Lapselle tulee varmaan tosi hyvin uni jos äiti on vihaisena ja sen jälkeen sammutetaan valot ja jätetään yksin nukkumaan.

Et missään nimessä olisi ollut vihainen..... no joo, menee jo vähän yli nämä neuvot... Mut seuraukset näkyy sit 10 vuoden päästä....
 
Ei oo pahoinpitelyä jos nippaa sormille. Äläkää ny niin turhan herkiksi alakako. Ei ne lapsukaisetkaan oo niin turkasen herkkää tekoo.

Isompana ne vast kaikkee saaki kestää, jos niitä ei pienenä jo opeta tavoille. Voi hyvä nippaus sentää!!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja clivia:
Alkuperäinen kirjoittaja teeri:
Alkuperäinen kirjoittaja clivia:
Alkuperäinen kirjoittaja teeri:
Alkuperäinen kirjoittaja clivia:
Niin antakaa nyt se neuvo mikä toimii kun lapsi ei kiellosta huolimatta usko puhetta.Menet ja siirrät sängyn kun olet ensin keksustellut kaksivuotiaan kanssa pitkään ja hartaasti keittiössä miksi tapettia ei saa repiä makuuhuoneen seinästä.
Jos lapsi ei näidenkään jälkeen usko vaan repii tapettia niin mitä teette?

sit ois ehkä nurkan vuoro?!
ei oo ikänä tarvinnu mennä noin pitkälle....
ja sitten kun se lapsi tulee sieltä nurkasta ja menee sänkyynsä se repii taas sitä perkeleen tapettia.Mitä teet?Sulla savu nousee korvista ja ipana uhallaankin repii sitä taettia,nyt jo lopen vittuuntuneena jatkuvaan kieltämiseen,puhutteluun ja nurkassaseisomiseen.Ihan vaan uhmalla repii

sitten vaan radikaalit keinot kehiin,laita vaikka peti olohuoneen lattialle ja kerro lapselle minkä takia joutuu siinä nukkumaan yönsä....äläkä anna periksi.
Paha homma kun olohuoneen seinätkin on tapetoitu.

onko teillä mikään huone sen verran iso ettei pääse siskonpedistää koskemaan seinään?
älä laita petiä seinän viereen.....mullakin loppuu neuvot.
miten teillä on päässyt tilanne noin pahaksi,kun kerran lapsi ei usko mitään?
en kumminkaan kannata fyysitä kurittamista vaan yhteyttä neuvolaan tai johonki muuhun auttavaan tahoon.
 
Niin siis oliko clivia teillä ylipäätään mitään tämmöistä tapetinrevintäongelmaa, vai pohditko sie vaan kuvitteellista tilannetta? Pikkuisen meinaan alakaa kuullostaa huolestuttavalta, jos lapsi vaan reppii tapetteja huoneesta toiseen :o
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja marja:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
On ihan väärä viesti lapselle jos käyttää väkivaltaa. metsään menee kasvatus silloin niin, että rytisee. Se on sitäpaitsi laila kiellettyä. MILLOIN TÄMÄ MENEE PERILLE!!!

peesi! Tuossa tilanteessa minä olisin ihan eka kerralla jo ottanut lapsen syliin ja kertonut lapselle että on toiminut väärin, en missään nimessä ollut vihainen ja sammuttanut valoja ja jättänyt yksin nukkumaan. Lapselle tulee varmaan tosi hyvin uni jos äiti on vihaisena ja sen jälkeen sammutetaan valot ja jätetään yksin nukkumaan.

Et missään nimessä olisi ollut vihainen..... no joo, menee jo vähän yli nämä neuvot... Mut seuraukset näkyy sit 10 vuoden päästä....

Nimenomaan seuraukset näkee tulevaisuudessa jos lapsen fyysiseen koskemattomuuteen kajotaan jonkun tapetin takia ja jätetään sit yksin! Minkätakia pitäisi olla vihainen kun lapsi mitä todennäköisemmin hakee huomiota tuolla käytösellään?
 
Mun viidestä lapsesta nimittäin tuo 11 vuotias oli meillä sellanen joka repi tapetteja vuosikaudet,eikä siihen auttanut kun aika.Aina kun silmä vältti niin joku kulma oli nyppästy.
Ei auttanu vaikka olis miten puhunu tai rangaissu.
Nykyisin mulla on yhdeksänvuotias kuopus joka on täysin tietoinen siitä miten lapsia tänäpäivänä kasvatetaan.Mitään se ei tottele ja mä en häntä määrää.Mitkään kotiarestit,pelikiellot,tietokonekiellot,kännykkäkiellot,telkkarikiellot ei häntä hetkauta.
Huutaa päin naamaa mitä milloinkin koska isän avokki on sanonut että mitä ilkeempiä äidillenne ootte,sen nopeemmin pääsette tänne asumaan.
Olen aivan varma että jos lasken siltä kakaralta housut kinttuun ja vetelen koivunoksalla perseelle kuten mullekkin mukulana tehtiin kun en totellut niin johan tokenis.
Mutta kun ei voi.
Tänään se teki oikeen ihanan tempun,jos saan likan kameran pelittään ja osaan laittaa kuvan ni näätte huomenna millasen tuhon saa 9 vuotias raivotessaan aikaan.
Nykyään kun ei puhe tehoo ja selkään et saa antaa niin mä luulen että tilaan ajan perheneuvolaan ja pyydän adhd-diagnoosin ja rauhottavat että saan ton pikku perkeleen ruotuun.
Mulla loppuu kohta keinot ja hermot.
Nykymaailmassa on kyllä niin menty järjettömyyksiin tässäkin asiassa ettei mitään rajaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Juures Suikale:
Niin siis oliko clivia teillä ylipäätään mitään tämmöistä tapetinrevintäongelmaa, vai pohditko sie vaan kuvitteellista tilannetta? Pikkuisen meinaan alakaa kuullostaa huolestuttavalta, jos lapsi vaan reppii tapetteja huoneesta toiseen :o

tota mäki vähä niinku funtsasin :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja clivia:
Mun viidestä lapsesta nimittäin tuo 11 vuotias oli meillä sellanen joka repi tapetteja vuosikaudet,eikä siihen auttanut kun aika.Aina kun silmä vältti niin joku kulma oli nyppästy.
Ei auttanu vaikka olis miten puhunu tai rangaissu.
Nykyisin mulla on yhdeksänvuotias kuopus joka on täysin tietoinen siitä miten lapsia tänäpäivänä kasvatetaan.Mitään se ei tottele ja mä en häntä määrää.Mitkään kotiarestit,pelikiellot,tietokonekiellot,kännykkäkiellot,telkkarikiellot ei häntä hetkauta.
Huutaa päin naamaa mitä milloinkin koska isän avokki on sanonut että mitä ilkeempiä äidillenne ootte,sen nopeemmin pääsette tänne asumaan.
Olen aivan varma että jos lasken siltä kakaralta housut kinttuun ja vetelen koivunoksalla perseelle kuten mullekkin mukulana tehtiin kun en totellut niin johan tokenis.
Mutta kun ei voi.
Tänään se teki oikeen ihanan tempun,jos saan likan kameran pelittään ja osaan laittaa kuvan ni näätte huomenna millasen tuhon saa 9 vuotias raivotessaan aikaan.
Nykyään kun ei puhe tehoo ja selkään et saa antaa niin mä luulen että tilaan ajan perheneuvolaan ja pyydän adhd-diagnoosin ja rauhottavat että saan ton pikku perkeleen ruotuun.
Mulla loppuu kohta keinot ja hermot.
Nykymaailmassa on kyllä niin menty järjettömyyksiin tässäkin asiassa ettei mitään rajaa.

pyydä ihmeessä apua ammattilaiselta....nyt en voi muuta kuin toivottaa sinulle jaksamisia :hug: :hug:
 
Ja lisään vielä että on asiasta keskuteltu lasten psykologin kanssa jonka mielestä se on normaali terveälyinen fiksu poika.Koulussa luokkansa priimus,ei mitään käytösongelmia.Mutta auta armias kun ei saa tahtoonsa perille täällä seinien sisäpuolella niin se muuttuu niin järkyttäväksi ettei kukaan usko.On ihan lastenvalvojankin luona asiasta keskusteltu niin että exäkin on ollut mukana ja hänlle on selvitetty että hänen tehtävänsä on tukea mua kasvatustyössä eikä laittaa kapuloita rattaisiin mutta arvatkaa meneekö perille.
 
onko sormille näpäyttäminen teidän mielestä VÄKIVALTAA? Siis kyllä se kipua tuottaa mutta ei sitä tarvitse KOVAA tehdä. Mulla on todella kovapäisiä lapsia ja niille ei oo auttanu vaikka miten oon laskeutunu niiden tasolle ja selittäny. Joskus oon tukasta ottanu kiinni mutta en ikinä ole repiny..mä oon sitten huono äiti kun asetan lapselle rajoja,kun ei tottele vaikka kiellän kymmeniä kertoja ja vien pois?!?!

Mun mielestä toi on epätoivosta kakistelua että aletaan jumalauta huonekaluja siirtelemään kun lapsi ei tottele. Laitatteko te epätoivoset lapsen sitten viimiseks saunaan nukkumaan kun siellä ei ole tapetteja mitä repiä!?!?
Ei 2 vuotiaan kanssa neuvotella ja selitellä tuntikaupalla...EI on EI eikä sille tarvitse syntyjä syviä selittää varsinkin jos on aika mennä nukkumaan. Ei sen ikästä kiinnosta mitä ne tapetit on ja paljonkohan äippä on niistä maksanu..niitä ei revitä ja jos ei kerta mee jakeluun niin mun mielestä pieni näpäytys sormille ei ole paha juttu jos EI KERTA muuten usko.
On se hyvä kun täällä on taas joittenkin hissukoitten äipät neuvomassa..jotkut lapset on vaan vilkkaampia ja kovapäisempiä eikä itke joka äänenkorotusta jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Juures Suikale:
Ohhoh Clivia, aikamoinen tilanne.

Ihan ekana tulis melekeen mieleen antoo piiskoo sille isän avokille :headwall:
usko pos mä huokasin helpotukesta kun ne joulupäivänä eros ja seuraavan kerran kun lapset meni isälleen ni siel oli jo seuraava tulokas.
Paska nakki vaan että exä otti takasin sen avokkinsa,joskin sillä on se toinenkin nainen siinä sivussa.Lapset kerto et isä sano ettei saa sit kertoo sil uudel et he taas tapailee sen vanhan kans.Mulle sano pokkana etten o käskeny lapsia valehteleen.
Koita täs sitten opettaa mikä on oikein ja mikä on väärin.
Nytku jäin työttömäksi ja saan seuraavat päivärahat joskus toukokuussa ja sairastuin niin että mulla menee nyt tosi paljon rahaa lääkkeisiin,lääkäreissäjuoksemisiin,tutkimuksiin,mittareihin ynnämuihin ja exä titää et mä olen todella tiukilla kun vedän neljää lasta minimielareillaja lapsilisillä eteenpäin,se oli taas sanonu lapsille että kyllä teillä on sitten niin itsekäs ja vittumainen äiti kunnei teille voi rahaa antaa.Olis pitäny lykätä joka muksulle kakskymppiä kouraan karkkirahoks.

Alkuperäinen kirjoittaja hohoh..:
onko sormille näpäyttäminen teidän mielestä VÄKIVALTAA? Siis kyllä se kipua tuottaa mutta ei sitä tarvitse KOVAA tehdä. Mulla on todella kovapäisiä lapsia ja niille ei oo auttanu vaikka miten oon laskeutunu niiden tasolle ja selittäny. Joskus oon tukasta ottanu kiinni mutta en ikinä ole repiny..mä oon sitten huono äiti kun asetan lapselle rajoja,kun ei tottele vaikka kiellän kymmeniä kertoja ja vien pois?!?!

Mun mielestä toi on epätoivosta kakistelua että aletaan jumalauta huonekaluja siirtelemään kun lapsi ei tottele. Laitatteko te epätoivoset lapsen sitten viimiseks saunaan nukkumaan kun siellä ei ole tapetteja mitä repiä!?!?
Ei 2 vuotiaan kanssa neuvotella ja selitellä tuntikaupalla...EI on EI eikä sille tarvitse syntyjä syviä selittää varsinkin jos on aika mennä nukkumaan. Ei sen ikästä kiinnosta mitä ne tapetit on ja paljonkohan äippä on niistä maksanu..niitä ei revitä ja jos ei kerta mee jakeluun niin mun mielestä pieni näpäytys sormille ei ole paha juttu jos EI KERTA muuten usko.
On se hyvä kun täällä on taas joittenkin hissukoitten äipät neuvomassa..jotkut lapset on vaan vilkkaampia ja kovapäisempiä eikä itke joka äänenkorotusta jne.

Nii just!!!
 
sä oot sitten huono äiti, kun täytyy lapselle väkivallalla rajat asettaa. Tottakai lapselle selitetään aina miksi ei saa tehdä miksi kielletään. En yhtään ihmettele että noilla sun kasvatusmetodeilla syntyy yhteenottoja. Meidän kolmesta pojasta (2,6, ja 14v)ei yksikään todellakaan ole mikään hissukka niinkuin asian ilmaisit mutta silti on aina puhumalla ja sopimalla asiat saatu järjestykseen vaikka joskus se on yli pitkää pinnaa vaatinutkin.
 
Mä olen edelleen sitä mieltä, että lasta ei saa satuttaa, ei millään lailla.. Ei edes näpäyttämällä
Aikuisen pitää pystyä ne rajat sanallisesti opettamaan lapselle...
 
Alkuperäinen kirjoittaja samperi:

Katsotaan oletko vielä viiden vuoden päästä....
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jaana:

ai huono äiti,jep! Mä en ole väkivallalla lapsiani kasvattanu,näpäytys on ollu viiminen keino jos ei kielloista ja puhumisesta ole apua. Mulla lapsia jo kouluiässä ja niille riittää pelkkä puhe. Pienempänä joskus näpäytin sormille tai otin siitä tukasta JOS mikään muu ei auttanu. Pienien kanssa ei neuvotella vaan edelleen: EI on EI!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja samperi:
Mä olen edelleen sitä mieltä, että lasta ei saa satuttaa, ei millään lailla.. Ei edes näpäyttämällä
Aikuisen pitää pystyä ne rajat sanallisesti opettamaan lapselle...

Katsotaan oletko vielä viiden vuoden päästä....

On niin vahvaan juurtunut tuo periaate, että varmasti olen :D
 
Kurin määrä elämässä on vakio. Joko sen antaa vanhemmat, tai myöhemmin poliisi, oikeuslaitos yms instanssit. Ja varmasti kovakouraisemmin, tavalla tai toisella, kuin rakastavat vanhemmat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Bäpsy:

Mä olen samaa mieltä kuin sinä,valitettavasti en voi itse kuin sanallisesti ohjeistaa sillä lasten isä tekee heti minusta lastensuojeluilmoituksen jos koskisin lapsiin kurittamismielessä.Mä olen sitä mieltä että sormille napsaisu tai niskavilloista vähän kiinni nappaaminen ei ole pahoinpitelyä mutta lain mukaan se on.
Se näkyy nykymukuloissa jo selkeesti kun ne tekee mitä haluaa.

Nii-i. On se vaan älytöntä. Lapset saa kokee elämässään vaiks mitä pahaa ja kauheuksii myöhemmin, joilta olis voitu vältyy paljon vähemmällä "satuttamisella". Eikä lapset muuten koe satuttamiseksi rakastavan ja aidosti välittävän vanhemman kuritusta. Vaikka se olisi joskus jopa näpäytyksiä. Tai, sanotaan vaan ihan rehellisesti, jopa läimäytys persuuksille.
 
Aivan.

Similar threads

Ä
Viestiä
13
Luettu
770
U
Y
Viestiä
4
Luettu
3K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä