V
"vieras"
Vieras
jostain syystä painonpudotus on nyt tyssännyt 65 kiloon. Olen pudottanut tähän mennessä painoa 24kg vuodessa. Nyt on paino pysynyt samassa lukemassa jo kuusi viikkoa. Tarkoitus olisi vielä muutamia kiloja pudottaa.
Muutos aikaisempaan on se, että olen lisännyt liikunnanmäärää siten, että teen aerobista liikuntaa päivittäin 30-80 minuuttia. Olen vähentänyt hiilihydraattien määrää. Kalorit ovat päivittäin n. 1400 kalorin tuntumassa (normaalikulutus on 1650 kcal/vrk). Liikunnasta tulee päivästä riippuen 300-700 kaloria vajetta.
Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta lääkityksen pitäisi olla kohdillaan. Olen lisännyt vedenjuontia, mut jostain syystä kehossa on turvotusta etenkin vatsasssa. Aloitin rautalääkekuurin nelisen viikkoa sitten.
Johtuisiko mahdollinen pysähdys liian suuresta kalorivajeesta? Tulisiko viikkoon lisätä yksi lepopäivä? (en kuitenkaan harrasta liikuntaa mitenkään ylettömästi)
Lisään vielä otteen esim. eilisestä ruokailusta. (En karppaa)
Aamupala: maustamaton jogurtti+ tuoreita mansikoita ja mustikoita, ei sokeria.
Välipala: mustaherukoita rahkaan sekoitettuna, ei sokeria.
Ruoka: uunilohta+ salaattia ja kukkakaalimuusia
Välipala: 1 ruispuikala, oivariinia, maustekurkkua ja graavilohta
Iltapala: tonnikala-munasalaatti
- juomana vesi
Kalorit 1450.