päivähoidosta ja työajoista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja riepuriia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

riepuriia

Jäsen
18.03.2006
822
0
16
meidän muksut aloittaa päivähoidon kohta ja pk aukeaa 6.30.
mun työt alkaa myös aamuvuoroisin 6.30 Ryhmiksessä ja miehen työt alkaa 6.30 joka päivä
eli hoitoon pitäisi päästä 6.00 noin 7 päivänä kuukaudessa mutta lastemme pk ei olisi valmis yhtään joustamaan, kunnassa missä olen töissä päivähoidon puolella on joustettava tällaisissa tilanteissa kun kyse ei ole kuin satunnaisista puolen tunnin aikaistuksista.
sanoin että pystyn silloin tällöin vaihtamaan vuoroja mutta en voi jatkuvasti työkamuja asialla rasittaa.
ehdottivat vuorohoitopaikkaa.... mutta ei siinä ole järkeä kun kyse ei ole kuin aamuisista puolentunnin pätkistä silloin tällöin, lapset haetaan kotiin kuitenkin neljään mennnessä joka päivä.
kysynkin nyt miten muissa paikoissa toimitaan ??
 
Meillä ainakin pph:t ja ryhmikset joustaa. Päiväkodissa on yksi ryhmä mihin tulee täti töihin klo 6.00 jos tarve, eli kaikki 6-7 välillä hoitoon tulevat tuodaan siihen ryhmään ja sitten kun oman ryhmän tädit tulee niin hakevat hoitolapset omiin ryhmiinsä.
 
Meillä lapset ovat vuorohoidon piirissä, vaikka eivät sitä tarvitse kuin 15 minuuttia yli klo 17. Mutta kun hoito loppuu klo 17 niin lasten os oltava vuorohoidossa tuon 15 min takia.
 
just tätä ajattelinkin. olen kysellyt ympäristö kunnista kun niissä on kamuja töissä niin niissäkin joustetaan, tässä meidän lasten pk:ssa sanottiin että kyllä he oman kunnan työntekijöille joustaa jos on niin että äiti vaikka pk:ssa töissä ja lapset toisessa hoidossa. nyt on sama tilanne paitsi että mun työ on naapuri kunnassa....
miten osaan sanani asettaa ja olla tarpeeksi tiukkana tässä asiassa. hoh hoijaa
 
Meidän ryhmiksessä noudatetaan niitä kellon aikoja jolloin paikka on auki. Jos tilanne _satunnaisesti_ vaatii niin tädit ovat valmiita joustamaan. Jos lapsen hoitoaika ei mene yhteen aukiolojen kanssa, niin sitten pitää etsiä toinen paikka. Näin mä olen sen ymmärtänyt.
 
Niin meidän kunnassa ei ilmeisesti muualla saa hoitoa yhtään yli klo 17 kuin vuorohoidossa. Sinällään sillä ei ole mitään merkitystä, koska vuorohoito on meitä lähin päiväkoti ja mun työmatkan varrella.
 
satunnaista tämä meilläkin olisi, jos on kyse 7 päivästä kuukaudessa ja niistäkin osan koitan vaihtaa työkavereiden kanssa ja mies on "lupautunut" silloin tällöin myöhästymään töistä, mutta harmittaa sekin kun kunta on velvollinen asian hoitamaan ja vuorohoitoa tuo ei ole kun tapahtuisi kuuden jälkeen. ennen kuutta on vuorohoitoa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja riepuriia:
niin no tämä pk on valmis joustamaan illasta puoli tuntia, ei aamusta

tämä johtunee siitä, että ennen 6.30 tehtävä työaika katsotaan yötyöksi, josta on maksettava erillinen korvaus. mitään ylimääräisiä rahallisia korvauksia kunnan päivähoidossa työskentelevä ei kuitenkaan saa, vaan hänelle hyvitetään korvaus vapaana. yötyöt eivät saa näkyä vuorolistoissa, jos niihin ei ole kunnan suostumusta, ja suostumusta ei ole kun ei ole vuorohoitopaikka.

sen verran monimutkaiseksi siis menee noiden aamujen sumpliminen, etten yhtään ihmettele etteivät varsinkaan pienemmissä hoitoyksiköissä siihen suostu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja riepuriia:
satunnaista tämä meilläkin olisi, jos on kyse 7 päivästä kuukaudessa ja niistäkin osan koitan vaihtaa työkavereiden kanssa ja mies on "lupautunut" silloin tällöin myöhästymään töistä, mutta harmittaa sekin kun kunta on velvollinen asian hoitamaan ja vuorohoitoa tuo ei ole kun tapahtuisi kuuden jälkeen. ennen kuutta on vuorohoitoa...

Mä tarkoitin tuolla satunnaisellä lähinnä sitä että esim. vanhempi juuttuu ruuhkaan ja sen takia myöhästyy sovitusta ajasta tms. Meillä hoito-ajoissa joustettiin kun mies kävi viikon työmatkalla (hän vie aina lapsen hoitoon). Mä en olisi ehtinyt töihin ellei aamusta olisi nipistetty 10 min mun hyväksi :)

 

Uusimmat

Yhteistyössä