päiväkodin hoitaja ei suostunut pukemaan villahaalaria lapselle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "kerttu"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"kerttu"

Vieras
Koska se oli hänen mielestään liian pieni. Kyseessä on ruskovillan haalari, jonka alle ei ole tarkoituskaan pukea esim. collegehousuja vaan haalarin voi pukea alusvaatteiden päälle ja sen päälle voi sitten tarvittaessa pukea muita kerroksia. Niinhän se villa lämmittää parhaiten kun se on lähellä ihoa. Eri asia sitten jotkin toisenlaiset karheat villahaalarit, joita ei voi pukea ihoa vasten.

Mun mielestä vanhemmat valitsee lapselleen sopivat vaatteet ja tädit sitten pukee ne päälle. Meidän päiväkodissa "tädit" luulevat, että he ovat lasten pukeutumisen asiantuntijoita ja näin ollen voivat sanella mitä lapselle puetaan.

Tämä ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta kun päiväkodista huomautetaan lapsen pukeutumisesta. Milloin on liian lyhyet ulkohousut tai liian ohuet hanksat
 
siis hanskat. (painoin vahingossa lähetä-nappia)

Ja siis oikeasti ostan lapsille hyviä ja oikean kokoisia vaatteita. Kyse ei ole siitä ettenkö pukisi lapsia sekä käytännöllisesti että kauniisti. Olen noiden valitusten jälkeen kysellyt kavereilta mitä mieltä he ovat lapsemme vaatteista ja he ovat ihmetelleet päiväkodin toimintaa.
 
No jos lapsi on tarhassa alusvaatteissa, tottakai puetaan villahaalari päälle ennen ulkoilua. Mutta ei niin, että joka lapsi riisutaan ensin alusvaaatteisilleen, sitten välipuku, ja sitten ulkovaatteet, siinähän tulee valtavasti ylimääräistä vaivaa, sisääntullessa sama toisnpäin...Ja tottakai voit käyttää lapsellasi liian lyhyitä ulkohousuja ja ohuita hanskoja, ei ne tädit niistä kärsi, vaan lapsi.
 
  • Tykkää
Reactions: HeavyMetalMama-77
[QUOTE="vieras";27361917]No jos lapsi on tarhassa alusvaatteissa, tottakai puetaan villahaalari päälle ennen ulkoilua. Mutta ei niin, että joka lapsi riisutaan ensin alusvaaatteisilleen, sitten välipuku, ja sitten ulkovaatteet, siinähän tulee valtavasti ylimääräistä vaivaa, sisääntullessa sama toisnpäin...Ja tottakai voit käyttää lapsellasi liian lyhyitä ulkohousuja ja ohuita hanskoja, ei ne tädit niistä kärsi, vaan lapsi.[/QUOTE]

Taas en ymmärrä. Ei lastenhoito voi olla liukuhihnatoimintaa. Sen verran pitää ehtiä, että pukee lapsille mitä vanhemmat heille on tarkoittanut puettavaksi.
 
  • Tykkää
Reactions: SuzieQ.
No kun ne lahkeet esim. eivät ole todellakaan olleet liian lyhyet ja lapsi ei ole tarvinnut paksumpia käsineitä. Lapsi on todella herkästi hikoilevaa tyyppiä (kova touhuamaan ulkona). Jos ne vaatteet olisikin oikeasti ihan liian pienet tms. mutta näin ei ole. Ja olen kysynyt muidenkin mielipidettä. Ja tiedän, että ystäväni ja sukulaiseni kyllä sanovat rehellisesti mitä mieltä ovat.
 
Se kyllä kieltämättä teettää ylinmääräistä työtä, että lapsen pitää riisua alusvaatteisilleen, että väliin saadaan joku puku, ja sitten vielä puetaan lisää. En minäkään alkaisi pph;na moiseen. Anteeksi vaan. Jos kotona on aikaa, niin ihan vapaasti, mut hoidossa on monta muutakin lasta, joita pitää auttaa pukemisessa.

Hoitoon kannattaa valita mahdollisimman käytännölliset vaatteet!
 
Se kyllä kieltämättä teettää ylinmääräistä työtä, että lapsen pitää riisua alusvaatteisilleen, että väliin saadaan joku puku, ja sitten vielä puetaan lisää. En minäkään alkaisi pph;na moiseen. Anteeksi vaan. Jos kotona on aikaa, niin ihan vapaasti, mut hoidossa on monta muutakin lasta, joita pitää auttaa pukemisessa.

Hoitoon kannattaa valita mahdollisimman käytännölliset vaatteet!

Ei hemmetti! Ihanko totta!?
 
  • Tykkää
Reactions: SuzieQ.
[QUOTE="vieras";27361935]Tuo palaute kannattaa kohdistaa kunnan päättäjiin. Luuletko, että hoitajat ovat itse valinneet kiireen ja (alle) minimimiehityksen?[/QUOTE]

En voi uskoa etteikö sen verran sitä aikaa olisi että ehtisi pukea lapselle yhden villahaalarin päälle. Jos on kyse vielä n. kolmevuotiaasta, niin lapsihan osaa jo itse riisuakin. Että siinäkin säästää sen minuutin mikä hoitajalta olisi mennyt "ylimääräistä".
 
  • Tykkää
Reactions: Phoebsi
Lapseni on 3-vuotias ja pukee ihan itsenäisesti kun tädit vaan muistuttaisi esim. että tuon villahaalarin alle ei laiteta sisähousuja. Jos lapselle on hankittu se aika kallis puku niin eikö sitä voisi asianmukaisesti käyttää? Pitääkö vaan käydä ostamassa joku hehtohaalari jonka alle mahtuu kaikki vaatteet. Ja joka ei sitten lämmitäkään yhtä hyvin.
 
Taas en ymmärrä. Ei lastenhoito voi olla liukuhihnatoimintaa. Sen verran pitää ehtiä, että pukee lapsille mitä vanhemmat heille on tarkoittanut puettavaksi.

Jos jokainen pitäisi riisua ja sitten pukea, niin arvaa kuinka hikinen se lapsi on josta on aloitettu, kun viimeinen on saatu valmiiksi?
Kyllä kurakautena ja talvisin pienten pukeminen on melkoista liukuhihnatoimintaa. Itsellä ei siis kokemusta, mutta mies on kertonut tarpeeksi päiväkodin arjesta. 24 lasta ryhmässä, pienimmät 1v10kk. 3 aikuista
 
Taas en ymmärrä. Ei lastenhoito voi olla liukuhihnatoimintaa. Sen verran pitää ehtiä, että pukee lapsille mitä vanhemmat heille on tarkoittanut puettavaksi.

Ootko koskaan ollut seuraamassa sitä pukemistilannetta päiväkodissa?? Itse pääsen joka päivä seuraamaan oman 5-vuotiaani ryhmän uloslähtötilannetta, ja vaikka siellä jokainen lapsi pukee itse omat vaatteensa, voin kertoa, että melko kaoottista se on. Voin vain kuvitella, että millaista se on kun kaikki ovat pieniä ja tarvitsevat apua. Ei siinä ehkä ehditä miettimään, että mitä kaikkia toivomuksia vanhemmilla on ollut ja että joku yksi pitääkin aina ensin riisua alkkareille ennen kuin saadaan mitään muuta vaatekertaa päälle. Ymmärrän täysin, että tädit eivät tuohon ole suostuneet.

On myös ihan aiheellista huomauttaa, jos vaatteet ovat liian nafteja (vaikea pukea ja lapsen hankala liikkua) tai ne ovat rikkinäiset tms.
 
  • Tykkää
Reactions: HeavyMetalMama-77
Ei kyllä taas tee mieli viedä omaa lastaan hoitoon kun sen aika tulee jos touhu on tuollaista. Pitääkin varmistaa ennen kuin ottaa hoitopaikan vastaan että siellä oikeasti hoidetaan LAPSIA eikä mitään liukuhihna tavaroita.
 
Taas en ymmärrä. Ei lastenhoito voi olla liukuhihnatoimintaa. Sen verran pitää ehtiä, että pukee lapsille mitä vanhemmat heille on tarkoittanut puettavaksi.

Joopa. No menepä sanomaan se sille kaupungin viranhaltijalle, joka on päättänyt tehdä päiväkodin ryhmästä liian ison ja tahallaan rikkoo lakia pitämällä liian vähän henkilökuntaa..
Jos lapsia on 28 puettavana ja pukijoita 1 tai hyvänn tuurin sattuessa 2, ei todellakaan ruveta kaikkia riisumaan alusvaatteisilleen, että voidaan pukea väliasut ja ulkoasut. Kyllä se vaan liukuhihnahommaa on, ei siitä mihinkään pääse.
Mutta ei se ole hoitajien vika.
 
  • Tykkää
Reactions: riiviöiden äiti
Ja tuosta "alusvaatteisilleen pukemisesta"- käytännössä siis tarkoittaa, että ottaa collegehousut/farkut pois jalasta ennen kuin laittaa villahaalarin. On kyllä jossain muualla kuin minun vaatevalinnoissani vikaa jos tuossa on liikaa hommaa.
 
  • Tykkää
Reactions: SuzieQ.
Pienten lasten pukeminen on niin kauheeta hommaa - ainakin useimpien lasten kohdalla - että en kyllä ymmärrä miksi sinne päivähoitoon pitää hommata vaikeasti puettavia yhdistelmiä... Kun puettavana on monta lasta ja sinne pihallekin pitäisi kaikkien ehtiä leikkimään, niin nopeasti puettavat vaatteet on varmasti aika ykkösasia.

Ei mitään järkeä alkaa ensin riisumaan sisävaatteita, pukemaan villahaalaria alle ja taas muita vaatteita päälle, järki hoi... :headwall:
Eri asia jos lapsella on sisällä vaikka legginsit ja ohut paita, joiden päälle haalarin voi vetäistä.
 
Siis ei kai kukaan kuvittele että päiväkodin tädeillä on aikaa riisua lapselta päivävaatteet pois, laittaa villapuku alle ja sitten takaisin päivävaatteet. Tämän jälkeen vielä ulkokamppeet päälle. Kuvittelin että on itsestään selvää, että päiväkotiin viedään mahdollisimman käytännölliset vaatteet. Kyllä lapsellani on ollut villahaalari, mutta se on ollut sen verran tilava, että mahtuu päivävaatteiden päälle.
 
[QUOTE="vieras";27361978]Ootko koskaan ollut seuraamassa sitä pukemistilannetta päiväkodissa?? Itse pääsen joka päivä seuraamaan oman 5-vuotiaani ryhmän uloslähtötilannetta, ja vaikka siellä jokainen lapsi pukee itse omat vaatteensa, voin kertoa, että melko kaoottista se on. Voin vain kuvitella, että millaista se on kun kaikki ovat pieniä ja tarvitsevat apua. Ei siinä ehkä ehditä miettimään, että mitä kaikkia toivomuksia vanhemmilla on ollut ja että joku yksi pitääkin aina ensin riisua alkkareille ennen kuin saadaan mitään muuta vaatekertaa päälle. Ymmärrän täysin, että tädit eivät tuohon ole suostuneet.

On myös ihan aiheellista huomauttaa, jos vaatteet ovat liian nafteja (vaikea pukea ja lapsen hankala liikkua) tai ne ovat rikkinäiset tms.[/QUOTE]

Olen. Ja olen ollut töissä päiväkodeissa.

Ja aivan turhaa saivartelua. Kaikilla ei ole niitä villahaalareita, eikä tule olemaan. Se on vain yksi tai kaksi jonka kohdalla tarvitaan ehkä vähän ekstra apua. Ja sitä aikaa oikeasti ON.
 
Joopa. No menepä sanomaan se sille kaupungin viranhaltijalle, joka on päättänyt tehdä päiväkodin ryhmästä liian ison ja tahallaan rikkoo lakia pitämällä liian vähän henkilökuntaa..
Jos lapsia on 28 puettavana ja pukijoita 1 tai hyvänn tuurin sattuessa 2, ei todellakaan ruveta kaikkia riisumaan alusvaatteisilleen, että voidaan pukea väliasut ja ulkoasut. Kyllä se vaan liukuhihnahommaa on, ei siitä mihinkään pääse.
Mutta ei se ole hoitajien vika.

Kaikilla ei ole tuota tilannetta, eikä tule olemaakaan. Turhaa saivartelua ja tekosyiden keksimistä.
 
Joo-o. Kuten sanoin niin villahaalari mahtuu vallan mainiosti kun sen alle ei jätetä sisähousuja. Ihan turha ruvata esittämään, että se sisähousujen poisotto ois joku 10 minuutin ylimääräinen homma, jonka takia kaikki lapset odottavat hikisinä eikä kukaan ehdi ulos leikkimään. Varsinkin kun sen pukemisen/riisumisen tekee se lapsi itse.
 
  • Tykkää
Reactions: SuzieQ.

Yhteistyössä