Päiväkodin isot ruokamäärät syynä lapsen lihavuuteen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pohdintaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pohdintaa

Vieras
Yksi tuttu lapsi on reilusti ylipainoinen, laihduttaa pitäisi 10 kg ihannepainoon. Lapsi syö kuulemma päiväkodissa melkein aina kaksi annosta ruokaa ja pk:ssa on usein jälkkäriä ja pizzaa välipalana. Viime viikolla oli ylijäänyttä pizzaa aamupalalla puuron lisäksi eli minun mittapuuni mukaan aivan liian iso annos.

Voisiko tosiaan olla niin, että tuo päiväkodin ruuan suuri energiamäärä (siis liian paljon ja epäterveellistä) voisi olla syy lihavuuteen? Kotona syö terveellisesti ja normaaleja määriä ja liikkuu ns. normipaljon.

Miksiköhän pk:n henkilökunta antaa lisää ruokaa, kun painoa on ennestäänkin liikaa? Vai pitääkö vaan antaa, jos lapsi pyytää, jos vanhemmat eivät ole sitä erikseen kieltäneet?
 
Tämä ei kai ole millään tavoin sinun asiasi? Lapsen vanhemmat ja päiväkodin henkilökunta sopivat keskenään lapsen ruokavalioasioista, jos niissä on jotain tavallisuudesta poikkeavaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tämä ei kai ole millään tavoin sinun asiasi? Lapsen vanhemmat ja päiväkodin henkilökunta sopivat keskenään lapsen ruokavalioasioista, jos niissä on jotain tavallisuudesta poikkeavaa.

Oletpa kipakka. Saa kai sitä kaikenlaista miettiä eikä siitä tarvitse muiden ottaa hernettä nenuun.
Etenkin, kun tuon lapsen vanhemmat ovat sitä kanssani moneen otteeseen pohtineet ja oma lapsi on myös samassa päiväkodissa. Minustakin ruoka on siellä epäterveellistä ja sitä annetaan ilmeisesti liikaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pohdintaa:
Miksiköhän pk:n henkilökunta antaa lisää ruokaa, kun painoa on ennestäänkin liikaa? Vai pitääkö vaan antaa, jos lapsi pyytää, jos vanhemmat eivät ole sitä erikseen kieltäneet?

Tietysti antaa! Muutenhan tulisi sanomista, että lapset joutuvat olemaan nälissään.. Vain vanhempien pyynnöstä vähemmän ruokaa ja ehkä kotonakin pitäis tarkistaa ruokavalio...Päiväkodin ruuilla ei liho, lapset kun päivän aikana liikkuvat paljon..
 
Onpa erikoinen pk, kun on pizzaa ja jälkkäreitäkin. Ei täällä meillä vain. Kohta varmaan pitää lapselle pakata omat eväät...

Mutta vaikea kuvitella, että pk-ikäinen söisi itsensä perusruoalla tuhtiin ylipainoon. Ehkäpä sit kuitenkin kotona on monenmoista muuta "turhaa" ruokavaliossa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Pohdintaa:
Miksiköhän pk:n henkilökunta antaa lisää ruokaa, kun painoa on ennestäänkin liikaa? Vai pitääkö vaan antaa, jos lapsi pyytää, jos vanhemmat eivät ole sitä erikseen kieltäneet?

Tietysti antaa! Muutenhan tulisi sanomista, että lapset joutuvat olemaan nälissään.. Vain vanhempien pyynnöstä vähemmän ruokaa ja ehkä kotonakin pitäis tarkistaa ruokavalio.....

Näin ajattelinkin, että eivät päiväkodissa varmaan käytä ns. omaa harkintaa.
Kotona syö terveellisesti ja ruuat punnitaan, mutta lapsi ei vaan laihdu.
 
En usko että 10 kg ylipaino pk ikäisellä lapsella (1-5v) voi millään muotoa johtua päiväkodn ruoasta. Ruoka päiväkodissa on kuitenkin aika terveellistä ja vaikka sitä söisi sen 2 annosta, en siltikään usko ylipainon johtuvan siitä.

Onko lapsi kunnallisessa vai yksityisessä hoidossa? Pohdin vaan että kunnallisessa on ainakin meilläpäin (Tku seutu) listat joiden mukaan mennään, eikä siellä ole joka viikko pizzaa tms. herkkua.

Mikäli vanhemmat eivät kiellä antamasta lapselle lisäannosta, ei pk:n henkilökunta voi omin nokkineen ruveta lasta laihduttamaan tms.
 
meillä 3v vetää kolme annosta ruokaa(yleensä vielä siinä ajassa kuin muut syö ensimmäistä) tarhassa ennen kuin rajoittavat. lapsi on kuitenkin käyrällä miinuksen puolella. kyllä sitä voi kotona katsoa mitä antaa, ei ne pelkät tarhan ruuat lihota.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onpa erikoinen pk, kun on pizzaa ja jälkkäreitäkin. Ei täällä meillä vain. Kohta varmaan pitää lapselle pakata omat eväät...

Mutta vaikea kuvitella, että pk-ikäinen söisi itsensä perusruoalla tuhtiin ylipainoon. Ehkäpä sit kuitenkin kotona on monenmoista muuta "turhaa" ruokavaliossa?

Ihan tavallinen kunnallinen pk.
Melko epäterveellinen välipalalista siellä on, kun olen joskus katsonut. Kotona en itse syöttäisi joka päivä jotain herkkua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Pohdintaa:
Miksiköhän pk:n henkilökunta antaa lisää ruokaa, kun painoa on ennestäänkin liikaa? Vai pitääkö vaan antaa, jos lapsi pyytää, jos vanhemmat eivät ole sitä erikseen kieltäneet?

Tietysti antaa! Muutenhan tulisi sanomista, että lapset joutuvat olemaan nälissään.. Vain vanhempien pyynnöstä vähemmän ruokaa ja ehkä kotonakin pitäis tarkistaa ruokavalio.....

Näin ajattelinkin, että eivät päiväkodissa varmaan käytä ns. omaa harkintaa.
Kotona syö terveellisesti ja ruuat punnitaan, mutta lapsi ei vaan laihdu.

Mä vähän kyllä epäilen nyt tätä vanhempien osuutta...voikohan vanhemmat pitää vaikka 2 viikkoa tiukkaa ruokapäiväkirjaa ja pyytää mös päiväkotia toimimaan samoin. Ravitsemusterapeutti osaa kyllä katsoa missä vika on.

Tai saattaapi lapsella olla jokin sairauskin, jonka vuoksi hän lihoo.

Lääkäriin/ravitsemusterapeutille lähtisin.
 
Ei taida asia olla ihan noin mitä ap väittää.
Ei millään päivä kodilla ole varaa pitsaa syöttää joka päivä tai joka viikko.

Ja vaikka oliskin niin tämä palsta on väärä paikka puida pk:n ruokia.
Se oikea osoite niin sinulle kuin tämän lapsen vanhemmille on päiväkoti, ja päivähoidon ohjaaja.

Ei millään voi olla että päiväkodissa saatu ruoka lihottaisi lasta niin paljon.

Pakkoko sitä on sitten kotona vielä tuupata sitä pullaa penskalle ja kannatais viedä liikkeelle se.
Eli kotona kannattais katsoa peiliin eikä tuupata syytä syyttömien niskaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sef:

Neuvolassa on tähän jo puututtu ja on lähete ravitsemusterapeutille. Varmaan se siitä ajan kanssa sitten.
Mietittiin vaan juuri vanhempien kanssa viikonloppuna, että voisiko syy tosiaan olla tuossa päiväkodin ruokamäärässä, kun kotona ei syö enempää kuin muutkaan. Olen usein ollut heillä syömässä ja tämä pitää minusta paikkansa.
 
On se mahdollista. Luulen että omankin esikoisen pyöreys johtuu osin siitä. Päiväkodissa asenne yleisesti on se, että hienoa, kun lapsi syö. Ja sitä kehutaan ja ylistetään ja mainitaan esimerkiksi muille, kun XXXkin syö ja maistaa niin reippaasti. Ja voi syödä siella vaikka 4 lautasellista... Kotona ollaan aika tarkkoja noiden lisäannosten kanssa. Mutta aika vaikeaa tuollaisesta on kuitenkaan mitään ohjeitakaan päiväkotiin antaa...riippuu niin päivän ruuastakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onpa erikoinen pk, kun on pizzaa ja jälkkäreitäkin. Ei täällä meillä vain. Kohta varmaan pitää lapselle pakata omat eväät...

Mutta vaikea kuvitella, että pk-ikäinen söisi itsensä perusruoalla tuhtiin ylipainoon. Ehkäpä sit kuitenkin kotona on monenmoista muuta "turhaa" ruokavaliossa?

Ihan tavallinen kunnallinen pk.
Melko epäterveellinen välipalalista siellä on, kun olen joskus katsonut. Kotona en itse syöttäisi joka päivä jotain herkkua.

Joskus olet katsonut?
Eli katsoppa kuukauden ajan ja arvostele vasta sitten.
 
Meillä on ruokaa rakastava neiti. Ei ole pulska, mutta kävi ilmi että päiväkodissa saa syödä ja juoda mielinmäärin. Kuulemani mukaan otin yhteytttä päiväkotiin ja sovittiin että katsovat että salaattia syöpi jos on vielä toisenkin annoksen jälkeen nälkä. Ja että perunaa ei oteta yksi ja lihapullia 6 niinku hän joskus tekisi ellemme kotonakin rajoittaisi. Mesimasukin kun on.
Juotavakin lihottaa. Jos lapsi juo kolme lasia maitoa ni johan se nyt lihottaa. Eli vettä lisäksi jos janottaa. Ja muute päiväkodin tädit laittaa AIVAN JÄRKYTTÄVÄN PALJON VOITA leivälle lapsille. Kuulemma syövät paremmin!!!

Että ota ihmeessä yhteyttä ja sovitte selkeät säännöt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja meillä:

Ei kukaan päiväkoti-ikäinen lapsi maitoa juomalla liho!! Tietty siinä on se huono puoli, et täyttää mahaa, meillä rajoitetaan ruokanirson kohdalla maidonjuontia siksi. Saa maitoa vaikka litran, jos on ensin syönyt ruokansa. Tuo salaatin tarjoaminen kuulostaa ihan fiksulta.
 
Täysin mahdollista! Ainakin meillä meni niin! Päiväkodissa lähes päivittäin pullaa, jäätelöä, vanukkaita yms välipaloilla. Lapsi lihoi ja lihoi, kotona ei olisi saanut antaa enää mitään herkkuja, kun päiväkodissa niitä oli jatkuvasti. Lapsi kun on helposti lihovaa sorttia muutenkin. Kun koulu alkoi alkoi lapsi sitten laihtua, että kyllä mielestäni selkeä yhteys oli.
 
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Ei taida asia olla ihan noin mitä ap väittää.
Ei millään päivä kodilla ole varaa pitsaa syöttää joka päivä tai joka viikko.

Ja vaikka oliskin niin tämä palsta on väärä paikka puida pk:n ruokia.
Se oikea osoite niin sinulle kuin tämän lapsen vanhemmille on päiväkoti, ja päivähoidon ohjaaja.

Ei millään voi olla että päiväkodissa saatu ruoka lihottaisi lasta niin paljon.

Pakkoko sitä on sitten kotona vielä tuupata sitä pullaa penskalle ja kannatais viedä liikkeelle se.
Eli kotona kannattais katsoa peiliin eikä tuupata syytä syyttömien niskaan.

Wow, olipa purkaus tämäkin.
Kyllä siellä pk:ssa oli viime viikolla kaksi kertaa pizzaa, usko pois.
Ja miten niin on väärä paikka puida pk:n ruokia? Missä niitä sitten pitäisi puida, leikkipuistossako?
 
Olen huomannut, että päiväkodissa on aika usein makeaa välipalaa tai jälkiruokaa. Eli uskon ap:n olevan oikeassa.
Mutta minulla on alipainoinen lapsi, joka silti ottaa vaan kohtuullisesti/aika vähän ruokaa päiväkodissa.
eli jostain se kaverin lapsen halu syödä itsensä ylitäyteen tulee. Jospa kotona sanotaan, että söisi hitaammin ja vaan kohtuudella (yksi lautanen ruokaa, ei lisää)
 
Alkuperäinen kirjoittaja joo:
On se mahdollista. Luulen että omankin esikoisen pyöreys johtuu osin siitä. Päiväkodissa asenne yleisesti on se, että hienoa, kun lapsi syö. Ja sitä kehutaan ja ylistetään ja mainitaan esimerkiksi muille, kun XXXkin syö ja maistaa niin reippaasti. Ja voi syödä siella vaikka 4 lautasellista...

Näinhän se usein menee. Suurin osahan on kuitenkin niitä nirsoja ja vaikeita syöjiä. Onhan se tottakin, ettei päikyn asia ole vastata lapsen pysymisestä ihannepainossa. Ruoka on tietääkseni päiväkodissa terveellistä ja ravitsemustaulukoiden mukaista.
 
Mielestäni lapsi osaa säädellä syömistään ja jos on nälkä niin tottakai ruokaa saa lisää. Itse teen niin, että kun lapsi on syönyt yhden annoksen annan sen lisäksi vielä leipää/näkkäriä. Sen jälkeen jos vielä jaksaa saa lisää ruokaa... Hyvin harvoin kukaan enää sitten jaksaa... Ja lapsen lihavuuden syy on monesti kyllä siellä kotona eikä päivähoidossa tai koulussa. Omat lapseni ovat aina olleet hyviä syömään, mutta ylipaino-ongelmia ei ole ollut sillä herkkuja saavat vain aniharvoin :)
 
en usko että päiväkoti on yksin syynä lihavuuteen, kuten otsikossa lukee. Vaan kokonaisruuan saanti suhteessa liikkumiseen.

Mikäli tavoitteena on laihduttaminen, toki varmasti päiväkodissakin pitää rajoittaa ruokaa. Mutta ne energiat jossain laihoissa kiisseleissä eivät varmasti ole niin merkittäviä, että sillä saadaan aikaiseksi 10kiloa lisäpainoa. Kuitenkaan suurin osa päivähoidossa olevista lapsista on ihan normaaleja, vaikka ottavat toisenkin annoksen ruokaa.

Mutta hyväksyisitkö itse, että hoitaja arvioisi lapsesi olevan liian pullukka ja kieltäisi ottamasta lisää ruokaa ilman että neuvottelisi sinun kanssasi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja mm:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onpa erikoinen pk, kun on pizzaa ja jälkkäreitäkin. Ei täällä meillä vain. Kohta varmaan pitää lapselle pakata omat eväät...

Mutta vaikea kuvitella, että pk-ikäinen söisi itsensä perusruoalla tuhtiin ylipainoon. Ehkäpä sit kuitenkin kotona on monenmoista muuta "turhaa" ruokavaliossa?

Ihan tavallinen kunnallinen pk.
Melko epäterveellinen välipalalista siellä on, kun olen joskus katsonut. Kotona en itse syöttäisi joka päivä jotain herkkua.

Joskus olet katsonut?
Eli katsoppa kuukauden ajan ja arvostele vasta sitten.

Juuri vilkaisin tämän viikon listan. En antaisi kotona lapselle mehukeittoa, kiisseliä, vispipuuroa ja jogurttia välipalalla joka päivä. Ja monesti on marjapiirakkaa, pullaa tms.

Oho...lapset on just aloittaneet päiväkodissa ja harvakseltaan oon ruokalistaa katsellu...kiisseleitä näyttäis usein olevan välipalalla ja leipää ja kerran on tässä kuukauden aikana ollu jäätelöä jälkkärinä hernekeittopäivänä!
Pitänee alkaa lueskelemaan ruokalistoja tarkemmin....oon aina kuvitellu, et pk:ssa on terveellistä ruokaa!
 
Yhteistyössä