Meil on ollut esim. kirjeet tontulta, johon tonttu oli kerännyt kaikkia huomaamiaan kivoja tekoja, mitä oli nähnyt lapsen syksyn mittaan tekevät. Jokainen sai sen vuorotellen.
Sitten on ollut loru/laulupussi, jokainen on saanut vuorollaan kurkistaa sinne ja saanut lorukortin omakseen. Lorukortit oli siis sellasia, missä toisella puolella jouluinen kuva ja toisella puolella se joululoru/laulunsanat. Toisena vuonna oli lorut, toisena laulunsanat.
Sitten on ollut sellainen palapeli, että on tullut yksi pala joka päivä ja lopussa palapeli valmis.
Kerran oli sellainen seinään tehty tausta, jossa vaan maa ja taivas ja joka päivä tuli joku talvinen/jouluinen juttu, jonka lapsi sai käydä laittamassa maisemaan, lopuksi hieno jouluinen maisema oli valmis.
Sitten on ollut ihan itselle saatavia pikkulahjoja, magneettitonttu esim. jääkaapin oveen, huovasta tehty sorminukketonttu jne.