I
Ihmeissään
Vieras
Kävimme tänään tutustumassa päiväkotiin, siis ihan pihalla vain. Olimme sopineet asiasta päiväkodin johtajan kanssa. Kaikki ryhmät olivat omilla pihoillaan juuri silloin. Ensin menimme pienten puolelle ja siellä tulikin heti yksi työntekijä kysymään keitä olemme ja jäi vähän juttelemaan, kun kuuli, että lapset aloittaa päiväkodin. Siitä jäi hyvä mieli.
Kun sitten menimme isojen puolelle, ei kukaan siellä tullut kysymään keitä olemme eikä tervehtimään. Lapset juoksi leikkimään ja siinä katselin ensin niitä kolmen työntekijän porukoita ja menin sitten itse lopulta yhden porukan luokse. Kerroin sitten itse, että lapset aloittaa päivähoidon ja tässä tutustutaan. Nyökäytyksen sain vastaukseksi. Kysyin sitten, että onko tässä isojen puolella aina monta eri ryhmää pihalla niin vastaus oli, ettei he tiedä kun heidät on siirretty toisesta päiväkodista. Sitten saimmekin olla loppuajan ihan rauhassa. Jossain välissä mieskin sitten tuli tutustumaan ja käveli jokaisen pihan läpi. Kukaan ei ollut häntä noteerannut, eikä kysynyt mikä hän on miehiään.
Okei, ymmärrän että jos on siirretty porukkaa eri päiväkodista niin ei ehkä kiinnosta juuri tämän päiväkodin lapset/vanhemmat mutta eikö tuossa ammatissa nyt vähän voisi olla hyviä tapoja? Vai oonko ainut jonka mielestä päiväkodin työntekijän hyviin tapoihin kuuluu tervehtiä myös omatoimisesti lasten vanhempia? (Ja olen myös itse ollut päiväkodissa töissä, ettei ole siitä kiinni).
Ja on se nyt muutenkin outoa, että pihalle saa tulla kuka vaan eikä kukaan edes kysele miksi siellä ollaan. Ei edes sillon, kun mies tulee ilman lapsia paikalle. Eikä työntekijät siis tienneet, että ollaan tutustumaan tulossa, pienten puolellakin yllättyivät kun ei johtaja ollut heille kertonut.