M
mammali
Vieras
Hei!
Mitä tekisitte omalla kohdallanne?
Lapsi päiväkodissa, ens vuonna menee eskariin (joka siis on samassa päiväkodissa automaattisesti jos siellä on hoidossa) ja meille tulossa vauva nyt syksyllä. Kovasti mietin et ottaako lapsi kotiin loppuvuodeksi siis ensi syksyyn asti, jolloin on riski ettei pääse tuttujen kavereiden kanssa tuttuun paikkaan eskariin vai pitääkö päiväkodissa esim.kaksi tai kolme päivää viikossa edelleen jolloin varmistuisi eskaripaikkakin.
Lapsi viihtyy päiväkodissa, on joutunut muuttojen takia vaihtamaan hoitopaikkaa jo kahdesti eli ei oikein innostaisi se, että joutuu eri paikkaan eskariinkin vielä, varsinkin kun tämä on meidän lähipäiväkoti josta suurin osa menee sit tuohon samaan kouluun, eli olis koulua alottaessa kaveritkin jo tuttuja ainakin osittain.
Tuntuu kuitenkin että päiväkodissa ei kovin hyvällä katsota että sinne jäis nyt jatkamaan, ja itsestäkin olis mukavaa että lapsi olis kotona kun sisarus syntyy. Mutta sit taas jos joutuu jonnekin kauemmas eskariin niin tosi huono juttu sekin..
Apua ja mielipiteitä kaipaisin! (Mutta en keskustelua siitä onko oikein pitää lasta hoidossa ylipäätänsä, vaan ihan mielipiteitä meidän tilanteeseen..kiitos!)