Päivän OrpoPurra - YTK: "Työttömyysjaksot pitenevät, yhä useamman tuki päättyy enimmäisaikaan"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
YTK Työttömyyskassan heinäkuun alussa tutkittu data osoittaa enimmäisaikapäätösten nousseen tasaisesti, kun tarkastellaan niiden osuutta ansioturvapäätöksistä. Yhä useamman työnhakijan ansiosidonnainen työttömyysturva siis päättyy sen vuoksi, että lakisääteinen enimmäismaksuaika tulee täyteen, kun hakija ei työllisty.

"Luvut ovat selkeitä: kun verrataan aiempiin vuosiin, yhä useammalla työttömyysturvan enimmäisaika tulee vastaan. Kehitys on ollut nousujohteista jo usean vuoden ajan, kyseessä ei siis ole yksittäinen piikki. Tämä kertoo työttömyysjaksojen pidentymisestä", sanoo YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen tiedotteessa.

Pitkäkestoinen työttömyys kasvaa ja osa-aikatyötä tehdään aiempaa lyhyempiä jaksoja. Nämä ovat harmillisia asioita työllisyyskehityksen kannalta, sillä molemmat ovat merkkejä työmarkkinoiden hidastumisesta.

Samaan aikaan Maahanmuuttovirasto kertoo että tänä ja ensi vuonna "halpatyöperäinen" maahanmuutto lisääntyy selvästi viime vuodesta 2025.
 
Palkkatuki ei kerrytä enää työssäloehtoa ja työssäoloehdon taas pidentyminen on johtanut siihen että yhä harvempi pääsee ansiosidonnaiselle. Ennen kunnilla oli kannuste palkata puoleksi vuodeksi sakkomaksut välttääkseen mutta nykyisin ei niinkään. Yksityiselle vaikeampi päästä pitemmän työttömyysjakson jälkeen. Tämän hallituksen päätökset tulevat olemaan kauaskantoisia ja kalliita pidemmällä aikavälillä.
 

Yhteistyössä