Päiväunet pinniksessä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Äiskä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

Äiskä

Vieras
Mikä avuksi? 8 kk poikani ei nuku päiväunia pinniksessä. Vauveli on nukkunut parvekkeella aina kun sää on sallinut ja näin pakkasella tuntuu mahdottomalta tehtävältä saada nukkumaan sisälle.

Esim. tänään koitin aamupäivällä puolitoistatuntia saada pojan nukkumaan pinnikseen, mutta ei. (Kyse ei ole siitä, että hän ei olisi väsynyt. Vaunuihin parvekkeelle nukahtaa aina heti.)
Ennen nukuttamaan ryhtymistä pidin ikkunaakin auki tovin, että huone oli sopivan raikas. Puolentoistatunnin jälkeen kuitenkin luovutin ja puin pojalle kypärämyssyn, laitoin vaunuihin sisälle ja käytin parvekkeen ovea auki. Eipä hetkeäkään kun poika nukahti.
Olemme lähdössä pohjoiseen ja siellä ei ole mahdollisuutta ottaa vaunuja sisälle. Ja eihän tämä pidemmän päälle näin onnistu kuinkaan vaan pinnikseen on opittava.

Kokemuksia ja ideoita vastaanotan enemmän kuin mielellään! :)
 
En osaa auttaa, kerron vain omat päiväunikokemukseni. Eli meillä nyt 1,8v tyttö, joka ei ole koskaan osannut / halunnut nukkua päiväunia pinnasängyssä. En tiedä miksi. Alussa ihmettelin, kun tytöllä oli suht hyvät yöunet, mutta päivällä ei nukkunut kuin max 15min kerrallaan ja yleensä heräsi heti jos laittoi sänkyyn. Ja kaikki kun olivat sanoneet, että pienen vauvan kanssa on aikaa, kun se vaan syö ja nukkuu...

Parikuisesta lähtien vauva oppi nukkumaan kahdet pitkät 3-4h päiväunet ulkona vaunuissa ja siitä ne vähitellen lyhenivät 2x 1 1/2 tuntiin. Joskus kun kokeilin sisällä nukuttamista, niin se ei onnistunut sitten millään... Joku pakkaspäivä taisi mennä kokonaan ilman päikkäreitä tai sit ne perinteiset 15min sisällä. Pääasiassa en kuitenkaan yrittänyt edes sisällä nukuttamista, koska se oli niin hankalaa ja ulos nukuttaminen oli opuolestaan niin helppoa ja nopeaa omalla pihalla. Reilun vuoden iässä sitten päätin, että nyt aletaan opetella sisällä nukkumista, koska muuten tulevaisuudessa tulisi hankaluuksia kahden lapsen kanssa. Pinnasänky muodostui riehumispaikaksi, joten en yrittänyt nukuttaa siihen, vaan parisänkyyn, jossa kävin itse viereen nukkumaan. Samoihin aikoihin siirryttiin yksiin päiväuniin. Ensin kirjan lukemista, sitten kaikki mahdollinen ympärillä oleva rekvisiitta pois, huone pimeäksi ja tyttö kainaloon. Jonkun kerran piti pitää kiinni ettei karkaa, mutta parissa viikossa homma sujui jo loistavasti eikä nukahtamiseen mennyt enää kuin noin 15min. Päikkärit kyllä lyhenivät huomattavasti, eli sisällä maksimissaan 1 1/2h , yleensä vain tunti (yöunet 11-12h).

Yöunet pinnasängyssä ovat aina olleet hyvät. Pelkäsin ehkä myös yöunien häiriintymistä, joten en nähnyt siksikään kovin paljoa vaivaa pinniksessä nukkumisen opettelun kanssa vaan valitsin toisen päiväunipaikan tarkoituksella. Olisiko tämä mahdollista myös teillä?
 
Meillä esikoisen parvekeunet jouduttiin juuri tuossa iässä lopettamaan kun aurinkoisella ja avoimella eteläparvekkeella alkoi yksinkertaisesti keväällä olemaan liian kuuma. Kahta kertaa päivässä en jaksanut kärrytellä pitkin kyliä. Meilläkin omaan sänkyyn päikkäreille meno oli ihan mahdotonta, iltaunille nukuttaminen onnistui kyllä helposti. Me nukutimme tytön jonkin aikaa parisängyn päällä kainaloon, johon rauhoittui nopeasti. Omaan sänkyyn ei pystynyt heräämättä siirtämään, joten ympäröimme tytön isoilla sohvatyynyillä ja laitoimme itkuhälyttimen varalle. Itse tietysti joutui koko ajan olemaan vähän varuillaan ja kuuntelemaan milloin herää ettei putoaisi sängystä. Siinä vaiheessa kun siirryttiin yksiin päiväuniin vajaa vuoden iässä lapsi alkoi olemaan niin väsynyt että nukahti helkposti pinnikseen.
 
Meilläkin nukutaan päikkärit vanhempien isolla sängyllä. Tosin kuopus osasi nukkua myös pinniksessä, esikoinen ei. Mutta suosittelen kanssa kokeilemaan, vauva kainaloon ja nukkuu vaikka itsekin samalla (yleensä tehokas nukutuskonsti että nukahtaa itse, jos vaan pystyy).
 
Meilläkin on aina nukuttu sisäpäikkärit äidin ja isän sängyssä. Kun vauva oli siinä iässä että osasi kääntyillä/ryömiä, laitoin itkuhälyttimen hänen jalkoihinsa, ja syöksyin heti paikalle kun alkoi "rapisemaan". Ei kertaakaan ole pudonnut sängyltä. Isommalle ei sitten hälytintä enää tarvittu, kun osasi tulla sängystä itse alas. Aina on nukahtanut hyvin sinne, kun äiti tai isä on makoillut vieressä ja ollut nukkuvinaan. Sitten ollaan hipsitty pois huoneesta kun lapsi on nukahtanut.
 
Meillä ratkasu oli ensin matkasänky omassa huoneessa ja n. 1,5 vuotiaana oma pienellä laidalla varustettu oikee sänky. Pinnis oli siis vanhempien huoneessa ja sinne ei nukahtanu kirveelläkään päivisin. Myös yöunet alko sujua kivasti omassa sängyssä 1v 8kk eteenpäin kun vihdoin uskalsin sinne laittaa (makuuhuoneet kun ei ole kovin lähekkäin)
 

Yhteistyössä