Ä
Äiree
Vieras
Hei Ellit!
Tyttöni on menossa toukokuussa, vuoden vanhana, päiväkotiin ja tarvitsisin nyt neuvoja, miten saisin opetettua hänet nukkumaan päiväunensa sisällä. (Käsitykseni mukaan päiväkodissa kun ei nukuteta lapsia pihalla vaunuissa...?)
Unet ovat aina olleet pienoinen ongelma tyttäselleni
mutta nyt näytetään olevan paremmalla puolen (*koputtaa puuta*
: hän nukahtaa itsekseen illalla sänkyyn (joskin minun täytyy olla vielä vieressä..), heräilyjä on yöllä enää
1-2 ja kahdet päikkärit näyttävät olevan nyt menossa "itsekseen" yksiin. Kaikki päiväunet tyttö on vedellyt muutaman viikon ikäisestä ulkona (..olisihan sitä pitänyt jo aiemmin tajuta opettaa hänet nukahtamaan myös sisälle..), nykyään nukahtaa joko ulkovaatteita puettaessa tai viimeistään vaunuja heijatessa. Kävelemään ei ole siis pakko lähteä vaunujen kera. Tyttö nukkuu keskipäivän tienoilla noin 2,5-3 tuntia, päivästä riippuen mahdollisesti vielä noin tunnin pätkän ennen klo18. Tyttöni on tottunut nukkumaan yönsä unipussissa, pitäisiköhän siinä harjoitella myös sisällä nukuttaville päiväunille..? Tuttipullosta otettavasta "unimaidosta" täytyy myös varmaan päästä (jo hampaidenkin vuoksi), vaikkei hän siihen nukahdakkaan, ainoastaan rauhoittuu..? Oletteko muuten aikaistaneet yöunille menoa yksiin päiväuniin siirryttäessä?
Iso kiitos jo etukäteen kaikista vinkeistä sekä kokemuksista!