Pakko purkaa tunteitaan jonnekin...

[ahdistaa]

Eli koko juttu sai alkunsa viime helmikuussa kun meidän 9 kk pojalla oli tapaturmainen kallonmurtuma. Kun vein lääkäriin en tiennyt missä oli sattunut, leikki nimittäin sisarusten kanssa ja suurempaa itkua ei missään vaiheessa ollut. Mitään muuta oiretta ei tullut kun pieni turvotus toiselle puolelle kalloa. Nuori naislääkäri oli asiallinen siihen asti kunnes selvisi tämä murtuma. Sitten alkoi hiillostus, oletko lyönyt, onko perheessänne väkivaltaa? Olin erittäin huolestunut lapsesta ja kyselin miten vakava juttu tämä oli mutta lääkäriä tuntui kiinnostavan enemmän saada minut syyllisyyden tuntoon kuin että olisi viitsinyt kertoa vakavuudesta.
Keskussairaalassa kirurgi ilmoitti että kallonpuoliskot ovat hyvin paikallaan ja poika paranee hyvin, eikä mitään vaaraa ole. Niin kuin on parantunutkin, mutta äiti...
En millään pääse yli tästä asiasta. Sitä että joku kehtasi syyttää minua pahoinpitelystä jota en ikinä voisi tehdä. Kävin syksyllä muutaman kerran psykologille asiasta juttelemassa ja tilanne helpottuikin vähäksi aikaa, mutta nyt taas tuntuu kaikki kaatuvan päälle. En enää etsi niinkään poikkeamia lapsissa, mutta joka päivä löydän itseltäni uuden vaivan joka on aina erittäin vakavaa, unohtuu seuraavaksi päiväksi, mutta aina tulee uusi. Illalla monesti itken itseni uneen kun ajattelen sen lääkärin sanoja. Olen jo miettinyt että haluaisin tavata sen lääkärin, helpottaisiko olo sitten kun saisi sille kerrottua mitä sanoillaan sai aikaan. Vai voiko tällainen tapaaminen edes olla mahdollista. Toisaalta haluaisin lukea sen mitä sinne tietokoneelle silloin näpytteli. Vielä kai ne tiedot jostain löytyvät? Vai voisiko tällaisesta peräti hakea jotain korvauksia henkisestä kivusta? Miten oikein pääsisin tästä yli? Sillä tällä hetkellä taas olo tuntuu todella kurjalta! Kiitoksia niille jotka jaksoivat tämän lukea...

 

[sss]

kyllä ne tiedot siellä on. ja saat luettavaksesi. mieti sit valitusta potilasasiamiehen kanssa...

 

[LisaMarie]

Voit soittaa tuon lääkärin esimiehelle ja kertoa asian ja pyytää tapaamista.
Meillä on soitettu esimiehelle siitäkin, kun läääkri ei ottanut illalla enää päivystykseen (kello 21 asti päivystys on 50 kilometriä meiltä toiseen suuntaan, 21 siirtyy 50 km toiseen suuntaan, joten ei siellä päivystyksessa huvikseen viitti edestakas ajella)

 

[jenmo]

:hug: :hug: :hug:

Koita ottaa yhteys siihen lääkäriin! Jutteleminen juuri hänen kanssaan voisi auttaa sua pääsemään yli asiasta. Oot selvästi tunnollinen ja kiltti ihminen, kun jäi noin ikävästi kaivelemaan tuo asia. Mun käsittääkseni sulla on oikeus nähdä myös merkinnät tästä tapauksesta(?) Korjatkaa jos oon väärässä.

Toivotaan, että saat lääkärin kiinni ja (mahdollisen) keskustelunne jälkeen mielenrauhan! =)

 

[mennis]

Se vaan valitettavasti on rutiinikäytäntö, että jos väkivaltaa lasta kohtaan epäillään niin silloin sitä sitten yleensä ekana kysellään vanhemmilta. Tokihan se pahalta tuntuu, mutta lapsen parastahan siinä ajatellaan. En silti väheksy tunteitasi ja varmasti on tosi pahalta tuntunut.

 

[Sen pituinen se]

Toisaalta taas lääkärin oli kyseltävä sinulta vamman aiheutumisesta. Olisi varmasti kysellyt, ja kyselee muiltakin jos vastaavaa tapahtuu. Ei kannata ottaa asiaa itseensä vaan olla onnellinen, että lapsi on kunnossa. Lääkärin pitää puuttua mainitsemiisi asioihin.

 

[Uska]

Eli koko juttu sai alkunsa viime helmikuussa kun meidän 9 kk pojalla oli tapaturmainen kallonmurtuma. Kun vein lääkäriin en tiennyt missä oli sattunut, leikki nimittäin sisarusten kanssa ja suurempaa itkua ei missään vaiheessa ollut. Mitään muuta oiretta ei tullut kun pieni turvotus toiselle puolelle kalloa. Nuori naislääkäri oli asiallinen siihen asti kunnes selvisi tämä murtuma. Sitten alkoi hiillostus, oletko lyönyt, onko perheessänne väkivaltaa? Olin erittäin huolestunut lapsesta ja kyselin miten vakava juttu tämä oli mutta lääkäriä tuntui kiinnostavan enemmän saada minut syyllisyyden tuntoon kuin että olisi viitsinyt kertoa vakavuudesta.
Keskussairaalassa kirurgi ilmoitti että kallonpuoliskot ovat hyvin paikallaan ja poika paranee hyvin, eikä mitään vaaraa ole. Niin kuin on parantunutkin, mutta äiti...
En millään pääse yli tästä asiasta. Sitä että joku kehtasi syyttää minua pahoinpitelystä jota en ikinä voisi tehdä. Kävin syksyllä muutaman kerran psykologille asiasta juttelemassa ja tilanne helpottuikin vähäksi aikaa, mutta nyt taas tuntuu kaikki kaatuvan päälle. En enää etsi niinkään poikkeamia lapsissa, mutta joka päivä löydän itseltäni uuden vaivan joka on aina erittäin vakavaa, unohtuu seuraavaksi päiväksi, mutta aina tulee uusi. Illalla monesti itken itseni uneen kun ajattelen sen lääkärin sanoja. Olen jo miettinyt että haluaisin tavata sen lääkärin, helpottaisiko olo sitten kun saisi sille kerrottua mitä sanoillaan sai aikaan. Vai voiko tällainen tapaaminen edes olla mahdollista. Toisaalta haluaisin lukea sen mitä sinne tietokoneelle silloin näpytteli. Vielä kai ne tiedot jostain löytyvät? Vai voisiko tällaisesta peräti hakea jotain korvauksia henkisestä kivusta? Miten oikein pääsisin tästä yli? Sillä tällä hetkellä taas olo tuntuu todella kurjalta! Kiitoksia niille jotka jaksoivat tämän lukea...

Ymmärrän kyllä,että olet lukkaantunut,

MUTTA yritä ymmärtää että lääkäri teki juuri sen mitä hänen kuuluukin tehdä,eli kyseinalaisttaa vamman tulo tapa.

Mutta jos lääkäri olisi epäillyt sinun oikeesti aiheuttaneen lapsesi vamman olisi hän ilmoittanut asiasta sosiaallitoimistoon ja poliisille.

 

[.]

Mieti asiaa myös tältä kannalta että joitain lapsia pahoinpidellään eivätkä lääkärit sitä pysty näkemään suoraan koska on kyse pahoinpitelystä ja koska muusta. Olisi todella tärkeää saada selville ne oikeat pahoinpitely tapaukset. Jos noilla keinoin saadaan edes joku tapaus välillä kiinni niin eikö se ole hyvä että lääkärit tekevät tuollaista kuullustelua? Teille tuli pahaa mieltä, mutta ajattele sitä lasta joka ehkä pelastuu vastaavan takia enenmältä väkivallalta.

 

[winhis]

Koita ajatella niin, että hienoa, että lääkärikin välitti lapsestasi niin paljon, että halusi varmistaa, että hän on turvassa. Ilmeisesti tapa oli liian hyökkäävä, ja ymmärrän, että tosi pahalta tuntuu! Ehkä tuontyyppiset vammat on usein väkivallasta johtuvia ja ehkä lääkäri omasta mielestään tunnisti jonkun toisen "merkin" tyypillisestä perheväkivallan mahdollisuudesta. Koita saada lääkäri kiinni, saat varmasti selityksen ja pahoittelut sinulle jääneestä pahasta mielestä.

 

[ap]

Eli koko juttu sai alkunsa viime helmikuussa kun meidän 9 kk pojalla oli tapaturmainen kallonmurtuma. Kun vein lääkäriin en tiennyt missä oli sattunut, leikki nimittäin sisarusten kanssa ja suurempaa itkua ei missään vaiheessa ollut. Mitään muuta oiretta ei tullut kun pieni turvotus toiselle puolelle kalloa. Nuori naislääkäri oli asiallinen siihen asti kunnes selvisi tämä murtuma. Sitten alkoi hiillostus, oletko lyönyt, onko perheessänne väkivaltaa? Olin erittäin huolestunut lapsesta ja kyselin miten vakava juttu tämä oli mutta lääkäriä tuntui kiinnostavan enemmän saada minut syyllisyyden tuntoon kuin että olisi viitsinyt kertoa vakavuudesta.
Keskussairaalassa kirurgi ilmoitti että kallonpuoliskot ovat hyvin paikallaan ja poika paranee hyvin, eikä mitään vaaraa ole. Niin kuin on parantunutkin, mutta äiti...
En millään pääse yli tästä asiasta. Sitä että joku kehtasi syyttää minua pahoinpitelystä jota en ikinä voisi tehdä. Kävin syksyllä muutaman kerran psykologille asiasta juttelemassa ja tilanne helpottuikin vähäksi aikaa, mutta nyt taas tuntuu kaikki kaatuvan päälle. En enää etsi niinkään poikkeamia lapsissa, mutta joka päivä löydän itseltäni uuden vaivan joka on aina erittäin vakavaa, unohtuu seuraavaksi päiväksi, mutta aina tulee uusi. Illalla monesti itken itseni uneen kun ajattelen sen lääkärin sanoja. Olen jo miettinyt että haluaisin tavata sen lääkärin, helpottaisiko olo sitten kun saisi sille kerrottua mitä sanoillaan sai aikaan. Vai voiko tällainen tapaaminen edes olla mahdollista. Toisaalta haluaisin lukea sen mitä sinne tietokoneelle silloin näpytteli. Vielä kai ne tiedot jostain löytyvät? Vai voisiko tällaisesta peräti hakea jotain korvauksia henkisestä kivusta? Miten oikein pääsisin tästä yli? Sillä tällä hetkellä taas olo tuntuu todella kurjalta! Kiitoksia niille jotka jaksoivat tämän lukea...

Ymmärrän kyllä,että olet lukkaantunut,

MUTTA yritä ymmärtää että lääkäri teki juuri sen mitä hänen kuuluukin tehdä,eli kyseinalaisttaa vamman tulo tapa.

Mutta jos lääkäri olisi epäillyt sinun oikeesti aiheuttaneen lapsesi vamman olisi hän ilmoittanut asiasta sosiaallitoimistoon ja poliisille.

Niin asia ilmoittettiinkin koska lapsi oli alle 1 vee niin kuuluu kuulema asiaan. Ja se miten lääkäri asian esitti oli sitten toinen juttu, ei hän suinkaan rauhallisesti näitä asioita kysynyt vaan tämä lyömiskysymys oli oikeassa muodossaan "olette varmaan lyönyt lasta" , "eipä näy kylläkään jälkeä"? Ja kun kysyin voinko käydä kotona sillä välin kun lapsi lähti ambulanssissa sairaalaan, lääkäri luuli että haluaisin lapsen mukaan ja sanoi ettei lasta anneta ettei hänelle vain tule lisää vammoja. Ja poliisi ja sosiaalitoimi eivät löytäneet mitään väkivallan merkkejä ja olivat asiallisia toisin kuin tuo lääkäri. Vähän vaikea on kyllä pukea sanoiksi sitä lääkärin käyttäytymistä.

 

[Mariduk -napalmi kuula-]

Tosiaan lapsen parastahan siinä ajateltiin. Kyllä epäilyksetkin tulee ottaa vakavasti. Tuttavani on lääkäri ja on sanonut, että alle yksi vuotiaan luut eivät yleensä murru, muuta kuin väkivallan seurauksena. Eli on todella harvinaista esim. jos lapsi tipahtaa, vaikka sängystä,että häneltä kallo murtuu. Siksi tuollaiset asiat otetaan vakavasti.

 

[Mariduk -napalmi kuula-]

Eli koko juttu sai alkunsa viime helmikuussa kun meidän 9 kk pojalla oli tapaturmainen kallonmurtuma. Kun vein lääkäriin en tiennyt missä oli sattunut, leikki nimittäin sisarusten kanssa ja suurempaa itkua ei missään vaiheessa ollut. Mitään muuta oiretta ei tullut kun pieni turvotus toiselle puolelle kalloa. Nuori naislääkäri oli asiallinen siihen asti kunnes selvisi tämä murtuma. Sitten alkoi hiillostus, oletko lyönyt, onko perheessänne väkivaltaa? Olin erittäin huolestunut lapsesta ja kyselin miten vakava juttu tämä oli mutta lääkäriä tuntui kiinnostavan enemmän saada minut syyllisyyden tuntoon kuin että olisi viitsinyt kertoa vakavuudesta.
Keskussairaalassa kirurgi ilmoitti että kallonpuoliskot ovat hyvin paikallaan ja poika paranee hyvin, eikä mitään vaaraa ole. Niin kuin on parantunutkin, mutta äiti...
En millään pääse yli tästä asiasta. Sitä että joku kehtasi syyttää minua pahoinpitelystä jota en ikinä voisi tehdä. Kävin syksyllä muutaman kerran psykologille asiasta juttelemassa ja tilanne helpottuikin vähäksi aikaa, mutta nyt taas tuntuu kaikki kaatuvan päälle. En enää etsi niinkään poikkeamia lapsissa, mutta joka päivä löydän itseltäni uuden vaivan joka on aina erittäin vakavaa, unohtuu seuraavaksi päiväksi, mutta aina tulee uusi. Illalla monesti itken itseni uneen kun ajattelen sen lääkärin sanoja. Olen jo miettinyt että haluaisin tavata sen lääkärin, helpottaisiko olo sitten kun saisi sille kerrottua mitä sanoillaan sai aikaan. Vai voiko tällainen tapaaminen edes olla mahdollista. Toisaalta haluaisin lukea sen mitä sinne tietokoneelle silloin näpytteli. Vielä kai ne tiedot jostain löytyvät? Vai voisiko tällaisesta peräti hakea jotain korvauksia henkisestä kivusta? Miten oikein pääsisin tästä yli? Sillä tällä hetkellä taas olo tuntuu todella kurjalta! Kiitoksia niille jotka jaksoivat tämän lukea...

Ymmärrän kyllä,että olet lukkaantunut,

MUTTA yritä ymmärtää että lääkäri teki juuri sen mitä hänen kuuluukin tehdä,eli kyseinalaisttaa vamman tulo tapa.

Mutta jos lääkäri olisi epäillyt sinun oikeesti aiheuttaneen lapsesi vamman olisi hän ilmoittanut asiasta sosiaallitoimistoon ja poliisille.

Niin asia ilmoittettiinkin koska lapsi oli alle 1 vee niin kuuluu kuulema asiaan. Ja se miten lääkäri asian esitti oli sitten toinen juttu, ei hän suinkaan rauhallisesti näitä asioita kysynyt vaan tämä lyömiskysymys oli oikeassa muodossaan "olette varmaan lyönyt lasta" , "eipä näy kylläkään jälkeä"? Ja kun kysyin voinko käydä kotona sillä välin kun lapsi lähti ambulanssissa sairaalaan, lääkäri luuli että haluaisin lapsen mukaan ja sanoi ettei lasta anneta ettei hänelle vain tule lisää vammoja. Ja poliisi ja sosiaalitoimi eivät löytäneet mitään väkivallan merkkejä ja olivat asiallisia toisin kuin tuo lääkäri. Vähän vaikea on kyllä pukea sanoiksi sitä lääkärin käyttäytymistä.

jäi tämä lukematta. eli joo kyllä pitäs lääkärinki vähän miettiä miten asiansa esittää.

 

[Uska]

[/quote]


Niin asia ilmoittettiinkin koska lapsi oli alle 1 vee niin kuuluu kuulema asiaan. Ja se miten lääkäri asian esitti oli sitten toinen juttu, ei hän suinkaan rauhallisesti näitä asioita kysynyt vaan tämä lyömiskysymys oli oikeassa muodossaan "olette varmaan lyönyt lasta" , "eipä näy kylläkään jälkeä"? Ja kun kysyin voinko käydä kotona sillä välin kun lapsi lähti ambulanssissa sairaalaan, lääkäri luuli että haluaisin lapsen mukaan ja sanoi ettei lasta anneta ettei hänelle vain tule lisää vammoja. Ja poliisi ja sosiaalitoimi eivät löytäneet mitään väkivallan merkkejä ja olivat asiallisia toisin kuin tuo lääkäri. Vähän vaikea on kyllä pukea sanoiksi sitä lääkärin käyttäytymistä.
[/quote]

No siinä tapauksessa voit tehdä valituksen lääkärin käyttäytymisestä.

Olisi lääkäri voinut miettiä toista ilmaisu tapaa asialle.

 

[Armiliina]

Tiedän tuon tunteen. Se tuntuu tosi inhottavalle, ku epäillään pahoinpitelystä, varsinkin oman lapsen!!!

Meillä kävi tuossa noin vuosi sitten niin, että esikko (tuolloin 2,5v) tipahti keinutuolista ja kolautti päänsä lattiaan. Hetki sen jälkeen huomasin, että hänen silmänsä alkoi karsastaan tosi pahasti... Soiteltiin päivystykseen, käskivät odottaa seuraavaan aamuun. Aamulla karsastus jatkui, lähdettiin sairaalaan..

Minulta kyseltiin kymmeniä kertoja tuosta vamman syystä. Jokainen lääkäri ja jokainen hoitaja tivasi useita kertoja: -Kerropas vielä, miten kävi ym ym... Ja minähän kerroin.

Jotenkin se tuntui tavattoman loukkaavalta, vaikka ymmärsin toki sen, että heidän kuuluu selvittää onko taustalla väkivaltaa. Tuntuu, että kyllä varmasti vähempikin olisi riittänyt, kolme päivää oltiin neurologian osastolla ja joka päivä kerroin ainakin sen kymmenen kertaa, mitä oli tapahtunut...

Mitään vakavampaa ei onneksi löytynyt, kuin se, että silmän kiertäjälihas oli tuosta kolauksesta saanut pientä vauriota, joka parani itsestään.. Mutta kyllä nykyään mietin tarkkaan onko tarvetta lääkärille, ennen kuin lähden lapsia lääkärille kuskaamaan.. Jonkinasteinen kammo jäi tuosta kohtelusta...

 

[Susanna]

Voimia sinulle.

Lääkärit tekevät vain työtään.

Olen 33v, mutta pienenä n.8 vuotiaana kävin ratsastunneilla ja putosin hevosen selästä.
Käsi sattui hiukan, mutta en valittanut sitä paljoa. Kotiin tultuani äitini sanoi, että mennään lääkärille näyttämään kättä.
Äitini kertoi jälkeenpäin, että lääkäri oli tiukasti kysellyt miten vamma on tullut ja epäillyt pahoinpitelyä.

Muistan sen kauhiana kun äiti joutui odottamaan huoneen ulkopuolella ( en tiedä miksi ) ja odottelin, että käteni kipsataan niin joku kävi kyselemässä minulta mitä tapahtui ja sitten se henkilö joka kipsasi käteni kyseli myös. Ja minulla oli hätä missä äiti on.

On hyvä, että lääkärit pitävät lapsista huolta, koska pahoinpitelyjä tapahtuu, mutta voisivat he vähän miettiä miten sen tekevät.

 

[Onnellinen Villasukka]

Voi ihana rakas ihminen.
Ehdotit jo itsekin mielestäni hyviä vaihtoehtoja olosi helpottumiseksi.
Mene tapaamaan lääkäriä, varaa aika kerrot asian niin kuin on.
Itse olen kirjoittanut joskus kirjeen lääkärille joka loukkaisi minua toisella tavalla ja lääkäri soittikin minulle henk.koht ja pahoitteli kovasti tapahtunutta.

Voisit jokatapauksessa käydä juttelemassa uudestaan psykologin kanssa.
Halauksi sinulle, ja ihanaa kun lapsesi selviytyi tapaturmasta.
:hug:

 

[valkosuklaakinuski]

mulle sano lääkäri aikoinaan et suurin osa lasten aivotärähdyksistä johtuu väkivaltaisista vanhemmista. sen takia joutuvat tenttaamaan/epäilemään väkivallasta vähänkään epäselvissä tapauksissa. ikävää niiden kannalta jotka ovat syyttömiä.. mutta sulle :hug: