Palautuuko nukkumaanmeno lapsen kanssa enää yhtä helpoksi kuin ennen tutista luopumista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äet
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äet

Vieras
Meillä on vuoden ja neljän kuukauden ikäinen lapsi. Ja päätettiin lauantaina, että nyt on aika luopua tutista. Päätettiin, että leikataan tutista joka päivä pieni pala pois kunnes ei ole enää kuin kova muoviosa jäljellä. Nämä kolme yötä on nyt olleet täyttä itkuraivohuutoa nukkumaan mennessä (muuten lapsi ei ole tuttia syönytkään pitkään aikaan). Ennen kuin aloitettiin tätä tutista luopumista niin lapsi ei tarvinnut kuin viedä sinne sänkyyn ja toivottaa hyvät yöt niin sinne jäi ja nukahti heti. Onko tuollaiseen enää paluuta? Tuntuu toivottomalta. Tiedän kyllä, että ei sitä tuttia enää voi takaisinkaan antaa.
 
Mä en tajua, miksi noin pieneltä pitäisi jo ottaa tutti pois. Se on kuitenkin turvana yksin nukahtaessa. Meillä lisäksi ollut unikaveri. Molemmat lapseni ovat itsekseen saaneet luopua tutista. Toinen 24 kk ja toinen 26kk. Ei lainkaan itkuja, vaan leveä hymy "kun olen jo iso"!
 
[QUOTE="miini";30172892]Mä en tajua, miksi noin pieneltä pitäisi jo ottaa tutti pois. Se on kuitenkin turvana yksin nukahtaessa. Meillä lisäksi ollut unikaveri. Molemmat lapseni ovat itsekseen saaneet luopua tutista. Toinen 24 kk ja toinen 26kk. Ei lainkaan itkuja, vaan leveä hymy "kun olen jo iso"![/QUOTE]

No sitten sä et tajua. Neuvolassa suosittelivat, että ennen kahta ikävuotta olisi hyvä luopua tutista, ettei vaikuta hampaisiin tai leukaan ja meille on tulossa toinen vauva ennen kuin lapsi on kaksivuotias, joten halutaan ehdottomasti luopua esikoisen kanssa tutista ennen sitä, sillä sitten se ei varmasti onnistu kun elämä muuttuu sisaruksen syntymän myötä ja varsinkin jos vauvalla on tutti niin ei varmasti vanhempi suostuisi omastaan luopumaan.
 
Niin ja lapsella on tuttu, takas oma unikaveri ollut ihan syntymästä asti ja se on lapselle hyvin tärkeä ja siitä ei toki olla luopumassa ennen kuin lapsi joskus ehkä itse haluaa.
 
Ei palaudu samanlaiseksi, mutta helpottuu.. Meillä huudettiin 3kk tutinperään, sitkeä tyttö...Tosin oli yli 2v kun luovuttiin. Ja vielä nyt 5v kertoi ikävöivänsä tuttia kun siitä juteltiin. Ehkä lapsenne nukkumaan mennessä tarvitsee nyt muuta turvaa, silittelyä, laulua...?
 
Muista seurata, ettei peukku vain korvaa tuttia. Meillä tutti käytössä vielä päiväunilla/yöunilla. Välillä tutti kuitenkin unohtuu matkasta ja olen huomannut, että peukku menee sitten suuhun nukahtaessa eli ei kyllä ihan heti luovuta tutista.
 
Tuon ikäinen kun on kamala myös vieroittaa tuossa iässä myös tissistä niin miksei tutistakin. Jos tuttia ei muuten pidä niin pitäisin pienen turvallisuuden romuttamista täysin turhana. Vedä tutti takas ja kokeile vuoden päästä uudestaan. Monella on se vauva saanut tutin pois kun tekee siitä vauvojen jutun. Kaikkea neuvolassa kuulemaa ei pidä seurata kun piru raamattua.
 
Poika oli saman ikäinen kun yritettiin luopua tutista. Tutti oli ollut enää vain uni tuttina. Poika meni aivan hysteeriseksi. Ennen hyvästä itsekseen nukahtajasta, tuli aivan hysteerinen. Itki ja tärisi ja raivosi ja vaikka olin lukenut ettei tuttia saa antaa takaisin, niin minun oma järkeni sanoi siinä vaiheessa, että tutti takaisin, aika ei ole vielä kypsä. Poika sai tuttinsa ja rauhoittui unille käytännössä heti. Unohdettiin asia noin 3 kuukaudeksi kokonaan. Sanottiin vaan lapselle aamulla että onneksi löytyi vielä myös ehjä tutti. 3 kuukautta hän siis tämän jälkeen söi edelleen tuttia unilla. Sitten noin 1 vuoden ja 7 kuukauden iässä aloitettiin pohjustamaan tutin pois ottoa. Taidettiin tehdä sitä päivä tai kaksi. Tässä vaiheessa poika ymmärsi jo paremmin tilannetta. selitettiin että jossain vaiheessa "isoilta" lapsilta lähtee tutti pois, koska uudet vauvat tarvitsevat niitä. Naapuriin syntyi uusi vauva sopivasti ja parin päivän päästä ennen nukkumaan menoa selitettiin pojalle että nyt oli hänen vuoro luopua tuteistaan ja että ne ovat menneet naapurin vauvalle. Poikaa harmitti, mutta mitään hysteeristä kohtausta ei tullut. yhdessä tutista juteltiin ja sen perään vähän itkettiin ja muistuteltiin että uusi vauva tarvitsee sitä ja että poika voi aivan rauhassa nukahtaa ilman tuttia. Tällä kertaa näin heti että poika oli valmis asiaan. Nyt en antanut tuttia takaisin, koska tajusin että hetki on oikea ja poika pystyy suremaan ja käsittelemään asian. Muutaman illan nukutin pojan tavallista pidemmillä rituaaleilla eli silitellen, jutellen, laulaen jne. mutta viikon päästä jo nukahti aivan yhtä nopeasti itsekseen omaan sänkyyn kuin tutinkin kanssa. Kuukauden päästä huomioi vielä jos näki jollain tutin, mutta ei kaivannut itselleen. Luulen että jos olisin eka kerralla pitänyt pääni, niin yöt olisivat olleet ihan kamalia todella pitkään ja poika olisi "kärsinyt". Olen tyytyväinen, että luotin vaistooni, koska muutama kuukausi myöhemmin poika oli selvästi valmis luopumaan tutista. En sano että toimii teillä, mutta kirjoitin tämän pohdittavaksi. Meillä ainakin "lapsen lukeminen" ja "äidin vaisto" toimivat tässäkin asiassa paremmin kuin ulkopuolisilta saadut neuvot.
 
Meidän samanikäinen lapsi alkoi nukahtamaan paremmin tutista luopumisen jälkeen vaikka olin varautunut viikkojen kitinään. Otettiin tutti kokonaan pois (tosin varatutti oli jemmassa) ja itkeskeli hieman ekana iltana. Parin päivän päästä nukahti jo niin hyvin itsekseen, että oli vaikea uskoa tutista luopumisen olevan niin helppoa. Kuten tuossa aiemminkin sanottiin, uskon myös meillä lapsen olleen valmis tutista luopumiseen eikä se siksi kirpaissut lasta liikaa.
 
Esikoisen tutti jäi unikäyttöön sen ollessa 1v4kk ikäinen. Tulin uudestaan raskaaksi pari kuukautta myöhemmin ja koska tutti oli niin tärkeä, ei pidetty kiirettä vieroittamisen kanssa. Vauva syntyi isomman ollessa 2v3kk ja sai pitää unituttinsa vielä kolmisen kuukautta. Olin jo varmaan puoli vuotta tai ylikin puhunut siitä mitä tuteille tapahtuu, kun niitä on syöty niin paljon, että menevät rikki. Tarkasteltiin tutteja ajoittain ja aina kerrattiin, että sitten menee roskiin, kun niihin tulee reikä. Yksi kerrallaan tutit nakattiin pois, kun olivat riittävän rispaantuneita, kunnes oli vain yksi jäljellä. Eräänä aamuna siinäkin oli pienenpieni reiän alku juuressa. Kysyin lapselta, että mitäs nyt tehdään. Lapsi otti tutin, käveli keittiöön ja nakkasi sen roskiin. Ekana iltana itkeskeli puolisen tuntia tutin perään, seuraavana iltana ei enää ollenkaan. Päiväunet jäivät muuten pois sen siliän tien, kun tuttikin katosi :D
Vauvan (tuolloin n.3kk) tutti ei aiheuttanut mitään kateudenpuuskia enää tuossa vaiheessa, kun olihan hän jo iso lapsi. Vauva on nyt 1v2kk ja tutti on tärkeä osa nukahtamista, muuten ei niinkään sitä kaipaa. Vieroitusta ei olla vielä edes mietitty, tärkeintä on nyt nukkua, kun yöheräilyt ja huudot on vihdoin saatu ainakin hetkellisesti loppumaan.

Ps. meille sanottiin 2v hammastarkastuksessa, että kunhan kolmivuotiaaksi mennessä tutti on pois, niin hyvä. Tutti oli siis vain unikäytössä tuolloin parivuotiaana, ehkä eri asia, jos sitä pitää suussa 24/7?
 

Yhteistyössä