X
"xxx"
Vieras
Meillä on noin kuukauden vanha vauva ja voimat vauvan itkuisuuden kanssa alkavat olla lopussa. Meillä on joka päivä suurin osa ajasta ihan normaalia ihanaa pikkuvauva-aikaa, mutta silti jokaiseen päivään mahtuu myös sellaiset itkurupeamat, että ainakin itse koen aivan mahdottomaksi nauttia tästä vauva-ajasta. Ilmeisesti vauvalla on vatsavaivoja, sillä noihin kaarella parkumisiin liittyy aina myös vatsan kovettumista. Luonnollisesti myös kaikki mahdolliset syyt itkuun käydään läpi ja välillä joku syy löytyykin, kunnes huuto alkaa taas uudelleen.
Olen tietenkin puhunut asiasta myös neuvolassa ja itkuisuus tuli ilmi jo synnärillä, mutta toistaiseksi emme ole saaneet apua mistään. Eli onko koliikki vaan joku juttu jonka itse päätän, vai voisinko vaatia jotain tutkimuksia?
Koliikkikeinu meillä on tilattuna, mutta se ei olu vielä saapunut.