M
Miniä helvetistä
Vieras
Mua niin kyrpii sen asenne meidän lapsia kohtaan. Kun esikoinen on hänelle se ainoa ja oikea lapsenlapsi ja pienempi ei mitään. Jouluna meinasin jo kilahtaa, kun oli käyttänyt esikoisen lahjoihin n. 100 euroa rahaa ja pienemmälle vähän alle 5 euroa (yksi pussillinen pilipalimuovieläimiä, jotka ei edes pysy pystössä ja joista poika ei ole pätkääkään kiinnostunut).
Jokaisena koululaisen loma-aikana alkaa sama vinkuna, haluaa ottaa yökylään esikoisen, mutta ei pienempää. Ollaan aikaisemmin suostuttu, kun nuorimmainen on ollut pienempi, eikä ole tullut vielä paha mieli, mutta syyslomalla sanottiin, että nyt saa olla viimeinen kerta; on epäreilua piempää kohtaan, koska hän ei ole tervetullut ja isompi on. Pieni on säälittävän kiintynyt isovanhempiinsa ja haluaisi kovasti myös olla joskus yötä heillä.
No nyt joululomalla alkoi taas se kärttäminen, haluaisi ottaa vain isomman yökylään. Ihan kuin ei muistasi, että jo viimeksi syksyllä aihe käsiteltiin ja sanottiin, että pienemmälle tulee paha mieli, kun ei koskaan pääse. Ehdotettiin, että ottaisivat molemmat yhdeksi yöksi ja esikoinen saisi sitten jäädä vielä toiseksi, pienemmälle olisi se yksikin yö jo ihan riittävä. Anoppi ei sanonut mitään, eli ei ilmeisesti sovi.
Ja ennen kuin minut lyttäätte, minustakin olisi hienoa, että lapset bondaa isovanhempiensa kanssa ja esikoisella on lämpimät välit mummoonsa. Mun sydäntä vaan särkee niin kovasti pienemmän puolesta, kun tällä paha mieli. Ei siinä, jos joutuu pettymään kerran (pettymyksiinkin on hyvä tottua), voisi sanoa, että nyt on siskon vuoro, mutta kun sitä pikkuisen vuoroa ei tule koskaan!
Ärsyttää vaan se koko haahka just nyt. Ja sitten on aina neuvomassa ja sättimässä, mitään ei osata miehen kanssa tehdä oikein, sekaantuu joka helvetin asiaan enkä edes osaa oikeanlaisia pitkiä kalsareita hänen pojalleen ostaa...
Jos asia riippuisi miehestäni, ei oltais varmaan juuri tekemisissä hänen vanhempiensa kanssa.
Jokaisena koululaisen loma-aikana alkaa sama vinkuna, haluaa ottaa yökylään esikoisen, mutta ei pienempää. Ollaan aikaisemmin suostuttu, kun nuorimmainen on ollut pienempi, eikä ole tullut vielä paha mieli, mutta syyslomalla sanottiin, että nyt saa olla viimeinen kerta; on epäreilua piempää kohtaan, koska hän ei ole tervetullut ja isompi on. Pieni on säälittävän kiintynyt isovanhempiinsa ja haluaisi kovasti myös olla joskus yötä heillä.
No nyt joululomalla alkoi taas se kärttäminen, haluaisi ottaa vain isomman yökylään. Ihan kuin ei muistasi, että jo viimeksi syksyllä aihe käsiteltiin ja sanottiin, että pienemmälle tulee paha mieli, kun ei koskaan pääse. Ehdotettiin, että ottaisivat molemmat yhdeksi yöksi ja esikoinen saisi sitten jäädä vielä toiseksi, pienemmälle olisi se yksikin yö jo ihan riittävä. Anoppi ei sanonut mitään, eli ei ilmeisesti sovi.
Ja ennen kuin minut lyttäätte, minustakin olisi hienoa, että lapset bondaa isovanhempiensa kanssa ja esikoisella on lämpimät välit mummoonsa. Mun sydäntä vaan särkee niin kovasti pienemmän puolesta, kun tällä paha mieli. Ei siinä, jos joutuu pettymään kerran (pettymyksiinkin on hyvä tottua), voisi sanoa, että nyt on siskon vuoro, mutta kun sitä pikkuisen vuoroa ei tule koskaan!
Ärsyttää vaan se koko haahka just nyt. Ja sitten on aina neuvomassa ja sättimässä, mitään ei osata miehen kanssa tehdä oikein, sekaantuu joka helvetin asiaan enkä edes osaa oikeanlaisia pitkiä kalsareita hänen pojalleen ostaa...
Jos asia riippuisi miehestäni, ei oltais varmaan juuri tekemisissä hänen vanhempiensa kanssa.