Panettaa

[Plaah]

Mä en pysty keskittymään nyt työn tekoon, kun panettaa niin paljon. Pahinta tässä on se, että oma mies ei paneta vaan ensi rakkauteni, jonka satuin tuossa sattumalta näkemään ja se on jäänyt vaivaamaan mieltäni. Lisäksi asutaan näköjään nykyään samalla pikku paikkakunnalla, joten tapaamiselta ei voi välttyä. Meillä jäi silloin 15 vuotta sitten monikin asia kesken meidän välisessä jutussa, mutta se kaatui silloin liian suureen välimatkaan ja moneen muuhun asiaan mm. mun ujouteen. Seurusteltu ei silloin ollenkaan, mutta kipinät lenteli kovasti ilmassa aina kun tavattiin. Nyt myöhemmin kun olen ajatellut, niin oltais kyllä alettu seurustelemaan ellen minä olisi ollut niin kamalan ujo, koska kiinnostusta oli molemmin puolin. Nytkin huomasin, että kipinät alko heti sinkoilemaan, mutta ei voi mitään. Mulla on mies ja lapsi ja hänellä avovaimo, ei lapsia. Silti se mies on ollut mun mielessä päivittäin jo yli 15 vuoden ajan, mitä oon sitä miestä tuntenut. Mä en oo ikinä pystynyt unohtamaan sitä ja nyt vielä tämä näkeminen. Ei hemmetti sentään. Tarvitsen jonkun aivolobotomian, että pääsisin siitä miehestä eroon.

 

[taustalla]

Minkä ikäisiä olette ? Tapasitko hänet esim kaupassa vai missä ?
Tietääkö hän tunteistasi ? Tiedätkö oliko hänellä samanlaisia tunteita sillon 15 v sitten ?

 

[Plaah]

Minä olen 31 ja hän on 33 ja sen verran on tullut iän mukana ihmistuntemusta, että kyllä samanlaiset tunteet heti heräs hänelläkin. Tavattiin sattumalta baarissa eikä hän pystynyt pitämään näppejään erossa musta. Hiplaili jalkaa koko ajan pöydän alla yms. Mä yritin olla ihan coolina, enkä lähtenyt siihen hiplailu leikkiin mukaan. Mä ajattelin, että mun tyttökaveritkaan ei mitään huomaa, mutta olivat ne heti huomanneet meidän välisen säkenöinnin ja se yksi mun tyttökavereista ei edes tiennyt meidän taustasta mitään. Vaikka olinkin tosi "coolina" omasta mielestäni, niin kyllä se asia hänellekin oli selvä, että vielä kiinnostais. Kerroin kyllä heti kun tapasimme, että olen mennyt pari vuotta sitten naimisiin ja mulla on n. vuoden ikäinen lapsi. Ei näyttänyt haittaavaan häntä, vaikka hänelläkin yli 10 vuotta kestänyt suhde naiseen. Juttujen mukaan kyllä kuulosti siltä, että hänellä on siihen naiseen aikamoinen on/off -suhde, jonka tulkitsin rivien välistä, että lähtisi heti, kun parempi tulisi ja veisi pois.

Minä kun nyt kuitenkaan en uskaltaisi heittää omaa 10-vuoden suhdettani vaan sen takia, että haikailen jotain mitä ei ehkä enää edes ole olemassa. Me ollaan molemmat muututtu varmasti aivan toisenlaisiksi ihmisiksi 15-vuodessa. Minä ainakin olen totaalisesti eri ihminen ja toivottavasti on hänkin. Omassa avioliitossani on kyllä rakoja myöskin, mutta en nyt haluaisi näiden mun haaveiden vaikuttavan niihin asioihin, mutta miten estääkään? Vieläkin toivon saavani lobotomian, että unohtaisin koko äijän :ashamed:

 

[taustalla]

Kyllä sulla (onneksi) tuntuu olevan järki tallella, vaikka tunteita viedäänkin..No, kun ajattelet itsekin tuota tilannettasi, niin tottakai on luonnollista, että hänen huomionsa ja sun vanhat tunteet tuntuu hyvältä. Mutta sulla on noin pieni lapsi, noin tuore avioliitto..että lähtisitkö täysin epävarmana tulevaisuudesta uhraten nykyisen liittosi ja kaiken mitä siihen liittyy...huh. Kannattaa kyllä todella miettiä. Ethän sanojesi mukaan ole koskaan edes seurustellut ko. miehen kanssa.. Mun mielestäni jo tuo kertoo siitä miehestä jotain, ei niin hienoo, että hän olisi valmis lähtemään 10 v kestäneestä suhteestaan "löydettyään paremman"..oliskohan hänenkin puoleltaan omaa kumppaniaan kohtaan reilumpaa päästää se toinen osapuoli myös etsimään uutta kumppania, eikä tuollatavalla roikkua hänessä...arveluttavaa. Mä jos olisin sä, vaikken tietenkään voi tietää kaikkea mitä siihen liittyy, enkä myöskään sitä, kuinka vahvat ja syvät sun tunteet on tota miestä kohtaan, niin mä kyllä laittasin vaakakuppiin sun miehen, perheen, avioliiton, lapsen, yleensäkin teidän yhteiset kokemukset ja menneisyyden. Kun toisessa vaakakupissa on oikeestaan pelkkä kysymysmerkki, niin ei kait paljon jää miettimistä....

Onnea valitsemallesi tielle, jokainen tekee omat ratkaisunsa. Ja kun / jos teet päätöksesi perheesi puolelle, niin ehkä olis viisasta kertoo sun aviosiipalle minkälaisen kamppailun kävit ko. asiassa. Olis aika reilua miestäsi kohtaan, jotta tietäis, ettei pidä sua itsestäänselvyytenä. Vai luuletko hänen ollenkaan ymmärtävän ko. asiaa ?

Onnea elämääsi :hug:

 

[Plaah]

Kiitos vieras sulle viestistäsi.
Tuskin kerron ikinä asiasta miehelleni, koska tuskin sitä ymmärtäisi. Muutenkin on tällä hetkellä vaikeuksia tuossa omassa liitossa, joten jos päädymmekin eroon, niin en halua että tuo suuri kysymysmerkki on vaikuttanut siihen päätökseen mitenkään. Ongelmien takia olen pyytänyt miestäni lähtemään kanssani perheneuvolaan, mutta hänen mielestään meillä ei ole ongelmaa vaan minulla ja voin mennä yksin. Lisäksi hän ei halua mennä kunnalliseen perheneuvolaan, koska hän on sitä mieltä, ettei niillä ole vaitiolovelvollisuutta ja seuraavaksi meillä häärää kaikki sosiaalityöntekijät tarkastamassa meidän kämppää yms. Ja meillä on siis ihan turvallinen koti lapselle eli luulen, että tuo pelko on turha.

 

[taustalla]

Ahaa. Nyt ymmärrän vielä paremmin sen ihanan tunteen, jonka saat siitä vanhasta rakkauden kohteestasi. Mutta tee itsellesi palvelus, älä hyppää vaikeuksissa olevasta suhteesta uuteen. Hirvittävän suuri määrä tuolla tavalla alkaneista suhteista osoittautuvat suuriksi pettymyksiksi. Jos sulla on edelleen kuitenkin tunteita miestäsi kohtaan, niin yritä keskittyä niihin. Mieti ja eläydy siihen aikaan , jolloin rakastuit mieheesi. Miehet suhtautuu just noin usein pariterapiaan. Ne pelkää, että joku saa tietää, ettei onnenne olekaan ongelmatonta.
Mutta mä kauan sitten eronneena, tiedän nyt, tällä elämän kokemuksella, että jos me olis osattu käsitellä parisuhteemme ongelmia, niin me oltais edelleen yhdessä ensimmäisen mieheni kanssa. Mulla on käynyt onni. Mä olen uudessa suhteessa ja olen todella onnellinen. Mutta mulle kävi niin, että tuo mun ensimmäinen liitto oli mun koulutusta tähän parisuhteen maailmaan. Nyt mä osaan tuntea, tunnistan omat virheeni ja osaan käsitellä asioita aivan eri tasolla kuin silloin.. Mutta kaikella on hintansa. Teillä on kuitenkin vielä niin nuori avioliitto, että suosittelisin sen työstämistä uudelleen eloon. Helppoa se ei aina ole, mutta useinmiten se todella kannattaa ja kun vaikea aika on ohi, ei sillä onnen tunteella ole rajoja, koska siihen onneen sisältyy se työ, jonka sen onnen eteen on tehty. Katso miestäsi niillä silmillä ja sillä sielulla, joilla häneen ensikertaa rakastuit, näe hänessä se mies jonka itsellesi halusit, se mies jolle sanoit "tahdon". Kun niihin asioihin uppoaa, eikä mitään valtavia ongelmia, kuten pettämistä, alkoholiongelmia tms. ole, niin sitä herää ja huomaa, että hyvänen aika, olinko jo luovuttamassa...

Toivon onnea parisuhteellenne. Löytäkää toisenne uudelleen ! :flower: :hug:

 

[Plaah]

\

Katso miestäsi niillä silmillä ja sillä sielulla, joilla häneen ensikertaa rakastuit, näe hänessä se mies jonka itsellesi halusit, se mies jolle sanoit "tahdon". Kun niihin asioihin uppoaa, eikä mitään valtavia ongelmia, kuten pettämistä, alkoholiongelmia tms. ole, niin sitä herää ja huomaa, että hyvänen aika, olinko jo luovuttamassa...

Me alettiin seurustella sellanen 10 vuotta sitten ja ollaan molemmat muututtu miehen kanssa niistä ajoista totaalisesti. Ne asiat joihin silloin rakastuin ovat osittain tallella miehessä, mutta monet asiat ovat myös muuttuneet hänessä päinvastaisiksi. Osa muuttuneista asioista on sellaisia, että ne sotivat omia perusarvojani vastaan. Lisäksi tuo alkoholi on pulmakysymys. Jos ei juo alkoholia, niin on suhteellisen ok tyyppi, mutta silloin kun juo, niin minä en halua olla samassa paikassa, koska aina tulee riitaa ja saan kuulla kunniani. Mieheni ei osaa juoda kohtuudella, vaan silloin kun juo, niin juo joko siihen saakka että rahat tai juomat loppuu tai siihen että sammuu. Jos rahat tai juomat on loppunut ennen sammumista, niin sitten saan kuunnella aikamoista haistattelua. Jos tähän intän vastaan, niin saan kolme kertaa pahempaa haistattelua. Sitten tapahtuu vielä välillä noita katoamisia, että lähtee perjantaina baariin ja tulee sunnuntaina takaisin. Nyt on kuitenkin ollut sen verran kohtelias, että on soittanut lauantaina ja pyytänyt mua kuskaamaan hänet ja hänen kaverinsa siitä meidän kodin lähistöltä puolen kilsan päässä sijaitsevaan lähibaariin. Olen kyllä nykyään kieltäytynyt, mutta ennen lapsen tuloa vielä jouduin pakotettuna tuollaisia reissuja tekemään. Näiden takia mies pelkää niitä sossujakin vaikka meillä siis on oikeasti lapselle turvallinen koti ja mies rakastaa lasta ja minuakin kovasti. Minä en vaan enää meinaa jaksaa.