Paniikkihäiriö. Yhtä helvettiä

["piupau"]

Miten minä oikein selviän tästä. Sain töissä paniikkikohtauksen ja jouduin lähtemään kesken päivän pois. Nyt tuntuu että en huomenna pysty menemään töihin kun pelkään että saan uuden kohtauksen.
Miehelle en pysty puhumaan kun hän ei ymmärrä tätä eikä edes masennustani. Käytössä mulla on 20 mg cipralex ja propral tarvittaessa.

Onko kokemuksia kellään millä tämän sais helpottamaan? Kun saan kohtauksen, minulla on tosi ulkopuolinen olo. Siis tuntuu etten hallitse kehoani, enkä itseäni mitenkään, sellainen olo kuin olisin itseni ulkopuolella. Nyt viimeksi kun sain tuon kohtauksen, palvelin asiakasta, en muista paljoa edes koko tapahtumasta, mutta kun asiakas poistui aloin hillittömästi itkemään.

 

[voi että..]

Mulla oli kanssa. Palvelin asiakasta silloin. Meni puhekyky, en saanut sanaa suustani. Nieleskelin vaan. Rupesin sitten yskimään eli naamioin kohtauksen yskäkohtaukseksi. Oli aika kamalaa ja kävi asiakasta sääliksi. Sinnittelin sitten päivän töissä kuitenkin. Soitin myöhemmin lääkärilleni (psykiatrille) ja hän rauhoitteli ja sanoi että todennäköisesti ei tule kohtausta enää koskaan. Ei ole nyt tullutkaan. Ihan rohkeasti vaan töihin.

 

[bud]

Saatko terapiaa lääkityksen ohella? Onko syitä selvitetty kohtauksille?

 

["aapee"]

En saa terapiaa. Olen aikoinaan käynyt psykiatrilla, mutta ne käynnit lopetettiin koska minun elämässä ei ollut sellaista mikä vaatisi juttelua. Eikä kyllä olekkaan, siis lapsuudessa tai elämäntilanteessa ei ole mitään vikaa ollut koskaan. Masennus minulla on alkanut jo lapsuudessa, paniikkihäiriöitä ollut nuoruudesta.

 

[:-D]

Mä opin hallitsemaan sitä. Tunsin, kun kohtaus alkoi ja en vaan mennyt siihen mukaan vaikka alkoi kädet puutumaan ja rintaa ahdistamaan. Aloin ajattelemaan jotain muuta ja psyykkaisin itseäni ja toistelin sen vaan olevan mielikuvituksen tulosta. Ajan myötä kohtaukset loppuivat. Muutaman kerran vuodessa meinaa sellainen tulla, mutta sivutan vaan ne oireet niin loppuu nopeasti se paha olo.

Mulla oli niin pahoja kohtauksia, että aloin hyperventiloimaan. Lääkkeitä en koskaan ole syönyt. Milestäni tuo on hallittava sairaus eikä tarvitse lääkitystä.

 

["Vieras"]

Paniikkihäiriö on hirveä. Mulla lääkityksenä sertralin, diapam ja propral.

 

["vieras"]

Minulla kävi myös noin asiakaspalvelu tilanteessa ja kaiken huipuksi mieletön jono palvelemalleni tiskille. Oli kyllä noloa kun yhtäkkiä aloin hillittömästi tärisemään ja silmissä sumeni ja siinä oli sitten pakko jättää asiakkaat ja sanoa että ihan pieni hetki. Juoksin takahuoneeseen ja passitin kollegan pisteelleni. Olin loppupäivän pois töistä ja aamulla palasin takaisin hommiin. Sen kerran jälkeen ei ole tullut.

 

["piupau"]

En tajua miten tuota voi hallita. :O Kun kohtaus tulee niin minä katoan. Siis en voi hallita itseäni yhtään. :/

 

[bud]

[QUOTE="aapee";29092453]En saa terapiaa. Olen aikoinaan käynyt psykiatrilla, mutta ne käynnit lopetettiin koska minun elämässä ei ollut sellaista mikä vaatisi juttelua. Eikä kyllä olekkaan, siis lapsuudessa tai elämäntilanteessa ei ole mitään vikaa ollut koskaan. Masennus minulla on alkanut jo lapsuudessa, paniikkihäiriöitä ollut nuoruudesta.[/QUOTE]

Ok. Aika "jännä", että tuota voi olla ilman mitään käsittelemätöntä traumaa tms. Kerroit, että miehes ei ymmärrä, ei siis ilmeisesti tuekaan sua? Mun terapeutti painottaa sitä aina, kuinka tärkeää puolison tuki on, ettei koe olevansa yksin asian kanssa. Ehkä teillä on kuitenkin jotakin selvitettävää? Kun sais kokea turvaa joltakin tai vertaistukea, se jo rauhoittaa.

 

["piupau"]

Ok. Aika "jännä", että tuota voi olla ilman mitään käsittelemätöntä traumaa tms. Kerroit, että miehes ei ymmärrä, ei siis ilmeisesti tuekaan sua? Mun terapeutti painottaa sitä aina, kuinka tärkeää puolison tuki on, ettei koe olevansa yksin asian kanssa. Ehkä teillä on kuitenkin jotakin selvitettävää? Kun sais kokea turvaa joltakin tai vertaistukea, se jo rauhoittaa.

Kyllä sitä vaan ilmeisesti voi olla ilman traumojakin. Mutta lääkäri selitti että voi olla vaan aivojen kemiat sekaisin. Cipralexilla olen saanut ahdistuksen vähenemään, on ollut kausia etten ole nukkunut yöllä kuin muutamia tunteja koska kaikki asiat on ahdistaneet, olen myös ollut hieman vainoharhainen (en pystynyt nukkumaan kuin valot päällä kun pelkäsin että sängyssä on hyönteisiä ja tunsin välillä että minua tarkkaillaan jollain kameroilla) tuo propral helpottaa paniikkihäiriöitten fyysisiin oireisiin, tärinään ja sydämentykytykseen, mut seki pitää tietää ottaa ennen jännittävää tapahtumaa.
On mulla äiti ja sisko tukena jotka ymmärtää, mutta mies ei ymmärrä tätä "sairautta" enkä ole edes hälle alkanut puhumaan.

 

["piupau"]

Oisko muilla apua??

 

[ahdistavaa]

Mä opin hallitsemaan sitä. Tunsin, kun kohtaus alkoi ja en vaan mennyt siihen mukaan vaikka alkoi kädet puutumaan ja rintaa ahdistamaan. Aloin ajattelemaan jotain muuta ja psyykkaisin itseäni ja toistelin sen vaan olevan mielikuvituksen tulosta. Ajan myötä kohtaukset loppuivat. Muutaman kerran vuodessa meinaa sellainen tulla, mutta sivutan vaan ne oireet niin loppuu nopeasti se paha olo.

Mulla oli niin pahoja kohtauksia, että aloin hyperventiloimaan. Lääkkeitä en koskaan ole syönyt. Milestäni tuo on hallittava sairaus eikä tarvitse lääkitystä.

Mulla sama. Lääkkeitä en ole koskaan ottanut ja olen oppinut hallitsemaan kohtaukset. Jos jossain paikassa on kohtaus tullut, olen kohdannut sen paikan vain menemällä sinne silti. Paniikki ottaa vallan just noin ettei sinne halua mennä missä se tuli. Kun tuntee kohtauksen tulevan se pitäisi osata hallita ajatuksella että sitä se vain on joka on nyt tulossa.

 

["vieras"]

Mulla on iän myötä helpottanut. En ole enää n. kuuteen vuoteen käyttänyt mitään rauhoittavia. Ennen niitä meni ihan liikaa, ja olen tajunnut että ne osaltaan ylläpiti niitä kamalia paniikkikohtauksia. Nyt menee monta kuukautta putkeen ilman ainuttakaan paniikkituntemusta.

 

[:-D]

Auttaa kummasti, kun tajuaa ettei sulla oikeasti ole sydänkohtausta vaikka siltä tuntuukin tai kasvot eivät oikeasti ole halvaantumassa vaikka siltä tuntuukin. Se on kaikki vain kuvitelmaa. Pitää vaan rauhottua eikä mennä paniikkin mukaan, pitää vaan päättää että nyt loppuu tämä.
Mulla noita tuli töissä todella paljon ja teen asiakaspalvelutyötä, onneksi opettelin rauhottumaan ja koitin puhua normaalisti vaikka tuntui, että taju lähtee eikä puhe kulje kun naama halvaantuu ja suuta kuivaa, mutta sinnikäästi vaan jatkoin normaalia toimintaa.

 

["coppola"]

Hengitä rauhallisesti, yritä just ajatella, että paniikki ei ole sama asia kuin sinä. Sinä olet rauhallinen.

Ala harrastaa joogaa, se auttaa rentoutumaan ja saamaan yhteyden sisimpään itseesi. Vähitellen. Tsemppiä!

 

["vieras"]

Voi mulla tuli niin empatiaryöppy ja sellainen tunne, että jos olisitte tässä niin halaisin. Nuo on niiiin inhimillisiä ja jos saatte kohtauksen, elkää hätäilkö. Ihmiset ymmärtää ja tuntee myötätuntoa. Olette ihmisinä ihania ja sympaattisia varmasti.

 

["piupau"]

Hirvittää huominen. Viimeksi paniikkikouhtauksesta yli pääsemisessä meni yli viikko. Pelkäsin vaan uutta kohtausta enkä oikein voinu tehdä mitään tai mennä mihinkään.

 

[toivoa on aina]

Suosittelen sinulle aloittaja erittäin lämpimästi Ben Furmanin kirjaa Palauta elämänilosi. Olen saanut siitä valtavasti uutta ajateltavaa. Kirjastosta löytyy paljon muitakin oppaita, joista olen saanut itselleni paljon apua. Jos todella haluat parantua, se vaati todella paljon töitä. Älä missään nimessä luovuta ja ajattele, että elämä nyt on vain tällaista. Sinä voit itse päättää, ettei se ole. Tappele vastaan ja lujasti. Päätä, että paranet.
Tärkein asia on, ettet ala välttelemään tilanteita, joissa olet paniikkikohtauksen saanut. Paniikkihäiriö ei ole määrittele sinua. Olet terve ihminen, paniikki on vain tunne. Keksi paniikillesi hassu nimi. Kutsu sitä tuolla nimellä kohtauksen tullessa. Naureskele sille, ja ajattele esimerkiksi näin: jahas, nyt mulla sydän hakkaa, etkö pöhkö paniikki pysty parempaan?
Voit itse vaikuttaa siihen, mitä tunnet. Et ole vain ajelelehtiva lastu, vaan ohjaat omaa laivaasi. Onko sinulla jokin erityisen onnellinen muisto? Tai onko tulevaisuudessa jokin kiva asia, jota odotat kovasti? Ajattele noita asioita, kun tunnet paniikin tulevan. Älä missään nimessä pelkää paniikkia, vaan anna sen vain tulla. Mitä enemmän ajattelet, että apua, älä tule, voi ei, nyt se tulee, sitä varmemmin paniikki myös tulee.
Suosittelen tutustumaan tarkasti siihen, mitä kehossa tapahtuu, kun paniikki ottaa vallan. Netistä löytyy paljon tietoa.
Paniikkikohtauksista voi päästä eroon. Se voi vaatia valtavasti työtä, mutta samalla tutustut itseesi. Tärkeintä on, että teet asioita samalla tavalla kuin ennenkin. Sinun täytyy ehdottomasti mennä huomenna töihin!

 

[toivoa on aina]

jos ap laitat sähköpostiosoitteesi, voin kirjoitella kanssasi lisää!

 

[toivoa on aina]

Tai voit täällä tietysti kysellä lisävinkkejä.

 

["piupau"]

Eniten nyt mietin mitä teen huomenna. Menisinkö huomenna ihan juttelemaan jollekkin terveysalan ammattilaiselle? Olen koko viikonlopun ollut niin jännityksissä että niskatkin ovat niin jumissa että päätä särkee. Tämä on loputon kierre henkisten ja fyysisten oireitten kanssa.

 

[Vanna]

Jos jäät huomenna kotiin, niin kynnys töihinmenoon vain kasvaa. Tiedän, että töihinmeno paniikkikohtauksen jälkeen voi olla hankalaa, mutta ota jo heti noustuasi propralia, niin jos sen avulla pääsisit lähtemään.

Cipralex ei liene paras lääke paniikkihäiriö+masennus-komboon, mutta SNRI-lääkkeillä on monen paniikkihäiriöstä kärsivän kohtaukset pysyneet poissa kokonaan.

 

[vierasddd]

Aloin melkein itkeä kun luin kokemuksistanne. Mulla on ollut jo vuosia paniikkihäiriö jonka kanssa olen yrittänyt sinnitellä ilman apua. Ensimmäiset vuodet olivat suhteellisen lieviä, mutta lähiaikoina on tullut myös tuota katoamisentunnetta mikä on yhtä h*lvettiä. Tuntuu etten hallitse kehoani ollenkaan ja paniikki vain yltyy.

En pysty tämän takia käymään oikein enää missään. Mulla on myös agorafobiaa jonka takia pelkään aukeita paikkoja suunnattomasti. En ikinä pystyisi kävelemään esim. pellolla, edes sen laidassa, menemään kävellen sillan yli tai olemaan merenrannalla. Jo kaupungilla käveleminenkin ahdistaa. Pakko mennä aina lähellä seinänvierustaa kadulla kävellessä. Pääsee nopeasti sisälle "turvaan" ja rauhoittumaan jos kova ahdistus iskee päälle.

 

[Mie vaan.]

Kannattaa myös aina muistaa, että kohtalontovereita löytyy. Ei kannata liikaa nolostella, ainakin 80% ihmisistä on saattanut kokea saman. Jos töihin meneminen vieroksuttaa, voit hakea pienen sairasloman ja altistaa itseäsi hieman. Ota käteen lappu, missä lukee, mitä tehdä kohtauksen tullessa. Näistä esim. pallealla hengittäminen rauhallisesti tai nipistä vaikka ihoa, jos siltä tuntuu. Kunhan saat ajatukset pois paniikista.

 

[Voimaaa]

AP halusin tulla kertomaaan, että itse kärsin ennen paniikkikohtauksista. Luin jonkun kirjan jossa neuvottiin, ettei kannata yrittää estää paniikkia vaan antaa sen tulla. AJattele; mikä on pahinta mitä voisi käydä. Menetät ehkä tajuntasi pahimmillaan, mutta sekin palaa. Et kuole tai muutakaan lopullista ei tapahdu. Annat sen tulla ja se menee ohi. Kun suhtauduin noin minulle ei enää tullut niin usein kohtauksia. Lopulta loppuivat kokonaan