O
Odotuksen odottaja
Vieras
Olen kohta 24 vuotta täyttävä onnellisessa suhteessa elävä nainen. Avomieheni on eronnut, kahden alle kouluikäisen lapsen isä. Olen nainen parhaassa ""lisääntymisiässä"", joten kyllähän sen arvaa, että haaveet omasta lapsesta ovat olleet mielessä jo pitkään. Olemme molemmat hyvässä työssä ja elämä hymyilee, asiat ovat mallillaan.
Yhteisen lapsen ""hankinnasta"" olemme monasti keskustelleet. Olen häneltä kysynyt, haluaako hän varmasti vielä lapsia, mihin vastaus on, että minun kanssani kyllä.
Mieheni pyytää minua odottamaan ""pari vuotta"" ennen kuin alamme asiaa eteenpäin viemään. Enhän minä miestäni missään nimessä halua painostaa, omat lapsensakin ovat vielä sen verran pieniä. Ja jos lasta todella haluaa, on kyllä valmis sitä hetken odottamaankin. Mutta, mutta, mutta... PARI VUOTTA ennen kuin edes YRITÄMME tehdä asialle jotain tuntuu niin niin pitkältä ajalta...
Kyllähän te naiset tiedätte sen kutkutuksen, joka tulee pelkästä ajatuksesta omasta rakkaasta lapsesta ja miten ei jaksaisi enää yhtään odottaa... Miehelläni on jo kaksi ihanaa ja rakasta lasta, ei hän osaa enää mitään kaivata, niin kuin minä kaipaan.
Keskustelua syntyi myös yhteisten (mahdollisten) lastemme lukumäärästä. Hän ""tyytyisi"" yhteen, minä taas mieluusti kasvattaisin lukumäärän ainakin kahteen. Kyllähän se hänestä varmasti melkoiselta määrältä tuntuu, kun yhtäkkiä hänellä lapsia olisikin 4... Sanoi ainoastaan minut hiljentääkseen, että ""katsotaan yksi kerrallaan"".
No tottahan toki! Niinhän se tapahtuu, mutta miksi minun pitäisi luopua omista haaveistani ja unelmistani, ja vieläpä siksi, että hän on jo haluamansa saanut (entiseltä vaimoltaan). Monta kertaa olen miettinyt, miksi olen eronneen miehen matkaan lähtenyt, kun en selvästikään hänelle voi mitään uutta enää tarjota, eikä hän pysty omiin toiveisiini vastaamaan, kuten joku muu ehkä voisi. Noh...
Joka kerta kuitenkin muistan, että rakkautemme toisiamme kohtaan on niin suuri, että se voittaa murheet ja vaikeudet. Mitäköhän sitä ei rakkaansa eteen tekisi...
Parilla siiderillä höystetty alakulo se vasta mukavaa luettavaa onkin. Mutta todella haluaisin kuulla teidän naisten ajatuksia!
Kiitos! =)
Yhteisen lapsen ""hankinnasta"" olemme monasti keskustelleet. Olen häneltä kysynyt, haluaako hän varmasti vielä lapsia, mihin vastaus on, että minun kanssani kyllä.
Mieheni pyytää minua odottamaan ""pari vuotta"" ennen kuin alamme asiaa eteenpäin viemään. Enhän minä miestäni missään nimessä halua painostaa, omat lapsensakin ovat vielä sen verran pieniä. Ja jos lasta todella haluaa, on kyllä valmis sitä hetken odottamaankin. Mutta, mutta, mutta... PARI VUOTTA ennen kuin edes YRITÄMME tehdä asialle jotain tuntuu niin niin pitkältä ajalta...
Kyllähän te naiset tiedätte sen kutkutuksen, joka tulee pelkästä ajatuksesta omasta rakkaasta lapsesta ja miten ei jaksaisi enää yhtään odottaa... Miehelläni on jo kaksi ihanaa ja rakasta lasta, ei hän osaa enää mitään kaivata, niin kuin minä kaipaan.
Keskustelua syntyi myös yhteisten (mahdollisten) lastemme lukumäärästä. Hän ""tyytyisi"" yhteen, minä taas mieluusti kasvattaisin lukumäärän ainakin kahteen. Kyllähän se hänestä varmasti melkoiselta määrältä tuntuu, kun yhtäkkiä hänellä lapsia olisikin 4... Sanoi ainoastaan minut hiljentääkseen, että ""katsotaan yksi kerrallaan"".
No tottahan toki! Niinhän se tapahtuu, mutta miksi minun pitäisi luopua omista haaveistani ja unelmistani, ja vieläpä siksi, että hän on jo haluamansa saanut (entiseltä vaimoltaan). Monta kertaa olen miettinyt, miksi olen eronneen miehen matkaan lähtenyt, kun en selvästikään hänelle voi mitään uutta enää tarjota, eikä hän pysty omiin toiveisiini vastaamaan, kuten joku muu ehkä voisi. Noh...
Joka kerta kuitenkin muistan, että rakkautemme toisiamme kohtaan on niin suuri, että se voittaa murheet ja vaikeudet. Mitäköhän sitä ei rakkaansa eteen tekisi...
Parilla siiderillä höystetty alakulo se vasta mukavaa luettavaa onkin. Mutta todella haluaisin kuulla teidän naisten ajatuksia!
Kiitos! =)