V
voivattu
Vieras
Mistäs tässä aloittaisi?
Ensinnäkin olen hyvin huono kirjoittamaan ja ylipäätänsä tuottamaan ajatuksiani ulos, mutta
yritetään nyt niin että se mitä kirjoitan olisi totuus eikä vain toisen syyttelemistä ja itseni
ylistämistä..
Olen siis raskaana, meillä on ennestään yksi lapsi. Olemme olleet erossa, lapsi asui silloin isällä.
Syy eroon oli sama kuin nytten tulevaan jos ei asiat muutu. Olin silloin aivan loppu, hyvin ahdistunut ja halusin vain kuolla, tukijoukkoja minulla ei ole, ei ketään jonka kanssa voisin puhua asioista, olen joskus harkinnut terapiaa tai muuta vastaavaa että saisin puhuttua jollekkin.. Kärsin siis silloin pahasti masennuksesta, saattoi myös olla raskauden jälkeistä masennusta, Minulla oli aika vakava syömishäiriö/bulimia jonka seurauksena laihduin lapsen syntymän jälkeen hyvin paljon. painoin pahimmillani 38 kg olen n. 166 cm.. ( nytten painan 62 kg ja olen siis raskaana kohta 8kk) enkä siis tunne oloani lihavaksi, hieman ehkä löysäksi myönnettäköön, kun noita kiloja on meidän edellisen eron jälkeen tullut takasin
Minulla oli myös päihteiden kanssa ongelmia ennen meidän eroa ja eron jälkeen, luulen sen johtuvan juurikin tuosta masennuksesta ja pahasta olosta mitä minulla oli, halusin kuolla ja harkitsin kuolemista monesti.. No niin, siis erosimme, olin masentunut, hyvin yksinäinen käytin alkoholia liikaa oksentelin, itkin ja voin huonosti.. Millainen mieheni silloin oli?? väkivaltainen, syyttävä, lyttäsi minut täysin maahan ja sai minut tuntemaan oloni niin huonoksi ja mitättömäksi.. Hänellä on paljon ystäviä ja sukua joilla hän voi mennä minulla ei ketään.. On se hyvä että toinen pääsee menemään ja rentoutumaan ei siinä mitään, mutta minäkin olisin silloin tarvinnut tukea ja lepoa.. ja turvaa.. en saanut mitään, tai ainakin minusta tuntui siltä.
Toimin silloin hyvin typerästi ja lapsellisesti, lähdin toisen miehen matkaan.. kadun sitä. koska meillä oli ongelmia jotka olisi silloin pitänyt selvittää toimimatta noinkin typerästi miten minä tein.. mutta tunnen että minut ajettiin silloin niin nurkkaan että en voinut muuta kuin lähteä, ja en oikein koe että olisin muuten edes voinut lähteä mieheni uhkaili ja käyttäytyi niin huonosti että en edes halua muistella tuota mennyttä aikaa. minusta se saa jäädä ja ne asiat unohtaa ja aloittaa uudestaan..
No mikä on nytten pielessä? Eikai mikään, niin hölmöltä kuin se kuulostaa kun tätä kirjoitan tuntuu että ongelmat joista minun piti kirjoittaa katosivat ja vain nuo jo kirjoitetut haamut olisivat kaukana jossain..
Ensinnäkin olen hyvin huono kirjoittamaan ja ylipäätänsä tuottamaan ajatuksiani ulos, mutta
yritetään nyt niin että se mitä kirjoitan olisi totuus eikä vain toisen syyttelemistä ja itseni
ylistämistä..
Olen siis raskaana, meillä on ennestään yksi lapsi. Olemme olleet erossa, lapsi asui silloin isällä.
Syy eroon oli sama kuin nytten tulevaan jos ei asiat muutu. Olin silloin aivan loppu, hyvin ahdistunut ja halusin vain kuolla, tukijoukkoja minulla ei ole, ei ketään jonka kanssa voisin puhua asioista, olen joskus harkinnut terapiaa tai muuta vastaavaa että saisin puhuttua jollekkin.. Kärsin siis silloin pahasti masennuksesta, saattoi myös olla raskauden jälkeistä masennusta, Minulla oli aika vakava syömishäiriö/bulimia jonka seurauksena laihduin lapsen syntymän jälkeen hyvin paljon. painoin pahimmillani 38 kg olen n. 166 cm.. ( nytten painan 62 kg ja olen siis raskaana kohta 8kk) enkä siis tunne oloani lihavaksi, hieman ehkä löysäksi myönnettäköön, kun noita kiloja on meidän edellisen eron jälkeen tullut takasin
Minulla oli myös päihteiden kanssa ongelmia ennen meidän eroa ja eron jälkeen, luulen sen johtuvan juurikin tuosta masennuksesta ja pahasta olosta mitä minulla oli, halusin kuolla ja harkitsin kuolemista monesti.. No niin, siis erosimme, olin masentunut, hyvin yksinäinen käytin alkoholia liikaa oksentelin, itkin ja voin huonosti.. Millainen mieheni silloin oli?? väkivaltainen, syyttävä, lyttäsi minut täysin maahan ja sai minut tuntemaan oloni niin huonoksi ja mitättömäksi.. Hänellä on paljon ystäviä ja sukua joilla hän voi mennä minulla ei ketään.. On se hyvä että toinen pääsee menemään ja rentoutumaan ei siinä mitään, mutta minäkin olisin silloin tarvinnut tukea ja lepoa.. ja turvaa.. en saanut mitään, tai ainakin minusta tuntui siltä. Toimin silloin hyvin typerästi ja lapsellisesti, lähdin toisen miehen matkaan.. kadun sitä. koska meillä oli ongelmia jotka olisi silloin pitänyt selvittää toimimatta noinkin typerästi miten minä tein.. mutta tunnen että minut ajettiin silloin niin nurkkaan että en voinut muuta kuin lähteä, ja en oikein koe että olisin muuten edes voinut lähteä mieheni uhkaili ja käyttäytyi niin huonosti että en edes halua muistella tuota mennyttä aikaa. minusta se saa jäädä ja ne asiat unohtaa ja aloittaa uudestaan..
No mikä on nytten pielessä? Eikai mikään, niin hölmöltä kuin se kuulostaa kun tätä kirjoitan tuntuu että ongelmat joista minun piti kirjoittaa katosivat ja vain nuo jo kirjoitetut haamut olisivat kaukana jossain..
