Parisuhde-mitä sen tulisi olla?

[Ilmako parempi..??]

Tässä on jo pitkän aikaa tullut pohdiskeltua näitä kysymyksiä, -mitä se parisuhde oikeasti on? Mitäs sen tulisi olla? Mihin parisuhdetta tarvitaan? Pyytäisin teitä vastaamaan, kun itse en oikeasti enää tiedä.

Minulla on takana kaksi 6-8v suhdetta, siinä välissä kolmevuotinen, nyt olen toista vuotta miehen kanssa erottuani lasten isän kanssa, enkä koe saavani miehistä enää mitään iloa. Alkuhuumassa on aina ihanaa, tottakai, mutta sen arjenkin tulisi sujua. Paljoa en koskaan ole toiselta odottanut, toivonut vain että se mies voisi ensisijaisesti ystävä, olla vain minulle se läheisin ihminen, jolle saa puhua, johon nainen voi turvautua, joka tekisi joskus kotona niitä miesten juttuja, ettei minun tarvitsisi.
Nämä minun silmissä vähäiset asiat on kuitenkin ollleet ilmeisen liikaa pyydetty, koska juuri näitä koen jääneeni suhteissani vaille.
Nuorena ajattelin, että se perhe on elämässä tärkein saavuteltava asia,onnellinen perhe, johon kuuluu isä, äiti ja lapset.
En enää, kun en keksi mitä sillä miehellä tehdään, muuta kuin heilutetaan peittoa makkarissa. Muuta iloa en koe saaneeni, eikä sen vuoksi kannata miestä nurkkiinsa ottaa asumaan. Ehkä vika on minussa, jos jotakin pyydän miehen tekevän, vaikka kaatavan pihalta puun taikka asentavan valaisimen kattoon, eikä sitä ala heti kohta tapahtua, teen sen sitten hammasta purren itse. Jos autoon tulee vikaa, senkin korjaan itse, tai jos taidot ei riitä, vien korjaamolle.
Jos toivoisin pääseväni joskus huusholllin hoidon sijasta ulos syömään tai saavani vaikka kukkia, sekin onnistuu jos teen sen itse. Jos haluiaisin jotakin niin suurta arjen luksusta,että saisin hartiahieronnan, saan sen kyllä kun maksan siitä hierojalle.
Jos haluan puhua jonkun kanssa, soitan ystävälle, ei miehillä riitä aika eikä eikä ymmärrys esim.siihen, kun mietin vakavissani työpaikan vaihtoa pienen palkan ja huonon työilmapiirin vuoksi, kaikki negatiivinen on turhaa valitusta.

Rahat nämä käyttää selkeästi mieluummin itseensä ja leluihinsa kuin sijoittavat centtiäkään naiseensa taikka kotiin. Työssä olen käynyt aina heti kun vanhempainvapaa on antanut periksi, elättänyt perheen siinä sivussa sitä aikuista lastakin. Seksiä toki saa yleensä aina kun sitä sattuu olemaan vaille, muttei ole sekään parhaasta päästä silloin, kun sydämestä puuttuu paljon.

Anteeksi tämä purkautuminen, en vain tiedä enää yhtään syytä, miksi jakaa elämänsä
miehen kanssa. Puhetta rakkaudesta kyllä tulee, mutta ne teot.. Olenko sotkeentunut aina vääriin miehiin, vai onko suurin vika sitten minussa. Olen kai jo katkera bitch. Onko vain helpompi olla yksin, olla se äiti & isä lapsille, tehdä ne naisen ja miehen työt. Ikisinkkuna onnellinen, heilutella peittoa satunnaisien kumppaneiden kanssa silloin kun siltä tuntuu?
Mielessä on käynyt myös suhteen kokeileminen naisen kanssa, voisiko sellainen antaa enemmän..

 

[.....]

Vaikea kai parisuhteesta mitään hirveän yleispätevää on sanoa, sen verran erilaisia ihmiset ja heidän tarpeensa ovat. Mutta mitä nyt tuosta jutustasi jäi mieleen, niin ainakin tuo toisen kuunteleminen ja kunnioittaminen ovat merkityksellisiä, jos haluaa pitkän suhteen onnistuvan. Mikään ei nakerra parisuhdetta ja rakkautta tehokkaammin kuin se, että kokee jatkuvasti olevansa ei-arvostettu tai merkityksetön.

 

[Echo]

Mihinkähän nuhjakkeisiin sä olet tutustunut?
Mun mies asentaa viimeistään parissa päivässä lamput, hoitaa tarvittaessa muksuja, päästää mut vapaalle, korjaa auton, keskustelee jne. Meillä ei ole kotitöiden suhteen 50/50% koska en päästä kokkaamaan (ei mies ole tunkenutkaan), mutta kyllä tuo keittiötä siistii, pyykkää jne.
Kaverien miehet samanlaisia, ja ihan tavis perheenisiä ovat.

Sä et ole tavannut aikuista miestä vaan teinin asteelle jääneitä. Niitä hyviä miehiäkin on, vaikkei uskois.

 

[Äkäinen Hra Majuri]

Minulla on hyvä parisuhde moottorisahan kanssa

 

[vierailija]

Mihinkähän nuhjakkeisiin sä olet tutustunut?
Mun mies asentaa viimeistään parissa päivässä lamput, hoitaa tarvittaessa muksuja, päästää mut vapaalle, korjaa auton, keskustelee jne. Meillä ei ole kotitöiden suhteen 50/50% koska en päästä kokkaamaan (ei mies ole tunkenutkaan), mutta kyllä tuo keittiötä siistii, pyykkää jne.
Kaverien miehet samanlaisia, ja ihan tavis perheenisiä ovat.

Sä et ole tavannut aikuista miestä vaan teinin asteelle jääneitä. Niitä hyviä miehiäkin on, vaikkei uskois.

Vaikuttaa siltä että aapeelle ei kelpaa tavis perheenisät. Pitäs olla ns. jännämies.

 

[vierailija]

Meidän parisuhde perustuu siihen ajatukseen, että molempien elämä on melko rankkaa omalla tavallaan. Siksi parisuhteessa ei kuormiteta toista millään ylimääräisellä. Kumpikin tekee jo voimiensa mukaan, ja sen yli menevät asiat ostetaan ulkopuolisilta tekijöiltä. Harva asia on riitelemisen arvoinen niin, etteikö sitä voisi mitenkään muuten ratkaista.
Kaikenlainen ylimääräinen hemmottelu ja hieronnat menee meillä tuohon kategoriaan, että siinä ladataan jo puolison harteille ylimääräisiä odotuksia. Se nyt vaan on työlästä ja tylsää hieroa toista kun päivästä on käsillä se ainoa puolituntinen, jolloin ei tarvitse olla tekemässä mitään pakollista vaan voisi tehdä asioita joista itse nauttii. Kaikki voivat paremmin, kun sen puolituntisen saa käyttää oman rentoutumiseen eikä toisen passaamiseen. Kun asutaan yhdessä ja kaikki raha ja aika pääsääntöisesti menee kuitenkin tän yhteisen elämän rakentamiseen, niin se riittää rakkauden osoitukseksi. Meillä ei myöskään saa uhrata itseään toisen toiveille ja syyttää sitten toista siitä. Kumpikin tekee omat päätöksensä ja kantaa siitä vastuun, silloinkin kun mieli myöhemmin muuttuu. Sekin kun on oma päätös, että on tehnyt asioita miettien sen toisen hyvinvointia, ei siihen ole kukaan pakottanut. Ylipäänsä menneiden kaiveleminen on typerää, jos avaa vanhan haudan niin ei tarvitse ihmetellä jos kohta kaikki löyhkää paskalle. Ihan itse senkin on saanut aikaiseksi silloin ja toista on turha syyttää.

Sulla on siinä käsillä ihan tuore parisuhde vielä, ja tietenkin siinä vaiheessa voi toista kohtaan olla kaikenlaisia odotuksia. Mut tuossa vaiheessa viimeistään pitää hyväksyä ne oman parisuhteen realiteetit eikä jäädä kiukuttelemaan siihen ettei toinen ole sellainen kuin itse haluaisi. Ei tietenkään hän ole. Ei kukaan ole. Hyväksytte nyt vaan sen, että sinä olet tommonen ja minä olen tämmönen ja koetetaan tässä nyt etsiä ne kompromissit joiden rajoissa kumpikin voi elää tyydyttävää elämää. Ei täydellistä, ei aina onnellista (koska sekin on tosi paljon vaadittu ihan tavalliselta kuolevaiselta, että sitä onnea riittäisi aina vain) eikä aina edes hyvää elämää. Tyydyttävä yhteiselämä riittää ihan hyvin ihmisille joilla on elämässä muutakin tekemistä kuin viettää päivät pitkät parisuhteelle omistautuen.

 

[.....]

Meidän parisuhde perustuu siihen ajatukseen, että molempien elämä on melko rankkaa omalla tavallaan. Siksi parisuhteessa ei kuormiteta toista millään ylimääräisellä. Kumpikin tekee jo voimiensa mukaan, ja sen yli menevät asiat ostetaan ulkopuolisilta tekijöiltä. Harva asia on riitelemisen arvoinen niin, etteikö sitä voisi mitenkään muuten ratkaista.
Kaikenlainen ylimääräinen hemmottelu ja hieronnat menee meillä tuohon kategoriaan, että siinä ladataan jo puolison harteille ylimääräisiä odotuksia. Se nyt vaan on työlästä ja tylsää hieroa toista kun päivästä on käsillä se ainoa puolituntinen, jolloin ei tarvitse olla tekemässä mitään pakollista vaan voisi tehdä asioita joista itse nauttii. Kaikki voivat paremmin, kun sen puolituntisen saa käyttää oman rentoutumiseen eikä toisen passaamiseen. Kun asutaan yhdessä ja kaikki raha ja aika pääsääntöisesti menee kuitenkin tän yhteisen elämän rakentamiseen, niin se riittää rakkauden osoitukseksi. Meillä ei myöskään saa uhrata itseään toisen toiveille ja syyttää sitten toista siitä. Kumpikin tekee omat päätöksensä ja kantaa siitä vastuun, silloinkin kun mieli myöhemmin muuttuu. Sekin kun on oma päätös, että on tehnyt asioita miettien sen toisen hyvinvointia, ei siihen ole kukaan pakottanut. Ylipäänsä menneiden kaiveleminen on typerää, jos avaa vanhan haudan niin ei tarvitse ihmetellä jos kohta kaikki löyhkää paskalle. Ihan itse senkin on saanut aikaiseksi silloin ja toista on turha syyttää.

Sulla on siinä käsillä ihan tuore parisuhde vielä, ja tietenkin siinä vaiheessa voi toista kohtaan olla kaikenlaisia odotuksia. Mut tuossa vaiheessa viimeistään pitää hyväksyä ne oman parisuhteen realiteetit eikä jäädä kiukuttelemaan siihen ettei toinen ole sellainen kuin itse haluaisi. Ei tietenkään hän ole. Ei kukaan ole. Hyväksytte nyt vaan sen, että sinä olet tommonen ja minä olen tämmönen ja koetetaan tässä nyt etsiä ne kompromissit joiden rajoissa kumpikin voi elää tyydyttävää elämää. Ei täydellistä, ei aina onnellista (koska sekin on tosi paljon vaadittu ihan tavalliselta kuolevaiselta, että sitä onnea riittäisi aina vain) eikä aina edes hyvää elämää. Tyydyttävä yhteiselämä riittää ihan hyvin ihmisille joilla on elämässä muutakin tekemistä kuin viettää päivät pitkät parisuhteelle omistautuen.

Ei sen toisen huomioimisen tarvitse aina olla jotain vaivalloista, aikaa vievää tai kallista, vaan aika monesti riittää, että sanoo ihan vaikka vain kiitos. Kiitos siitä, että toinen teki ruokaa, kaatoi pihalta puun, vaihtoi renkaat, siivosi kodin jne. tai mikä vielä parempaa, silloin tällöin kiittää ihan vain siitä, että toinen on olemassa. Aika pienellä, parin sekunnin vaivalla saa toiselle kohtuullisen hyvän ja arvostetun mielen.

 

[vierailija]

Ei sen toisen huomioimisen tarvitse aina olla jotain vaivalloista, aikaa vievää tai kallista, vaan aika mosti riittää, että sanoo ihan vaikka vain kiitos. Kiitos siitä, että toinen teki ruokaa, kaatoi pihalta puun, vaihtoi renkaat, siivosi kodin jne. tai mikä vielä parempaa, silloin tällöin kiittää ihan vain siitä, että toinen on olemassa. Aika pienellä, parin sekunnin vaivalla saa toiselle kohtuullisen hyvän ja arvostetun mielen.

Niin, totta kai. Kohtelias ja ystävällinen käytös kuuluu peruskäytöstapoihin eikä minusta liitty varsinaisesti parisuhteeseen. Kaikissa ihmissuhteissa toista kohtaan pitää olla perusreilu ja myönteinen, kiittää ja pitää yllä hyvää pöhinää.
Ap luetteli kukat ja ulkona syömisen ja hartiahieronnan, niin että mies järjestäisi ne. Ja ymmärrän täysin aloittajan toiveen, varsinkin kun yhdessä on oltu vasta noin vähän aikaa, mutta tässä minun omassa parisuhteessani se olisi ihan kummankin mielestä turhaa säätämistä. En minäkään jaksaisi raahautua Motonettiin hakemaan jotain hilavitkutinta josta miehelle tulisi hyvä mieli. Parempi mieli tulee molemmille siitä etten sinne mene ja odota sitten siitä vastapalvelukseksi jotain. Samalla systeemillä mieskin jättää ne kukat ostamatta.

Ei ollut tarkoitus arvostella aloittajaa, joka varmasti aivan oikeutetusti toivoo enemmän sitoutumisen ja huomioimisen merkkejä mieheltään. Kerroin nyt vain että on sellaisiakin parisuhteita, joissa näitä toiveita ei ole. Ja kerroin sen, koska sitä otsikossa kysyttiin.

 

[AivanSama]

Tässä on jo pitkän aikaa tullut pohdiskeltua näitä kysymyksiä, -mitä se parisuhde oikeasti on? Mitäs sen tulisi olla? Mihin parisuhdetta tarvitaan? Pyytäisin teitä vastaamaan, kun itse en oikeasti enää tiedä.

Minulla on takana kaksi 6-8v suhdetta, siinä välissä kolmevuotinen, nyt olen toista vuotta miehen kanssa erottuani lasten isän kanssa, enkä koe saavani miehistä enää mitään iloa. Alkuhuumassa on aina ihanaa, tottakai, mutta sen arjenkin tulisi sujua. Paljoa en koskaan ole toiselta odottanut, toivonut vain että se mies voisi ensisijaisesti ystävä, olla vain minulle se läheisin ihminen, jolle saa puhua, johon nainen voi turvautua, joka tekisi joskus kotona niitä miesten juttuja, ettei minun tarvitsisi.
Nämä minun silmissä vähäiset asiat on kuitenkin ollleet ilmeisen liikaa pyydetty, koska juuri näitä koen jääneeni suhteissani vaille.
Nuorena ajattelin, että se perhe on elämässä tärkein saavuteltava asia,onnellinen perhe, johon kuuluu isä, äiti ja lapset.
En enää, kun en keksi mitä sillä miehellä tehdään, muuta kuin heilutetaan peittoa makkarissa. Muuta iloa en koe saaneeni, eikä sen vuoksi kannata miestä nurkkiinsa ottaa asumaan. Ehkä vika on minussa, jos jotakin pyydän miehen tekevän, vaikka kaatavan pihalta puun taikka asentavan valaisimen kattoon, eikä sitä ala heti kohta tapahtua, teen sen sitten hammasta purren itse. Jos autoon tulee vikaa, senkin korjaan itse, tai jos taidot ei riitä, vien korjaamolle.
Jos toivoisin pääseväni joskus huusholllin hoidon sijasta ulos syömään tai saavani vaikka kukkia, sekin onnistuu jos teen sen itse. Jos haluiaisin jotakin niin suurta arjen luksusta,että saisin hartiahieronnan, saan sen kyllä kun maksan siitä hierojalle.
Jos haluan puhua jonkun kanssa, soitan ystävälle, ei miehillä riitä aika eikä eikä ymmärrys esim.siihen, kun mietin vakavissani työpaikan vaihtoa pienen palkan ja huonon työilmapiirin vuoksi, kaikki negatiivinen on turhaa valitusta.

Rahat nämä käyttää selkeästi mieluummin itseensä ja leluihinsa kuin sijoittavat centtiäkään naiseensa taikka kotiin. Työssä olen käynyt aina heti kun vanhempainvapaa on antanut periksi, elättänyt perheen siinä sivussa sitä aikuista lastakin. Seksiä toki saa yleensä aina kun sitä sattuu olemaan vaille, muttei ole sekään parhaasta päästä silloin, kun sydämestä puuttuu paljon.

Anteeksi tämä purkautuminen, en vain tiedä enää yhtään syytä, miksi jakaa elämänsä
miehen kanssa. Puhetta rakkaudesta kyllä tulee, mutta ne teot.. Olenko sotkeentunut aina vääriin miehiin, vai onko suurin vika sitten minussa. Olen kai jo katkera bitch. Onko vain helpompi olla yksin, olla se äiti & isä lapsille, tehdä ne naisen ja miehen työt. Ikisinkkuna onnellinen, heilutella peittoa satunnaisien kumppaneiden kanssa silloin kun siltä tuntuu?
Mielessä on käynyt myös suhteen kokeileminen naisen kanssa, voisiko sellainen antaa enemmän..

Kiinnitin huomioni tähän:
Nuorena ajattelin, että se perhe on elämässä tärkein saavuteltava asia,onnellinen perhe, johon kuuluu isä, äiti ja lapset.

Kuulostaa sille, että sinä et ole kuunnellut itseäsi vuosien varrella. Oletko kenties elänyt elämääsi kuvitellen, että sinut tekee onnelliseksi mainitsemasi asiat ja ottanut elämääsi ensimmäisen vastaantulevan miehen, koska hänen ja lasten kuuluu tehdä sinut onnelliseksi?

Itse en oikeastaan koskaan ajatellut, että minut tekisi onnelliseksi mies, lapset, lemmikki, punainen tupa ja perunamaa. En siis koskaan etsinyt aviomiestä tai ajatellut hankkivani lapsia. Eräänä päivänä kuitenin tapasin miehen, jonka kanssa halusin lapsia ja kodin.

Kukaan täällä ei voi tietää miten sinä olet onnellinen. Sinun pitää selvittää se ihan itse. Tosin sinä olet myös äiti ja sinun vastuullasi on myös lastesi onnellisuus/tyytyväisyys.

 

[Echo]

Semmoiset kukkakimppumiehet herättää mulla epäilyksiä. Sitä ollaan käyty naapurin Jaanalle laittamassa pulttia reikään ja kun syyllisyys kalvaa, niin kukkia kotimatkalla vaimolle.

Semmoinen on passeli mies joka just ja just muistaa työkiireiden keskellä vaimon syntymäpäivän, hääpäivän ja jouluna aatonaattona etsii paniikissa jotain hajuvesipulloa marketista.
Ei liian imelä mut tekee sen minimin, koska arjen hommiin osallistuminen vie kaiken ajan. Ei herätä epäilyksiä.

(olen vaan katkera kun oma mies ei älyä yllärikukkien ja -suklaiden päälle mitään kun on niin käytännönläheinen )

 

[vierailija]

Minulla on hyvä parisuhde moottorisahan kanssa