Toggle sidebar

Parisuhde

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pirre
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
P

Pirre

Vieras
Mikä tai minkälainen on teidän mielestänne hyvä parisuhde ja elättekö sellaisessa ?

Syy kysymykseeni löytyy omasta Parisuhteettomasta parisuhteesta. Selvennys : Olen yhä selkeämmin tajunnut oman suhteeni huonouden kun vertaan sitä oman tyttäreni aivan upeaan sellaiseen.

Tyttäreni ja hänen miehensä elävät yhteistä elämää jossa molemmat puhaltavat yhteen hiileen ja kumpikaan ei ole suhteessa yksin. Omassani taas ikävä kyllä mies elää ( on aina elänyt, vaikka muuta toivoin ja odotin , tyhmä minä ) omaa elämäänsä eikä halua että häntä häirittäisiin ns. perheen asioilla. Eli apua en ole saanut mutta suuttumukset kyllä ja vihaiset ärjynnät ja hermostumiset jos olen pyytänyt pientäkin apua .

Nyt tajuan vielä selkeämmin kuin aikaisemmin mistä paha oloni johtuu ja turvaton ahdistava yksinäinen tunne. Tämä ei ole Parisuhde .

Mitä siis itse toivotte parisuhteelta ja kuinka paljon olette yksin asioiden kanssa kun toinen elää omia juttujaan toteuttaen ja te hoidatte ne perheen velvollisuudet ? Kuinka sopeudutte jos näin on ? Minulla on alkanut vaihe jona en enää oikein jaksa tätä yksin elämistä vain palvelun tuottajana jotta toinen voi elää rauhassa miten haluaa.

En toivo nyt haukkumisia sillä niitä kyllä tiedän saavani, oma vika ym. tyyliin. Kyselen vain että kuinka yleistä on parisuhteissa se että toinen palvelee ja hoitaa velvollisuudet ja eletään tavallaan erillään . Toinen elää ns. ""siivellä"" ei rahallisesti mutta muutoin . Toinen elää ns,. sinkkuna suhteessa ja tuo vain esim. rahan talouteen ja katsoo sillä velvollisuutensa kuitatuksi. Yhteinen juttu /tunne puuttuu.

 
Kuvailemasi tilanne on usein harrastusten ja ystäväpiirien erilleen ajautumista. Nuori perhe ""harrastaa"" kotia ja lapsia pakosta... etkä sinä muuten tiedä todellisuutta tyttäresi parisuhteesta.
 
Teillä on tuo vanhanaikainen ""parisuhdemalli"" jalostunut huippuunsa. Mies katsoo elättävänsä perheensä ja vaimo saa hoitaa loput. Kyseessä on ikään kuin asumis- ja perhejärjestely, jossa kummallakin on oma paikkansa. Systeemi ei ole riippuvaista rakkaudesta ja sen osoituksista, vaan käytännön toimista, joten miehellesi tämä varmaan sopii hyvin.

Parisuhde on kuitenkin muuta kuin pelkkä asumis- ja kodinhoitojärjestely. Onhan teilläkin todennäköisesti parisuhde ollut, kun olette perheen perustaneet, mutta nyt tilanne on toinen. Vaikuttaa kuin miehelläsi ei olisi motiivia lähentyä sinua, kun hän on tyytyväinen siihen mitä on. Sinä taas et ole, mutta hän ei välitä siitä. Jos tyttäresi on onnellinen omassa parisuhteessaan, ja koet että se on sinusta hyvä suhde, niin eikö se voisi olla mallina hyvästä suhteesta oikeastikin. Kyllähän heilläkin voi ongelmia olla, mutta jos heidän suhteensa toimii siitä huolimatta, hyvä niin.

Olet tietysti vanhempi kuin tyttäresi ja sinulle hyvä parisuhde on toisenlainen erilaisine tarpeineen ja lähtökohtineen. Jokaisella on kuitenkin oikeus onneen elämässä, ja jos vielä haluat miehesi mukaan etsimään sinun kadonnutta onneasi, niin se olisi hieno asia. Jos hän kuitenkin piut paut välittää sinun onnellisuudestasi, on hän valintansa tehnyt, ja sinun täytyy vetää asiasta johtopäätöksesi. Saatat joutua tekemään suuriakin päätöksiä, mutta toivotan joka tapauksessa rohkeutta!

W.
 
Ei kannata aina asua samassa taloudessa.
Jos saisit esim. vuokrakämpän , niin tapaamiset ei ole aina kotiaskareilla sävytettyjä.
Mutta jos mies on tuohon 60-luvun tyyliin tottunut elämään, voi olla että siltä menee moiset järjestelyt yli ymmärryksen.

Monet naiset on tottuneet ja jopa kiintyneet siihen ajatukseen, että yksin tässä pitää taas kaikki jaksaa..ja ei minua kukaan täällä kuuntele..totuus on se että pienillä asennemuutoksilla on
vaikutusmahdollisuuksia omaan elämään.
 
Minä en myöskään tunne eläväni parisuhteessa. Meillä on 7 kk lapsi ja olemme naimisissa. Mieheni ei ymmärrä sitä, että haluan viettää aikaani hänen kanssaan ja tehdä asioita mitä perheet ja pariskunnat tekevät. Mutta hän haluaa tehdä omia asioitaan, hän on reeneissä, veneilemässä, vetämässä kännejä, mitä milloinkin. Olen aina yksin kotona enkä koskaan saa irtiottoa arjesta. viimeviikonloppunakin hän vihdoin oli yhden lauantain kotona saapui kyllä kotiin vasta klo 20.00 kalastusreisultaan, mutta minulle sekin olisi ollut jotain, mutta hän olikin pyytänyt veljensä meille saunomaan, joten se niistä parista yhteisestä tunnista!
Olen jotenkin kyllästynyt tähän asetelmaan ja jos mainitsen miehelleni asiasta hän sanoo, että lopeta mäkättäminen! Olen yrittänyt totutella itseäni siihen, että elän sitten vaan lapseni kanssa ja annan mieheni mennä menojaan, ehkä hän jonain päivänä herää meidänkin elämään!?
 
Pirre,tiedän juuri miltä sinusta tuntuu.Minäkin elän avioliittoa miehen kanssa, jolla on erittäin vanhanaaikainen käsitys avioliitosta.Joskus riita tilanteissa hän sanookin ääneen ,että hän on se joka on tuonut rahat taloon ja minä en kuulemma saa mitään! No, tuohan ei pidä paikkaansa, puolet ja puolethan se menee eron tullessa.Samalla mies ivailee, etten ikinä pärjää yksin lasten kanssa, vaan olen sossun luukulla kejäämässä! No, sitten olen jos tarve vaatii!
Minun mies ei tee mitään kotitöitä.Olen pyytänyt ihan asiallisesti apua, mutta se ei sovi herralle! Naiset ei häntä määräile! Pari iltaa sitten hän sanoi erästä keskusteluohjelmaa seuratessaan, että on totta, että nainen on miestä alempi.Onhan nainen tehty miehen kylkiluusta.Ja tämän hän sanoi 17v. poikansa kuullen!
Olrn jo pitkään harkinnut eroa.Pelkään silti lähteä lasten kanssa ""puille paljaille"".Raha-asioiden hoitoon kuluu kuitenkin aikaa ja pelottaa, kuinka lapset joutuvat kärsimään.Vaikka ei kai tälläinen sairas liittokaan tee hyvää lapsille!
Miten sitä nuorena ei tajua, kuinka vääränlaisen miehen itselleen valitsikaan? Kyllä minulla oli jo tieto hänen ajatuksistaan ja mielettomästä omistamisen halusta.Miksi lähdin tähän kelkaan ja nyt lapset ovat saaneet täysin vääränlaisen kuvan terveestä avioliitosta.
 
Onhan meitä sitten muitakin samassa ikävässä "" vanhanaikaisessa"" liitossa eläviä.

Wolmikselle vastaan että kyllähän meillä alkuaikoina oli paremmin mutta täytyy sanoa että aika pian alkoi miehestä nähdä mihin suuntaan mennään.

Tähän kurjaan yksin elämiseen oli kyllä tottunut mutta nyt jotenkin asian kamaluus korostuu kun tytär on aivan toisenlaisessa suhteessa. Seuraan suorastaan kateellisena heidän elämäänsä , toki sitä millään muotoa näyttämättä , oikeammin nauttien tyttären onnesta. Kyllähn heilläkin riidellään ja ollaan eri mieltä asioista mutta siellä takana on mahtava yhtenkuuluvuuden ja yhdessä elämisen meininki.

Että minäkin aikoinaan näin väärin valitsin tai pikemminkin väärään heppuun ihastuin. Onnellinen saan olla kuitenkin tästä liitosta syntyneistä ihanista kersoista joita rakastan ja joidenka elämää seurailen onnellisena, kaikki jo kotoa pois muuttaneita.

Miksi nämä jotkut ""entisajan"" miehet, omani toki vain 42v, eivät tajua ja näe missä parisuhdeonni piilee . Miksi he eivät halua elää meidän vaimojen kanssa vaan meitä hyväksi käyttäen ja mehut imien. Ihan itkettää kun ajattelenkin.
 
Ei kannata vertailla omaa parisuhdettaan kenenkään toisen parisuhteeseen.
Jokaisessa on omat kipukohtansa eivätkä ne näy päälle päin.

Kerronpa esimerkkinä: Eräs tuttavani kertoi kuinka yksi nainen oli aikanaan aina ihaillut heidän parisuhdettaan joka naisen mielestä oli täydellisen onnellinen ja samaan hengenvetoon alkanut parjata omaa miestään. Tuttava sanoi kuinka kiusallista oli ollut kuunnella sitä, varsinkin kun itse olivat olleet monta kertaa eron partaalla ja hänen mielestään haukuttu mies oli ihan ok.

Keskity mieluummin siihen, mitä voisit tehdä sen oman parisuhteen hyväksi.
Teillä ei vaikuta olevan mitään yhteisiä juttuja. Eli voisitteko esim. löytää jotain yhteistä harrastusta tai mielenkiinnon kohdetta. Unohda ne ""velvollisuudet"" ja tekemisten laskeminen. Ei niillä ole mitään tekemistä onnellisen suhteen kanssa. Unohda ne tekemiset, vietä aikaasi miehen kanssa sen sijaan.
Lähde siitä, että löydätte miehenne kanssa yhteisiä asioita ja yhteistä tekemistä. Kun olette toistenne parhaat ystävät ja sielunkumppanit, ei käy mielessäkään laskea kuka tekee mitä.
Ei nämä nykyiset ""kummallakin pitää olla oma elämä"" -suhteet toimi muuta kuin kämppäkavereilla.
 
Samaa mieltä miehen kanssa, mutta jos haluat säilyttää tämän parisuhteen, niin lähde mukaan miehen kanssa harrastamaan ja tuulettumaan.

Lopeta nipottaminen: älä siivoa ja laita hysteerisenä, ei ole mikään pakko!
Vaihda siihen käyttämäsi aika miehesi kanssa olemiseen!
 
Miettikääpä nyt kaikki tähän ketjuun kirjoittavat:

Mitä yhteistä teillä on puolisonne kanssa? Mitä te molemmat haluatte tehdä puolisonne kanssa yhdessä?

Ja lapset ei sitten riitä, lapset eivät voi yhdistää jos mitään muuta ei ole.

 
On helppo viisastella, että ""itsehän olet valintasi tehnyt"". Muistaakseni vaimon kanssa lähinnä juhlittiin ja naitiin kuin kaniinit suhteen alkuaikoina... Vastuuttomuus asioissa paljastui vasta jälkeenpäin, yhteenmuuton jälkeen.

Eli häntä minullakin on vastaavanlainen tilanne, erotuksena vain, että riesanani on nainen. Ongelma on se, että en saa häneltä TUKEA minkäänlaisissa asioissa. Jos tulee jokin ongelma, niin saan YKSIN ratkoa kaiken. Vaimo lähinnä vittuilee...

Pahinta on se, että vaimo on aivan uskomattoman negatiivinen. Hän miettii aina sitä, että miten asiat eivät onnistu. Minä taas koetan keskittyä siihen, että miten laskut saadaan maksettua ja talo rakennettua, en siihen, miten hankkeet eivät onnistu.

Tämän kesän alussa minua kohtasi paha onnettomuus, jonka seurauksena olin menettää aivan kaiken omaisuuden. Sain huomata olevani jälleen kerran yksin. Kaiken huipuksi suku ei hyväksy vaimoa ts. sieltäkin suunnasta en saanut minkäänlaista tukea. Loppusaldo on se, että minulle läheisimmät ihmiset eivät näytä tukevan minua missään asiassa. Olo on kovin yksinäinen, sillä vastuullisissa vaikeissa asioissa kaipaisi hyviä neuvoja tai kannustavia sanoja. Minä saan osakseni lähinnä vittuiluja.



 
Teille jotka ehdotatte, että lopeta vouhotus ja keksi tekemistä miehesi kanssa. Se ei välttämättä yksinkertaisesti onnistu. Äitini eli tällaisessa suhteessa isäni kanssa, isääni ei kiinnostanut hänen ehdottamansa kahdenkeskiset reissut tm. itse asiassa ei mitkään perheen kanssa harrastettavat jutut. Muutama kesäloma reissu, jotka olivat lähinnä itkua, koska isä ei mennyt mihinkään minne muut halusivat.
Ennen ehkä joissain perheissä oli tällaista, isän isä kuulemma oli samanlainen. Ei siinä ole kyseessä parisuhde vaan kai sitten entisajan 'perhe'.
Oma parisuhteeni perustuu ainakin juuri yhdessäololle ja kunnioitukselle, mutta jouduin odottaa tällaista miestä kauan. Noita jääräpäisiä äijiä kyllä löytyi, mutta lopulta aina väsyin ja lähdin, en jaksa toistaa kurjaa historiaa ja lapsilleni samaa mitä itsellä oli.
 
Tuollaisia miehiä on ollut elämän varrella tyrkyllä vaikka kuinka monta (vaikkei ikää ole kuin 30). Haluavat kodinhoitajan ja lastenhoitajan koska äiti on heidät pilalle lellinyt tai ovat muuten vaan itsekkäitä omaan napaan tuijottajia. Onnekseni en ole yhtäkään heistä jäänyt paapomaan vaan odottanut että löysin OIKEAN miehen. Ja kyllä kannatti odottaa.

Taspainoisessa parisuhteessa on ihana elää ja tuntuu hyvältä kun mieskin hymyilee. Nämä ""omaa elämäänsä"" elävät miehet ovat kaiken lisäksi yleensä totisia mutrusuita. Luulisi että osaisivat edes sitten nauttia siitä kun saavat tehdä mitä haluavat ja joku muu hoitaa juoksevat asiat. Mutta ehkä se ei sitten oikeasti olekaan pidemmän päälle se onnellisuuden kulmakivi. Luojan kiitos.
 
Asia on niin minulla niin kuin sinä nim. tytär kirjoitit.

Huvitti tuo kesälomareissujenkin samankaltaisuus. Mieheni teki niistä tuskaa ja kärsimystä ja mielipahaa täynnä olevia. Häntä ei saanut mihinkään yhteiseen mukaan ja koska on hiukan peloittavakin persoona sai meidät muutkin pidettyä ""kurissa"" näillä ihanilla matkoilla.

Ei ole mitään yhteistä tekemistä , ei mies halua tai ole halunnut meidän tekevän mitään yhdessä . Eikä perheen velvollisuuksia voi jättää hoitamatta ja heittäytyä itsekin looteriksi.

Tässä ei enää omalla kohdalla ole kyse muusta kuin siitä että meillä on ""kylmä"" ja parisuhteeton parisuhde joka perustuu vain tehtävä ja roolijakoon. Minä vastuuni tuntevana ihmisenä hoidan tehtäväni ja hän oikeutensa tuntevan tai vapautensa ottaneena henkilönä elää omaa elämäänsä tehden mitä huvittaa. Ei kyse ole siitä löytyisikö jotain yhteistä tekemistä , kyse on siitä että mies ei elä /ole elänyt tätä elämää yhdessä meidän muiden kanssa .

Nyt kun ajattelen kuinka paljon ihanampaa ja helpompaakin minulla olisi ollut jos mies olisi ollut ns. läsnä kaikessa että en olisi ollut yksin , se surettaa. Hän , noinkin nuorella iällä varustettuna, on silti mies joka katsoo kaiken kotiin ja perheeseen kuuluvan naiselle mutta se mitä tuo luulo tekee on että se kylmettää Parisuhteen.

Onnea sinullekin nim. tytär, äideistään voi näköjään oppia jotain ja omankin tyttäreni viisaita mielipiteitä ja ajatuksia elämästä on aivan mahtavaa kuunnella. Hänkin kai on oppinsa minun virheistäni imenyt.
 
""Muutama kesäloma reissu, jotka olivat lähinnä itkua, koska isä ei mennyt mihinkään minne muut halusivat. ""

Ettekö koskaan kysyneet mitä isä olisi halunnut tehdä ja mihin mennä ja tehneet joskus jotain sellaista?

Miksi miehen pitäisi haluta tehdä sitä mitä naiset tekee? Tiedättehän kuinka vastenmielisiä shoppailureissut ja kaikki hupimaat miehille on...

Olisiko isäsi halunnut teidän kanssanne kalastamaan, marjaan, metsästämään, vaeltamaan?

Tuli vaan mieleen...
 
""Mikä tai minkälainen on teidän mielestänne hyvä parisuhde ja elättekö sellaisessa?""

Omasta mielestäni hyvä parisuhde on tasapainoinen, sellainen jossa kumpikin on tasa-arvoinen. Parisuhteessa kumpikin tukevat toinen toistaan. Kumppanit ns. elävät toisiaan varten, eivätkä haikaile muitten ihmisten tai asioiden perään. Tärkeintä on koko ajan se, että kummallakin on hyvä olla ja että kaikesta tai ainakin melkein kaikesta voidaan puhua.

Itse elän tiiviissä parisuhteessa. Voin rehellisesti sanoa, että olemme toistemme parhaimmat ystävät. Näin hyvää ystävää minulla ei ole koskaan ollut. Olemme molemmat vielä nuoria, parikymppisiä ja meillä on hyvä olla yhdessä. Seurustelua on takana kolmisen vuotta ja yhteistä asumista reilut kaksi vuotta. Sen tiedän, että tämä voi olla vielä sitä suhteen ""alku""huumaa, mutta että tämän voi myös säilyttää, jos on valmis panostamaan suhteeseen jatkossa(kin).

""Mitä yhteistä teillä on puolisonne kanssa? Mitä te molemmat haluatte tehdä puolisonne kanssa yhdessä?""

Meillä on samanlaiset taustat ja molemmilla on esimerkiksi takana vaikea isäsuhde. Muuta yhteistä on luonteenpiirteissä ja tavoissa. Haluamme harrastaa samoja asioita ja sitten ""olla harrastamatta"" jos siltä tuntuu.

Mielestäni toisten parisuhdetta on turha kadehtia, sillä ulkopuoliset eivät voi tietää suhteen todellista tilannetta.

Sanoisin, että omassa suhteessani on kaikki edellytykset hyvälle parisuhteelle, mutta heikkouksiakin on ja paljon! Jos haluan säilyttää tämän suhteen yhtä läheisenä, sen eteen täytyy varmasti tehdä paljon töitä. Tällä hetkellä koen tärkeimmäksi yhdessäolon ja yhdessä tekemisen. Todella tärkeää olisi myös puhua vaikeistakin asioista.
 
Ai joku on sentään onnistunut saamaan ukkonsa kesälomareissulle? Minä olisin viiden vuoden seurustelun aikana lähtenyt minne tahansa jos vaan herralle olis käynyt mutta kun ei. Ei pientä viikonloppulomasta, ei mitään. Kerran sain mukaani maalle niin että oltiin kahdestaan, siinäkin oli pakottamisen makua. Mies tykkää mennä äitinsä luo täysihoitoon ja viettää lomat ja joulut siellä piste.fi.

Yhteisiä ystäviä meillä ei myöskään ole, mies vihaa kaikkia tuttaviani. Asumme onneksi eri osoitteissa, pidän taas pitkää taukoa koska olen mieluummin yksin yksin kuin yksin yhdessä.
 
Mennyt on mennyttä ja ei niin yksiselitteistä. Viestisi Hmmmm on varmaankin tytär nimimerkille mutta vastaan omasta puolestani .

Meillä mies inhosi kesälomareissuja sillä hän tiesi että me muut odotimme siltä jotain muuta kuin kaljan kittaamisen katselua vain eri kohteessa kuin koti.
Minun mieheni ei ole kalamies , ei metsämies ei pidä metsässä samoilusta josta me muut pidämme sillä inhoaa kävelemistä . Hän ei ole oikein muun kuin moottoreiden ja siinä sivussa aina kaljan kittaamisen experttimies. Hänen elämänsä sisältö on autotalli , moottorit ja kalja.

Ymmärrän yrityksen löytää jotain joka antaa syyn tai selittää miehen eriytymisen meistä muista mutta yksinkertaisesti se on vain hänen käsityksensä isyydestä ja parisuhteesta . En minä häntä ole pystynyt muuttamaan en saamaan lisää välittämistä perheestään ja enää ei ole väliä. Hän on mikä on ja nauttii rauhastaan mutta minä olen surullinen menetetyistä yhteisistä vuosista joita en saanutkaan vaikka odotin ja toivoin .

Nyt päättyy osaltani tämä aihe sillä mihinkäänhän tämä ei kuitenkaan johda , toteamus mikä toteamus ja mennyt mikä mennyt. Oma elämä ja oma valinta sen kanssa on elettävä vaikka sitten surkutellenkin. Joskus vain miestäni katsellessa en tunne enää mitään sillä aikani tunsin mutta turhaan. Joskus peräti mietin että hetkuttaisiko häntä mikään tämän perheen jäsenille tapahtuva asia ja mikä se olisi joka saisi hänenkin sisällään jotain tapahtumaan . Vai onko sellaista asiaa edes olemassa . Näin on kylmää täällä.

Nyt takaisin työhön.
 
""Oma elämä ja oma valinta sen kanssa on elettävä vaikka sitten surkutellenkin.""

Pah, mitä vielä. Ei sun elämä ole vielä ohi! Jos todella kärsit tilanteestasi, voit kyllä tehdä siihen muutoksia, radikaalejakin.. varsinkin jos tilanne on niin paha, ettet voi enää mitään hävitä.
 
Pirrelle
Jotenkin tuli tuosta viimeisimmästäsi viestistäs urullinen olo. Tuli mieleen, että mies itsekin on pettynyt jotenkin siihen mitä avioliitto teillä on. Hän ei vain osaa pukea sitä sanoiksi, vaan vetäytyy moottoreidensa ym. pariin.
Puhu miehellesi, mutta kauniisti. Kysy miksi hän on vetäytynyt tällä tavalla, kysy onko hän onnellinen, kysy mitä hän toivoisi sinulta, teidän yhteiseltä elämältään, kysy onko hän pettynyt suhteeseenne.
Uskoisin että hän tuntee sinua ja perhettään kohtaan paljonkin, mutta jokin vain on saanut hänet eristäytymään. Hänet pitäisi saada avautumaan ja puhumaan tunteistaan ja ajatuksistaan...
 
Pirre, ollaan samanlaisten miesten vaimoja.Meilläkin reissut menevät pieleen miehen käytöksen vuoksi.Tai siis kaikki menee niin kauan hyvin, kunhan ne menevät miehen mieleisesti.

Näen punaista, kun osa täällä alkaa puolustamaan miestäsi.Miksi ihmeessä koko perheen pitää tehdä yhden perheenjäsenen mielen mukaan?

Meillä mies käy kavareineen kaljoilla, metsästämässä ja kalastamassa.Asia on ok, mutta myös minä haluaisin vapaata kotitöistä.Mutta äijä on niin mustasukkainen, että pari tuntia kotoa pois esim. työpalaverissä saa aikaan piruilua ja kyselyä, missä olen ollut. Tuntuisi ihanalta, kun toinen sanoisi, että nyt on sun vuoro lähteä tuulettumaan!

Niin, itsepä olen soppani keittänyt. Mutta nyt tämä hutun keittäminen saa riittää! Ero tulee, ennemmin tai myöhemmin!
Minunkin tytär aina ihmettelee, että miksi alistun mieheni käytökseen.Pistää kyllä mietteliääksi oman lapsen arviointi.Tähän asti olen uskotellut pysyväni yhdessä lasten vuoksi.Olisiko parempi kuitenkin erota juuri lasten vuoksi! Millaisen kuvan annan avioliitosta omalla esimerkilläni.

Pirre, tehdään itsellemmme ja etenkin lapsillemme palvelus ja aletaan elämään! Kerranhan täällä vain ollaan`)
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa