A
ap
Vieras
Pakko avautua jonnekin, kavereita en viitsi miljoonannen kerran häiritä. Mun tilanne on niin sekava ja hitto kun ahdistaa.
Mulla on siis parin kuukauden ikäinen lapsi erään miehen kanssa. Tapasin miehen reilu vuosi sitten, olin juuri eronnut avomiehestäni ja tarkoitus olla täysin sinkku, kunnes parin päivän päästä tapasin tosiaan tämän miehen.
Meillä oli juttua kesän ajan, tai siis käytännössä seurusteltiin, kun mokasin aika pahasti ja menin säätämään tän eksän kanssa. Tää mies sitten tuumasi että no ei se oikeastaan missään tuntunu, parempi olla siis kavereita. Tämän jälkeen pariin otteeseen kännissä tää mies halusikin olla mun kanssa, mutta aina seuraavana päivänä totes että no ei haluakaan. Mä olin aivan hajalla tilanteesta.
Syksyllä satuttiin samaan baariin, josta meille jatkoille josta tosiaan sai nykyinen tilanne alkunsa. Raskausaikana ei juurikaan nähty, puolen välin jälkeen mä jäin ahdistuksen ja masennuksen takia saikulle ja totesin tälle miehelle että mä en kertakaikkiaan pysty enää näkemään häntä.
Muutama viikko ennen lapsen syntymää kuitenkin otin yhteyttä jos pystyttäisiin sopimaan asiat, ja pystyttiinkin. Pari viikkoa oltiin paljon yhteyksissä, pussailtiin jne. Mä sitten kysyin tältä mieheltä oisko hänen mielestä mahdollista että missään vaiheessa ikinä seurusteltais, ja hän sano et ei. Ymmärrettävästi tuntui aika pahalta ja totesin jo että tää oli sitten tässä, kunnes tulin toisiin ajatuksiin että hormonit tais mulle tehä vaan tepposet, ja parempi edes läheisyys ilman sen kummempia tunteita kuin ei ollenkaan.
Tästä viikon päästä lapsemme syntyi, ja siitä asti oltu todella tiiviisti yhdessä. Mitä enemmän aikaa kulunut, sitä läheisimmiksi ollaan tultu. Ollaan yhdessä tai ainakin yhteyksissä melkein joka päivä. Aina kun nähdään pussaillaan, ollaan todella lähekkäin ja meillä on todella hauskaa yhdessä. Usein myöskin tää mies sanoo että olen ihana, kiva jne. Hän on myös sanonut mun olevan hänelle todella tärkeä.
Mua niin hajottaa tää tilanne, kun en yhtään tiedä mitä hän musta oikeesti ajattelee. Kaiken järjen mukaan vaikuttaa siltä että oikeasti tykkäis musta, mutta kun olen niin monta kertaa aiemminkin kuvitellut että tykkäis, mutta sitten onkin käynyt ilmi että ei hän musta mitään sen kummempaa haluakaan. Mä en voi myöskään keskustella hänen kanssaan tästä, koska mä en pystyis jälleen kerran kuulemaan että ei hän musta sillä tavalla tykkääkään, ja ajatus siitä että ei enää oltais näin on vaan niin kamala.
Tiedän joo että ette oikeen voi mua auttaa, mutta oli pakko saada avautua tästä jollekin. Jos kukaan ois ollu ees vähäänkään samankaltaisessa tilanteessa vois kommentoida? Ja jos joku kokee tarvetta haukkua tyhmäksi kun tässä tilanteessa olen, antaa toki palaa jos helpottaa.
Mulla on siis parin kuukauden ikäinen lapsi erään miehen kanssa. Tapasin miehen reilu vuosi sitten, olin juuri eronnut avomiehestäni ja tarkoitus olla täysin sinkku, kunnes parin päivän päästä tapasin tosiaan tämän miehen.
Meillä oli juttua kesän ajan, tai siis käytännössä seurusteltiin, kun mokasin aika pahasti ja menin säätämään tän eksän kanssa. Tää mies sitten tuumasi että no ei se oikeastaan missään tuntunu, parempi olla siis kavereita. Tämän jälkeen pariin otteeseen kännissä tää mies halusikin olla mun kanssa, mutta aina seuraavana päivänä totes että no ei haluakaan. Mä olin aivan hajalla tilanteesta.
Syksyllä satuttiin samaan baariin, josta meille jatkoille josta tosiaan sai nykyinen tilanne alkunsa. Raskausaikana ei juurikaan nähty, puolen välin jälkeen mä jäin ahdistuksen ja masennuksen takia saikulle ja totesin tälle miehelle että mä en kertakaikkiaan pysty enää näkemään häntä.
Muutama viikko ennen lapsen syntymää kuitenkin otin yhteyttä jos pystyttäisiin sopimaan asiat, ja pystyttiinkin. Pari viikkoa oltiin paljon yhteyksissä, pussailtiin jne. Mä sitten kysyin tältä mieheltä oisko hänen mielestä mahdollista että missään vaiheessa ikinä seurusteltais, ja hän sano et ei. Ymmärrettävästi tuntui aika pahalta ja totesin jo että tää oli sitten tässä, kunnes tulin toisiin ajatuksiin että hormonit tais mulle tehä vaan tepposet, ja parempi edes läheisyys ilman sen kummempia tunteita kuin ei ollenkaan.
Tästä viikon päästä lapsemme syntyi, ja siitä asti oltu todella tiiviisti yhdessä. Mitä enemmän aikaa kulunut, sitä läheisimmiksi ollaan tultu. Ollaan yhdessä tai ainakin yhteyksissä melkein joka päivä. Aina kun nähdään pussaillaan, ollaan todella lähekkäin ja meillä on todella hauskaa yhdessä. Usein myöskin tää mies sanoo että olen ihana, kiva jne. Hän on myös sanonut mun olevan hänelle todella tärkeä.
Mua niin hajottaa tää tilanne, kun en yhtään tiedä mitä hän musta oikeesti ajattelee. Kaiken järjen mukaan vaikuttaa siltä että oikeasti tykkäis musta, mutta kun olen niin monta kertaa aiemminkin kuvitellut että tykkäis, mutta sitten onkin käynyt ilmi että ei hän musta mitään sen kummempaa haluakaan. Mä en voi myöskään keskustella hänen kanssaan tästä, koska mä en pystyis jälleen kerran kuulemaan että ei hän musta sillä tavalla tykkääkään, ja ajatus siitä että ei enää oltais näin on vaan niin kamala.
Tiedän joo että ette oikeen voi mua auttaa, mutta oli pakko saada avautua tästä jollekin. Jos kukaan ois ollu ees vähäänkään samankaltaisessa tilanteessa vois kommentoida? Ja jos joku kokee tarvetta haukkua tyhmäksi kun tässä tilanteessa olen, antaa toki palaa jos helpottaa.