Parisuhteen rankka väsymys

[Maricca]

en enää keksi muuta paikkaa purkaa ajatuksia kun tänne...
monta vuotta on menny melko huonosti,toki hyviä hetkiä on ollut eihän sitä voi kieltää.
mun on aina ollut vaikee luottaa ihmisiin yleensä ja sillä vaikeuttanut asioita..en sitä kiellä.se on vain jotenki ollu helpompi pitää se tietty muuri ympärillä
ongelmia on ollut ja paljon eikä niitä juuri koskaan ole selvitelty.lähinnä toinen on kuvitellu et kun aamulla herää tai seksi korjaa asian ja se on sillä selvä.
niin monelta vuodelta on asioita sisällä et ei enää tiedä itekkään mihin ne nakkais päästä.
sen myötä on sitten stressiä,ja vuosi sitten kävin lääkärillä päänsäryn takia.jäi sitten mieleen kummittelee lause: en tiedä kuinka asiat on perheessä mut ois jo korkea aika ajatella itseään....silti edelleen tässä olen.ahistaa pelkkä ajatus et toinen tulee kotiin..olen vain kiukkunen ja puran sitä ympäristöön.
Ja tiedän sen olevan väärin.
Minä en miestäni vihaa mutta en kykene olemaan saman katon alla yhtään.Välitän ihmisestä ja haluan et hänelläki ois hyvä olla,mut ei se näin onnistu.enkä tiedä mitä tehdä..vai tiedänkö?
ja olen jutellu lasten kanssa asiasta,kyllähän ne on vaistonu jotain.itku tulee kun miettii miten paha olla niilläki on...ja kun mitään näistäkään voi kellekkään purkaa..
mun ainoa henkireikä kotona on jutella muiden ihmisten kans chatis..en mistään henk.koht asioista vaikka sieltä olen hyvii ystäviä saanu joille voi purkaa edes vähän mieltä.
tämä tilanne vaan ahistaa niin paljon et jos lapsia ei olis ei olis minuakaan.
jos yritän puhua et parisuhde on pielessä.niin yleensä vastaus on et mihinkä mä oisin koskaan ollu tyytyväinen..mun on vaikea sanoa yksittäistä syytä mikä on pielessä
tunteet on kuitenki sellaiset että välitän ja haluan et toisellaki on hyvä ja varsinkin lapsilla.mut saman katon alla se ei näy onnistuvan.
sitä voi olla pitkäänki kotona hiljaa ja ns rauhallista..kunnes sit napsahtaa ja paha olo tulee vähän ulos..
ei jaksa enää...neuvoja kaipaan.ei ole tääl kun yks ystävä mut sekin on suhteessa vaan kun nyt rauhallista...tietää ettei hyvä mut ei voi lähteä.

 

[Maricca]

olipa sekava sepustus mut niin vaikee purkaa ajatuksia =(

 

[Maricca]

ja tämä kesä oli ensimmäinen et vuosiin kävin yksin kattomas kavereita joihin oon tutustunu.ahisti niin se kotona olo et oli pakko .tai olihan mul edes nuorin lapsi mukana...
mut kun ei mitään apua ollu...sama ahistus jatkoi

 

[Maricca]

eikö mitään ?=(

 

[mammy]

suosittelisin että kävisit psykologilla juttelemassa.ois ihan ulkopuolinen niin saisit vapaasti purkaa tuntoja ja se vois antaa psykologin näkökulmasta vinkkejä miten asiaa lähtä käymään läpi...

 

[Maricca]

suosittelisin että kävisit psykologilla juttelemassa.ois ihan ulkopuolinen niin saisit vapaasti purkaa tuntoja ja se vois antaa psykologin näkökulmasta vinkkejä miten asiaa lähtä käymään läpi...

oon käyny puhumassa omista asioistani jo vuosia sitten ja purkanu samalla näitä tuntoja koska niitä on ollu vuosia.mut nyt pahentunu.
sama neuvo kaikilla missä ikinä käynki on et ajattele itseäsi.
eli eroa mietin ...mut niin vaikee lähtee käytännössä toteuttaa.en tiedä mistä pitäs aloittaa

 

[neppi]

Moi, voisit myös varata ajan parisuhdeterapiaan, ja alatte purkamaan solmuja siellä. Sitä kautta voi sitten laittaa rattaat pyörimään yhteisellä päätöksellä, joko lakanat eri pinoon (niin että lapsille ero tulee molempien tuella) tai sitten nostatte kissan pöydälle ja alatte tekemään yhdessä töitä parisuhteen eteen. Pääasia, että haet sitä ulkopuolisen apua nyt heti, etkä jää kellumaan tilanteeseen, joka on umpilukossa. Soita aika saman tien! VOimia.

 

[Maricca]

mä oon näistä puhunu kyllä muualle ja joskus kysyin parisuhdeterapiaan niin vastaus oli ei.
ja suoraan sanottuna minua ei kiinosta edes puhua näitä sielä..en jaksa.kun ei ole kyse vuodesta tai kahdesta jotka huonosti menny vaan useammasta.
ois siinä toinen voinu joskus osoittaa et tämäki ois tärkee mut ei...
kysyy vaan et miten hän voi muuttua jotta mun on hyvä olla...hemmetti haluu ketään muuttaa =( eikä toinen voi edes ajatuksiaan toiseksi muuttaa...
jokaisella on asioistaan mielipiteet eikä ketään saa mielistellä muuttamalla niitä

 

[neppi]

Me käytiin siellä terapiassa ennen eroa, oli kyllä helpotus kun siellä sitten yhdessä todettiin, etä poikki menee. Ei jäänyt miehellekään sellainen olo, että tein yksin päätöksen (vaikka teinkin...). Se jotenkin selkeytti mun pään. Mutta jos tunnet noin vahvasti, että ero on ainoa mahdollisuus, toimi sen mukaan, askel kerrallaan. Saat takaisin itsetuntosi ja toimivan arjen. Ekaksi asuntoasiat kuntoon. Lastenvalvojalle aika, siitä se lähtee, selviät kyllä!! Iso halaus.

 

[vieras]

Hyvin paljon omia ajatuksiani tunnistin kirjoituksestasi.Meillä on myös niin että koen välillä tosi voimakkaasti että parisuhde ei ole kunnossa-eikä se olekaan aivan-mutta paljon on myös hyviä asioita.Mies kuitenkin hoitaa lasta ja auttaa kotitöissä,vaikka suustani pääsee usein syytös ettet tee mitään.Itsekin tiedän ettei se ole totta.Minäkin olen tosi tosi ärtyisä mutta vain miehelle(kertoo siitä että on paljon asioita jotka on käsittelemättä monen vuoden ajalta,ja niitä ajatellessa meinaa katkeruus nousta pintaan.Myös minä olen kokenut ettei ystäviä kannata liikaa hankkia ja että ne keitä on kannattaa pitää mahdollisimman vähän tietoisena minun todellisesta elämästäni-kantapään kautta oppinut kun eräs"ystävä"petti luottamuksen tosi törkeällä tavalla.Sen jälkeen olen oppinut suojelemaan itseäni silläkin saralla.Kirjoituksestasi ajattelisin että ehkä sinullakin on nyt enemmän ongelmia oman hyvinvointisi kanssa(minulla on selvä masennus,ja tunnistan niitä "piirteitä"myös kirjoituksestasi)ja sen vuoksi kaikki asiat ja parisuhde näyttäytyy nyt pelkästään huonossa valossa.Olisiko mahdoton ajatus että alkaisit ensin hoitamaan itsesi kuntoon,kävisit lääkärissä ja päättäisitte yhdessä lääkärin kanssa jatkohoidosta ja siitä mikä on sinun avuntarpeesi.Keskusteluapu ammatti-ihmisen kanssa ainakin olisi ensiapuna paikallaan.Tärkeintä olisi nyt että oma olosi helpottuisi ja sen jälkeen pystyt paremmin selkeyttämään senkin onko parisuhde niin hyvä että kannattaa jatkaa vai niin huono että on tervehdyttävää elää yksin.Myös kokonaisvaltainen apu teidän perheelle kannattaa ottaa käyttöön,jos lapsiinkin jo paha olosi heijastuu-eli perheneuvola ja/tai kirkon perhekeskus voivat auttaa.Joka tapauksessa apua kannattaa hakea eikä vain yksin yrittää selvitä-se on liian raskas taakka kenelle tahansa.Ajan myötä olo varmasti paranee ja ajatukset selkiytyy-älä odota sinne asti että voimat loppuvat täysin etkä jaksa enää tehdä asioiden hyväksi mitään.Toivottavasti en loukannut sinua millään lailla kirjoituksellani(se ei ole tarkoitus)mutta haluan vain kannustaa sinua samankaltaisessa tilanteessa itseni kanssa olevaa hoitamaan ensisijaisesti itseäsi,sitä kautta tulee sitten se lasten ja koko perheen hyvinvointi autettua ainakon sinun osaltasi.Voimia!

 

[neppi]

Hienosti kirjoitettu, vieras.

 

[Maricca]

hienosti kirjotettu on.itku tulee kun kaikki niin hemmetin vaikkeeta..
mulla on ollu masentunu,olen katkera,vihainenki mut haluan silti vaan hyvää.
pakkohan mun on joskus ajatella et mullaki ois hyvä olo eikä väkisin yrittää olla kotona kun on niin paha olla?
mulla on ollu masennus monta kertaa mut en ole siihenkään tarpeeks tukea saanu.lähinnä syyttelyä et miten joku voi ajatella asioista noin kuten minä.
minä voin...ei ole elämä helppoa ollu.
tuos äiti sano jokunen vuosi sitten et sama olla isäs kans kun tässä iässä et enää mitään löydä (oisko 45-46 ollu sillo) huumoria löytyy mut silti sen toisen läsnäolo ärsyttää .minä en halua sellasta...
en tiedä miten tän sanois..on niin hyvä olla lasten kans ..on niin vaputunu olo.voin olla oma itseni..