parisuhteesta avautumista

[vieras]

jollekin on pakko purkaa ja ketään ei tohdi yöunilta herättää kuuntelemaan joten puran sitten tänne

takana 10v yhteiseloa, kaksi pientä lasta nyt. on alkanut tökkiä yhteiselämä, minä aina kotona muksujen kans, mies arkisin töissä 12h päivä. paljon harrastaa kaikkea, minä en mitään. kun olen sanonut että voisin minäkin joskus jossain käydä on tyyli suunnilleen "no senku harrastat, vaikka äiti-lapsijumppaa". tajuaa kyl että haluaisin välillä viettää aikaa ilman muksujakin muttei mitään tee auttaakseen. tyyliin kysyy sitten että saatko äitis kattomaan lapsii.... olen kyllä käynyt baarissakin kun olen vaan lähtenyt kun muksut nukkuu mutta pointti on se ettei hän tunnu tajuavan että pitäisi olla yhdenvertaisia vanhempia, ettei hän ole lapsenvahtina jos joskus harvoin viettää aikaansa lasten kanssa.
ja että kuvittelee että makaan päivät sohvalla enkä tee nmitään, kuitenkin pidän kodin siistinä (imuroinkin keskimäärin kahdesti päivässä),ja muutenkin päivät täys kahden vintiön kans, ite ei kuitenkaan pysty olemaan puolta tuntia pidempään muksujen kans niitten ollessa hereillä..saati että jotain tekis samalla.
ja just näitten asioitten takia musta tuntuu ettei huvita kohta koko suhde enkä ole ollenkaan varma rakastanko koko miestä enää. tämä kriisi on ilmennyt suhteessamme vasta nyt tämän kesän aikana joten yhdessäoloaikaamme nähden kyse on lyhyestä ajasta, enkä missään tapauksessa haluaisi erota joten mikä neuvoksi?

 

[HyacinthBucket]

Eihän se auta, kuin puhua vaan sen oman miehen kanssa näistä asioista. Suoraan sanoa mitä haluaa ja toivoo, kun miehet on huonoja lukemaan ajatuksia.
Ja kyllä niitä sellasia kausia tulee varmaan kaikissa parisuhteissa, että välillä miettii mitä järkeä tässä nyt oikein edes on... uskoisin niin, mutta puhumalla asiat halki meillä on ainakin selvitetty tuollaiset ja samaa matkaa jatkettu. :hug:

 

[Kreecher]

Ainakin kissa pöydälle! Onnistuisiko teidän järjestää niin, että saisitte lapset vaikka mummolaan, että saisitte puhua asiasta rauhassa ja perinpohjin. Helposti näissä käy niin, että kun yrittää miehelle mainita asiasta, niin hän sitten sivuuttaa jutun just jollain äiti-lapsijumppa -kommentilla. Perheen pitäisi kuitenkin toimia niin, että jokaisella on siinä paikkansa ja tehtävänsä, eikä niin, että yksi hoitaa kaiken. Siis kotona.
Onko miehesi yrittäjä, kun tekee noin hurjaa työpäivää?

 

[kohtalotoveri]

Mulla on vähän samanlainen olo hiukan eri muodossa vaan. Yhteiseloa 6,5 vuotta ja kaks lasta ja musta tuntuu et mies haluaa viettää vaan kaiken ajan lasten kanssa ja mun kanssa kahden ei halua tehdä mitään. Oon monesti yrittänyt et lähdettäis kahden syömään, leffaan, ottamaan parit oluet jonnekkin mut mies viihtyy paremmin kotona. Nykyään ei edes vuokrata leffojakaan ja katsota niitä yhdessä. Mua ahdistaa ihan hirveästi koko kotona olo ja on ulkopuolinen olo tästä perheestä vaikka mä olen perheen äiti!
Tuntuu ettei mulla ole mitään tunteita enää tota miestä kohtaan ja masentaa ja ahdistaa aivan älyttömästi. Meillä ei muutenkaan ole mitään yhteistä esim. musiikimaku, leffamaku, harrastukset yms. menee ihan eri ratoja. Oon tänään miettinyt et oltasko me edes yhdessä ilman noita lapsia.
Pitäis varmaan puhua miehelle näistä tuntemuksista mutta se on niin käsitämättömän vaikeaa avata suunsa...

 

[ap vielä]

niin kohtalotoveri, muuten sama mutta musta tuntuu että se mies on ulkopuolinen perheessä, eli perhe on minä ja muksut ja hän osallistuu kun huvittaa. on joo yrittäjä kuten minäkin (hoitovapaalla nyt), pitkä työaika johtuu lähinnä yli tunnin työmatkasta. ymmärrän kyllä häntäkin , ei musta olis joka aamu lähtemään yli sadan kilsan päähän töihin. mutta se on ongelma että ei sitten arvosta yhtään mitä mä teen vaikkei hänestäkään samaan olisi. mä olen kans tota kahdenkeskistä aikaa miettinyt (ei olla oltu kyl kahestaan missään moneen vuoteen), kodin ulkopuolella yhdessä varmaan pari vuotta ennen muksuja. ja nuorempi muksu 1v on vielä tissillä joten ei niitä kauheesti voi hoitoon jättää. mutta pakko kai se kohta on, kipinä on niiiiin hukassa... ja jotenkin tuntuu että mies kohtelee mua muutenkin tosi huonosti nykyään, haukkuu tosi paljon ja nimittelee yms.
mä olen aina paheksunut pareja jotka eroaa lasten ollessa tosi pieniä, en mä koskaan ajatellutkaan että se lasten ollessa pieniä vois samalta tuntuakaan kuin ennen, mutta tosiaan nyt yht`äkkiä on alkanut koko suhde maistua niiiiin pa...lta.. ehkä sit miehelläkin samanlaisia ajatuksia. mutta silti tuntuu että ero olis viimeien vaihtoehto, kuitenkin niin paljo yhteistäkin ja osaisko sitä elämää edes kuvitella ilman sitä toista.

 

[ap vielä]

up, onks kellään ollut samaa?

 

[minä]

No meillä on ollut välillä kausia että menee päin peetä ja tuntuu että itse on koko ajan vaan kotona ja koko elämä pyörii lasten ympärillä eikä oo mitään yhteistä ja miettii että ollaanko tässä nyt vaan lasten takia........ja näinä kausina tulee sitten riideltyäkin ihan hirveesti ja olo on ihan toivoton. Silloin kun on tuollainen aika suhteessa kannattaa pysähtyä miettimään itseäänkin ja omaa käyttäytymistä ja aloittaa se muuttuminen itsestä ja sen jälkeen keskustella kumppanin kanssa. Monesti huomaa että lapset vaatii paljon ja se kodin hoito niin sitä muuttuu itsekin eikä oikein jaksa paneutua mihinkään oottaa vaan että toinen muuttuu tai tekee jotain. Suhde on kuitenkin kahden kauppa ja vaatii molemmilta paljon. Sekä että pitkässä suhteessa välillä puutuu jotenkin siihen toisen olemiseen, kyllästyy. Ja kun on väsynyt niin kaikki tuntuu entistä pahemmalta. Mutta kun asioita alkaa selvittelemään niin monesti löytää uudelleen sen oman rakkaankin ihmisen siitä omasta ukosta.

Jos mahdollista niin järkkää ensin ihan vaan ilta vain ja ainoastaan sinulle sitten jo asiat voivat näyttää paremmilta ja jaksat paremmin puhua miehesikin kanssa ja kohentaa teidän välejä. Vuokraa sinä se filmi ja sano miehelles että nyt käperrytään sohvan nurkkaan ja katsotaan tää leffa yhdessä ehkäpä miehesikin muistaa sitten että sun kanssa on kiva yhdessä tehdä asioita. Puhukaa puhukaa ja puhukaa.

Me ollaan oltu 13 vuotta yhdessä ja alle kouluikäisiä löytyy 3 välillä on jaksoja että tekis mieli kuristaa ukko ja välillä jaksoja että tuntuu että kuinka paljon toista voikaan rakastaa. Mä ainakin olen välillä huomannut että oon itse koko ajan pipo kireällä ja sen vuoksi sit ukollakin rupee pipo kiristään päätä..sit kun itse vähän hellitää niin johan taas löytyy yhteinen sävel.
Niin äläkä vaan vihjaile tarvivasi lomaa lapsista vaan sano että sä olet päättänyt alkaa esim.käymään lenkillä ja miehes saa olla lasten kanssa sen aikaa vaikkapa aluksi kerran viikossa. jos se kyselee etteikö teidän äiti voi tulla silloin vahdiksi niin sano ettei voi ja jos miehes haluaa niin voi ihan itse hommata vahdin silloi mutta sä aloitat harrastuksen joka tapauksessa tee siis toisin sanoen selväksi että sä aloitat harrastamaan. Niin ja kyllä ne miehet pärjää niiden lasten kanssa kun on pakko.

Sekavaa en oikein osaa kirjoittaa noita ajatuksia niinkuin ne ajattelen.

 

[eroperhe.net]

Mulla ollu samantyyppisiä ongelmia miehen kanssa, tosin olen jo vakavissani harkitsemassa eroa... itse olen käynyt eroperhe.net sivuilla lukemassa "tarinoita" ja tehnyt muutamia avauksia, siellä ihmiskohtaloita käsitellään asiallisesti ja kannustavassa ja puolueettomassa hengessä, usein ensin kysytään tarkennuksia ja sitten vasta kommentoidaan tarkemmin jne. suosittelen sivustoja kaikille parisuhde suossa rämpiville!!