M
mitä voi tehdä?
Vieras
Olemme olleet 20 vuotta yhdessä ja lapsia 4. Lapsetkin jo sen verran isoja, että ei enää niin kiinni lapsissa olla. Eli nuorin jo 7 ja vanhin 18.
On ollut ala ja ylämäkiä tässä liitossa. Kumpikin on tehnyt virheitä. Välillä itsellä oli muutama vuosi ettei oikein osannut keskustella asioista, siis ns vaikeammista. Samaan ajankohtaan tuli kahden lapsen pitkäaikaiset sairaudet jotka ei vieläkään ole ohi. Eli kestänyt nää sairaudet 9 vuotta jo. On siis ollut paljon paljon lääkärikäyntejä, paljon osastojaksoja, paljon labrakäyntejä. Siis ihan kuukausittain labrakäyntejä ja sairaalassa polilla käyntejä. Osastojaksoja on joka vuosi ollut vaihtelevasti. Nyt parin vuoden aikana vain yhteensä 5 päivää. Mutta oli välillä jaksoja kun osastolla kului viikkoja tai viikko putkeen.
Samoille vuosille ajoittui talon remontti ja lisärakentamista.
Eli mies meillä hyvinkin avoin kertomaan asioista. Mutta itsellä oli jakso ehkä 4 vuotta että ei oikein osannut/jaksanut/uskaltanut kertoa muuta kuin jokapäiväiset asiat. Nyt tuntuu, että miestä ei enää niin kiinnosta enää kuunnella ja toki ymmärrän sen. Mutta tunsin vuosien aikana että olen jotenkin lukossa. Mies jopa ehdotti eroa muutamaan otteeseen.
Viime keväänä kävimme parisuhdeviikonlopussa, joka oli kaikella tapaa hyvä ja antoisa meille. Molemmat siis sen myöntää. Ja meilläkin oli heti tavoitteena, että sovimme keskustelupäivät eli merkitään kalenteriin erillinen keskusteluilta. Ja muutakin sovittiin, koska oli jonkun verran etäistä välillämme.
Meillä ei siis ole mitään suurei ongelmia eli ei alkoholiongelmia, ei uskottomuutta, ei väkivaltaa. Vaan kuten molemmat myönsi kurssilla se jokin "kipinä" puuttuu. Joka haluttaisiin saada takaisin. Mutta asiat jotka sovimme kevään viikonlopussa ei sitten oikein toiminut. Kumpikaan ei oikein panosanut niihin. Ja mies sanoikin että ne ei ollut realistisia. Vaikeita tavoitteita ne ei kuitenkaan olleet. Ihan arjen yksinkertaisia asioita.
Tunnen suurta huolta siitä miten meidän käy, ei oikein ole puhuttavaa. Tai no on mutta ei vaan oikein osaa aloittaa tai keskustella. Meillä on ihaniakin yhteisiä hetkiä ja mukavaakin keskenään, kaipaan/ikävöin miestä kun hän on työmatkalla. Ja yhdessä aina keskutellaan mitä hankitaan kotiin ja päätetään siis niistä yhdessä. Etenkin suuret hankinnat.
Miehellä on jotenkin työmotivaatio hukassa etenkin paperitöiden suhteen. En tiedä miten osaisin niissä tsempata? Olen kysellytkin, että miten voisin auttaa tilanteessa mutta mies ei osaa sanoa. Enkä tiedä voinko auttaa??
Nyt ollaan menossa uudelle parisuhdeviikonlopulle lokakuussa. Joka sovittiin jo keväällä, että uudelle mennään. Ja yritetään eteenpäin yhdessä.
Toki viime keväisessä parsuhdeviikonlopussa vetäjät sanoi, että mikään asia ei muutu hetkessä vaan vaatii aikaa.
Mies sanoikin kurssin jälkeen että otetaan pieniä askelia ettei olla taas alkupisteessä. Kun itse jo suunnittelin, että otetaan meille kahdelle parin kolmen päivän loma kesällä. Eli lähdetään jonnekkin ja ilman suunnitelmia ja tehdään mitä silloin huvittaa ilman suunnitelmia. Miehelle se kävi, mutta koko viikonloppu lomasta ei tullut mitään kun oli juhlia, remonttia yms ja sitten alkoikin työt. Itseä harmitti kovasti.
Olemme vuosien aikana vieneet lapset hoitoon noin 3-6 kertaa vuodessa. Ja menneet kavereiden kanssa aina jonnekkin. Mutta AIVAN LIIAN VÄHÄN on ollut niitä viikonloppuja kun ollaan oltu vain kaksin. Sanoinkin miehelle, että kun kuitenkin pääsemme kaksin menemään nii meidän on oltava vain kaksinkin, kun on vapaata lapsista.
En oikein tiedä mitä haen tällä kirjoituksella? Ehkä kaipaan jotain vertaistukea, ja sitä että miten usein te puolisonne kanssa keskustelette ns vakavammin. Onko se päivittäistä vai? Ja mitä yleensä päivän/illan aikana keskustelette?
On ollut ala ja ylämäkiä tässä liitossa. Kumpikin on tehnyt virheitä. Välillä itsellä oli muutama vuosi ettei oikein osannut keskustella asioista, siis ns vaikeammista. Samaan ajankohtaan tuli kahden lapsen pitkäaikaiset sairaudet jotka ei vieläkään ole ohi. Eli kestänyt nää sairaudet 9 vuotta jo. On siis ollut paljon paljon lääkärikäyntejä, paljon osastojaksoja, paljon labrakäyntejä. Siis ihan kuukausittain labrakäyntejä ja sairaalassa polilla käyntejä. Osastojaksoja on joka vuosi ollut vaihtelevasti. Nyt parin vuoden aikana vain yhteensä 5 päivää. Mutta oli välillä jaksoja kun osastolla kului viikkoja tai viikko putkeen.
Samoille vuosille ajoittui talon remontti ja lisärakentamista.
Eli mies meillä hyvinkin avoin kertomaan asioista. Mutta itsellä oli jakso ehkä 4 vuotta että ei oikein osannut/jaksanut/uskaltanut kertoa muuta kuin jokapäiväiset asiat. Nyt tuntuu, että miestä ei enää niin kiinnosta enää kuunnella ja toki ymmärrän sen. Mutta tunsin vuosien aikana että olen jotenkin lukossa. Mies jopa ehdotti eroa muutamaan otteeseen.
Viime keväänä kävimme parisuhdeviikonlopussa, joka oli kaikella tapaa hyvä ja antoisa meille. Molemmat siis sen myöntää. Ja meilläkin oli heti tavoitteena, että sovimme keskustelupäivät eli merkitään kalenteriin erillinen keskusteluilta. Ja muutakin sovittiin, koska oli jonkun verran etäistä välillämme.
Meillä ei siis ole mitään suurei ongelmia eli ei alkoholiongelmia, ei uskottomuutta, ei väkivaltaa. Vaan kuten molemmat myönsi kurssilla se jokin "kipinä" puuttuu. Joka haluttaisiin saada takaisin. Mutta asiat jotka sovimme kevään viikonlopussa ei sitten oikein toiminut. Kumpikaan ei oikein panosanut niihin. Ja mies sanoikin että ne ei ollut realistisia. Vaikeita tavoitteita ne ei kuitenkaan olleet. Ihan arjen yksinkertaisia asioita.
Tunnen suurta huolta siitä miten meidän käy, ei oikein ole puhuttavaa. Tai no on mutta ei vaan oikein osaa aloittaa tai keskustella. Meillä on ihaniakin yhteisiä hetkiä ja mukavaakin keskenään, kaipaan/ikävöin miestä kun hän on työmatkalla. Ja yhdessä aina keskutellaan mitä hankitaan kotiin ja päätetään siis niistä yhdessä. Etenkin suuret hankinnat.
Miehellä on jotenkin työmotivaatio hukassa etenkin paperitöiden suhteen. En tiedä miten osaisin niissä tsempata? Olen kysellytkin, että miten voisin auttaa tilanteessa mutta mies ei osaa sanoa. Enkä tiedä voinko auttaa??
Nyt ollaan menossa uudelle parisuhdeviikonlopulle lokakuussa. Joka sovittiin jo keväällä, että uudelle mennään. Ja yritetään eteenpäin yhdessä.
Toki viime keväisessä parsuhdeviikonlopussa vetäjät sanoi, että mikään asia ei muutu hetkessä vaan vaatii aikaa.
Mies sanoikin kurssin jälkeen että otetaan pieniä askelia ettei olla taas alkupisteessä. Kun itse jo suunnittelin, että otetaan meille kahdelle parin kolmen päivän loma kesällä. Eli lähdetään jonnekkin ja ilman suunnitelmia ja tehdään mitä silloin huvittaa ilman suunnitelmia. Miehelle se kävi, mutta koko viikonloppu lomasta ei tullut mitään kun oli juhlia, remonttia yms ja sitten alkoikin työt. Itseä harmitti kovasti.
Olemme vuosien aikana vieneet lapset hoitoon noin 3-6 kertaa vuodessa. Ja menneet kavereiden kanssa aina jonnekkin. Mutta AIVAN LIIAN VÄHÄN on ollut niitä viikonloppuja kun ollaan oltu vain kaksin. Sanoinkin miehelle, että kun kuitenkin pääsemme kaksin menemään nii meidän on oltava vain kaksinkin, kun on vapaata lapsista.
En oikein tiedä mitä haen tällä kirjoituksella? Ehkä kaipaan jotain vertaistukea, ja sitä että miten usein te puolisonne kanssa keskustelette ns vakavammin. Onko se päivittäistä vai? Ja mitä yleensä päivän/illan aikana keskustelette?
eikä se minua haittaa. Silti miehelläkin on tekemättömiä töitä kotona. Ja on sanonut suoraan, että ei vaan oikein huvita eikä jaksa eikä ole motivaatiota.