Paska fiilis..pilasin miehen illan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Löllykkä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="viera";29249910]No mistäs sä tiiät että sabotoi elämäänsä? Ehkä häntä vain aidosti vitutti ja suututti ja oli pettynyt että riitaa tuli, vaikka kuinka yritti etukäteen ilmoittaa ja pahoitella sattunutta?

Mä olen itse tulisesti suuttuva ja melko pitkävihainen, ja olen sitä vaikka kuinka yrittäisin tyynnyttää itseäni ja ajatella järjellä. Silloin ei vaan saa itseään mihinkään bilefiilikseen että tekisi mieli lähteä konserttiin/juhlimaan/kaljalle.
Olisin vielä todella huonoa seuraakin ja murjotuksella pilaisin muidenkin fiilistä.

Se että elää tunteella on joskus onni ja joskus kirous.[/QUOTE]

Juuri tollainen "aito" murjottaminen on oman elämänsä sabotoimista. Se kuuluu pikkulapsi-ikään ja jos ei ole siitä kasvanut eroon vielä aikuisena, niin on aika opetella. Tai jos ei halua, niin turha syyttää muita ja sysätä vastuutaan omasta marttyyrikäytöksestään.
 
Joo, mäkin oon kyllä sitä mieltä, ettei tekstari pelkästään käy tälläsessa asiassa. Olisi pitänyt soittaa ja kysyä sulta, että käykö sulle. Ja varautua myöskin siihen, että ei käy, eli peruuttaa konserttinsa tai yökyläily(tosin tämä olisi kyllä lapsen kustannuksella...). Itsehän mokasi, kun sopi yökyläilystä unohtaen oman menonsa. Mulle ei ainakaan riittäisi pelkkä pahoittelu.
 
En laita kun kuulin tästä radiosta.

Kuulin rippikoulussa että parituhatta vuotta sitten syntyi kaveri joka antaa kaikki meidän syntimme anteeksi. Varmaan pätee myös valehtelemiseen.

Tai, kuulin kun Koffin puistossa denat kertoili että nimenomaan puhelimeen puhuminen parantaa tilapäisesti ihmisen ajotaitoja koska pystyy silloin keskittymään niin paljon paremmin liikenteeseen ja ajamiseen. Linkkiä en nyt valitettavasti voi laittaa kun kuulin tään vaan.
 
Mun mielestä tuollaisia asioita ei kerrota tekstarilla vaan soitetaan!

miusta se asia joka vaa'an kääntää on se, että mies itse on aiemmin vaimolleen sanonut, että joka lapsille luvan antaa, se itse ne hoitakoon illan ja aamun ja näin on sitten ilmeisimmin myös tehty (?). kun nyt mies on itse tämän kulttuurin perheeseen ajanut sisään, niin minusta APllä oli ihan oikeus jättää homma hoitamatta oli sitten tekstattu, soitettu, kukkakimpun kanssa aneltu tai mitä vaan.

Toki tuo tekstari sillä lailla lieventää, että tosi kiva ja ihan oikeinkin parisuhteen ja toisen auttamisen kannalta, kun AP sitten vaihtoi mielipidettään ja olisi suostunut miehen mokat korjailemaan (=valvomaan lapset, että toinen pääsee bilettämään). miehen moka, jos ei sitten enää siihen pystynyt kun kaikki ei ollut alusta lähtien mennytkään juuri niinkuin hän olisi tahtonut. mie tuosta kaikesta APnä ennemmin ärsyyntyisin kuin kokisin syyllisyyttä.

Älytöntä syyllistää APtä jostain kännykänlukemattomuudesta!
 
  • Tykkää
Reactions: misStar
Ennen kännyköitä elämä ei ollut niin hektistä kuin nykyään! Ennen homma meni niin että jos aamulla oli joku asia sovittu niin se päti myös iltapäivällä, mutta nykyään asia on voinut muuttua jo 100 kertaa ennen sitä iltapäivää, kun kaikkia asioita pystyy muuttamaan/sopimaan uusiksi, kun on ne kännykät joilla voi sopia tai ilmoittaa muutoksista.
Ja ap:lle: miksi ihmeessä edes omistat kännykän, jos et kuljeta sitä mukana?

Joo ja tämä juuri on nykyaikana vialla. Kaikilla on koko ajan olevinaan kauhea kiire joka paikkaan, ja kaikkea sovittua muutellaan jatkuvasti kun tulee parempaa tekemistä ja menemistä. Miten voi kaikilla olla niin hektistä? Ettei vaan olisi itsetehtyä kiirettä?
 
[QUOTE="harmaa";29249833]Laitatko linkin. En ole kuullutkaan. Meillä (Kaliforniassa) on kovasti kampanjoitu sen puolesta, että puhelimet pistetään pois kun ajetaan autoa, eritysiesti tekstaaminen on nuorilla aiheuttanut useita kolareita, mutta sehän on nyt selvää, että se on todella vaarallista.[/QUOTE]

En ole minä kuullut tästä, mutta google antoi tällaisen:
Tutkimus väittää: Kännykkään puhuminen ajaessa ei ole vaarallista - The Voice

Ja samasta tutkimuksesta (luulisin) tässä:
Ovatko Applen iPhonen tai Nokian Lumian k
 
Aloittajalle. Olet selkeästi liian väsynyt. Sen sijaan että keräisit taas syyllisyyttä tuostakin ns. miehen pilalle menneestä illasta, anna miehen kärvistellä ihan itsensä kanssa josko hänkin oppisi miettimiään vastedes lupaamisiaan ja menemisiään. Lähde lenkille ja vedä henkeä, kattele elämää eteenpäin eikä taaksepäin. Sitten et palaa koko juttuun ollenkaan, mutta jos mies siihen haluaa palata niin älä nyt ainakaan muuta pahoittele ja pyytele anteeksi kuin sitä että olet selkeästi itse liian väsynyt ja laiminlyönyt itsesi hoidon, mutta että nyt parannat tapasi ja alat hoitaa itseäsi tunnollisemmin ja olla itsellesi kiltimpi.

Tsemppiä.
 
Kllä se olisi ollut miehen tehtävä varmistaa että viesti mennyt perille. Jos vaimolta ei "kuittausta" kuulu, niin heräis kyllä epäilys onko viestiä nähnyt. Olisi soittanut ennemmin että nyt olis näin, tai vähintään viestillä "Tuliko viesti lasten yökyläilystä perille"?

Aapee:llä ei mitään paskaa fiilistä tarvii tuntea. Mies ois ite hoitaa homman paremmin.
 
Pöh, kyllä anteeksipyynnön olisi pitänyt riittää siinä vaiheessa kun viestin luit ja pyysit anteeksi. Jos mies ei pysty siitä huolimatta illasta nauttimaan, niin ei sille mitään voi. Ei toista voi pakottakaan konserttiin menemään jos ei kerran halua.
 
[QUOTE="vierailija";29249695]Mies ihan itse pilaa oman iltansa. Siinähän kiukuttelee ja leikkii marttyyria: itse valitsi kotiin jäämisen.[/QUOTE]

Samaa mieltä. Rasittavaa marttyyrimeininkiä.
Ja itsehän hän alunperin mokasi homman, unohtaessaan kyläilyn.
 
En myöskään tajua noita kommentteja "miksi omistat kännykän jos et kyttää sitä joka viides minuutti".
Mikä ihmeen taho määrää, että jos omistat puhelimen, on kaikkien saatava sinut sillä kiinni 24/7?
Kyllä ihminen saa, ja ihan järkevääkin on, välillä olla tavoittamattomissa, etenkin viikonloppuisin.
 
[QUOTE="Hymy";29249117]Mun mielestä sun ei tartte millään lailla tuntea huonoa fiilistä asiasta. Ihan reilua että mies jäi kotiin kun oli yökyläilyt sopinutkin. Ja tosiaan rankan viikon jälkeen on vain ihan hyvä olla ja rentoutua, siinä ei mitään ylimääräistä hommaa kaipaa.[/QUOTE]

Juuri näin. Mieshän tässä on asiat sössinyt, joten hoitakoot ne myös ihan itse ilman kiukutteluja. Miksi hän lisää taakkaasi vielä entisestään? Minä en tuossa tilanteessa suostuisi potemaan huonoa omatuntoa, vaan antaisin miehen hoitaa sotkunsa itse ja varmaan vielä rähähtäisin päälle, jos kehtaisi asian takia kiukutella minulle.
 
Minulta meni nyt kyllä ohi, miksi ap ei olisi saanut olla vihainen, vaikka olisi lukenutkin tekstarin. Yhtä väsynyt hän kai oli ja yhtä lailla mies oli sopinut kyläilyn kysymättä ap:lta ensin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;29250368:
7 vuotiaat, ei kai niitä tarvii koko aikaa hyysätä. eikö ne pärjää itekseen, ilman että joku on aina perseen takana paimentamassa.

No tätä mäkin mietin, leikkivät yhdessä, sit vähä herkkuja ja joku leffa ja nukkumaan. Ei voi olla noin vaikeeta....
 
Kuulin rippikoulussa että parituhatta vuotta sitten syntyi kaveri joka antaa kaikki meidän syntimme anteeksi. Varmaan pätee myös valehtelemiseen.

Tai, kuulin kun Koffin puistossa denat kertoili että nimenomaan puhelimeen puhuminen parantaa tilapäisesti ihmisen ajotaitoja koska pystyy silloin keskittymään niin paljon paremmin liikenteeseen ja ajamiseen. Linkkiä en nyt valitettavasti voi laittaa kun kuulin tään vaan.

No onpas sama asia.
 
Ärsyttävää kun ihmisillä on kännykkä, mutta eivät katso niitä koskaan. Sama olla imman sitä kännykkää sitten.

Mitä vittua? Miksi sitä pitäisi vähän väliä tuijotella tai sitten olla kokonaan ilman? Miten helvetissä ihmiset selvis 80-luvulla edes hengissä, kun ei ollut kuin lankapuhelimet? Ja siis miks pitäis olla ilman? Jotta ei saa sitten soittaakaan koskaan kenellekään, kun ei ole sen saatanan härrävärkin orja?

Mitenhän sä olisit selvinnyt aikana, jolloin sut tavoitti puhelimitse just sinne asti kun se kiekkopuhelimen johto sattui yltämään...
 
Miksi miehen piti luvata kavereita yökylään? Olis sanonut lapselle että ensin puhuu äidin kanssa ennen kuin voi luvata mitään. Mä en hyväksyisi tollasta.
 

Yhteistyössä