Paskimmat asiat jotka miehesi/eksäsi on sinulle/ lapselle tehnyt?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hh

Vieras
Mulla se, kun tuossa itsenäisyyspäivän vastaisena yönä mieheni löi mua ensimmäisen kerran. Juttu alkoi siitä että lapsella on ollut univaikeuksia, ja niin oli sinäkin yönä. Viidennen heräämisen jälkeen en jaksanut enää nukuttaa itkuista lasta ja ärähdin sitten tälle että ole jo hiljaa. Isänsä sitten vetäisi mua viisi kertaa selkään nyrkillä niin että aloin itkeä aika hysteerisesti. Ei voi sanoa että itse olisin käyttäytynyt lasta kohtaan mitenkään hyvin, mutta siinä vaiheessa väsytti niin armottomasti. Sain sitten lapsen lopulta takaisin uneen (omaa itkuani nieleskellen) ja kun kömmin takaisin sänkyyn, mies tuli siihen silittelemään ja anteeksi pyytelemään. En reagoinut siihen mitenkään, enkä aamuiseenkaan anteeksipyyntöön. En vaan jaksa välittää, nyt ollaan molemmat käyttäydytty kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Lapsellakin unet ovat nyt viimein parantuneet (alla siis neljän kuukauden univaje koko perheellä, mistä syystä mies on pari kertaa huutanut lapselle että ei kestä tätä). Olen niin väsynyt riitelemiseen tai hänen provoisointiinsa. Eilenkin tyyppi yritti vääntää riitaa siitä että olin laittanut vahingossa appiukolta saamamme kinkkurullan pakkaseen vaikka siinä olisi ollut päiväystä jäljellä. Tuosta jaksoi jauhaa 20 minuuttia ennen kuin luovutti. Argh! Toivotaan että kun miehen unettomuus (saa melatoniinia siihen lääkäriltä heti joulun jälkeen) väistyy niin perhe-elämäkin alkaisi taas maistua.
 
Mulla se, kun tuossa itsenäisyyspäivän vastaisena yönä mieheni löi mua ensimmäisen kerran. Isänsä sitten vetäisi mua viisi kertaa selkään nyrkillä niin että aloin itkeä aika hysteerisesti.

Toivotaan että kun miehen unettomuus (saa melatoniinia siihen lääkäriltä heti joulun jälkeen) väistyy niin perhe-elämäkin alkaisi taas maistua.

Sinä jäät odottelemaan sitten sitä seuraavaa lyöntikertaa? Oletko ihan tosissasi?
 
Sinä jäät odottelemaan sitten sitä seuraavaa lyöntikertaa? Oletko ihan tosissasi?

Niinpä. Uskomatonta..

Meillä taitaa pahin olla että mies laski sängyn laitaa nousevan lapsen alas sillätavalla että lapsi pyllähti pehmeästi ja säikähdyksissään alkoi itkeä. Ei lähelläkään väkivaltaa muttei kivaltakaan tuntunut. Tuollaista en silti hyväksy mieheltä, mistään väkivallasta puhumattakaan.
 
Pahinta... hmm enpä osaa sanoa mikä on pahinta, niitä on niin monta... :( Yks pahimmista on uhkailut, kuten autossa huutanut, että haluatko, että mä vedän tän auton paskaks nyt? Olin viimesilläni raskaana. Jätti mut yksin synnytyksen edellä lähteäkseen lomalle tyttöystävän kanssa, ilmoitti perheelleen meidän lapsen nimen, ennenkuin oli nimestä edes päätetty... siihen päälle fyysiset teot, seksiin painostaminen, läpsiminen, lyöminen, potkiminen...
 
[QUOTE="vieras";22682442]Pahinta... hmm enpä osaa sanoa mikä on pahinta, niitä on niin monta... :( Yks pahimmista on uhkailut, kuten autossa huutanut, että haluatko, että mä vedän tän auton paskaks nyt? Olin viimesilläni raskaana. Jätti mut yksin synnytyksen edellä lähteäkseen lomalle tyttöystävän kanssa, ilmoitti perheelleen meidän lapsen nimen, ennenkuin oli nimestä edes päätetty... siihen päälle fyysiset teot, seksiin painostaminen, läpsiminen, lyöminen, potkiminen...[/QUOTE]

kai tuo on nykyään ex?
 
Kun lasten saannin jälkeen sovimme että lähden yksityisyrittäjäksi yrittämään. Tulonihan putosivat dramaattisesti, sain juuri ja juuri maksettua yhden tai kaksi laskua, muuhun ei rahani riittäneet. Mies päätti että ruokaa en kotona syö koska en niitä ole maksanut. Elin siis niillä mitä asiakkaat sattuivat tarjoamaan. Laihduin n.45kiloiseksi.
Seuraavaksi tuli päällekäyminen.
Eronnut olen ja sain ystäviltäni (siis luulin ystäviksi) paskaa niskaan.
 
Huutaminen, tavaroiden/kodin rikkominen, ravistelu, puristelu, töniminen, uhkailu, seksiin pakottaminen, lyöminen, potkiminen, pelottelu.. näitähän riittää. Ja ylipäänsä se, että teki kotielämästä turvatonta, rytmitöntä, pelottavaa.. kaikkea sitä. Esti normaalin vauva-ajan sekä minulta että lapsilta. On ex. Ja kannattaa sinunkin ap miehesi järjestää mahdollisimman pian ex-asemaan. Tuo ei lopu koskaan eikä nukkumisella helpota.
 
Tekeekö se rytmittömäksi elämän kun kumpikin vanhemmista käy vuorotöissä ja tekee välillä reissuhommia, miten pakotti seksiin, otti vaan sinut vai fyysisesti repi vaatteet pois ja otti?
 
Ymmärsinkö oikein, oliko lapsi sun sylissä kun mies löi?! Sairasta toi on... ja kuules, se melatoniini ei välttämättä edes auta nukahtamiseen. Ja jos olisi vakava unettomuus kyseessä niin ei ne lääkäristä sanois että odotelkaahan nyt joulun yli niin kokeillaan melatoniinia...
 
Alkuperäinen kirjoittaja näissäkin on eroja;22682561:
Tekeekö se rytmittömäksi elämän kun kumpikin vanhemmista käy vuorotöissä ja tekee välillä reissuhommia, miten pakotti seksiin, otti vaan sinut vai fyysisesti repi vaatteet pois ja otti?

No en mä ole vuorotyöstä mitään sanonut. :) Mies ei tehnyt vuorotöitä vaan oli naapurissa juomassa. Tuli sieltä esim. kesken lapsen päiväunien ja pakotti herättämään jotta pääsee hakemaan kaljaa. Tai kun justiinsa oltiin tultu ulkoilemasta ja olis ollut ruoka-aika, niin taas piti jonnekin herran takia lähteä. Lapsille riitti kuulemma näkkäri ja ei kun menoksi. Se on pikkasen kuitenkin eri asia kuin reissuhommat.

Kyllä, ihan fyysisesti repi vaatteet pois ja pakotti seksiin tai sitten uhkaili esim. lyömisellä, tappamisella tms jotta sai mut olemaan hiljaa. Vieläkö haluat jotain tietää?
 
Nyt pitää olla varoivainen ymmärrysten suhteen että täällä mammapalstalla ei ammuta, se vauva oli ollut sylissä ja toinen vauva kädessä tai pitänyt sylissä kun oli ensin lyönyt, sitten potkinut ja samantien oli huutanut tulevan vauvan nimen vieraille.
 
No en mä ole vuorotyöstä mitään sanonut. :) Mies ei tehnyt vuorotöitä vaan oli naapurissa juomassa. Tuli sieltä esim. kesken lapsen päiväunien ja pakotti herättämään jotta pääsee hakemaan kaljaa. Tai kun justiinsa oltiin tultu ulkoilemasta ja olis ollut ruoka-aika, niin taas piti jonnekin herran takia lähteä. Lapsille riitti kuulemma näkkäri ja ei kun menoksi. Se on pikkasen kuitenkin eri asia kuin reissuhommat.

Kyllä, ihan fyysisesti repi vaatteet pois ja pakotti seksiin tai sitten uhkaili esim. lyömisellä, tappamisella tms jotta sai mut olemaan hiljaa. Vieläkö haluat jotain tietää?

Miten lapset nykyään, pitääkö yhteyttä lapsiinsa, miten erosti hänestä lähtemällä yhtäkkiä vai sanomalla että eroan, eikö se ollut vaikeaa sille miehelle?
 
Alkuperäinen kirjoittaja nämä vielä;22682593:
Miten lapset nykyään, pitääkö yhteyttä lapsiinsa, miten erosti hänestä lähtemällä yhtäkkiä vai sanomalla että eroan, eikö se ollut vaikeaa sille miehelle?

Ihan yhtäkkiä oikeastaan lähdin. Kun en uskaltanut enää kotiini mennä. Samana päivänä mies rikkoi puhelimen, keittiön ikkunan, ja nosti olohuoneen ison pöydän ilmaan(uhaten heittää sen olohuoneen ikkunasta) ilmaan tyttären ollessa siinä vieressä. Oli miehelle vaikeaa kyllä se että lähdin. Mutta se nyt ei mua kiinnostanut. N. vuoden verran tapasi lapsia epäsäännöllisesti. Sitten katosi.
 
Ex oli väkivaltainen kakkiainen joka hakkasi ja haukkui mua ihan liikaa mutta pahimmat jutut oli silti ne kun varasti tyttärensä ristiäislahjarahat ryypätäkseen ne ja kun löi nyrkillä lapsen tekemän piparkakkutalon rikki lapsen nähden (sen jälkeen en oo muuten tehnyt yhtenäkään jouluna sellaista perinteistä piparkakkumökkiä enkä varmaan koskaan enää teekään).
 
Kyllä parisuhde on hieno asia.

Btw, veikkauksia, monesko viesti on se jossa joku ensimmäistä kertaa mainitsee trenditietoisestisti sanan "narsisti"? Lukuunottamatta tietenkin tätä.
 
Ex oli väkivaltainen kakkiainen joka hakkasi ja haukkui mua ihan liikaa mutta pahimmat jutut oli silti ne kun varasti tyttärensä ristiäislahjarahat ryypätäkseen ne ja kun löi nyrkillä lapsen tekemän piparkakkutalon rikki lapsen nähden (sen jälkeen en oo muuten tehnyt yhtenäkään jouluna sellaista perinteistä piparkakkumökkiä enkä varmaan koskaan enää teekään).

:( :hug: Mun exä löi lapsen ristiäislahjaksi saaman soittorasian kannen rikki nyrkillään. :(
 
Yhteistyössä