K
krisse_92
Vieras
Olen 23-vuotias nainen ja mieheni on kohta 25v. Olemme seurustelleet 2v 4kk, josta asuneet yhdessä 1v 11kk. Monet siis voivat tästä päätellä, että olimme seurustelleet vasta vähän aikaa ennen kuin muutimme yhteen ja tiedostan nyt että tämä oli virhe koska emme tunteneet toisiamme vielä kovinkaan hyvin. Silloin vaan oli se "hyvä fiilis" että tämä pistetään toimimaan ja sitä rataa.
Suhteemme ongelma on ehdottomasti se, että me emme ikinä keskustele mitään vakavia asioita tai esimerkiksi keskustele parisuhteemme tilasta. Minulla ei ole mitään hajua mikä suhteessamme ärsyttää miestä tai mitä hän haluaisi että olisi toisin, vaikka olen siis yrittänyt kysyä. Mies ei kerro, enkä edes tiedä ajatteleeko hän sellaisia asioita mutta ilmi ei ainakaan tuo millään tapaa. Esimerkiksi jos miestä ärsyttää tai vtuttaa joku, ei varma kerro sitä minulle vaan odottaa että fiilis menee ohi ja jatkaa elämäänsä. Joo, aika unelma parisuhde sillä saralla että ei tarvitse tapella mutta alkaa pikku hiljaa kyllästyttämään että miehestä ei saa mitään irti, tuntuu etten tunne koko tyyppiä koska en tiedä mitä hänen päässään liikkuu. Tuntuu, että meillä ei ole mitään PARIsuhdetta koska molemmat vaan pitävät asiat omana tietonaan. Kuinka voimme vetää tätä kelkkaa yhdessä eteenpäin ilman yhteistyötä?! Olen itse yrittänyt puhua asioista ja kysellä mieheltä, mutta hän menee ihan lukkoon tai ärsyyntyy, että hän ei todellakaan tiedä miksi tälläisistä pitää keskustella. Hän ei myöskään osaa vastata kysymyksiin vaan sanoo aina ettei tiedä (esimerkiksi kun kysyn, että mitä haluaisi tulevaisuudelta, mitkä asiat ovat suhteessamme hyvin, mitkä asiat ärsyttävät jne.) Miehellä on sellainen perus neutraali olotila, ikinä ei ole onnellinen ja iloinen mistään muttei myöskään näytä negatiivisia tunteita juurikaan. Hän vain on, joka antaa ihmisestä kylmän ja kolkon kuvan. Tuntuu, että mikään ei liikuta ikinä millään tapaa. Tuntuu, ettei hän ole aidosti läsnä misään vaan elää ns. omaa arkeaan ja parisuhde tulee siinä sivussa.
Minä en edes ole sellainen ihminen joka tarvitsee koko ajan huomiota, mutta kaipaan suhteelta läheisyyttä, hellyttä ja seksuaalisuutta. Sellaista tunnetta, että tuo toinen oikeasti välittää minusta ja haluaa olla juuri minun kanssa. Että hän on kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä minun päässäni liikkuu milläkin hetkellä. Mutta meidän arki pyörii vain pinnallisten asioiden ympärillä; mitä syödään tänään, mihin aikaan menet töihin, mennäänkö nukkumaan jne. Olen jo unohtanut millainen parisuhteen kuuluisi olla, ja toisinaan suljen silmäni ja kuvittelen että tämä kaikki on normaalia.
Isoin solmu tässä nyt on lähiaikoina ollut meidän seksielämä. Emme aluksikaan olleet mitään kaneja, enkä olekaan sellainen että seksiä pitäisi olla jatkuvasti. Pelkkä hyvä olo ja läheisyys toisen rinnalla riittää myös. Mutta seksi alkoi vähenemään todella paljon kun muutimme yhteen, ja niin se kai meneekin että suhde arkipäiväistyy. En täydellistä suhdetta odotakkaan. Ensin se oli että kerran viikossa, sitten kerran parissa viikossa.. Nyt ollaan menty yli vuosi niin että 1-2 kertaa kuukaudessa. Olenkin ihmetellyt mielessäni että siinäpä on mies jolla on vähäiset seksuaaliset halut. Toiseen naiseen en kuitenkaan usko. Yritin oppia elämään asian kanssa, sillä tiedostan ettei koko ajan voi haluttaa, meitä ihmisiä on erilaisia jne. Seksielämämme menikin siihen, että annoin miehelleni aina kun hän halusi. Mutta minun halujani ei olla ikinä otettu huomioon, että mitä minä olen vailla. Toki seksi on ihan hyvää silloin kun sitä on. Kun seksiä alkoi olla vähän, alkoi myös läheisyys ja hellyys loppumaan. Mies kyllä on hieman tunnevammainen juntti, joten läheisyyttä ei ole ikinä ollut niin paljon kun minä toivoisin. Olisi kiva esimerkiksi katsoa televisiota sylikkäin tai nukahtaa vierekkäin, mutta mies haluaa katsoa tv:tä yksin eikä pyydä ikinä viereen ja nukahtaa yksin, koska toisen läsnäolo on epämukavaa ja tulee kuuma.
No isoin pommi kuitenkin tippui tässä pari viikkoa sitten, kun nostin vihdoin kissan pöydälle että miksi seksielämämme on näin kuollutta. Että onko minussa jotain vikaa vai eikö häntä vain haluta. Tiedän, että syyttelevästi ei saisi keskustella mutta minun piti oikeasti tehdä töitä sen eteen että mies kerrankin avautuu ja kertoo asioita. Oli todella ison vähtäämisen takana saada hänestä mitään irti, menee vain lukkoon, sanoo ettei halua kertoa ja ettei tälläisistä tarvitse puhua. Äh. Minussa ei kuulemma ole mitään vikaa. Onneksi keksin kysyä ratkaisevan kysymyksen, että onko hänellä oikeasti niin pienet halut vai runkkaako. Ei meinannut ensin kertoa, mutta lopulta sain irti että mies runkkaa joka/joka toinen päivä. Tämä kirpaisi sydämeen. Mies hyvin tietää, että olen vailla seksiä, läheisyyttä, kosketusta mutta hän ei ole viitsinyt tehdä minun hyväkseni mitään vaan tyytyy ennemmin omaan käteensä?! Tässä tulee tosi alhainen olo, että mies ei pidä minua minään. Runkkaaminen ei minusta ole paha asia, mutta jos se vaikuttaa parisuhteen seksielämään ni alan olemaan hieman toista mieltä. Mies perusteli asiaa sillä, että se on opittu tapa eikä ole päässyt eroon, ettei hän ole ajatellut asiaa, että hän on laiska ja pääsee vähemmällä näin. Ja kuinka monena iltana olen yrittänyt viettää aikaa hänen kanssaan että kahden keskinen aika kiinnostaisi, mutta mies jumittaa ennemmin sohvalla Sandelsinsa kanssa. Kuinka rumana ja epähaluttavana olen pitänyt itseäni, vaikka olen nuori, normaalipainoinen ja ihan kai kauniskin. En ole sängyssä lahna vaan olen kysellyt mistä mies tykkää ja mitä hän haluaisi.
En tiedä miten tästä voin jatkaa. Olen yli vuoden kuvitellut että miehellä ei vaan ole haluja, mutta oikeasti tumputtaa omat halunsa pois. Keväällä kuulin vttuilua siitä, että minusta tulee aina kiukkuinen jos en ole saanut viikkoon, mutta mies ei ole jaksanut asian hyväksi tehdä mitään. Olen pomppinut miehen päällä yrittäen hakea läheisyyttä, mutta hän alkaa nukkumaan koska aamulla pitää nousta töihin. Läheisyytemme on kuollut siihen pisteeseen, että hyvän yön pusut annetaan. Sekin tuntuu niin turhalta koska tulee niin rutiininomaisesti, tehdään näin siksi koska niin nyt vain on tapana.
Ja minä kun otin asenteeksi sen kun tänne muutin, että yhdessä selviämme ongelmista tuli mitä tuli. Ajattelin että niin isoja ongelmia ei tule etteikö niistä selvittäisiin. Mies tuntui järkevältä ja hoitaa omat asiansa, mutta parisuhdetta hänen mielestään ei tarvitse ylläpitää millään tapaa. Ei ikinä kysy mistä minä pitäisin tai mikä kosketus tuntuu hyvältä. Suostuu hieromaan hartioitani jos minä hieron myös häntä. Tuntuu, että ei siis "anna mitään" vaan antamisen ilosta. Olen yrittänyt hakea läheisyyttä koska hän ei sitä itse ymmärrä antaa, ei työnnä pois mutta tuntuu niin tyhmältä että toinen ei anna sitä siksi koska kaipaisi sitä itsekin. Kerran nukkuessa tunkesin hänen kainaloon ja aloin silittelemään. Kysyin, että eikö tälläinen läheisyys hänestä tunnu hyvälle tai eikö hän kaipaa sellaista. Kuulemma tuntuu. Kysyin häneltä, että miksei hän silittele ikinä minua.. Kuulemma on niin laiska. Oikeasti mitä ihmettä?! Tuntuu niin pahalta. Tiedän että miehestä tulisi hyvä isä, koska hoitaa kotitöitä yms. Mutta miten ikinä uskallan tehdä tälläisen ihmisen kanssa lapsia jos parisuhde kuolee vielä enemmän sen jälkeen?!
Kai mies jollain tapaa minusta pitääkin, mutta joku nyt tässä mättää ja paljon. Olin vielä elämästämme rakentanut niin kivoja mielikuvia, että yritän vieläkin uskotella kuinka hyvä mies hän on ja että tästä kannattaa pitää kiinni. Mutta kun luen omaa tekstiäni, tulee minulle melkein itku. Eikö parisuhteessa kuuluisi viihtyä toisen seurassa? Eikö parisuhteessa kuuluisi ajatella mistä toinen tykkää eikä vaan itseään? Eikö parisuhteessa hellyys ja läheisyys pitäisi olla ihanaa, että saa jakaa kosketusta ihmisen kanssa jota rakastaa?! Olen alkanut miettimään, että emme taida olla toisillemme ne oikeat. Kemiat ei taida henkisellä tasolla kohdata sillä tapaa, että seksielämä tai läheisyys luistaisi. Elämä on niin arkista, molemmat hoitaa omat velvollisuutensa ja parisuhde on ihan toissijainen. Tai tuntuu, ettei sellaista edes ole. Kunhan hengataan saman katon alla ja ehkä välillä harrastetaan seksiä. En muista milloin mies on viimeeksi sanonut rakastavansa minua, kehunut tai kertonut tunteistaan. Aikanaan minä vielä kerroin, mutta nykyään omakin kiinnostus vähän kadonnut.
Silti ero pelottaisi, tuntuu että teenkö pienistä ongelmista isoja. Että pitäisikö nämäkin ongelmat vaan ratkaista (miten jos toista ei saa puhumaan?) vai mitä kuuluisi tehdä. Mihinkään terapeutille mies ei suostu. Mies ei myöskään ikinä valita elämästämme, vaan on tyytyväinen kun jatkamme tätä saman katon alla hengaamista ilman suuria tunteita. Pelkään erotakaan, en halua olla taas tyhjän päällä kun tulevaisuus on tuntematon. Mutta jos tämä meno jatkuu olen tässäkin onneton. Ja kuinka hankala joskus sitten olisi lähteä kun on lapsia jne (no ei tällä seksimäärällä kyllä..).. Olen miettinyt onko mies aseksuaali, mutta toisaalta jos runkkaa niin eikai? Mies ei vaan ole ikinä ihan täysillä tunteella mukana misään, vaan kaikki tuntuu niin suorittamiselta. Seksiasennoista kysyin viimeeksi että mikä olisi hyvä "niin tää tuntuu ihan hyvältä". Mikään ei tunnu siis tositosi hyvältä ikinä. Myös miehelle sanoin kun keskustelimme tästä runkkaamisasiasta viimeeksi, että voin kertoa ettei parisuhteemme tule toimimaan ellei homma tule muuttumaan. Vissiin ollut vähemmällä runkkaamisella sen jälkeen, mutta en tiedä saanko enää omaa päätäni kasaan. Tuntuu kun matto olisi vedetty jalkojeni alta. Mies tuntuu niin välinpitämättömältä.
Suhteemme ongelma on ehdottomasti se, että me emme ikinä keskustele mitään vakavia asioita tai esimerkiksi keskustele parisuhteemme tilasta. Minulla ei ole mitään hajua mikä suhteessamme ärsyttää miestä tai mitä hän haluaisi että olisi toisin, vaikka olen siis yrittänyt kysyä. Mies ei kerro, enkä edes tiedä ajatteleeko hän sellaisia asioita mutta ilmi ei ainakaan tuo millään tapaa. Esimerkiksi jos miestä ärsyttää tai vtuttaa joku, ei varma kerro sitä minulle vaan odottaa että fiilis menee ohi ja jatkaa elämäänsä. Joo, aika unelma parisuhde sillä saralla että ei tarvitse tapella mutta alkaa pikku hiljaa kyllästyttämään että miehestä ei saa mitään irti, tuntuu etten tunne koko tyyppiä koska en tiedä mitä hänen päässään liikkuu. Tuntuu, että meillä ei ole mitään PARIsuhdetta koska molemmat vaan pitävät asiat omana tietonaan. Kuinka voimme vetää tätä kelkkaa yhdessä eteenpäin ilman yhteistyötä?! Olen itse yrittänyt puhua asioista ja kysellä mieheltä, mutta hän menee ihan lukkoon tai ärsyyntyy, että hän ei todellakaan tiedä miksi tälläisistä pitää keskustella. Hän ei myöskään osaa vastata kysymyksiin vaan sanoo aina ettei tiedä (esimerkiksi kun kysyn, että mitä haluaisi tulevaisuudelta, mitkä asiat ovat suhteessamme hyvin, mitkä asiat ärsyttävät jne.) Miehellä on sellainen perus neutraali olotila, ikinä ei ole onnellinen ja iloinen mistään muttei myöskään näytä negatiivisia tunteita juurikaan. Hän vain on, joka antaa ihmisestä kylmän ja kolkon kuvan. Tuntuu, että mikään ei liikuta ikinä millään tapaa. Tuntuu, ettei hän ole aidosti läsnä misään vaan elää ns. omaa arkeaan ja parisuhde tulee siinä sivussa.
Minä en edes ole sellainen ihminen joka tarvitsee koko ajan huomiota, mutta kaipaan suhteelta läheisyyttä, hellyttä ja seksuaalisuutta. Sellaista tunnetta, että tuo toinen oikeasti välittää minusta ja haluaa olla juuri minun kanssa. Että hän on kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä minun päässäni liikkuu milläkin hetkellä. Mutta meidän arki pyörii vain pinnallisten asioiden ympärillä; mitä syödään tänään, mihin aikaan menet töihin, mennäänkö nukkumaan jne. Olen jo unohtanut millainen parisuhteen kuuluisi olla, ja toisinaan suljen silmäni ja kuvittelen että tämä kaikki on normaalia.
Isoin solmu tässä nyt on lähiaikoina ollut meidän seksielämä. Emme aluksikaan olleet mitään kaneja, enkä olekaan sellainen että seksiä pitäisi olla jatkuvasti. Pelkkä hyvä olo ja läheisyys toisen rinnalla riittää myös. Mutta seksi alkoi vähenemään todella paljon kun muutimme yhteen, ja niin se kai meneekin että suhde arkipäiväistyy. En täydellistä suhdetta odotakkaan. Ensin se oli että kerran viikossa, sitten kerran parissa viikossa.. Nyt ollaan menty yli vuosi niin että 1-2 kertaa kuukaudessa. Olenkin ihmetellyt mielessäni että siinäpä on mies jolla on vähäiset seksuaaliset halut. Toiseen naiseen en kuitenkaan usko. Yritin oppia elämään asian kanssa, sillä tiedostan ettei koko ajan voi haluttaa, meitä ihmisiä on erilaisia jne. Seksielämämme menikin siihen, että annoin miehelleni aina kun hän halusi. Mutta minun halujani ei olla ikinä otettu huomioon, että mitä minä olen vailla. Toki seksi on ihan hyvää silloin kun sitä on. Kun seksiä alkoi olla vähän, alkoi myös läheisyys ja hellyys loppumaan. Mies kyllä on hieman tunnevammainen juntti, joten läheisyyttä ei ole ikinä ollut niin paljon kun minä toivoisin. Olisi kiva esimerkiksi katsoa televisiota sylikkäin tai nukahtaa vierekkäin, mutta mies haluaa katsoa tv:tä yksin eikä pyydä ikinä viereen ja nukahtaa yksin, koska toisen läsnäolo on epämukavaa ja tulee kuuma.
No isoin pommi kuitenkin tippui tässä pari viikkoa sitten, kun nostin vihdoin kissan pöydälle että miksi seksielämämme on näin kuollutta. Että onko minussa jotain vikaa vai eikö häntä vain haluta. Tiedän, että syyttelevästi ei saisi keskustella mutta minun piti oikeasti tehdä töitä sen eteen että mies kerrankin avautuu ja kertoo asioita. Oli todella ison vähtäämisen takana saada hänestä mitään irti, menee vain lukkoon, sanoo ettei halua kertoa ja ettei tälläisistä tarvitse puhua. Äh. Minussa ei kuulemma ole mitään vikaa. Onneksi keksin kysyä ratkaisevan kysymyksen, että onko hänellä oikeasti niin pienet halut vai runkkaako. Ei meinannut ensin kertoa, mutta lopulta sain irti että mies runkkaa joka/joka toinen päivä. Tämä kirpaisi sydämeen. Mies hyvin tietää, että olen vailla seksiä, läheisyyttä, kosketusta mutta hän ei ole viitsinyt tehdä minun hyväkseni mitään vaan tyytyy ennemmin omaan käteensä?! Tässä tulee tosi alhainen olo, että mies ei pidä minua minään. Runkkaaminen ei minusta ole paha asia, mutta jos se vaikuttaa parisuhteen seksielämään ni alan olemaan hieman toista mieltä. Mies perusteli asiaa sillä, että se on opittu tapa eikä ole päässyt eroon, ettei hän ole ajatellut asiaa, että hän on laiska ja pääsee vähemmällä näin. Ja kuinka monena iltana olen yrittänyt viettää aikaa hänen kanssaan että kahden keskinen aika kiinnostaisi, mutta mies jumittaa ennemmin sohvalla Sandelsinsa kanssa. Kuinka rumana ja epähaluttavana olen pitänyt itseäni, vaikka olen nuori, normaalipainoinen ja ihan kai kauniskin. En ole sängyssä lahna vaan olen kysellyt mistä mies tykkää ja mitä hän haluaisi.
En tiedä miten tästä voin jatkaa. Olen yli vuoden kuvitellut että miehellä ei vaan ole haluja, mutta oikeasti tumputtaa omat halunsa pois. Keväällä kuulin vttuilua siitä, että minusta tulee aina kiukkuinen jos en ole saanut viikkoon, mutta mies ei ole jaksanut asian hyväksi tehdä mitään. Olen pomppinut miehen päällä yrittäen hakea läheisyyttä, mutta hän alkaa nukkumaan koska aamulla pitää nousta töihin. Läheisyytemme on kuollut siihen pisteeseen, että hyvän yön pusut annetaan. Sekin tuntuu niin turhalta koska tulee niin rutiininomaisesti, tehdään näin siksi koska niin nyt vain on tapana.
Ja minä kun otin asenteeksi sen kun tänne muutin, että yhdessä selviämme ongelmista tuli mitä tuli. Ajattelin että niin isoja ongelmia ei tule etteikö niistä selvittäisiin. Mies tuntui järkevältä ja hoitaa omat asiansa, mutta parisuhdetta hänen mielestään ei tarvitse ylläpitää millään tapaa. Ei ikinä kysy mistä minä pitäisin tai mikä kosketus tuntuu hyvältä. Suostuu hieromaan hartioitani jos minä hieron myös häntä. Tuntuu, että ei siis "anna mitään" vaan antamisen ilosta. Olen yrittänyt hakea läheisyyttä koska hän ei sitä itse ymmärrä antaa, ei työnnä pois mutta tuntuu niin tyhmältä että toinen ei anna sitä siksi koska kaipaisi sitä itsekin. Kerran nukkuessa tunkesin hänen kainaloon ja aloin silittelemään. Kysyin, että eikö tälläinen läheisyys hänestä tunnu hyvälle tai eikö hän kaipaa sellaista. Kuulemma tuntuu. Kysyin häneltä, että miksei hän silittele ikinä minua.. Kuulemma on niin laiska. Oikeasti mitä ihmettä?! Tuntuu niin pahalta. Tiedän että miehestä tulisi hyvä isä, koska hoitaa kotitöitä yms. Mutta miten ikinä uskallan tehdä tälläisen ihmisen kanssa lapsia jos parisuhde kuolee vielä enemmän sen jälkeen?!
Kai mies jollain tapaa minusta pitääkin, mutta joku nyt tässä mättää ja paljon. Olin vielä elämästämme rakentanut niin kivoja mielikuvia, että yritän vieläkin uskotella kuinka hyvä mies hän on ja että tästä kannattaa pitää kiinni. Mutta kun luen omaa tekstiäni, tulee minulle melkein itku. Eikö parisuhteessa kuuluisi viihtyä toisen seurassa? Eikö parisuhteessa kuuluisi ajatella mistä toinen tykkää eikä vaan itseään? Eikö parisuhteessa hellyys ja läheisyys pitäisi olla ihanaa, että saa jakaa kosketusta ihmisen kanssa jota rakastaa?! Olen alkanut miettimään, että emme taida olla toisillemme ne oikeat. Kemiat ei taida henkisellä tasolla kohdata sillä tapaa, että seksielämä tai läheisyys luistaisi. Elämä on niin arkista, molemmat hoitaa omat velvollisuutensa ja parisuhde on ihan toissijainen. Tai tuntuu, ettei sellaista edes ole. Kunhan hengataan saman katon alla ja ehkä välillä harrastetaan seksiä. En muista milloin mies on viimeeksi sanonut rakastavansa minua, kehunut tai kertonut tunteistaan. Aikanaan minä vielä kerroin, mutta nykyään omakin kiinnostus vähän kadonnut.
Silti ero pelottaisi, tuntuu että teenkö pienistä ongelmista isoja. Että pitäisikö nämäkin ongelmat vaan ratkaista (miten jos toista ei saa puhumaan?) vai mitä kuuluisi tehdä. Mihinkään terapeutille mies ei suostu. Mies ei myöskään ikinä valita elämästämme, vaan on tyytyväinen kun jatkamme tätä saman katon alla hengaamista ilman suuria tunteita. Pelkään erotakaan, en halua olla taas tyhjän päällä kun tulevaisuus on tuntematon. Mutta jos tämä meno jatkuu olen tässäkin onneton. Ja kuinka hankala joskus sitten olisi lähteä kun on lapsia jne (no ei tällä seksimäärällä kyllä..).. Olen miettinyt onko mies aseksuaali, mutta toisaalta jos runkkaa niin eikai? Mies ei vaan ole ikinä ihan täysillä tunteella mukana misään, vaan kaikki tuntuu niin suorittamiselta. Seksiasennoista kysyin viimeeksi että mikä olisi hyvä "niin tää tuntuu ihan hyvältä". Mikään ei tunnu siis tositosi hyvältä ikinä. Myös miehelle sanoin kun keskustelimme tästä runkkaamisasiasta viimeeksi, että voin kertoa ettei parisuhteemme tule toimimaan ellei homma tule muuttumaan. Vissiin ollut vähemmällä runkkaamisella sen jälkeen, mutta en tiedä saanko enää omaa päätäni kasaan. Tuntuu kun matto olisi vedetty jalkojeni alta. Mies tuntuu niin välinpitämättömältä.