Pelkään erota.

["Yksin"]

Pelkään sitä yksinäisyyttä. Uutta miestä en alle 2-vuotiaan äitinä halua ottaa, se ei ole mielestäni lapselle hyväksi. Olisin siis todella pitkään yksin. Ei ystävät ja sukulaiset korvaa kumppania. Ei minulla edes ole ystäviä, yksi vain. Hävettäisi kertoa kenellekään elämästäni, joten uusiakin on vaikea hankkia.

Mutta ero vaikuttaa melkein väistämättömältä. Ei moista piittaamattomuutta ja alkoholin jumalointia kestä! Mies väittää välittävänsä, mutta näyttö puuttuu.
Kumpa olisin nähnyt sen mikä oli silmieni edessä koko ajan ennen kuin hankimme lapsen! Olen pettänyt lapseni, hän ei saanutkaan sitä isää jonka olisin hänelle suonut. Sydämeni särkyy joka kerta kun mies ohittaa pienen tytön katseen.

Toki hänellä on sairaus, mutta kyse on myös ajasta ennen sairastumista. Jos sairas pystyy huvittelemaan kaveriensa kanssa niin sairas pystyy myös leikkimään oman lapsen kanssa. En jaksa enää ymmärtää häntä. Saan miehen perheen vihat ylleni jos jätän sairaan miehen. Ja kyllä tunnenkin siitä syyllisyyttä. Hän saattaa kuolla vaikka seuraavana päivänä lähdöstäni, sammuu parvekkeelle pakkaseen tai tukehtuu naama muovipussiin painautuneena. Useasti olen huoletinut ettei mitään satu.

Minä olin kiltti tyttö, se jolta odotettiin niin paljon. Ja tähän minä päädyin: juopon vaimoksi, äidiksi ilman ammattia ja todennäköisesti vielä eronneeksi yksinhuoltajaksi 7v. suhteen jälkeen. Voinkohan enää korjata mitään? Joskus tuntuu, että kuolen tähän häpeään ja katumukseen. Palkkani typeryydestä on yksinäisyys.

 

[Joxu]

Mikä on susta tossa tilanteessa parempi ratkasu? Sun miehen tossa pitäis ainakin haluta muutosta ja hakeutua hoitoon ja sen on lähdettävä lopulta sun miehestä itestään. Haluatko ite elää loppu elämäs tollasessa suhteessa? Mieti miten toi kaikki vaikuttaa teijän lapseen. Mitä sitten vaikka sun miehen vanhemmat sulle suuttuu, anna niitten suuttua ihan rauhassa ja elä sä elämääs onnellisena eteenpäin. Mitä sen on väliä mitä muut tosta ajattelee. Tärkeintä on nyt sinä ja sun lapsi ja teijän hyvinvointi. Kaikki muut asiat hoituu, kun hoidat ne. Ainoastaan sä tiedät mitä haluut ja kuinka haluat elämäs elää joko onnellisena tai onnettomana.

 

["Harmaa"]

Itkettää, kun luin tuon. Olen itse melkolailla samassa tilanteessa. Olen juuri eroamassa miehestäni, jolla on alkoholiongelma sekä luultavasti myös mielenterveysongelmia. Hän on ollut jopa vieroituksessa kaiken muun hoidon lisäksi, mutta ei pysty "paranemaan". Ei ainakaan vielä. Hän tunnustaa ongelmansa ja lupailee tekevänsä sitä ja tätä, mutta kun ei se vaan onnistu.

Meillä on reilu 2v lapsi, joten on ollut niin vaikea jotenkin saada tämä kaikki päätökseen. Eroa olen yrittänyt tehdä jo vuoden. Nyt miehellä on oma asunto ja tahdon katkaista häneen välit kokonaan. Hän tahtoisi yrittää ja näyttää ja sitä ja tätä, mutta ei enää. Olen itse henkisesti niin rikki, etten tiedä pystynkö normaaliin elämään vai pitäisikö minun hakea apua itselleni.

Meillä ero sinun tilanteeseesi on se, että exäni on hyvin rakastava isä. Tai ainakin käyttäytyy sen mukaan ja uskon, että lapsi todella on hänelle kaikki kaikessa. Hän ei vaan välttämättä ole hyvä huoltaja ja turvallinen aikuinen, hyvä kasvattaja lapsellemme.

Olen niin suunnattoman pahoillani puolestasi, koska tiedän miten jumalattoman raskasta tuo on. Nyt on tärkeintä uskoa siihen, että ainakaan huonommaksi elämä ei voi eron myötä mennä, eihän? Sinä löydät taatusti vielä miehen ja olet onnellinen kun sen aika on.

 

["Vieras"]

Ehdit vielä opiskella ammatin.

 

["yks vaan"]

Nyt leuka pystyyn nainen. Ei se elämä eroon lopu, etkä sinä ole vastuussa miehestäsi vaan itsestäsi, omasta onnellisuudestasi ja hyvinvoinnistasi, sekä lapsestasi. Pahinta mitä voit lapselle antaa on onneton ja surullinen äiti. Ja sitä sinä taidat olla nyt miehesi kanssa asuessasi. Ja kuka sanoo että olisit kauaa yksinäinen. Koskaan ei tiedä, elämä saattaa yllättää. Eihän sun tarvitse heti kenenkään kanssa yhteen muuttaa.

Minä erosin juuri 17 yhteisen vuoden jälkeen miehestäni. Erosin siksi että en halunnut näyttää kauempaa lapsille sellaista vääristynyttä parisuhteen mallia enkä halunnut että lapset joutuvat katsomaan päivästä toiseen ja vuodesta toiseen onnetonta ja surkeaa äitiä. Meillä on 3 alle kouluikäistä lasta. Joskus on vain huonoja vaihtoehtoja ja niistä täytyy valita se vähemmän huono.

Omasta erostani on todella vähän aikaa ja voin sanoa että jo nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Siltä tuntuu. Suuri ahdistus ja paha olo minussa muutti meiltä pois miehen myötä ja nyt minulla on tilaa hengittää. Ja nyt voin sanoa olevani niin paljon parempi äiti lapsilleni.

Lopeta kiltteys ja ala elä itselesi. Älä häpeä. Meillä on vain tämä yksi elämä elettävänä. Ja lapsesi on niin pieni ettei osaa vielä eroa surra.

 

["Kaisa"]

Tee hieno teko lapsesi vuoksi ja eroa miehestäsi. Yksinhuoltajana ja fiksuna naisena teet lapsesi elämästä onnellisen. Voihan mies olla kuitenkin etävanhempana tahtoessaan niin.
Lisäksi uskon sinunkin löytävän uuden paremman miehen kun saat elämäsi järjestykseen.

 

[eronnut minäkin]

Itsellä aika ajoin vähän samanlaisia fiiliksiä. Itse erosin reilut kolme vuotta sitten avopuolisostani ja lasteni isästä. Eron syynä oli miehen jatkuva kaljoittelu, harvoin oli ympäripäissään mutta päivittäin tissutteli kaljaa. Ei myöskään ollut mitenkään väkivaltainen vaan päinvastoin sellainen kiltti mies. Taustalla oli myös kaikkea muuta, mm. maatila oli vähän puolipakolla aikoinaan "myyty" miehelle kun oli hätäseen saanut armeijan käytyä. Ts. piti tulla jatkmaan tilaa vaikka itsellä ei niin hirveitä haluja asiaan ollut. Sit kun appiukko kuoli kaikki alko mennä päin helvettiä, kaljottelu lisäänty, työt jäi tekemättä jne.... Varmaan taustalla oli masennustakin mutta ei itse lähtenyt sitä apua siihen hakemaan enkä itse myöskään osannut olla varmaan tarpeeksi tukena. Itsellä teki niin pahaa kattoa vierestä kun toinen tuhoaa elämänsä. Sit sairastu vakavasti, joutu sairaalaan useammaksi viikoksi ja silloin ajattelin että jospa se olisi ollut sellainen herätys mutta jkn ajan kuluttua kun oli kotiutunut niin niitä kaljatölkkejä alko ilmaantua uudestaan. Silloin sitten sain itsestäni niin paljon että muutin erilleni. Pahalta tuntui kun tuli tunne että "rotat jättää hukkuvan laivan" mutta en enää uudelleen jaksanut jäädä kattomaan kun toinen tuhoaa elämänsä. Nykyään ollaan ihan hyvissä väleissä, melkeinpä päivittäin tekemisissä. Kaljoittelua jatkaa edelleen mutta nyt minun ei sitä tarvitse vierestä katsoa. Lapset käy säännöllisen epäsäännöllisesti isänsä luona ja vaikuttavat ihan tyytyväisiltä eli kumminkin puolin ja toisin tykkäävät eli isä lapsistaan ja lapset isästään.