Keväällä sain töissä siirron toiseen firman sisällä toiseen työhön, edessä oli ihan uusien asioiden opettelu. Se on sujunut ihan kohtalaisesti. Kesän alussa sain uutta opeteltavaa lisää. Meiltä jäi yksi äitiyslomalle ja tilalle ei otettu ketään uutta, vaan työt ripoteltiin muille. No, senkin opettelu on sujunut ihan hyvin. Loma-aikana olen joutunut hoitamaan kahden muun henkilön töitä myös osittain, mutta eipä siinäkään mitään ongelmaa ole ollut, onneksi on ollut rauhallista.
Meillä on kolme lasta, kaikki urheilevat, joten näitä harrastusmenoja riittää kesät talvet. Mies käy erittäin paljon kotitilallaan töissä, tila on perikunnan hoidossa mutta käytännössä mieheni hoitaa sitä veljensä pojan kanssa. Tilalla asuva miehen veli on alkoholisti ja kaiken lisäksi tyrannisoi täysin myös tilalla asuvaa äitiään ja siskoaan. Omalla äidilläni alkaa olla ongelmia muistinsa kanssa.
Keskimmäinen lapsistamme on kohta 15v ja oikein kunnon murrosikä päällä. Hänellä on myös luki-ongelmia, jotka tietysti vaikeuttavat koulunkäyntiä. Isä ei pysty pojan ongelmien kanssa toimimaan minuuttiakaan, joten ne kaikki kaatuvat minun niskaani. Ja noista kotitilan töistä johtuen aika pitkälle myös meidän perheen arjen pyöritys. Itselläni on lisäksi pitkä työmatka, päivän pituus on klo 6.10 - 17.45 työmatkojen kanssa.
Viimeiset pari viikkoa loman jälkeen töissä ovat olleet tosi rankkoja. En tahdo millään päästä kiinni työrytmiin, olen jatkuvasti väsynyt ja huonolla tuulella. Tänään tuli sellainen tunne että en kerta kaikkiaan jaksa enää. Haluaisin vaan käpertyä peiton alle ja olla, ilman että koko ajan on sekuntikellon kanssa mentävä sekä kotona että töissä.
Oikeastaan tarvitsisin nyt jotain potkua tai rohkaisua, tai en tiedä tarvitsisinko jopa ammattiapua tässä tilanteessa.
Kaikista eniten varmaan päänuppia rassaa se, että on niin monta asiaa joista pitäisi selviytyä. Olen kuitenkin meidän perheessä se joka ns. pitää homman kasassa.
Kaiken lisäksi alkaa vähitellen hiipimään mieleen kuun puoliväli, jolloin pitäisi tulla eräiden kokeiden tulokset. Papassa oli pieniä muutoksia, joten kävin lisätutkimuksissa alkukesästä. Lääkäri kyllä sanoi että hänen mielestään tässä ei ole syytä huoleen, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa, nyt se alkaa tulla uudestaan mieleen kun vastaukset pitäisi tulla.
Painoakin on päässyt kertymään liikaa, ja asialle pitäisi tehdä jotain. Mutta kun nyt tuntuu että en kerta kaikkiaan pysty ottamaan itsestäni sitä tarvittavaa otetta.
Olen itse sitä mieltä että tarvitsisin pienen lisäloman töistä, mutta kun luonto ei antaisi periksi sitäkään. Tai sanotaanko niin että se äitiysloman tuuraus aiheuttaa sen, että voisin olla pois vain tiettyyn aikaan.
Tiedostan itse mikä on se ongelmani. Se on se että en osaa olla itsekäs, laitan aina muiden edun oman etuni edelle. Tai muiden tyytyväisyyden ja hyvän olon. Minun pitäisi jo tässä iässä osata pitää puoleni, mutta tiukassa se on. Minkäs sitä taaskaan luonteelleen voi?
Tiedän että pääsen kyllä tästä yli, ja kohta kaikki rullaa taas kuten ennenkin. Mutta jotenkin nyt tuntuu siltä että "jotain tarttis tehrä", koska aiemmin ei ole ihan näin pahoja tuntemuksia ollut. Vaikka nyt tästä pääsisikin ohi jollain tavalla, niin koska sama pamahtaa uudestaan päälle?
Parisuhde on kunnossa, mutta mies ei oikein tahdo ymmärtää tässä asiassa minua, ja vähän vaikea tätä on selittääkin. Hän vetoaa myös siihen että sano joskus ei, ja toinen lääke häneltä on aina liikunta ja huomautus ylipainosta. No, se huomautus ei auta sitten tippaakaan. Ja tiedänhän minä että hän on osittain ihan oikeassa. Mutta ei se silti auta tähän pahaan oloon.
Ja kaiken kaikkiaan asiat on muuten ihan ok. Kun ihan järjellä ajattelee niin asiat on tosi hyvin - mutta silti joku nyt itselläni kaihertaa ja aiheuttaa pahan olon.
Meillä on kolme lasta, kaikki urheilevat, joten näitä harrastusmenoja riittää kesät talvet. Mies käy erittäin paljon kotitilallaan töissä, tila on perikunnan hoidossa mutta käytännössä mieheni hoitaa sitä veljensä pojan kanssa. Tilalla asuva miehen veli on alkoholisti ja kaiken lisäksi tyrannisoi täysin myös tilalla asuvaa äitiään ja siskoaan. Omalla äidilläni alkaa olla ongelmia muistinsa kanssa.
Keskimmäinen lapsistamme on kohta 15v ja oikein kunnon murrosikä päällä. Hänellä on myös luki-ongelmia, jotka tietysti vaikeuttavat koulunkäyntiä. Isä ei pysty pojan ongelmien kanssa toimimaan minuuttiakaan, joten ne kaikki kaatuvat minun niskaani. Ja noista kotitilan töistä johtuen aika pitkälle myös meidän perheen arjen pyöritys. Itselläni on lisäksi pitkä työmatka, päivän pituus on klo 6.10 - 17.45 työmatkojen kanssa.
Viimeiset pari viikkoa loman jälkeen töissä ovat olleet tosi rankkoja. En tahdo millään päästä kiinni työrytmiin, olen jatkuvasti väsynyt ja huonolla tuulella. Tänään tuli sellainen tunne että en kerta kaikkiaan jaksa enää. Haluaisin vaan käpertyä peiton alle ja olla, ilman että koko ajan on sekuntikellon kanssa mentävä sekä kotona että töissä.
Oikeastaan tarvitsisin nyt jotain potkua tai rohkaisua, tai en tiedä tarvitsisinko jopa ammattiapua tässä tilanteessa.
Kaikista eniten varmaan päänuppia rassaa se, että on niin monta asiaa joista pitäisi selviytyä. Olen kuitenkin meidän perheessä se joka ns. pitää homman kasassa.
Kaiken lisäksi alkaa vähitellen hiipimään mieleen kuun puoliväli, jolloin pitäisi tulla eräiden kokeiden tulokset. Papassa oli pieniä muutoksia, joten kävin lisätutkimuksissa alkukesästä. Lääkäri kyllä sanoi että hänen mielestään tässä ei ole syytä huoleen, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa, nyt se alkaa tulla uudestaan mieleen kun vastaukset pitäisi tulla.
Painoakin on päässyt kertymään liikaa, ja asialle pitäisi tehdä jotain. Mutta kun nyt tuntuu että en kerta kaikkiaan pysty ottamaan itsestäni sitä tarvittavaa otetta.
Olen itse sitä mieltä että tarvitsisin pienen lisäloman töistä, mutta kun luonto ei antaisi periksi sitäkään. Tai sanotaanko niin että se äitiysloman tuuraus aiheuttaa sen, että voisin olla pois vain tiettyyn aikaan.
Tiedostan itse mikä on se ongelmani. Se on se että en osaa olla itsekäs, laitan aina muiden edun oman etuni edelle. Tai muiden tyytyväisyyden ja hyvän olon. Minun pitäisi jo tässä iässä osata pitää puoleni, mutta tiukassa se on. Minkäs sitä taaskaan luonteelleen voi?
Tiedän että pääsen kyllä tästä yli, ja kohta kaikki rullaa taas kuten ennenkin. Mutta jotenkin nyt tuntuu siltä että "jotain tarttis tehrä", koska aiemmin ei ole ihan näin pahoja tuntemuksia ollut. Vaikka nyt tästä pääsisikin ohi jollain tavalla, niin koska sama pamahtaa uudestaan päälle?
Parisuhde on kunnossa, mutta mies ei oikein tahdo ymmärtää tässä asiassa minua, ja vähän vaikea tätä on selittääkin. Hän vetoaa myös siihen että sano joskus ei, ja toinen lääke häneltä on aina liikunta ja huomautus ylipainosta. No, se huomautus ei auta sitten tippaakaan. Ja tiedänhän minä että hän on osittain ihan oikeassa. Mutta ei se silti auta tähän pahaan oloon.
Ja kaiken kaikkiaan asiat on muuten ihan ok. Kun ihan järjellä ajattelee niin asiat on tosi hyvin - mutta silti joku nyt itselläni kaihertaa ja aiheuttaa pahan olon.