Alkuperäinen kirjoittaja Istafra:Vahvojen ei tarvitse vahvuuttaan muille mainostaa. Voimakkaat ihmiset mainostavat omaa voimakkuuttaan kyllä...
Tuo sinun anoppisi on todella vahva ihminenKuulostaa upealta ihmiseltä.
Noinhan se on. =)
P
pakko kirjoittaa.
Vieras
itse olen kokenut oman vahvuuteni vuoksi syrjintää. en tiedä, onko kyse kateudesta, pelosta vai ärsyttävistä luonteenpiirteistäni. joskus mietin, pitäisikö ruveta olemaan hiljaa, jättää meikkaamatta, kulkea rumissa vaatteissa ja olla seinäruusu, niin ehkä minusta pidettäisiin enemmän? minä tykkään olla huomion keskipisteenä silloin tällöin, olen kova järjestämään ja auttamaan, pidän huolta ulkonäöstäni, meikkaan päivittäin paristakin syystä, katson mitä päälleni laitan, huolehdin hiusteni olevan hyvin, toimin tunnelmannostattaja bileissä tai keksin jotakin tekemistä, jos tulee tylsä hetki, tutustun mielelläni uusiin ihmisiin, pidän kauniista asioista (sisustaminen ym. lähellä sydäntä), minulla on ihana mies, kaunis koti. tulevaisuudessa minulla tulee olemaan hyvä ammatti eikä enää mene kauaakaan, kun saamme ruveta etsimään omaa asuntoa, sillä ASP-tilimme lähestyy täyttymistään. toisin sanoen olen erittäin onnellinen ja hyvin järjestänyt elämäni siihen nähden, että olen lähtöisin erittäin köyhistä oloista, kokenut koulukiusaamista, ollut masentunut, ollut alkoholisoituneen yksinhuoltajaäidin kasvattama, ollut koko ikäni ylipainoinen, ym ym.
Ja mitä tästä kaikesta on seurannut?! ensin vähän taustaa: laihduin n. 20 kiloa, rupesin seurustelemaan upean miehen kanssa, olen luokkani parhaimmistoa koulussa jne. joskus oli se aika, kun ajattelin, että minusta ei ole mihinkään ja että omaan tulevaisuuteensa ei voi vaikuttaa, vaan pitää tyytyä osaansa. mutta ei näin ei nykymaailmassa olekaan! päätin, että minä itse olen vastuussa siitä, miten elämäni elän. äidilläni ei samanlaista mahdollisuutta aikanaan ollut, mutta minulla on!!!
nyt tuntuu, että mitä enemmän saavutan, sitä enemmän ihmiset kaikkoavat ympäriltäni. voiko asioilla olla yhteys keskenään? esimerkiksi ennen olin todella hyvää pataa yhden ystäväni kanssa. nykyään tuntuu, että hän kokee jonkinlaista alemmuutta seurassani. hän usein nähdessään minua sanoo ensimmäisten sanojen joukossa, ettei jaksanut vaihtaa töiden jälkeen vaatteita, laittaa hiuksiaan tai meikata. mitä sitten?! en mä tapaa ystäviäni arvostellakseni heidän ulkonäköään tai ole kiinnostunut jaksoiko meikata tai ei. mulle esim. meikkaaminen on jokapäiväinen tapa, enkä oleta että muille sen pitäis olla. se on varmaan jäänne huonon itsetunnon korjaamistavoista.
lisäksi, kun olen alkanut panostamaan vaatetukseeni, koska on ollut rahaa nykyään siihen ja kiinnostaa panostaa itseensä, kun noiden 20 kilon poissaamisen jälkeen näyttää ihan eriltä. sain eräältä (nykyään entiseltä) ystävältäni kommentin, että häntä ei liiemmin vaatteet kiinnosta eikä suakaan ole aiemmin kiinnostanut. ööö? en sais siis ostaa hyvännäkösiä vaatteita, vaikka mulle tulee niistä hyvä mieli?! samainen ystävä myös sanoi, että hänelle ei ole tärkeää se, että on rahaa ostaa oma asunto. tämän mielipiteen hän ilmaisi, kun kerroin, että olemme jo ylipuolen välin säästötavoitteestamme. ennen olimme ko. henkilön kanssa monesti haaveilleet oman asunnon hankkimisesta, sisustamisesta, remontoimisesta ym... ja nyt kun minulla alkoi olemaan tilanne, että ehkä se hetki on joskus edessä, niin se ei enää hänen mielestään ollutkaan tärkeää. tällaiset monet pienet tilanteet johtivat sitten siihen, että laitoimme välimme poikki.
yritän usein myös pyytää ystäviä kylään ja tarjoan myös apuani parhaani mukaan esim. muuttamisessa tai lainaan rahaa ym. nyt tuntuu, että mä olen vain joku hyväntekeväisyysjärjestö, joka kelpaa avuksi muttei seuraksi! missä menee vikaan?
saatan kuulostaa itserakkaalta, ehkä vähän olenkin. mielestäni saan olla ylpeä itsestäni ja saavutuksistani! olen myös iloinen siitä, että olen nykyään rohkea ja onnellinen, koska aiemmin en sitä ole ollut. olen pohdiskellut, että olenko vain ollut täysin vääränlaisten ihmisten seurassa? kelpasin erittäin hyvin silloin seuraksi ja ystäväksi, ku olin masentunut, veloissa ja rahavaikeuksissa, sinkku, läski ja erittäin huonolla itsetunnolla varustettu. ehkä minä olen muuttunut (mielestäni parempaan suuntaan) ja muut ovat edelleen samoissa lähtökuopissa. antaako tämä kuitenkaan syytä syrjiä minua? mielestäni ei, sillä ihmisen perusluonteeseen kuuluu mennä eteenpäin ja saavuttaa. minun tulee ehkä löytää ihmisiä samalla arvomaailmalla ja jättää nuo kateelliset (sitä oletan heidän olevan) taakseni. "Vielä mä nousen ja maailmalle nauran! Vielä joskus teen niin kuin huvittaa ja niitä kaduttaa!" Maija Vilkkumaata lainatakseni.
LOPPUSANOMA: en todellakaan pelkää vahvoja ja menestyneitä ihmisiä! päin vastoin, haluan juurikin sellaisia ihmisiä osaksi elämääni!
Ja mitä tästä kaikesta on seurannut?! ensin vähän taustaa: laihduin n. 20 kiloa, rupesin seurustelemaan upean miehen kanssa, olen luokkani parhaimmistoa koulussa jne. joskus oli se aika, kun ajattelin, että minusta ei ole mihinkään ja että omaan tulevaisuuteensa ei voi vaikuttaa, vaan pitää tyytyä osaansa. mutta ei näin ei nykymaailmassa olekaan! päätin, että minä itse olen vastuussa siitä, miten elämäni elän. äidilläni ei samanlaista mahdollisuutta aikanaan ollut, mutta minulla on!!!
nyt tuntuu, että mitä enemmän saavutan, sitä enemmän ihmiset kaikkoavat ympäriltäni. voiko asioilla olla yhteys keskenään? esimerkiksi ennen olin todella hyvää pataa yhden ystäväni kanssa. nykyään tuntuu, että hän kokee jonkinlaista alemmuutta seurassani. hän usein nähdessään minua sanoo ensimmäisten sanojen joukossa, ettei jaksanut vaihtaa töiden jälkeen vaatteita, laittaa hiuksiaan tai meikata. mitä sitten?! en mä tapaa ystäviäni arvostellakseni heidän ulkonäköään tai ole kiinnostunut jaksoiko meikata tai ei. mulle esim. meikkaaminen on jokapäiväinen tapa, enkä oleta että muille sen pitäis olla. se on varmaan jäänne huonon itsetunnon korjaamistavoista.
lisäksi, kun olen alkanut panostamaan vaatetukseeni, koska on ollut rahaa nykyään siihen ja kiinnostaa panostaa itseensä, kun noiden 20 kilon poissaamisen jälkeen näyttää ihan eriltä. sain eräältä (nykyään entiseltä) ystävältäni kommentin, että häntä ei liiemmin vaatteet kiinnosta eikä suakaan ole aiemmin kiinnostanut. ööö? en sais siis ostaa hyvännäkösiä vaatteita, vaikka mulle tulee niistä hyvä mieli?! samainen ystävä myös sanoi, että hänelle ei ole tärkeää se, että on rahaa ostaa oma asunto. tämän mielipiteen hän ilmaisi, kun kerroin, että olemme jo ylipuolen välin säästötavoitteestamme. ennen olimme ko. henkilön kanssa monesti haaveilleet oman asunnon hankkimisesta, sisustamisesta, remontoimisesta ym... ja nyt kun minulla alkoi olemaan tilanne, että ehkä se hetki on joskus edessä, niin se ei enää hänen mielestään ollutkaan tärkeää. tällaiset monet pienet tilanteet johtivat sitten siihen, että laitoimme välimme poikki.
yritän usein myös pyytää ystäviä kylään ja tarjoan myös apuani parhaani mukaan esim. muuttamisessa tai lainaan rahaa ym. nyt tuntuu, että mä olen vain joku hyväntekeväisyysjärjestö, joka kelpaa avuksi muttei seuraksi! missä menee vikaan?
saatan kuulostaa itserakkaalta, ehkä vähän olenkin. mielestäni saan olla ylpeä itsestäni ja saavutuksistani! olen myös iloinen siitä, että olen nykyään rohkea ja onnellinen, koska aiemmin en sitä ole ollut. olen pohdiskellut, että olenko vain ollut täysin vääränlaisten ihmisten seurassa? kelpasin erittäin hyvin silloin seuraksi ja ystäväksi, ku olin masentunut, veloissa ja rahavaikeuksissa, sinkku, läski ja erittäin huonolla itsetunnolla varustettu. ehkä minä olen muuttunut (mielestäni parempaan suuntaan) ja muut ovat edelleen samoissa lähtökuopissa. antaako tämä kuitenkaan syytä syrjiä minua? mielestäni ei, sillä ihmisen perusluonteeseen kuuluu mennä eteenpäin ja saavuttaa. minun tulee ehkä löytää ihmisiä samalla arvomaailmalla ja jättää nuo kateelliset (sitä oletan heidän olevan) taakseni. "Vielä mä nousen ja maailmalle nauran! Vielä joskus teen niin kuin huvittaa ja niitä kaduttaa!" Maija Vilkkumaata lainatakseni.
LOPPUSANOMA: en todellakaan pelkää vahvoja ja menestyneitä ihmisiä! päin vastoin, haluan juurikin sellaisia ihmisiä osaksi elämääni!
V
vieras-
Vieras
Lähes poikkeuksetta ihmiset jotka kuvailevat itseään vahvoiksi, eivät sitä ole.
Oikeasti vahva ihminen on tietyllä tapaa nöyrä,silti omanarvontuntoinen,heikkoutensa ja pienuutensa tunteva, joustava, empaattinen, utelias ja avoin, muita kunnioittava..
Ne jotka vahvoiksi itseään kutsuvat, ovat yleensä vain jollain tapaa joustamattomia ja ehdottomia,tuomitsevia ja luulevat lähtökohtaisesti olevansa aina oikeassa ajatuksineen ja päätelmineen.
Oikeasti vahva ihminen on tietyllä tapaa nöyrä,silti omanarvontuntoinen,heikkoutensa ja pienuutensa tunteva, joustava, empaattinen, utelias ja avoin, muita kunnioittava..
Ne jotka vahvoiksi itseään kutsuvat, ovat yleensä vain jollain tapaa joustamattomia ja ehdottomia,tuomitsevia ja luulevat lähtökohtaisesti olevansa aina oikeassa ajatuksineen ja päätelmineen.
V
vieras-
Vieras
Niin ja lisäyksenä vielä, että mielestä vahva ihminen ei herätä kanssaeläjissään pelontunteita.
Henkisesti vahva ihminen herättää luottamusta, ihmiset uskaltavat olla omia itsejään hänen seurassaan ja heillä on hyvä,turvallinen olo hänen kanssaan.
Henkisesti vahva ihminen herättää luottamusta, ihmiset uskaltavat olla omia itsejään hänen seurassaan ja heillä on hyvä,turvallinen olo hänen kanssaan.
Uusimmat
-
V
-
V
-
V
-
V
-
-
VOletko joutunut palstalla demarien häiriköinnin kohteeksi
- Aloittaja: vierailija
- Viestiä: 26
-
VVantaan päättäjät kehuu Vantaan Mogadishua, mutta eivät itse halua asua siellä
- Aloittaja: vierailija
- Viestiä: 6
-
Kuumimmat
-
V
-
V
-
V
-
V
-
V
-
V
-
V