K
Kaksipuolinen nainen
Vieras
Hei kaikille. Olen 30-vuotias nainen hyvässä ja vakaassa parisuhteessa. Lisäksi kaikki on hyvin mallillaan taloudellisesti ja töiden kannalta (ihme tänä aikana). Eli maallisesti kaikki olisi ns. valmista vauvaa varten. Mies on ajattelee myönteisesti vauvanhoidosta ja on muutenkin kaikin puolin kunnollinen.
Toivon lapsia, mutta viime aikoina olen alkanut tuntea pahoin. Olen alkanut pelkäämään ihan hirveästi vaihtoehtoa, että mitäs sitten jos en rakastakkaan vauvaa. Eniten pelkään etten edes opi rakastamaan lasta kun tämä kasvaisi.
Asia on hyvin kipeä ja oloni on hyvin ristiriitainen. Kävelyllä katselen lapsia kaivaten ja haluaisin omia. Pahin pelkoni on että ahdistun ja vihaan lasta niin paljon että eroan miehestäni ja joudun sen antamaan pois. Minua ei siis pelota se että lapset sitovat tai vaativat paljon huomiota, vaan se etten rakastakkaan niitä enkä edes opi rakastamaan.
Olen miettinyt että mistä tällainen voi edes tulla. Lapsuuteni ja nuoruuteni olivat normaalit ja kasvoin rakastavassa kodissa, joten traumoja ei voi olla. Ja nyt tärkeä asia. Olen nähnyt ja seurannut läheltä lapsiperheen arkea joten ymmärrän mistä on kysymys. Tiedän myös äitien kielletyistä tunteista ja en todellakaan usko elokuvien ruusunpunaiseen kuvaan lapsiperheistä.
Haluaisin kysyä, että onko kenelläkään ollut tällaisia tunteita? Mikäli olette kokeneet, kuinka olette sen kokeneet ja hävisikö se ikinä. Pelkoni on todellinen ja en usko olevani maailman ainoa nainen, joka näin tuntee. Lähestyn teitä herkällä ja hieman aralla mielellä pyydän että ette tuomitsisi; kysyn siis naisena naisilta.
Kiitos kaikille jo etukäteen.
Toivon lapsia, mutta viime aikoina olen alkanut tuntea pahoin. Olen alkanut pelkäämään ihan hirveästi vaihtoehtoa, että mitäs sitten jos en rakastakkaan vauvaa. Eniten pelkään etten edes opi rakastamaan lasta kun tämä kasvaisi.
Asia on hyvin kipeä ja oloni on hyvin ristiriitainen. Kävelyllä katselen lapsia kaivaten ja haluaisin omia. Pahin pelkoni on että ahdistun ja vihaan lasta niin paljon että eroan miehestäni ja joudun sen antamaan pois. Minua ei siis pelota se että lapset sitovat tai vaativat paljon huomiota, vaan se etten rakastakkaan niitä enkä edes opi rakastamaan.
Olen miettinyt että mistä tällainen voi edes tulla. Lapsuuteni ja nuoruuteni olivat normaalit ja kasvoin rakastavassa kodissa, joten traumoja ei voi olla. Ja nyt tärkeä asia. Olen nähnyt ja seurannut läheltä lapsiperheen arkea joten ymmärrän mistä on kysymys. Tiedän myös äitien kielletyistä tunteista ja en todellakaan usko elokuvien ruusunpunaiseen kuvaan lapsiperheistä.
Haluaisin kysyä, että onko kenelläkään ollut tällaisia tunteita? Mikäli olette kokeneet, kuinka olette sen kokeneet ja hävisikö se ikinä. Pelkoni on todellinen ja en usko olevani maailman ainoa nainen, joka näin tuntee. Lähestyn teitä herkällä ja hieman aralla mielellä pyydän että ette tuomitsisi; kysyn siis naisena naisilta.
Kiitos kaikille jo etukäteen.