pelottaapi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mariah
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mariah

Vieras
Moikkista kaikille.

Tein viime viikolla testin joka todisti että raskaana olen, omien laskemien mukaan mennään viikolla 5.
Ei tiiä miten päin olis ja mitä tekis, uskaltaako oikeastaan tehdä yhtään mitään kun pelko keskenmenosta pyörii takaraivossa kokoajan.

Täällä neuvottiin iloitsemaan ja nauttimaan olosta ja ennenkaikkea olemaan stressaamatta mistään..
Miten ihmeessä se onnistuu??

Anteeksi muuten jos vaikutan vähän takakireältä, meinaa hermot mennä jo itte itteni suhteen ku oon kokoajan niin huonolla tuulella ja kaikki ärsyttää, ärsyttää jopa se että ärsyttää, onkos tämä tällainen tunteiden vuoristorata ihan normaalia?
Sunnuntaina pillahdin itkuun ku katoin Idols finaalia, sen Ilkan laulua, maanantaina tuli itku ku äiti kertoi että oli kadottanut rahaa lompakostaan. Sitten itketti se että keittiön työtaso oli liian korkealla kun viipaloin perunoita, mies sitten pelasti tilanteen ja viipaloi potaatit loppuun...Kyllähän tunsin itseni hölmöksi, sitten itkin jo siksi että itkin..

Niin, siis tekisi mieleni iloita ja riemuita ja hyppiä taivaisiin tämän Vaavan takia muttei uskalla kun kokoajan pelottaa että menis kesken. Heti jos on lyhytkin sellainen hetki ettei mitään raskausoireita ole niin alkaa pelätä pahinta, onko mitään neuvoja millä sais pidettyä mielialan positiivisena?

Onko muita yhtä hermoheikkoja?

Esikoistani odotan ja kaikki on uutta ja outoa, siksikin varmaan ihan hölmötkin asiat pelottaa.

Ja sitten kun ei oikein ole ketään kenen kanssa näistä asioista vois puhua kun ei uskalla vielä Vaavasta ihmisille kertoa, seki vähän surettaa...

Tosi ""blue"" päivä tänään, anteeksi vain, toivottavasti huomenna olis iloisempi..

Ps. Mites muuten, harrastaako täällä kukaan kamppailulajeja? Itse harrastan karatea ja nyt Vaavan ilmoiteltua olemassaolostaan olen mittiny että mitä kaikkea siellä harkoissa voi tehdä ja mikä pitäs suosiolla jättää väliin?
 
Heippa vaan. Mulla oli raskauden eka ja toka kolmannes melkoista vuoristorataa. Toisella kolmanneksella olin välillä ehkä jo masennuksen partaalla. Onneksi tämä viimeinen kolmannes on ollut hyvin herttaista aikaa. Fyysiset oireet ovat asia erikseen, mutta mieli on ollut jokseenkin tyyni.
Niitä itkuja on tosin tullut ihan koko raskauden ajan, mutta sellanen tietty synkkyys on väistynyt. Minä olen mm. itkenyt, kun 8,5-vuotias lapseni ei päässyt katsomaan uutta Harry Potteria (ikäraja 9-vuotta vanhempien kanssa), olen itkenyt terveyskeskuksen ajanvarauksessa, kun sain lääkärin ajan vasta klo 10.40 ja olin toivonut yhdeksää.... Linnunpoikaset on itketty, miehen sanomisia ainakin tuhat kertaa (kertaakaan hän ei siis ole sanonut mitään pahasti) yms. Ja toiset elävät tämän ajan täysin tyynellä mielellä, itkemättä mitään. Pointtina tässä on se, että PYRI olemaan stressaamatta. PYRI nauttimaan raskausajastasi, PYRI olemaan onnellinen ja ilman huolia. Ei se aina onnistu, toisilla vasta viimeisten kuukausien aikana. Mutta kunhan tietää, että koska mieli on niin musta tai hermot ovat niin kireällä tai jokin huolestuttaa niin paljon, että on aika puhua ammatti-ihmiselle.
Ja kamppailulajeista sen verran, että olen itse taekwondoka,
jäin tauolle heti kun sain tietää. En olisi voinut vaatia treenikavereiltani erikoisvarovaisuutta, tai osallistua vain tiettyihin osiin harjoituksia. Taekwondo tosin on painottunut enemmän potkuihin kuin karate (sitäkin on harrastettu), mutta jäisin sinun sijassasi heti pois. Voithan kysyä sitä lääkäriltäsi, jos mietityttää. Vauva on toki vatsapeitteiden suojassa aluksi, mutta vahinkoja sattuu sparratessakin.
Mielenrauhaa sinulle ja oikein mielekästä odotusaikaa!
Johanna
 
Ennenkaikkea onnea plussasta! Tunteet on välissä pinnassa, ei sille mitään voi. Stressi on kuitenkin pahaksi, yritä ohjata ajatuksia muuhun suuntaan, ei helppoa, tiedän.

Ja urheilussa pitää mennä omilla ja vauvan ehdoilla, mutta periaatteessa rankempaakin urheilua (myös kamppailulajeja) voi jatkaa viikoille 20-24, kuuntele kuitenkin omaa oloasi ja päätä sen mukaan!
 
Kamppailulajeissa on kasvanut riski saada potku tai lyönti (polvesta, nyrkistä, kyynärpäästä jne.) myös vatsan alueelle. Täyskontaktilajia alkuperäinen tuskin harrastaa, mutta silti, riski on todellinen ja olemassa.
Tietääkö nimim. Oma olo, että mistä puhuu??
 
No jos minä en tiedä, niin sitten ei tiedä Espoon neuvolatoimikaan, kun opastaa seuraavasti:
""""Liikuntaa voi jatkaa rajoituksitta yli normaalisti sujuvan raskauden puoliväliin, noin 24. viikolle. Raskauden puolivälin jälkeen on syytä jättää tauolle ”rajut” lajit, tapaturma-alttiit ja kohtua voimakkaasti heiluttavat lajit sekä liikuntalajit, joissa kohtu voi joutua puristuksiin (esim. ratsastus, laskettelu, kamppailulajit). Liikkuessa voi käyttää vatsan tukena vatsaliiviä.""""

Koska ensimmäisellä puoliskolla on vauvalla runsaasti tilaa ja vaimennusta, niin siksi nuo ohjeet lienevät noin, sitten kun vauva kasvaa ja on lähempänä ""pintaa"", on syytä suhtautua erityisellä varovaisuudella vatsaan kohdistuviin iskuihin. Siksi suositankin oman olon kuuntelua, näitä lajeja kun on niiiiin monenlaisia, jokainen tuntee varmaan oman lajinsa mahdolliset vaaranpaikat parhaiten.
 
Olen vain sivustaseuraaja vielä, mutta alkoi niin hymyilyttään noi teidän itkujutut. En ole etes raskaan (vielä) mutta mulla on viime aikoina tullu itku tosi helposti. Yleensä sellaisista jutuista jotka liittyy lapsiin tai jotenkin tunteisiin. Pari kaveria on kysynytkin että olenko raskaana:) Onnea toosi paljon plussasta!!
 
Tunteiden heittely on raskauden aikana ihan normaalia. Minäkin itkeskelen vähän väliä. Lentokoneessa purskahdin itkuun, kun telkkarissa näytettiin koiraa, joka kantoi suussaan kassia. Hieman kyllä hävetti, mutta sille ei tosiaan mahda mitään.

Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä olla huolehtimatta turhia. Keskenmenoon ei voi koskaan varautua ja se tuntuu aina ihan kamalan pahalta, oli sitä pelännyt etukäteen tai ei.

Omalla kohdallani pelko keskenmenosta helpotti melkoisesti kuultuani, tai siis nähtyäni ruudulla vauvan sydänäänet. Jos sinua jännittää keskenmeno niin paljon, ettet voi raskaudesta ollenkaan nauttia, niin kannattaa ehkä harkita menoa varhaisultraan. Ja neuvolassa kannattaa asiasta myös jutella.

Tuota urheilujuttua kannattaa kysyä neuvolasta myös. Kaveriltani kiellettiin kuntonyrkkeily jo ihan raskauden alussa eli voi olla parempi, että pistät harrastuksesi jäihin raskauden ajaksi.

Eli tsemppiä sinulle ja rauhallista joulua! Ensimmäinen raskaus on jotain todella ainutkertaista, älä hukkaa aikaasi turhaan murehtimiseen!
 
Totta, Espoon neuvolatoimi ei ole varmastikaan käynyt taekwondossa tai karatessa.
Ihmisestä kiinni, sinä ehkä uskaltaisit riskeerata Espoon neuvolatoimen ohjeiden mukaan, minä en.
 
Minultakin meinasi itku päästä Ilkan ""laulua"" kuunnellessa, tosin siistä syystä, että se raastoi korviani ;-) Muuten olen ollut varsin tyyni, ehkä jopa vähemmän herkkä kuin ennen raskautta (nyt rv 12+6). Tietyt asiat meinaavat itkettää, esim. ultakuvan katselu, mutta sekin jää huulen väpätykseen.
 
Hyvää Joulua sinullekin Johanna, toivottavasti pukki tuo lukemista, niin taitosi kehittyy; muistaakseni kirjoitin pariinkin kertaa, et itse tietää parhaiten, milloin on aika jättää harrastukset. ja tuskin ne Espoon neuvolan varsin kattavat ja asialliset sivut yhden neuvolatädin kokemuksesta on kirjoitettu. Ja ettet vaan söisi salaa vaikka homejuustoa, sitä minä en taas uskalla......
 
Heippa ja onnea plussasta!

Urheilusta: mulle sanoi lääkäri, että rankkoja lajeja (kamppailulajit, ratsastus, jne) voi harrastaa jos niitä OSAA. Siis jos on vasta-alkaja, kannattaa jättää uusi harrastus jäihin vuodeksi. Jos on jo kokenut ja osaa varoa ja tietää mitä tekee voi jatkaa sinne 20.viikolle saakka. Minusta neuvo tuntui ihan järjevältä.

 
Liikunnan suhteen varmasti tärkeintä on se, että harrastaa liikuntaa ja sellaisia lajeja joista itse tykkää ja hyvältä tuntuu.

Itkujen suhteen meikäläisen bravuuri raskausajalta on se, kun itkin puhelinluettelomainokselle, jossa tytär muuttaa pois kotoa. Kaikki lapsiin ja vanhemmuuteen liittyvät asiat saavat mielen herkistymään.

Turhia pelkojakin on ollut. Se on se äidin huoli, joka alkaa heti raskauden alussa ja jatkuu hamaan tappiin. Kuinka moni meistäkin on mahtanut murrosiässä nauraa omien vanhempien ylihuolehtimiselle!
 
No hevosissa ei valitettavasti voi laskea sen varaan, että itse on kokenut harrastaja. Monta sataa kiloa hevosvoimaa on vaikea kokeneenkin ratsastajan hallita, jos se on lähteäkseen. Ja alas tullaan rytinällä. Itse lajia harrastaneena tiedän. Minulla taitaa jäädä ratsastus tyystin tauolle sitten kun sen aika koittaa...Puuhastelu hevosten parissa on sitten ihan eri asia; onneksi! =)
 
Onnea plussauksen johdosta!

Mielialojen heittelyt ja itkut kuuluu asiaan. Sympatiat lähipiirin ihmisiten puolella, ennen kaikkea miehen, että on kestänyt kaikki ailahtelut!

Tuo huoli keskenmenosta onkin sitten ongelmallisempi. Siihen on vaikea toisen ohjetta antaa. 1. raskauteni päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon viime kesänä rv 8, tämä todettiin np-ultrassa viikolla 11. Pieni verinen vuoto oli, mutta niin vähäinen ettei minua ohjattu tutkimuksiin. Itsellä oli kuitenkin koko ajan olo, ettei kaikki ole kunnossa.

Nyt olen jälleen raskaana, alussa väkisin pelotti miten menee, eikä oikein uskaltanut iloita, kun pelkäsi samaa kohtaloa. Sitten päätin, että etukäteen murehtiminen ei auta mitään. Seuraan oloani, jos tuntuu ettei kaikki ole kunnossa, vaadin pääsyä ultraan, muuten rauhaksiin odotetaan, että viikkoja kertyy. Riskiaikaa on kumminkin ensimmäiset 12 viikkoa, joten vaikka viikolla 6 ultrassa pikkuinen näkyy, saattaa vielä tulla ongelmia.

Nyt olen rv 12+5 viimeksi eilen kuulin masukin sydänäänet neuvolassa, viiime viikolla näin kaverin ultrassa. Koko aika on ollut luottavainen mieli. Nyt tekisi mieli huutaa jo koko maailmalle! Ensimmäisessä raskaudessa kerroimme monille hyvin varhaisessa vaiheessa ja olen siitä iloinen, oli tukijoita, kun sitä tarvitsin keskenmenon jälkeen!

Toivon kaikkea hyvää odotusaikaasi! Koita olla rauhallisin, mutta realistisin mielin ja uskoa, että kaikki menee hyvin ja niin kuin on tarkoitettu! Mukavaa Joulunaikaa!
 
Minullekkin nuo itkeskelyt on tuttuja. Itken kun tulee radiosta sotaveteraanien keräysjuttuja ja kun mietin hevosasioita. Noista harrastuksista sen verran, että kamppailulajeja en harrasta, mutta ratsastusta kyllä. Tuo pitää paikkansa että jos lajissa on kokenut ja tietää mitä tekee niin ainakin oman neuvolatätini mukaan saa harrastaa. Tietysti pidän huolen että ratsastan vain tutulla hevosella ja turvallisissa puitteissa. Ei liukkaalla yms. Tietysti aina voi jotain sattua, mutta viime aikoina on ollut kyllä turvallisempi olo pollen selässä kuin omilla huterilla jaloilla liukastellessa. Oikea riskien arviointi ja oma olo on tärkeintä.
 
Huomenta kaikille!

No itkullahan se alkoi tämäkin aamu; Soittolistalta putkahti Kornin Word Up-biisi.

Nonniin, lohduttavaa kuulla että tämä hermoheikkous on yleistä. Oon kyllä rukoillut miehen ja muiden läheisten puolesta että jaksavat mua, niille tää on varmaan tosi kauheeta tää itkuilu ja äksyily.
Eilen oltiin tulevalle mummille lähdössä ja mulla valmistautuminen vei kolme tuntia, päättyi kauheaan itkuun ja hikoiluun ja pienimuotoiseen mökötykseen tuo lähteminen. Lopulta kyllä päästiin liikenteeseen mutta tuntikaupalla myöhemmin ku piti.

Viime yö oli jälleen kovin tuskallinen, en oo kohta viikkoon saanu kunnolla nukuttua ku levottomat jalat vaivaa, harvinaisen ikävä vaiva. Onko kellään mitään hyviä neuvoja mikä auttais levottomiin jalkoihin?

Eipä siinä, tehtiin tuon Vaavan kanssa diili että saa aiheuttaa mitä tahansa oireita mulle kunhan pysyy tuolla, nyt mietin että tulikohan luvattua vähän liikoja... Heh.

Yh, hikoiluttaa ja sormet on ihan turvoksissa, vatsa kipiä ja huimailee hieman. On tää hassua että vaikka olotila on kokolailla epämiellyttävä niin silti siitä omalla tavallaan nauttii.

Kiitos muuten vastauksista, mitä karateen tulee niin en oo kovin kauaa harrastanut, potkut ja lyönnit on vielä tyyliä ""ihan ok"", eli hieman huteria ja hallitsemattomia ja samahan siis pätee siihen jengiin missä harjoitellaan. Eli täytynee miettiä tarkkaan että miten tässä nyt tekis. Viime viikon ukemit kyllä tömähti sen verran kovin tatamiin että ajattelin että se ei voinut olla hyvästä. Sain siis tietää raskaudesta vasta seuraavana päivänä, muuten olisin jättäny kyllä ne harkat väliin.
Mun mies(2.dan) vetää aina yhdet harkat viikossa, täytynee alkaa niissä käymään, jos pystys täällä kotona vähän vaikuttamaan harkkojen sisältöön..

Olen yrittänyt ajatella keskenmenoasiaa vähän silleen että jos tämä kesken menee niin siihen on syynsä, että kaikki menee just niinkuin on tarkoitettu. Niinhän tässä elämässä kaikki muukin menee.

Hei muuten, onko täällä kokemuksia Kättäristä ja Naistenklinikasta? Mun neuvolatätini alkoi utelemaan että missä haluaisin synnyttää, vaihtoehtoja olis Jorvi ja yllämainitut. Jestas, ei o käyny mielessäkä ennen tätä että sen paikan sais valita. Mitä eroa noissa paikoissa on ja mitä kannattaa ottaa huomioon sairaalaa valitessa?

Noniin, jos kohta lähtis kauppaan lyllertään ku on noin kiva ilmaki. Saa piparitaikinat jääkaappiin ja perunalodjun imeltymään. :)

ps. Onko nää tällaset nestesiepparit kans kiellettyjen listalla? Tulipahan vaan miäleen ku sormet on ku HK:n siniset ja olo muutenki aika turvokkeinen.

 
Itselläni ei ole kokemusta synnyttämisestä, mutta kaverini kertoi että kättärillä synnytys huoneet ovat mukavia ja ns. kotoisia toisin kuin naisten klinikalla jossa huoneet muistuttavat leikkaus salia vihreiden seiniensä kera. Jos joutuisin valitsemaan, ottaisin kättärin.
 
Itse valitsin myös Kättärin. Olen vasta raskauden alussa (12+6) mutta ensimmäinen ultra oli jo Kättärillä. Kättärin valitsin ihan sen vuoksi että ystävät ovat sitä suositelleet. En oikeastaan tunne ketään joka olisi synnyttänyt Naistenklinikalla, joten vertailukohtaa ei sinänsä ole. Kättärillähän on myös Haikaranpesä. Sinne on pääsyvaatimuksena se,että raskauden pitää edetä täysin normaalisti. Lisätietoa Haikaranpesästä saa Kättärin sivuilta.
 
Karatetreeneistä voi maku mennä, jos joutuu koko ajan varomaan ja miettimään, mitä voi tehdä. Katoja voit tietysti treenata koko raskausajan. Miehesi lienee tässä hyvä opettaja.

Mulle mikään hikiurheilu ei ole raskausaikana maistunut. Aerobicissa olen välillä käynyt, mutta on tuntunut, ettei mikään rankka revittely nyt sovi. Pahoinvoinnin aikaan rasitus lisäsi heti huonoa oloa. Osaan kuitenkin pitää sykkeen alhaalla ja painot pieninä, joten pakotan joskus itseni bicciin.

Astangajooga tuntuu niin epämiellyttävältä rääkiltä, että sen jätin pois.

Täällä menossa siis rv 18, ja vielä ratsastan. Mutta tosin vaan omilla hevosilla, enkä hyppää. Nyt jääkeleillä ratsastelu on köpöttelyä muutenkin. Tietysti pelottaa, että hirnakat voivat kompastua, pelästyä tai tehdä jotakin muuta odottamatonta, mutta onhan esim. autolla ajamisessa paljon isompi riski.
 
Hei!

Selailin vaihteeksi odotussivuja ja voisin hiukan kertoa Jorvista.

Itse tykkäsin Jorvista todella paljon. Voin suositella. Siellä on mukavia kätilöitä ja oikein viihtyisä olohuone (telkkari,DVD,sohvat, pöydät, lehtiä ja tarvittaessa myös tulevat isitkin saavat hiukan salassa hoitsilta mehua ja leipää :D).. kun sitten H-hetki tapahtuu, niin joutuu aika usein odottelemaan.. synnytystä voi siellä vauhdittaa (ja rentoutua itse supistusten kiskoessa) loikoilemalla isossa kylpyammeessa (sinne saa myös musiikit jne sekä tietty miehen mukaan), sitä voin suositella, avautui mulla ainakin paikat kun en jännittäny enää niin paljon supistuksia vastaan. Synnytyssalit ovat värikkäitä ja rauhoittavia :D ja sieltä löytyy kiikkutuolia ja voimistelupalloa ja suihkuja.

 
Mulla on kokemusta voin Naistenklinikasta, mutta aion kyllä ehdottomasti synnyttää seuraavankin lapsen siellä. Olin todella tyytyväinen. Jos on mahdollisuus valita maan paras asiantuntemus ja kokemus ja Lastenklinikka vieressä siltä varalta että jotain menisi pieleen, niin en kauaa miettisi :-) Synnytyshuoneissa oli tosiaan vihreät seinät, mutta eipä niitä juuri siinä tohinassa ehtinyt katsella... Lapsivuodeosastolla on 2-4 hengen huoneet, mutta myös perhehuoneita löytyy.

Kuten ap huomaat, näyttää siltä että kaikki ovat tyytyväisiä siihen sairaalan missä ovat synnyttäneet, riippumatta sairaalasta --> taitavat kaikki olla hyviä paikkoja! :-)
 

Yhteistyössä