Perhe-elämä ahdistaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mahza
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Mahza

Aktiivinen jäsen
19.03.2006
5 120
0
36
Oon tässä miehen loman aikana huomannu tämmösen asian. Kun mies ja lapset oli mökillä, ja sain olla yksin kotona, olin todella onnellinen. Jaksoin tehdä kaikkea, esim siivota, nauroin, lauloin ja hymyilin. Nyt nuo palas mökiltä, ja mua vaan ahdistaa. :ashamed:
Mä kyllä rakastan noita kaikkia, mutta eläisin mieluummin yksin. Ärsyttää kun on siivonnut koko päivän, niin heti on samat sotkut kun porukat tulee kotiin. Eikä ukko viittiny illalla tiskata edes ennenku lähti ulos, vaikka ties et oon uittanu käsiäni vedessä koko päivän, ja nahat on lähteny.
Muutenki. Mä haluisin elää omilla ehdoilla, herätä silloin ku haluan ja juoda rauhassa kahvia ja käydä paskalla. Mä haluaisin hakea töitä sen perusteella mikä mua miellyttää, enkä miehen töiden asettamilla aikarajoilla. Mä haluisin ottaa vastuuta vain itsestäni. Mä haluaisin olla onnellinen.

Mikä helvetin kriisi tää on, meneekö tää ohi ja miten mä selviin tästä?
 
Saisitteko sovittua miehen ja isompien lasten kanssa tuosta siivouksesta, että olisivat apuna? Lapset lähinnä oman huoneen kohdalla lelujensa kanssa ja mies sitten panostaisi kotiin saman verran, kuin sinäkin.

Voitteko miehen vapaapäivinä (vaikka joka toinen vapaapäivä) sopia siten, että mies herää lasten kanssa ja sinä saat nukkua? Tämäkin voisi jo vähän auttaa?

Muuta en nyt tähän hätään keksi, mutta eiköhän tuo ole ihan ohimenevää :)

 
mulla on ollut tällaine vaihe menossa jo pitkään. tosin mulla kait liittyy masennukseen osittain. olisi niin ihan toisaalta olla vaan yksin, jossain vaiheessa mietin, että kait tuo mies tytön kanssa pärjäis, jos lähtisin (siis kokonaan). ei tullut tuota miettiessä edes sellaista tunnetta, että tulisi kumpaakaan ikävä...
 
mulla on noita tunteita ollut toisinaan pidempäänkin. vaikka rakastan lapsia yli kaiken ja perheenlisäystäkin tulossa, enkä ymmärrä miksei sitten jätetty yhteen lapseen jos kerran tällasia tunteita. aika ristiriidassa joutuu elämään...
 
Surulliselta kuulostaa, todellakin. Pystytkö kätkemään tunteesi vai huomaavatko muutkin että äiti ei ole koskaan onnellinen? Ei se äitiys sovi kaikille, kehotan etsimään elämään jossa sinä olet onnellinen äiti lapsillesi, vaikka se tarkoittaisikin muualla asumista.
 
mä teen työtä, jossa pitää olla niin läsnä ja empaattinen, kotona sitte 3 alle koululaista. kaiken lisäksi mä oonkin sitten erakkomainen haaveilijaluonne, joka oisi varmaan ikänsä viihtynyt yksin. mä meinaan joskus hajota tähän "tarpeellisuuteen". sitten mä mietin vain tota tuttavan lapsirukkaa, jonka mutsi lähti menemään. se lapsi on aivan rikki. ja sitten mä taas tajuan, kuinka mielettömästi mä mun lapsia rakastan ja eihän se niin voi ikinä olla, että ensin ne on haluttu ja sitten ne oisikin haitalla!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Surulliselta kuulostaa, todellakin. Pystytkö kätkemään tunteesi vai huomaavatko muutkin että äiti ei ole koskaan onnellinen? Ei se äitiys sovi kaikille, kehotan etsimään elämään jossa sinä olet onnellinen äiti lapsillesi, vaikka se tarkoittaisikin muualla asumista.

Joo, pystyn. Se vaan ahistaa lisää, enkä kellekkään viitti puhua näistä asioista.

Muualla asuminen kuulostaa hyvälle, mutta en voi lähteä. Miehellä vuorotyö, ja jos lähtisin joutuis lapset olee hoidossa yötä myöten. Sekin ahdistaa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
mä teen työtä, jossa pitää olla niin läsnä ja empaattinen, kotona sitte 3 alle koululaista. kaiken lisäksi mä oonkin sitten erakkomainen haaveilijaluonne, joka oisi varmaan ikänsä viihtynyt yksin. mä meinaan joskus hajota tähän "tarpeellisuuteen". sitten mä mietin vain tota tuttavan lapsirukkaa, jonka mutsi lähti menemään. se lapsi on aivan rikki. ja sitten mä taas tajuan, kuinka mielettömästi mä mun lapsia rakastan ja eihän se niin voi ikinä olla, että ensin ne on haluttu ja sitten ne oisikin haitalla!!

Mulla oli sama tilanne ja elämä sai ihan uuden käänteen kun vaihdoin työpaikkaa! Jää niin paljon enemmän virtaa kotiin eikä enää yhtään ahdista kotona kun ei tartte koko ajan hoitaa, huolehtia, kuunnella töissä. Tykkäsin siitäkin, mutta se kulutti loppuun yhdessä perhe-elämän kanssa.

Joskus ongelma voi olla joku yksittäinen tekijä kuten juuri työ, ei niinkään koko elämäntilanne.

 
Löysin tämä vanhan ketjun ja olo pakko nostaa uudestaan keskusteluun. Itselläni ihan sama tilanne kun muilla kirjoittajilla. Perhe-elämä ahdistaa, mutta niin ahdistaa myös ajatus siitä, että lapsilla olisi huono olla. En näe mitään ulospääsyä tilanteesta. En voi jättää perhettäni tai erota. En mitenkään voisi tehdä sitä toisille enkä toki itsekään haluaisi kokonaan eroon perheestäni. Koen syyllisyyttä tunteistani ja olen hermostunut. Yritän ja joten kuten onnistunkin kai peittämään tunteeni lapsilta. Mies kyllä tietää. En kestä jatkuvaa vastuuta ja toisten tarpeista huolehtimista. Haluaisin olla välillä vapaa tekemään omia juttuja.
" I can`t live with or without you" :(
 
Onko kohtalotovereita? Myöntääkö kukaan? Tämä on hirveää.

Kurkistin tuossa sen verran aloittajan profiilia, että on näköjään nykyään yh...mitä tapahtui, jos saa kysyä???
 
Ihankun mun näppikseltä. Ja tunnen itseni kamalaksi. Oli aika kun osasin nauttia tavallisesta arjesta lasten ja miehen kanssa. Nyt se vaan ahdistaa. Kun kaikki, kaikki pyörii vaan perheen ympärillä. Vaikka lapseni ovat ji isoja koululaisia en vaan jaksa.

Nyt sataa paskaa niskaan mutta.... Haluaisin eron jotta lapset olisi sitten isälläänkin ja saisin silloin olla ihan itsekseni. Tehdä mitä haluan ilman vastuuta. Tavata ketä haluan, mennä minne haluan. Siivota kun huvittaa eikä silloin kun mies haluaa.
 
Mä tarvin kans sitä omaa aikaa ja yksin möllötystä vaikka on perhe ympärillä. Ite käyn kerran syksyllä ja kerran keväällä jollain viikonloppureissulla kavereiden kanssa ja se piristää ihan hirveästi! Saa huolehtia vaan itestään. Kyllä sitten taas jaksaa :) Suosittelen muillekin.
 
Ihankun mun näppikseltä. Ja tunnen itseni kamalaksi. Oli aika kun osasin nauttia tavallisesta arjesta lasten ja miehen kanssa. Nyt se vaan ahdistaa. Kun kaikki, kaikki pyörii vaan perheen ympärillä. Vaikka lapseni ovat ji isoja koululaisia en vaan jaksa.

Nyt sataa paskaa niskaan mutta.... Haluaisin eron jotta lapset olisi sitten isälläänkin ja saisin silloin olla ihan itsekseni. Tehdä mitä haluan ilman vastuuta. Tavata ketä haluan, mennä minne haluan. Siivota kun huvittaa eikä silloin kun mies haluaa.

Jos lapset on jo isoja koululaisia niin mikä sua estää tekemästä mitä haluat, kun haluat ja kenen kanssa haluat? Ja miksi sun pitää siivota kun mies haluaa? Ei pahalla, mutta en ymmärrä. Sun pitäisi opetella vähän terveellistä itsekkyyttä.
 
[QUOTE="vieras";26005068]Jos lapset on jo isoja koululaisia niin mikä sua estää tekemästä mitä haluat, kun haluat ja kenen kanssa haluat? Ja miksi sun pitää siivota kun mies haluaa? Ei pahalla, mutta en ymmärrä. Sun pitäisi opetella vähän terveellistä itsekkyyttä.[/QUOTE]

No muttamilla lauseilla kerrottuna tilanteesta ei saa kunnon kuvaa...

Ja ei, en saa tavata paria erittäin hyvää kaveriani siksi että he on miehiä. Naispuolisia ystäviä mulla ei ole kun yksi ja tätä tapaan ehkä kerran vuoteen.
 
[QUOTE="Sama";26005125]

Ja ei, en saa tavata paria erittäin hyvää kaveriani siksi että he on miehiä. [/QUOTE]

Miksi suostut tällaiseen?
Sun ei ole mikään pakko totella tuollaisia kohtuuttomia vaatimuksia.
 
Eevee: täytyy sanoa, että olin purskahtaa itkuun, kun luin sun kirjoituksen. Olen ajatellut, että olen ainoa, joka on näin hirveä ihminen. Voisin myös kirjoittaa kaiken mitä kirjoitit. Ja kyllä, mullakin mies rajoittaa menemisiä ym. On ihan hirveää kokea jatkuvaa ristiriitaa siitä mitä haluaa ja mitä pitäisi haluta. :(
 
[QUOTE="Sama";26005125]No muttamilla lauseilla kerrottuna tilanteesta ei saa kunnon kuvaa...

Ja ei, en saa tavata paria erittäin hyvää kaveriani siksi että he on miehiä. Naispuolisia ystäviä mulla ei ole kun yksi ja tätä tapaan ehkä kerran vuoteen.[/QUOTE]

Ei ihmekään että ahdistaa jos ei mies anna edes ystäviä tavata. Ei oikein onnelliselta suhteelta kuulosta.
 
[QUOTE="ninni";26005169]Miksi suostut tällaiseen?
Sun ei ole mikään pakko totella tuollaisia kohtuuttomia vaatimuksia.[/QUOTE]

No alkuun ajattelin että on kohtuutonta. Mutta kun mietin niin en mäkään kamalasti tykkäisi että mieheni viettäisi kaksin kesken aikaa joidenkin naisten kanssa... Joten ymmärrän mieheni pointin kyllä.
 
niin, mutta mikä on kohtuullista menemistä ja mikä ei? Miehen mielestä työt + harrastusilta kerran viikossa on todellakin riittävä poissaolomäärä kotoa. Itse menisin enemmän ja paljon pyydellään eri juttuihin, mutta en voi lähteä, koska tiedän, ettei mies salli. Ja eihän se lapsille olekaan kivaa, jos äiti on poissa.
 

Similar threads

Ä
Viestiä
6
Luettu
586
Aihe vapaa
"Äitinen"
Ä
N
Viestiä
1
Luettu
416
V
M
Viestiä
6
Luettu
3K
P

Yhteistyössä